Lataa PDF - Sitra

Tutkittaessa talouspoliittisten päättäjien puhetta ja poliittista hallintaa laman aikana
(Kantola 2002, 267-286) näytti siltä, että kansallinen talouspoliittinen eliitti rakensi
itselleen talouskriisin aikana yhteisen ajattelutavan, josta vain harvat toisinajattelijat
poikkesivat. 1990-luvun kehitys sisälsi tässä mielessä paradoksin: vaikka politiikka
vapautui, kriisiytyi ja kansainvälistyi, siihen ei ilmaantunut uutta erimielisyyttä, vaan
pikemminkin uusi kansallinen yksimielisyys. Kuten Jaakko Nousiainen toteaa,
Suomen poliittinen ilmapiiri on 1990-luvulla ollut kovin konsensus-hakuinen.
Hallitukset ovat alkaneet istua kokonaisia vaalikausia ja puolueiden väliset ideologiset
erot näyttävät haalistuvan (Nousiainen 2000, 6).
Tämän tutkimuksen tulokset vahvistavat näkemystä, jonka mukaan talouden
kansainvälistyminen kyllä luo voimakkaita paineita kansalliselle politiikalle ja ayliikkeelle
1980-luvulla, mutta suomalainen tapa selvitä näistä haasteista on kehittää
laman vauhdittamana uusi konsensukseen ja yhteisymmärrykseen perustuva, teknistaloudellinen
kansallinen retoriikka.
On kiinnostavaa, että 2000-luvun alussa näyttää kuitenkin siltä, että politiikan ja ayliikkeen
sekä toisaalta yritysten retoriset strategiat lähtevät joiltakin osin eri suuntiin.
Yritysten retoriikka suuntautuu 1990-luvun lopulla voimakkaasti kansainvälisiin
sijoittajiin ja toisaalta henkilöstön motivoimiseen. Politiikan ja ay-liikkeen
kansallinen projekti puolestaan saa uusia sävyjä, kun siihen 2000-luvun alussa
liitetään laadullisen hyvinvoinnin teema ja politiikan puolella hyvinvointi ryhdytään
määrittelemään kansallisen kilpailukyvyn tekijäksi.
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta mainitaan suomalaisissa hallitusohjelmissa
ensimmäisen kerran vuonna 1999. Jäätteenmäen ohjelmassa vuonna 2003 mainitaan
hyvinvointivaltio ensimmäinen kerran hallitusohjelmissa. Aikaisemmin erityisesti
Lipposen ensimmäinen hallitus on puhunut hyvinvoinnista kansalaisten omiin
ponnisteluihin liittyvänä käsitteenä. Hyvinvointi ja hyvinvointiyhteiskunta eivät ole
muutenkaan erityisen voimakkaasti esillä hallitusohjelmissa 1980- ja 1990-luvulla,
joten sikäli muutosta 2000-luvun alussa voidaan pitää merkittävänä.
Ammattiyhdistysliike pitää osaltaan yllä kansallista puhetta. 2000-luvun alussa SAK
puhuu suomalaisesta sopimusyhteiskunnasta. Samaan aikaan, kun yritysten toiminta
110