Lataa PDF - Sitra

”Julkisen sektorin ohella työvoiman kasvun kysynnän moottoreina voivat
viime kädessä toimia maailmanmarkkinoilla menestyneet vientiyritykset ja
niiden verkottuneet tuotannon ja palvelun pienet ja keskisuuret yritykset”
(emt. 20).
Lamavuodet näyttävät näin muuttavan SAK:n puhetapaa merkittävällä tavalla.
Yritykset nähdään työllistymismahdollisuuksina ja samalla ay-liikkeen ja myös
politiikan toimiala kapenee. Samalla SAK:n ohjelmista katoavat vaatimukset
pääomien ja yritysten verottamisesta tuloerojen tasaamiseksi. Esimerkiksi vuoden
1996 tavoiteohjelma, joka pohtii laajasti veroja, ymmärtää pääomien verotusta:
”Pääomaverotusta on vastikään korotettu eikä yritysten toiminnan kannalta ole
järkevää tehdä muutoksia jatkuvasti” (emt. 29). Lama ja kansainvälistyminen
näyttävätkin näin ainakin osin tiivistävän kansallista sopimista ja hälventävän
ristiriitoja ainakin vientiyritysten ja SAK:n välillä.
Kansallinen sopiminen nähdään ratkaisuna myös uuteen haasteeseen, eurooppalaiseen
rahapolitiikkaan, joka niin ikään kaventaa toimintamahdollisuuksia. Vuonna 1996
tavoiteohjelmassa mainitaan reunaehtona ”Emun lähestymiskriteerit”. SAK:n mukaan
ne ”kannustavat” sellaiseen talouspolitiikkaan, jota Suomen ”on pakko” noudattaa:
”Matala inflaatio, alhainen korko, julkisen velan hallinta ja vakaa valuutta ovat hyvän
talouspolitiikan tunnusmerkkejä” (emt. 18). SAK toteaakin, että raha- ja
budjettipolitiikan liikkumavaran kaventuminen lisää paineita työmarkkina- ja
sopimuspoliittisen sopeutumisen lisäämiseksi: ”Tällöin on hyödynnettävä
suomalaisten työmarkkinoiden perinteistä vahvuutta: hyvin toimivaa
sopimusjärjestelmää kaikkine tasoineen” (emt. 40).
Kansallinen puhe säilyy myös vuoden 2001 tavoitteissa. Kansallinen kilpailukyky,
jota ei vielä 1980-luvulla näkynyt SAK:n retoriikassa, on nyt selkeästi hyväksytty
käsite:
”Maamme on suoritus- ja kilpailukykyisempi sekä vauraampi kuin koskaan.
Osaamiseen perustuvassa uudessa taloudessa Suomi on noussut maailmaan
eturivin valtioiden joukkoon” (emt. 26).
93