Lataa PDF - Sitra

Holkerin hallitus puolestaan linjaa 1987: ”Hallituksen toimien keskeisenä
lähtökohtana on pyrkimys omalta kansalliselta pohjaltamme uudenaikaiseen ja tasaarvoiseen
hyvinvointiyhteiskuntaan”. Hyvinvoinnin käsitteeseen ei kuitenkaan palata
ohjelmassa myöhemmin lainkaan eikä sitä konkretisoida ohjelmatekstissä.
Hyvinvointi mainitaan Ahon hallituksen ohjelmassa 1991 kerran. Tällöin hallitus
toteaa, että ”kansalaisten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia edistetään panostamalla
ennaltaehkäisevään toimintaan”. Hyvinvointia ei näin esitetä kovinkaan laajana
tavoitteena, vaan pikemminkin se jää irralliseksi maininnaksi.
Lipposen ensimmäinen hallitus käyttää hyvinvoinnin käsitettä seuraavasti:
”Kansalaisia omiin ponnisteluihin ja yrittämiseen kannustava hyvinvointi turvataan
myös ansiotulojen verotusta keventämällä”. Tässä yhteydessä hyvinvoinnin käsitteen
merkitys on varsin toisenlainen kuin se, mihin on totuttu puhuttaessa
hyvinvointiyhteiskunnasta tai -valtiosta. Sorsan neljäs, Ahon ja Lipposen
ensimmäinen hallitus käyttävät hyvinvointia ihmisten yleistä hyvinvointia kuvaavana
käsitteenä.
Lipposen hallitusten ohjelmissa hyvinvointi liittyy kansalaisten omatoimisuuteen ja
sitä lisätään veroja keventämällä. Hallitusohjelmassa ilmoitetaan, että tavoitteena on
hyvinvointiyhteiskunnan peruspalvelujen turvaaminen koko maassa. Uutta on se,
miten tämä turvaaminen tapahtuu. Hallitus toteaa:
”Sosiaali- ja terveyspalvelut, ansiosidonnainen sosiaaliturva ja
vähimmäisturva muodostavat hyvinvointiyhteiskunnan ytimen. Niiden
turvaamiseksi sosiaali- ja terveysturvassa tarvitaan vaalikauden aikana
merkittäviä, rakenteellisia muutoksia ja menojen karsintaa.”
Tämä palvelujen sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen sosiaali- ja terveysturvan
menoja karsien pyritään tekemään ”kannustamalla”, toisin sanoen hallituksen
mukaan:
”Tukijärjestelmiä on kehitettävä niin, että työn tekeminen parantaa aina
taloudellista tilannetta. (…) Sosiaalietuuksien, asiakasmaksujen, ansiotulojen
kasvun ja verotuksen on muodostettava kokonaisuus, joka kannustaa työn
tekemiseen, opiskeluun sekä estää nk. kannustinloukkujen syntymisen”.
82