Lataa PDF - Sitra

4.4 Hintakilpailukyvystä koko yhteiskunnan kilpailukykyyn
Selkeä muutos hallitusten talouspoliittisessa puheessa tulee esiin myös kansallisen
kilpailukyvyn määrittelyssä. Kun hallitukset 1980-luvun alkuun asti puhuvat ennen
muuta hintakilpailukyvystä ja inflaation hallitsemisesta, 1980- ja 1990-luvuilla
aletaan puhua yhä laajemmasta kilpailukyvyn määritelmästä.
Mauno Koiviston toinen hallitus linjaa kilpailukyvyn vielä varsin yksinkertaisesti
vuonna 1979: ”Työllisyyden parantamiseksi hallitus turvaa kansainvälisen
kilpailukyvyn hillitsemällä tehokkaasti hinta- ja kustannustason nousua.”
Myös Kalevi Sorsan kolmas hallitus 1982 nostaa talouspolitiikan kärkeen
hintakilpailukyvyn: ”Tärkeänä tavoitteena on hidastaa kustannusten ja hintojen
nousua ja turvata viennin hintakilpailukyky ja näin luoda edellytyksiä tuotannon ja
investointien kasvulle sekä työllisyyden paranemiselle”.
Koiviston toisen hallituksen ohjelmassa kilpailukyky mainitaan 2 kertaa. Sorsan
toisen hallituksen ohjelmassa vastaavasti 3 ja Sorsan kolmannessa hallituksen
ohjelmassa 5 kertaa.
Holkerin vuoden 1987 ns. ”vakaan markan hallitus” tuo mukaan uuden elementin
kirjatessaan ohjelmansa tavoitteeksi markan vakaan ulkoisen arvon: ”Hallituksen
talouspolitiikan keskeisiä tavoitteita ovat työttömyyden tuntuva alentaminen, hintojen
nousun hidastaminen kansainvälistä inflaatiota alhaisemmaksi ja markan ulkoisen
arvon säilyttäminen vakaana.”
Hallitus asettuu näin vankasti vastustamaan kansallista devalvaatiota, joka on ollut
suomalaisen talouspolitiikan yksi keskeinen elementti edeltäneillä vuosikymmenillä.
Holkerin hallitus ei enää nostakaan talouspoliittisen ohjelmansa kärkeen
hintakilpailukykyä, vaan kilpailukyky mainitaan vain kerran työelämän uudistamisen
yhteydessä, kun henkilöstön osallistumisella halutaan tukea kilpailukykyistä
tuotantoa.
71