Lataa PDF - Sitra

1990-luvun lama oli suomalaisille yrityksille taitekohta, jota voidaan luonnehtia
schumpeterilaisellä ”luovalla tuholla”: se merkitsi yrityksille voimakasta
rakennesopeutusta (Suvanto 2002, 32-36). Tällä luovalla tuholla oli erilaisia
seurauksia.
Suomen tehdasteollisuuden työn tuottavuus suorastaan ponnahti ylöspäin pahimpina
lamavuosina 1991-1994. Kun Suomi vielä vuonna 1990 kuului kansainvälisessä
vertailussa vahvaan keskijoukkoon, vuoteen 1995 mennessä suomalaisen tehdastyön
tuottavuus oli ohittanut muutamassa vuodessa Ruotsin, Yhdysvallat ja Saksan ja
keikkui tilastojen kärjessä. Suomen teollisuuden tuottavuuskasvu kiihtyi ja sen
ansiosta kilpailukyky nousi kansainväliseen kärkijoukkoon. Erityisesti talouskriisiä
kiitellään siitä, että se oli vauhdittamassa tätä kehitystä. (Maliranta 1999, 63, 79.)
Tällä kehityksellä oli myös toinen puolensa. Työn tuottavuus kasvoi talouskriisissä
ennen muuta työn määrää vähentämällä. Vuonna 1999 koulutustasolla korjattu
työpanos oli liki kymmenen prosenttia pienempi kuin vuonna 1990 (Pohjola 2001).
Samaan taloudelliseen tulokseen käytettiin siis entistä vähemmän työtunteja, millä
lienee yhteytensä siihen, että työolosuhteet Suomessa näyttävät muuttuneen. EVA:n
vuonna 2000 tehdyssä kyselyssä 88 % vastaajista oli samaa mieltä siitä, että
suomalaisilla työpaikoilla työskennellään ylikierroksilla ja niin kovan paineen alla,
että monet ihmiset palavat ennenaikaisesti loppuun (EVA 2001, 69). Työmarkkinoille
muodostui epätyypillisten työsuhteiden ja vakiintuneen palkkatyön välinen ero.
Ytimeen jäävät työnantajat ja ytimen työntekijät, sen laidoilla ovat pätkätyöläiset ja
ulkopuolella on suuri työttömien joukko muistuttamassa kaikkia putoamisvaarasta.
Monet yritykset ja niiden omistajat hyötyivät kriisistä, joka toi työntekijöille
palkkamalttia. Tulonjako muuttui siten, että entistä suurempi osa yritysten voitoista
ohjautui omistajille ja entistä pienempi palkansaajille. Palkkojen osuus yritysten
tuloksesta palasi 1970-luvun alussa vallinneelle, huomattavasti matalammalle tasolle.
Kun palkkojen osuus kansantulosta vuonna 1990 oli 55,6 %, vuonna 2000 sen
ennakoitiin olevan enää 45,4 %. Omistajien voittojen kasvu näyttikin olevan seurausta
1990-luvulla tapahtuneesta poikkeuksellisen suuresta tuottavuuden kasvusta ja
maltillisista ansiotulojen kehityksestä. (Kavonius 2001, 6-9; Tilastokeskus 2000,
2001.)
23