Lataa PDF - Sitra

2.3 Poliittisia kamppailuja
Finanssipolitiikassa lama alkoi näkyä varsinaisesti vuonna 1990, jolloin maan
talouskasvu painui nollaan. Kesällä 1991 alkoivat säästöohjelmat. Säästöehdotusten
helpottamiseksi vuoden 1992 aikana ajettiin läpi valtiopäiväjärjestyksen muutos:
eduskunnan kolmasosa ei voinut enää äänestää lakeja vaalien yli. Ainoastaan
perusturvaa heikentävät säästölait muodostivat poikkeuksen. (Kosunen 1997, 34-37.)
Elokuussa 1992 hallitus julkaisi kahdeksankohtaisen vakuutuksen linjansa
pitämisestä, mikä tarkoitti valtiontalouden voimakkaita säästöjä. (Hulkko & Pöysä
1998, 402-403.) Vuoden 1993 helmikuussa valtion menoja päätettiin karsia kolmessa
vuodessa vuosina 1994-1996 yhteensä 45 miljardilla markalla. Vuonna 1995
talousarvioesityksessä pyrittiin palauttamaan menot vuoden 1991 tasolle. Vuonna
1996 talousarvioon sisällytettiin 12 miljardin leikkaukset sekä suunnitelma vuosiin
1997-1999 ajoittuvista lisäsäästöistä. (Kosunen 1997, 38-41.)
Säästöt herättivät poliittista erimielisyyttä ennen vuoden 1991 eduskuntavaaleja,
mutta sen jälkeen poliittinen erimielisyys päättäjien keskuudessa väheni nopeasti.
Säästöistä tuli yhteisesti tunnustettu välttämättömyys ja keynesiläinen puhe
elvytyksestä hiljeni. Talouspolitiikkaan ilmestyi säästöpäätösten perusteluissa
puhetapa, jossa korostettiin, että velan vuoksi julkista sektoria on pienennettävä ja
siellä on ryhdyttävä voimakkaisiin rakenteellisiin muutoksiin ja uudistuksiin
(Kosunen 1997, 42).
Lama herätti myös laajemman keskustelun hyvinvointivaltion kohtalosta.
Hyvinvointivaltion rakenteita kritisoitiin, koska se ei kannustanut ihmisiä työhön ja
sosiaaliturvaan pelättiin muodostuvan tuloloukkuja, joissa ei kannattanut lähteä töihin.
Perinteisempää hyvinvointiajattelua edustavasta sosiaalipoliittisesta näkökulmasta
asiaa katsovat keskustelijat puolestaan näkivät, että säästöt lisäävät köyhyyttä,
eriarvoisuutta ja syrjäytymistä. (Kiander & Vartia 1998, 318-320.)
20