13.02.2015 Views

Savo Sinuksi 1/2001 - Pohjois-Savon liitto

Savo Sinuksi 1/2001 - Pohjois-Savon liitto

Savo Sinuksi 1/2001 - Pohjois-Savon liitto

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Tiedotuslehti 1/2001

Osaaminen ja yrittäminen ovat maakunnan

tulevaisuuden perusta. Niitä

tulee vahvistaa kaikin keinoin ja pyrkiä

erityisesti nuorten kannustamiseen

yrittäjiksi, koska muutoin uusia

yrityksiä ja työpaikkoja ei synny riittävässä

tahdissa.

Väestöpako Etelä-Suomeen on saatava

pysähtymään. Siihen tarvitaan

valtion suoraa panostusta omaan

aluepolitiikkaan EU-tukipolitiikan

ohella. Nyt EU on korvannut entisen

aluepolitiikan, ja tavoite 1 -ohjelmakauteen

kohdistetut toiveet

uhkaavat jäädä toteutumaltaan liian

pieniksi.

4. Tavoite 1 -ohjelman painopisteet

ja linjaukset on tehty maakunnan

vakaan harkinnan mukaan. Erityisesti

toivon, että liikenneinvestointeihin

pystytään löytämään tarvittava

määrä maakunnallista ja valtakunnallista

rahaa. Sekä maantieettä

vesiliikenteessä on Pohjois-

Savossa runsaasti kehittämisen arvoisia

hankkeita. Vaikka maan hallitus

”nyreksiikin” vesitieverkostoja,

ei esimerkiksi Savon kanavaa saa

vesittää. Se tulee rakentaa maakunnan

tahdon mukaisesti.

5. Jos Euroopan Unioni laajenee nopeasti,

joutuu koko alue- ja maatalouspolitiikka

uuteen arviointiin. Suomen

ja myös ehdokasmaiden kansalaisten

edun mukaista on hitaampi laajenemisaikataulu,

jolloin uusille jäsenmaille jää

pidempi sopeutumisaika.

Pohjois-Savon liitto

Pohjois-Savon tulee toimia siten, että

nykyisen EU-ohjelmakauden päättyessä

koko Itä-Suomeen saadaan

mahdollisen korkeatasoinen ja pitkäaikainen

jatkohoito.

Viestini pohjoissavolaisille:

Nyt ei luovuteta – vaikeudet on tehty

voitettaviksi! Pohjois-Savossa on

paljon hyvää, minkä puolesta kannattaa

taistella.

Haastattelun koonti: Ilpo Lommi

Maakuntavaltuusto evästi

maakuntasuunnitelman valmistelua

P

ohjois-Savon liiton maakuntavaltuusto

hahmotti evästyksiä

pitkän tähtäimen kehityslinjoja

viitoittavan maakuntasuunnitelma

2020:n työprosessiin kesäkuun

kokouksessaan sekä sitä edeltäneessä

strategiaseminaarissaan. Seminaarissa

maakuntavaltuutetut jakautuivat

neljään työryhmään, joiden teemoina

olivat väestö ja talous, hyvinvointi, sivistys

ja osaaminen sekä aluerakenne,

infrastruktuuri ja osaaminen. Työryhmät

poikivat konkreettisia linjauksia

maakuntasuunnitelman jatkovalmistelulle.

Se etenee syksyn mittaan Pohjois-Savon

liiton vetämänä ja mm. seutukuntakohtaisilla

kansalaistapaamisilla

asiaa syventäen.

Esille nousi mm. lasten ja lapsiperheinen

keskeinen merkitys maakunnan

elinvoiman varmistamisessa. Myös

naisten merkittävää roolia korostettiin

niin väestökehityksellisesti kuin

osaamisen ja aktiivisuuden edistäjinä.

Naisten poismuuttoa maakunnasta

torjuu työpaikkojen ja urakehityksen

turvaaminen sekä asianmukaiset hyvinvointipalvelut.

Näillä asioilla on vaikutusta

myös syntyvyyteen.

Muuttotappion lisäksi väestön ikääntyminen

ja sairastavuus ovat haasteita,

joihin maakuntasuunnitelmassa joudutaan

etsimään keinoja. Oman perusväestön

uudistumisen rinnalle on nousemassa

kysymys ulkomaalaispolitiikasta.

Maakuntavaltuutettujen mielestä

siihen on varauduttava ja samalla on

kehitettävä suvaitsevaisuutta ja avoimuutta.

Apu muutoksen hallintaan

ja johtamiseen

Maakuntavaltuutetuille puhunut Suomen

Kuntaliiton alue- ja elinkeinoyksikön

päällikkö Keijo Sahrman korosti

maakuntasuunnitelman merkitystä

pitkäjänteisessä ja niin päättäjiä, elinkeinoelämää,

järjestöjä kuin kansalaisiakin

sitouttavassa maakunnan kehittämistyössä.

– Suunnitelmallisuudella on merkitystä,

vaikka maailma muuttuu entistä

nopeammin ympärillä. Suunnittelun

onkin tällaisissa oloissa oltava muutoksen

johtamista ja hallintaa, mikä luo

reagointiherkkyyttä, sopeutumiskykyä

ja joustavuutta uusiin asioihin sekä

torjuu päämäärätöntä ja hajanaista

poukkoilua. 15–20 vuoden päässä tulevia

asioita on mahdotonta ennustaa

tarkkaan, mutta maakunnan on

hyvä muodostaa näinkin pitkälle aikavälille

yhtenäistä tavoitetilaa laajapohjaisesti

eri tahoja kuunnellen ja

yhteistyötä rakentaa. Maakuntaliitot

ovat ainoita organisaatioita, jotka pystyvät

luomaan maakunnalle yhdensuuntaiset

pitkän aikavälin tavoitteet

yhteistyössä kaikkien muiden alueellisten

toimijoiden kanssa, muistutti

Sahrman.

Maakuntavaltuusto hyväksyi visiot ja

alustavat strategiat maakuntasuunnitelma

2020:n valmisteluprosessiin.

Ensimmäinen luonnos pitkän tähtäimen

maakuntasuunnitelmasta on tarkoitus

saada maakuntahallituksen lokakuun

ja maakuntavaltuuston marraskuun

kokouksiin. Lopullisesti suunnitelma

hyväksytään ensi kevään maakuntavaltuustossa.

Teksti: Ilpo Lommi

10

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!