09.02.2015 Views

A Rightless Father

A Rightless Father

A Rightless Father

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

käsitettävä, että maassamme ei lie yhtäkään osaavaa virastoa tai

virkamiestä, joka voisi edes teoriassa suoriutua lapsen ja tämän isän

yhteyden turvaamisesta. Kirjoitettu laki ja lainkäyttö eivät voi

kohdata.

Julkista keskustelua kuohuttaa parasta aikaa lapsikaappausdraama

Outi Koski vastaan John Rogers. Äiti piilotti kaksi poikaansa

määräämättömäksi ajaksi eteenpäin ensin marssittuaan julkisuuteen

väitteillään isän väkivaltaisuudesta. Äiti sai heti osakseen puolen

kansan tuen. Itsestään selvänä pidetään, että isä on väkivaltainen, kun

kerran äiti sanoo niin. Jos äiti syyttää isää insestistä, tähänkin uskotaan

enempää kyselemättä. Olen valittajana omassani ja asiamiehenä

kolmessa valitusasiassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Tarkat silmäni ovat erottaneet kolme erillistä valitusaihetta tässä

Kosken ja Rogersin tapauksessa. Isä Rogers voisi jo nyt valittaa

Suomen valtiosta ihmisoikeustuomioistuimeen perhe-elämänsä

loukkaamisesta. Ensiksi, Suomi ei ole kyennyt turvaamaan isän ja

poikien keskinäistä oikeutta perhe-elämään ja yksityisyyteen yli

vuoden ajalla. Toiseksi, Suomi ei ole kyennyt käsittelemään poikien

palautuskysymystä riittävän joutuisasti, kuten kansainvälisissä

sopimuksissa edellytetään. Oikeudellisesti epäselvä tilanne kuluttaa

kaikkia, lapset kärsivät eniten. Kolmanneksi, ihmisoikeussopimus

edellyttää annetun tuomion täytäntöönpanoa, mikä ei näytä onnistuvan

tällä menolla. Mikään havaitsemani ilmiö ei ole uutta minulle, näin

juuri toimitaan meillä. Omaa kokemusta on kyllin. Verovaroja syövä

oikeuslaitos jauhaa raskaasti yhtä lapsen huolto- ja tapaamisasiaa

vuosia vain sillä tuloksella, että lapset ja isä menettävät toisensa.

Prosessin hitaus takaa menetyksen. Muuan Seija-Anneli Mansnerus

oli oikeassa kirjoittaessaan äskettäin, että meillä ei ole yhtäkään

osaavaa viranomaista lasten asioita ratkaisemaan. Oikeuslaitoksemme

ei ole ammatillisesti kykenevä tuohon tehtävään.

Sosiaalivirastojemme räikeä äitimyönteisyys on jo notorista, se ei

ansaitse kommentointiani enemmälti. Isä Rogersin asemassa veisin

käräjäoikeuteen kaikki perättömät väitteet väkivaltaisuudestani.

Syytteeseen joutaisivat sekä media että eri yksityishenkilöt. Mitä

tahansa äidin väitettä voidaan näyttämättömänäkin käyttää isää

vastaan, sillä olettamus eronneen isän syyllisyydestä on vahva meillä.

Tässä vahvan äitimyytin maassa äidin suosimisen hurmiossa tulisi

82

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!