14.11.2012 Views

Fast-asiakaslehden verkkoversio - Fastems

Fast-asiakaslehden verkkoversio - Fastems

Fast-asiakaslehden verkkoversio - Fastems

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

läpi sota- ja sotakorvausvuosien yhtiön sisäisenä

yksikkönä. Tilanne muuttui vasta

1980-luvulla, kun Asea tuli toimintaan

mukaan. Silloin yksikkö alistettiin ulkopuoliselle

kilpailulle ja se sai aloittaa myös

myynnin oman konsernin ulkopuolelle.

1990-luvulla muovimuoteista luovuttiin, ja

2000-luvun alussa alkoi ABB:n aika. Emoyritys

oli tällöin suurin asiakas ja vientiin

meni noin kolmannes tuotteista. Tuolloin

sai alkunsa nykyinen robotti-, työstökone-

ja laiteosaaminen.

Tänä päivänä tuossa samaisessa kotipesärakennuksessa

Strömbergin teollisuusalueella

toimii Fastems Vaasa, Fastemsin pohjoisen

toiminta-alueen keskus. Vaasaan on

keskittynyt tarkkojen asiakasräätälöityjen

koneiden ja laitteiden sekä työvälineiden

valmistus.

- Fastems tarjoaa aluekeskuksellemme

yhteisprojekteja ja toimii samalla esikuvanamme

erikoistumisessa, kertoo liiketoimintajohtaja

Jari Saaranen. - Fastemsilla

on myös kiinnostavaa tuotantolaitteiden

maahantuontiosaamista.

Tällä hetkellä Vaasa kehittää vahvasti

Fastemsin palveluiden tuomista asiakkaitaan

lähelle sekä tuotepuolella robotiikan

joustavia asennuslinjoja. Fastems Vaasassa

työskentelee reilut 50 henkeä.

JO TOINEN FASTEMSIN YKSIKKÖ

LAHDESSA

Lahden alueen metalliteollisuus sai alkunsa

sotien jälkeen Asko kodinkoneiden ja Upon

kaltaisten toimijoiden ansiosta. Askon alueella

toimi työkaluyksikkö, joka valmisti

kaiken itse, tykkisorveja ja valulaitteita

myöten. Työvälineosaamisesta

jalostui kaikkien

tuntemia liesiä, pesupöytiä,

muovituotteita

ja kylmälaitteita. Syntyi

Asko-Upo ja sittemmin

Uponor, ja työkaluyksikkö

jatkoi paikallisen teollisuudenkehityskeskuksena.

Vuonna 2000 Jukka

Lares osti liiketoiminnon

kumppanin ja sijoitusyhtiön

kanssa. Yksiköstä

syntyi Toolmakers, ja

paikallinen palvelu nostettiin

eteen. TH-Toolsin

aika alkoi 2007, jolloin alkoi

myös aktiivinen, suora

vienti. Välillistä vientiä

oli toki ollut aiemminkin.

Nyt viennin rooli on noin

kolmannes Fastems Lahden

toiminnasta, ja asiakkaita

on 20 maassa.

Lahti on keskittynyt

ohutlevyihin, syvävetoon

sekä kasvavaan palveluliiketoimintaan

25 hengen

voimin. Sopimushuoltoa

tarjotaan 15 minuutin

vasteajalla Lahden alueelle.

Lisäksi tarjoamaan

kuuluu elinkaaripalve-

Keskinen

alue

Eteläinen

alue

luja, vuosisopimuksia sekä menetelmä- ja

prosessienkehitystä. Totaltools-palvelu käy

raportoiden läpi asiakkaan prosesseja analysoiden

ja kehittäen niitä.

- Kertakäyttökulttuurin yleistymisen

Pohjoinen

alue

Pori

Vaasa

Tampere

Akaa

Salo

Vantaa

Jyväskylä

Lahti

Kuopio

ymmärrys huollon tuottavasta merkityksestä

ja seisokin todellisesta hinnasta on monilta

hämärtynyt, kertoo myyntijohtaja Jukka

Lares.

Ennen tuotantoerät mitattiin tuhansista

ylöspäin, nyt tehdään päivän eriä ilman

varastoja, siksi työkalu ei ehdi määräaikaishuoltoon,

vaan tuotelaatu määrä milloin

kunnossapitotoimet aloitetaan. Näin toimittaessa

huollon oikea-aikaisuus on tärkeää,

koska ylikuluneen korjaus on kallista tai

jopa mahdotonta. Myös kumppani kannattaa

valita ajatuksella, sillä huono huolto käy

kalliiksi.

Fastems Lahdessa työvälinehuolto tuntee

työvälineet ja raportoi sille tehdyt työt.

Tieto on tallessa sähköisesti. Toiminnassa

hyödynnetään soluosaajaorganisaatiota,

jolloin huollolle löytyy aina aikaa.

Ohutlevytuotannon koneet, terät ja filosofia

ovat kehittyneet voimakkaasti. Nykyisin

vaaditaan entistä vähemmän sovittamista

ja päästään jopa suoraan koneistuksesta

asennuskelpoiseen kappaleeseen. Myös materiaalit

ovat kehittyneet varsinkin ajoneuvoteollisuudessa.

Erikoiskestävät metallit

muodostavatkin uuden haasteen työkaluille.

Ohuet materiaalit edellyttävät työkaluilta

paitsi tiukempia toleransseja ja tarkempaa

tuotantoa, myös toisenlaista suunnittelua ja

designia. Nämäkin osaltaan lyhentävät työkalun

elinkaarta.

Työkalun huolto oikein tehtynä ei ole

kustannus vaan säästö. Väärin tehtynä se

maksaa. Itse tehden kulut hukkuvat eikä

kukaan tiedä todellista hintaa. Siksi huoltoa

kannattaa ajatella tuntihinnan sijaan tuntiveloitus

tuotettua kappaletta kohden -perusteella.

FASTEMS AKAA – KOHTI

ROBOTISOITUJA TUOTANTOLINJOJA

Fastems Akaan juuret ulottuvat 1980 luvulle,

jolloin yksikön nykyinen vetäjä

Jari Mäkinen alkoi isänsä kanssa kehittää

lankasahausta. Tuolloin elettiin kyseisen

kipinätyöstömenetelmän pioneeriaikaa

Suomessa. Toijalan Lankasahaus Oy perustettiin

1987. Koneita uudistettiin ja

1990-luvulla toimintaa kehitettiin kohti

kokonaisvaltaisia toimituksia. Suurimmat

asiakkaat olivat tuolloisia elektroniikkateollisuuden

vetureita, Perlos etunenässä.

2000-luvulla TH-Tools osti yrityksen,

jolloin alkoi uusi kehitysvaihe, lankasahaus,

jyrsintä hiominen ja osavalmistus

saivat rinnalleen työvälinevalmistuksen

ja huollon.

- Yhdistyminen ja erityisesti Venäjän

kasvavat markkinat ovat suuri mahdollisuus.

Avaimenamme menestykseen on

yksikkömme motivoitunut ja asiantunteva

henkilöstö, Mäkinen sanoo.

Nyt Fastems Akaassa kehitetään

kuuden hengen voimin valmiutta kokonaisten

robotisoitujen tuotantolinjojen

toimittamiseen ja kunnossapitoon.

6 | Fast Fast | 7

6 | Fast Fast | 7

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!