Lataa Arkistot, yhteiskunnan toimiva muisti -oppikirja - Arkistolaitos

muuden nimissä – ja historian ”tuomioistuimen” edessä menneisyyden eri toimijat ovat tilivelvollisia.
Näillä teeseillään Dirks sitoo tilivelvollisuuden, muistin ja historian tiiviisti yhteen. Arkistot
palvelevat kaikkia niitä.
Jopa Dirksiäkin voimakkaampi moraalinen painotus on James O’Toolella. Hänelle tilivelvollisuuden
(accountability) käsite on arkistojen ja arkistonhoitajan työn ytimessä. Hän puhuu ”arkistojen
moraaliteologiasta” (moral theology of archives). Säilyttämällä asiakirjat ja arkistot, luetteloimalla
ja kuvailemalla ne asianmukaisesti sekä varmistamalla, että asiakirjojen salassapitoajat ovat kohtuulliset
(eivät liian pitkät), voidaan O’Toolen mukaan varmistaa oikeuden toteutuminen. Se ei
välttämättä toteudu juridisesti, mutta kylläkin moraalisesti. O’Toole varoittaa, että vallanpitäjät
ovat oppineet menneistä kokemuksista ja seulovat aineistoaan tehokkaasti tilivelvollisuutta välttääkseen.
Näin ei ole pelkästään diktatuureissa vaan myös demokratioissa. Asiakirjojen pitkiä salassapitoaikoja
O’Toole kritisoi ankarasti. Ne herättävät epäilyjä ja tulehduttavat ilmapiiriä. Tunnetuin
esimerkki tästä ovat Vatikaanin arkistot, jotka ovat julkisia ainoastaan vuotta 1922
edeltävältä ajalta. Pyhän istuimen suhtautumista Kolmanteen valtakuntaan ei siten voi vapaasti
tutkia (ainakaan toistaiseksi) Vatikaanin arkistojen avulla.
Suomessa näin avoimen moraaliset painotuksesta suhteessa arkistoihin tai historiantutkimukseen
eivät ole olleet yleisiä. Ne eivät kuitenkaan ole täysin vieraita. Vuonna 2004 käynnistynyt valtioneuvoston
kanslian asettama ja Kansallisarkiston hallinnoima hanke sotavankikuolemista ja ihmisluovutuksista
Saksaan ja Neuvostoliittoon vuosina 1939–1955 on ”normaalia” historiantutkimusta,
mutta sen taustalla voi havaita erilaisia vaikuttimia, joista eräs on epäilemättä moraalinen.
Suomen toiminnan luonne ja motiivit suhteessa sotavankeihin ja ihmisluovutuksiin toisen maailmansodan
aikana ja sen jälkeen halutaan selvittää. Taustana hankkeelle on vuonna 2003 ilmestynyt
Elina Sanan teos Luovutetut, joka käsittelee sodanaikaisia ihmisluovutuksia Saksaan ja joka sai
huomattavaa kansainvälistäkin julkisuutta.
Merkitys on tärkeintä
Kuten edellä on todettu, 1990-luvun voimakas evidentiaalisuuden korostus ja siihen liittyvä asiakirjahallinnon
merkityksen tähdentäminen on herättänyt melko voimakkaan vastareaktion (kysymys
on ennen muuta anglosaksisesta debatista). Postmodernismi on osa tätä vastareaktiota.
Postmodernismi on kuitenkin, kuten tunnettua, heterogeeninen suuntaus. Sen eräänä juonteena
on katseen suuntaaminen asiakirjojen informaatiosisällöstä niiden kontekstuaalisiin, kerronnallisiin
(narratiivisiin) ja prosessuaalisiin piirteisiin. Postmodernismia lähellä on kuitenkin myös näkemyksiä,
joissa asiakirjojen informaatiosisältö on tärkeä näkökohta.
Mark A. Greene asettaa vastakkain kaksi lähestymistapaa: records as evidence (asiakirjat todistuskappaleina)
vs. records as memory (asiakirjat muistina). Tähän liittyy toinen, paradigmojen vastakkaisuus,
archival paradigm (arkistollinen paradigma) vs. recordkeeping paradigm (asiakirjahallinnon
paradigma). Asiakirjahallinnon paradigma liittyy hallinnollisiin toimenpiteisiin ja niiden
asiakirjoihin. Paradigman juuret ulottuvat ainakin 1920-luvulle Hilary Jenkinsonin näkemyksiin.
Greene näkee evidenssin ja asiakirjahallinnon korostuksessa kielteisiä piirteitä. Ne yksipuolistavat
näkemystä arkistoista. Kielteisiin piirteisiin kuuluu myös se, että recordkeeping-paradigmassa
huomio keskittyy vain organisaatioihin, joilla on muodollinen asiakirjahallinnon järjestelmä (formal
record-keeping system). Tämä taas puolestaan johtaa siihen, että vallanpitäjien historia korostuu
liikaa.
Arkistotyön missiona on Greenen mukaan merkitys (meaning), ja erityisesti sellainen merkitys,
joka ylittää ne välittömät tarpeet, joita varten asiakirjat on luotu. Asiakirjahallinnon paradigmassa
esitetään varmoja totuuksia. Sen mukaan hyvä dokumentaatio sisältää ”totuuden”. Arkistollinen
243