Lataa Arkistot, yhteiskunnan toimiva muisti -oppikirja - Arkistolaitos

Kanadalainen Terry Cook on kokoavasti tarkastellut arkistollisen ajattelun kehitystä 1900-luvulla.
Hän näkee kehityksessä viisi suurta muutosten linjaa:
1) Keskusteltaessa arkistojen olemassaolon oikeutuksesta painopiste on siirtynyt juridishallinnollisesta
tarkastelutavasta sosiokulttuuriseen tarkastelutapaan.
2) Asiakirjojen kontekstia pyrittiin aikaisemmin turvaamaan erilaisin fyysisin keinoin: varmistamalla
asiakirjojen säilytysketjun aukottomuus (unbroken custody), säilyttämällä arkiston
alkuperäinen järjestys jne. Nyt etualalle on noussut huolehtiminen siitä, että asiakirjat alun
alkaen tuotetaan hyväksyttävien standardien mukaisesti.
3) Huomio on siirtynyt asiakirjoista (fyysisistä objekteista) asiakirjojen kontekstiin ja prosesseihin,
joiden tuloksena asiakirjoja syntyy.
4) Näkemys arkistonhoitajan roolista on muuttunut. Jenkinsonilaista puolueettomuuden käsitettä
suhteessa arkistonmuodostusprosessiin ei enää pidetä mielekkäänä. Arkistonhoitaja
on muuttunut passiivisesta säilyttäjästä arkistollisen kulttuuriperinnön muovaajaksi.
5) Käsitys arkistotieteen ikuisista ja muuttumattomista laeista on väistynyt relativistisen näkemyksen
tieltä. Kunkin aikakauden ajattelu ja tieteelliset paradigmat ovat jättäneet jälkensä
arkistotieteeseen.
Vaikka kysymys onkin astetta konkreettisemmasta asiasta kuin Cookin listassa mainitut, tässä yhteydessä
kannattaa mainita sähköisen aineiston säilyttämisstrategiaa koskeva debatti, jota käytiin
1990-luvulla ja joka on edelleen ajankohtainen. Vastakkain olivat (ja ovat) näkemys, jonka mukaan
sähköiset aineistot tulee tietyssä vaiheessa siirtää arkistonmuodostajilta arkistoinstituutioon ja
näkemys, jonka mukaan aineistot voidaan jättää arkistonmuodostajien haltuun, kunhan valvotaan,
että niiden säilytys on asianmukaista ja käytettävyys varmistettu. Luciana Duranti on esiintynyt
voimakkaasti ensiksi mainitun näkemyksen puolustajana. Hänen mukaansa varmuus sähköisen
aineiston alkuperäisyydestä (authenticity) menetetään, jos aineistoa ei säilytetä arkistossa. Toisen
näkemyksen keskeinen edustaja David Bearman on puolestaan valmis luopumaan aineiston fyysisestä
kontrollista ja nojautumaan intellektuaaliseen ja juridiseen kontrolliin. Vastuu aineiston säilymisestä
ja käytettävyydestä olisi jaettu. Aineistot olisivat arkistonmuodostajilla, mutta ao. arkistoinstituutio
tarkastaisi arkistonmuodostajia ja niiden hallussa olevia aineistoja. – Tiettyjä
poikkeuksia lukuunottamatta Suomessa ollaan selkeästi valittu Durantin edustama strategia. 84
Näin lienee myös useimmissa muissa maissa.
Edellä mainitut teemat ovat edelleen ajankohtaisia ja debatin kohteena myös alkaneella 2000-
luvulla. Mm. Cookin listan kohtaa neljä eli arkistonhoitajan roolia arkiston muovaajana korostetaan,
jos mahdollista, vielä entistä voimakkaammin. Kanadalaisen Laura Millarin mukaan arkistonhoitaja
on aktiivinen toimija asiakirjan elämässä (The archivist is an active player in the life of
the record: we do not passively acquire records and stick them on shelves.) Millar kuitenkin katsoo,
että toiminta ei ole tarpeeksi läpinäkyvää. Asiakirjoille ja arkistoille (arkistoinstituutioissa)
84 Arkistonmuodostajakeskeisessä mallissa on ongelmallista se, että useimmat arkistonmuodostajat menettävät mielenkiintonsa
sähköisiä järjestelmiään ja aineistojaan kohtaan, kun niitä ei enää tarvita operatiivisista ja/tai juridisista
syistä. Niitä on vaikea motivoida käyttämään resursseja järjestelmien ja tietojen ylläpitoon vain tutkimusta varten.
Tämä puolestaan vaarantaa tietojen säilymisen ja käytettävyyden. Silloin kun arkistonmuodostajalla on hyvin pitkä
(käytännössä pysyvä) intressi sähköisessä muodossa olevia tietojaan kohtaan (esim. Väestörekisterikeskus), on perusteltua,
että järjestelmä ja siinä olevat tiedot ovat pitkään (pysyvästi) arkistonmuodostajan hallussa ja että arkistolaitokseen
siirretään järjestelmästä korkeintaan otoksia.
239