Lataa Arkistot, yhteiskunnan toimiva muisti -oppikirja - Arkistolaitos

Adolf Brenneke – vapaa provenienssiperiaate
Saksalaisen arkistoteorian johtava hahmo sotienvälisenä aikana oli Adolf Brenneke. Brenneken
pääteos Archivkunde (1953) on toimitettu postuumisti hänen luennoistaan. Brenneken huomattavin
panos arkistoteoriaan on hänen näkemyksensä provenienssiperiaatteen luonteesta. Hän ei
hyväksynyt hollantilaisten provenienssikäsityksen biologismia, ts. sitä että arkisto kasvaisi orgaanisesti
kirjaamosta eikä ranskalaisten respect des fonds -periaatetta, jota hän piti mekanistisena,
tutkijoiden tarpeisiin väärällä tavalla orientoituneena (aineistojen sijoittaminen luokituskaavaan,
joka osittain rikkoi fondeja, ks. s. 221)
Brenneke kritisoi hollantilaisten tiukkaa provenienssikäsitystä, joka ei sallinut puuttumista arkiston
rakenteeseen. Brenneke torjui tällaisen ehdottomuuden. Jos arkisto on muodostunut suunnittelemattomasti
ja sattumanvaraisesti tai muuten epätyydyttävästi, se voidaan järjestää uudelleen.
Edellytyksenä on kuitenkin, että kunnioitetaan arkiston sisäistä olemusta. Tätä provenienssiperiaatteen
tulkintaansa Brenneke kutsuu vapaaksi provenienssiperiaatteeksi (Das freie Provenienzprinzip).
Elio Lodolini – provenienssiperiaatteen tiukka soveltaja
Italialainen arkistoteoreetikko Elio Lodolini puolestaan on tullut tunnetuksi provenienssiperiaatteen
tiukan soveltamisen vaatimuksestaan. Arkiston alkuperäinen järjestys tulee ehdottomasti
säilyttää tai tarvittaessa palauttaa. Asiakirjojen väliset suhteet ovat Lodolinin mukaan olennaisen
tärkeitä arkistonmuodostajan toiminnan ymmärtämisen ja tulkinnan kannalta. Jopa selvästi virheellisen
arkistoinnin korjaaminen jälkikäteen voi olla kohtalokasta (jos korjaamista ei dokumentoida),
koska tuolloin voidaan menettää ymmärrys siitä, miksi toimittiin jollain tietyllä tavalla
(asiakirjan väärästä sijoituspaikasta johtuen).
Theodore R. Schellenberg – seulontateoreetikko
1900-luvun puolivälissä vaikuttanut amerikkalainen Theodore R. Schellenberg vei arkistollista
ajattelua suuntaan, joka poikkesi huomattavasti Hilary Jenkinsonin näkemyksistä. Schellenberg
pohti paljon asiakirjojen seulontaa. Toisin kuin Jenkinson hän korosti seulonnan merkitystä ja
edellytti, että arkistonhoitajalla on siinä keskeinen rooli. Schellenberg kehitti seulontaa varten teorian
asiakirjojen kahdenlaisesta arvosta, primaarisesta ja sekundaarisesta (ks. s. 232).
Schellenberg teki jyrkän käsitteellisen eron ajankohtaisten asiakirjojen (records) ja arkistojen (archives)
välillä. Arkistoja olivat ajankohtaisuutensa menettäneet asiakirjat, jotka olivat läpäisseet
seulontaprosessin ja joilla oli pysyvää säilytysarvoa (sekundaarista arvoa). Aktiivivaiheen asiakirjoista
huolehtiminen kuului records managerille, ei arkistonhoitajalle, joskin Schellenberg katsoi,
että näiden kahden profession tuli tehdä yhteistyötä. Schellenbergin jyrkkä records - archives
-erottelu on johtanut ongelmiin sähköisessä tietoympäristössä, jossa asiakirjojen jakaminen tällä
tavoin vaikeuttaa niiden kokonaisvaltaista hallintaa.
Schellenbergin näkemykset liittyivät modernin amerikkalaisen yhteiskunnan tehokkuusajatteluun,
managerismiin. Toisaalta hän tähdensi arkistotoimen ja historiantutkimuksen yhteyttä. Tämä näkyy
mm. siinä, että aiheenmukainen lähestymistapa seulonnassa (informaatioarvon korostus) oli
Schellenbergille tärkeää. Korostus on toisaalta johtanut syytökseen, että Schellenbergin ajattelu
läheni liiaksi kirjastomaailmaa. Kritiikkiä on aiheuttanut myös Schellenbergin record group
-käsite, jonka hän kehitti arkistojen rajaamista ja luettelointia varten. Record group voi olla sama
asia kuin arkisto (archive group, fondi), mutta siihen voi kuulua myös useita erillisiä arkistokokonaisuuksia
tai niiden osia. Teorian (provenienssiperiaate) ohella ja asemesta käytännön tekijöillä
on record groupin rajaamisessa tärkeä rooli.
237