Lataa Arkistot, yhteiskunnan toimiva muisti -oppikirja - Arkistolaitos

ARKISTOT YHTEISKUNNAN TOIMIVA MUISTI
venienssiperiaate (ks. seuraava luku), jota voi pitää suurena paradigman (ajattelutavan) muutoksena
arkistoalalla. 1800-luvulla arkistonhoitajan toimenkuvassa oli tärkeintä historiantutkijoiden
palveleminen. Tämä muovasi hänen työnsä sisältöä. Työllä oli teoreettinen pohja, provenienssiperiaate,
mutta käytännössä siinä oli paljon käsityömäisiä piirteitä. Arkistonhoitajaa työllisti ennen
kaikkea järjestäminen, luettelointi ja lähdejulkaisujen toimittaminen. 79 1800-luvun maineikkaissa
arkistokouluissa, Ranskan École des chartesissa (perustettu 1821) ja Marburgin arkistokoulussa
(perustettu 1894) Saksassa opetettiin arkistotiedettä tästä näkökulmasta. Keskeisiä niiden opetusohjelmassa
olivat historian ja vanhojen kielten lisäksi ns. historian aputieteet kuten paleografia ja
diplomatiikka. Menne-Haritz kutsuu tämän vaiheen arkistotiedettä deskriptiiviseksi, kuvailevaksi
arkistotieteeksi.
1900-luvulla arkistojen ja arkistotyön luonteessa on tapahtunut huomattavia muutoksia. Voidaan
jälleen puhua paradigman muutoksesta. Järjestämisen ja luetteloinnin ohella tärkeäksi on noussut
seulonta, joka ei ole pelkkää mekaanista toimintaa vaan vaatii teoreettista perustelua, arvonmääritystä.
Yhteys historiantutkimukseen ei ole enää yhtä kiinteä kuin ennen, koska tutkimus hyödyntää
runsaasti muitakin kuin arkistolähteitä. Myös arkistojen käyttäjäkunta on laajentunut siten, että
se ei koostu enää pelkästään akateemisista historiantutkijoista. Perinteisen arkistonhoidon lisäksi
arkistonmuodostuksen suunnittelu on tullut entistä tärkeämmäksi. 1980-luvulta lähtien arkistoihin
on voimakkaasti vaikuttanut tietotekniikka, joka on pakottanut pohtimaan uudelleen arkistotoimen
teoreettisia perusteita. Menne-Haritz korostaa seulonnan merkitystä ja sitä, että sen tulisi
perustua analyysiin niistä funktioista (tehtävistä), joiden yhteydessä asiakirjat syntyvät. Funktionaalinen
analyysi merkitsee provenienssiperiaatteen soveltamista nykyajan olosuhteissa. Tätä arkistotieteen
kolmatta vaihetta Menne-Haritz kutsuukin funktionaaliseksi arkistotieteeksi.
Arkistotiede on määritelty eri aikoina ja eri maissa eri tavoin. Yleisesti sen katsotaan sisältävän
ainakin seuraavat osat:
• arkistoteoria (käsitteet, arkistojen olemus, arvonmääritys),
• arkistohistoria,
• arkisto-oikeus (arkistojen juridinen sääntely),
• arkistojen muodostuminen ja rakenne,
• luettelointi ja käyttöön saattaminen,
• arkistotekniikka (säilytys, suojelu, konservointi).
Arkistoteoriaa käytetään joskus arkistotieteen synonyyminä, mutta tässä esityksessä arkistotiede
on yläkäsite, johon arkistoteoria sisältyy.
Tunnettu ruotsalainen arkistomies Nils Nilsson pitää arkistotieteen ytimenä arkistojen luonteen ja
tehtävän sekä niihin liittyvien järjestämis- ja luettelointiperiaatteiden tutkimusta. Suomalainen
Juhani Saarenheimo puhuu samansuuntaisesti todetessaan, että arkistoteoria (-tiede) muodostuu
empiirisen tarkastelun kautta. Sen kohteena on arkiston luonne ja olemus. Käsitystä arkiston
luonteesta tarvitaan, jotta arkistonhoitaja selviytyisi tehtävästään.
Arkistotieteelle on tyypillistä kiinteä yhteys käytäntöön. Arkistotiede on harvoin puhdasta teoriaa
vaan siinä on usein mukana vahva preskriptiivinen, normittava elementti. Ei vain analysoida sitä,
79 Järjestäminen ja luettelointi saattoi olla hyvin vaativaa työtä, kun jouduttiin selvittämään aineistojen proveniensseja
ja rekonstruoimaan pertinenssiperiaatteen mukaisesti hajotettuja arkistoja.
218