Lataa Arkistot, yhteiskunnan toimiva muisti -oppikirja - Arkistolaitos

ARKISTOT YHTEISKUNNAN TOIMIVA MUISTI
Sosiaali- ja väestöhistorian toinen suuri lähderyhmä ovat edellä mainitut kirkonkirjat (rippikirjat,
lastenkirjat, historiakirjat), joista on saatavissa väestöä koskevia tietoja katkelmallisesti jo 1600-
luvun puolivälistä alkaen. Seurakuntien koottavaksi annettu valtakunnallinen väestötilasto (Taulustolaitos)
perustettiin Ruotsin valtakuntaan vuonna 1749. Se oli ainutlaatuinen koko maailmassa.
Kirkonarkistot ovat sukututkijoiden – arkistolaitoksen määrällisesti suurimman asiakasryhmän -
tärkein lähdeaineisto. Kirkonarkistoja on seurakuntien vapaaehtoisina talletuksina siirretty arkistolaitokseen.
Asiakirjat ovat käytettävissä mikrofilmeinä ja -kortteina (seurakunnasta riippuen varhaisimmista
ajoista1900-luvulle). Historiakirjoista on olemassa myös Suomen Sukututkimusseuran
toimesta puhtaaksikirjoitetut versiot (mikrokortteina), jotka ulottuvat 1800-luvun puoliväliin. Historiakirjojen
tietoja on saatavissa myös Internetin välityksellä. Tietoja on kerätty Suomen Sukututkimusseuran
HisKi-projektissa, ja ne alkavat 1600-luvulta ja ulottuvat 1800-luvun jälkipuoliskolle,
joistain seurakunnista 1900-luvulle.
Kirkonarkistot ovat paikallishistorian tutkijalle tärkeitä muutenkin kuin vain sisältämiensä väestötietojen
ansiosta. Seurakunnat vastasivat pitäjien maallisesta hallinnosta 1700-luvulta 1800-luvun
jälkipuoliskolle asti. Kirkkoherran johtamien kirkon- eli pitäjänkokouksien pöytäkirjat valottavat
paikallista elämää tästä näkökulmasta.
Kirkon hallintoa ja toimintamuotoja tutkittaessa tuomiokapitulien arkistot ovat keskeisiä lähteitä.
Tuomiokapitulien arkistot ovat vanhemmilta osiltaan arkistolaitoksessa.
Kirkonkirjojen ohella toinen tärkeä sosiaali- ja väestöhistorian lähde ovat henkikirjat (ruots. mantalslängder).
Vuosittain laadittujen henkikirjojen pito aloitettiin vuonna 1634 ns. henkirahan kantoa
varten. Henkikirjoihin viedyn väestön määrä ja koostumus vaihteli eri aikoina. Henkikirjat
laadittiin vuoteen 1877 asti kolmena kappaleena: yksi jäi henkikirjoittajalle, yksi liitettiin keskushallintoon
(Ruotsin vallan aikana kamarikollegioon, autonomian aikana Senaattiin) meneviin
läänintileihin ja yksi jäi lääninhallitukselle. Vuosina 1878–1937 henkikirjat tehtiin periaatteessa
vain kahtena kappaleen, joista toisen (henkikirjoittajan kappaleen) sai hävittää kolmen vuoden
kuluttua. Pysyvästi säilytettävä oli Senaatille/Valtioneuvostolle läänintilien yhteydessä lähetettävä
kappale. Käytännössä henkikirjoja on myös henkikirjoittajien ja eräiden muiden viranomaisten
arkistoissa.
Vuonna 1924 henkirahan kanto lopetettiin, mutta henkikirjat jatkoivat väestö- ja kiinteistöluetteloina.
Vuosittainen henkikirjan pito lopetettiin vuoden 1990 alusta lukien. Henkikirjoja on Kansallisarkistossa:
keskushallinnon kappaleet, veroviranomaisten lähettämät henkikirjanotteet, Uudenmaan
lääninhallituksen ja Helsingin poliisilaitoksen sekä eräiden muiden arkistonmuodostajien
arkistoissa olevat kappaleet sekä maakunta-arkistoissa: lääninhallitusten sekä kihlakuntien henkikirjoittajien
ja poliisilaitosten arkistoissa.
Maanomistuksen ja asutuksen sijoittumisen historiaa tutkittaessa ei voi sivuuttaa maanmittauslaitoksen
arkistoja (Maanmittaushallitus, maanmittauskonttorit ja -toimistot), joiden vanhimmat
asiakirjat ovat 1600-luvulta. Maanmittaustoimituksiin liittyvät asiakirjat ovat pysyvästi Maanmittauslaitoksen
hallussa, muuta aineistoa on siirretty arkistolaitokseen. Maanmittauslaitoksen uusi
keskusarkisto (2005), jonne maanmittaustoimitusten asiakirjat on keskitetty, sijaitsee Jyväskylässä.
Ruotsin vallan ajalta sosiaalihistorian aarreaittoja ovat tuomioistuinten arkistot (kihlakunnanoikeudet
eri tuomiokunnissa maaseudulla, raastuvanoikeudet ja kämnerioikeudet kaupungeissa;
hovioikeudet, laamanninoikeudet), jotka alkavat yhtenäisinä 1600-luvulta. Aineistoissa on tosin
pahoja aukkoja, esim. vuonna 1623 perustetun Turun hovioikeuden virka-arkisto 73 tuhoutui lähes
73 Hovioikeuden tarkastettavaksi lähetetyt puhtaaksikirjoitetut eli renovoidut tuomiokirjat säilyivät tulenkestävässä
holvissa niin, että vain kolmen tuomiokunnan tuomiokirjat tuhoutuivat.
194