Lataa Arkistot, yhteiskunnan toimiva muisti -oppikirja - Arkistolaitos

Tilikirja hallinnon välineestä lähteeksi
Arkistojen tutkimuskäytön tyypillisimpiä piirteitä on se, että asiakirjoja käytetään yleensä aivan eri
tarkoituksiin, kuin mihin ne on alkujaan laadittu. Asiakirjoja käytetään valaisemaan tapahtumia,
olosuhteita ja asiayhteyksiä, joihin asiakirjojen laatijat ja alkuperäiset käyttäjät eivät välttämättä
kiinnittäneet mitään huomiota. Hyvä esimerkki ovat 1500-luvun voudintilit, joiden alkuperäisenä
tehtävänä oli toimia keskushallinnolle tehtyinä tilityksinä kruunun verojen kannosta maan eri voutikunnissa.
Voudintilejä on myöhemmin (1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien) käytetty hyvin moninaisten
tutkimusongelmien selvittämiseen. Niiden avulla on tutkittu verotuksen ja hallinnon
kehitystä, asutuksen leviämistä ja maanomistusta, varallisuussuhteita, viranomaisten ja väestön
suhteita, sotalaitokseen liittyviä kysymyksiä jne. Tällaisten kysymyksenasettelujen on täytynyt olla
täysin vieraita voudintilien laatijoille. Juuri tässä piilee asiakirjojen ja arkistojen todistusvoimaisuus.
Asiakirjoja ei laadittu myöhemmän tutkimuksen lähdeaineistoksi vaan tehtävien hoitamista varten.
Asiakirjojen alkuperäinen käyttötarkoitus tulee ottaa huomioon, kun niitä käytetään tutkimuksen
lähteinä. Esim. verotusta varten laaditussa 1600-luvun asiakirjassa ei ollut olennaista se, oliko talon
isäntänä edelleen Matti Matinpoika vai joku muu, tärkeintä oli, että kruunu sai veronsa kyseiseltä
tilalta. Kirkonkirjoissa sitä vastoin henkilön oikea identifiointi oli tärkeää. Mikäli lähteiden
alkuperäistä tehtävää ja luonnetta ei tunneta, päätelmien teossa voidaan mennä pahasti harhaan.
Tutkimuksen kenttä moninaistunut
Eniten arkistoja hyödyntää historiantutkimus, joka on nykyisin hyvin monimuotoista. Perinteisen
poliittisen historian lisäksi Suomessa on jo kauan harjoitettu sosiaali- ja taloushistorian ja niihin
läheisesti liittyvien asutus- ja väestöhistorian tutkimusta. Pitkä, Pohjoismaissa ainutlaatuinen perinne
on myös tieteellisillä paikallishistorioilla. Vahva asema on myös kulttuurihistorialla ja hallintohistorialla.
Uudempia tulokkaita ovat mm. mikrohistoria, arjen historia, mentaliteettien historia
ja naishistoria. Nämä tutkimussuunnat eivät ole tiiviitä kategorioita vaan ennemminkin näkökulmia
tai metodisia lähestymistapoja. Sosiaalihistoriaa voidaan tarkastella naishistorian näkökulmasta,
mikrohistoriallinen lähestymistapa voi valaista taloushistoriaa, mentaliteettien historialla on
läheinen yhteys sosiaali- ja kulttuurihistoriaan jne. Samankin tutkimusalueen sisällä on vuosikymmenten
mittaan tapahtunut huomattavaa kehitystä ja eriytymistä. Tyypillistä on ollut lähteiden
käytön monipuolistuminen ja metodien kehittyminen.
Taidehistoria on lähellä kulttuurihistoriaa, mutta sillä on oma teoreettinen ja metodinen pohjansa.
Taideteosten ohella taidehistoria käyttää usein myös arkistolähteitä, jotka voivat olla peräisin viranomaisarkistoista
(esim. taiteilijoille apurahoja myöntäneet viranomaiset) tai yksityisarkistoista
(esim. taiteilijoiden ja taiteen suosijoiden sekä taiteilijaseurojen arkistot).
Arkistolähteiden ohella historiantutkimus käyttää, aikakaudesta ja tutkimusalueesta riippuen, paljon
muunkin tyyppistä lähdeaineistoa kuten julkaisuja, kuvallista ja esineellistä aineistoa sekä perinne-
ja muistitietoa.
Suomalainen arkistoaineisto tarjoaa hyvät edellytykset sosiaali-, asutus- ja väestöhistorian tutkimukselle,
joka on perinteinen suuri tutkimusalue. Edellä mainitut voudintilit (1537–1634) ja niitä
seuranneet läänintilit (1635–1809) tarjoavat runsaasti aineistoa mm. asutuksen leviämisen, väestömäärän,
maanomistuksen, elinkeinojen, varallisuuden, sosiaalisten suhteiden sekä hallinnon,
sotalaitoksen ja verotuksen tutkimukselle. Aineisto on arvokasta myös sukututkijoille, joiden
mahdollisuudet päästä kauas ajassa taaksepäin riippuisivat ilman sitä yksinomaan kirkonkirjoista.
Voudintilien avulla sukututkija voi parhaimmillaan jäljittää esi-isänsä 1540-luvulle. Kruunun tiliaineistoa
säilytetään arkistolaitoksessa, ja se on käytettävissä pääasiassa mikrokuvatussa muodossa.
193