30.01.2015 Views

NKK 2009 - Kemistikilta

NKK 2009 - Kemistikilta

NKK 2009 - Kemistikilta

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

jälkeen suuntasimme kohti oikeaa raidetta ja vajaan viiden tunnin Via Dolorosa kohti Göteborgia sai alkaa! Jo puolen tunnin

Ruotsissa olemisen jälkeen tytöt hehkuttivat, miten paljon parempi maa Ruotsi on, kun kahvikupeissa toivotetaan hyvää matkaa

ja liikennemerkeissä ollaan kohteliaita. Onneksi allekirjoittanut sai sentään myöhemmin tämänkin vääristyneen mielikuvan nurin

kahdella argumentilla: Suomesta saa parempaa kahvia ja Ruotsilla ei ole suomalaista jalkapalloa.

Tämä junamatka sujui varsin nopeasti päiväunien, marjapussin ja eväiden mussuttamisen ansiosta. Lisäksi tutustuimme ruotsalaiseen

tapaan rakentaa järkyttäviä betonikolosseja muuten idylliseen ruotsalaismaisemaan. Viimein matkamme oli päätöksessään ja oli

aika ottaa yhteyttä vastaanottamisesta vastaaviin. Eddie oli ilmeisesti kuullut tulostamme ja oli päättänyt sammuttaa puhelimensa,

mutta onneksi Olle olikin jo asemalla vastassa tukholmalaisia ja uumajalaisia. Asemalta siirryimmekin sitten bussilla Chalmersin

kemian laitokselle nauttimaan pastasalaattia ennen lähtöä Preemille.

Preem on Ruotsin suurin öljy-yhtiö ja sen kahden jalostamon kapasiteetti on yhteensä 18 miljoonaa tonnia raakaöljyä vuodessa.

Vertailun vuoksi Neste Oilin vuonna 2008 Suomessa jalostama määrä oli 15,2 miljoonaa tonnia. Saimme kuulla yhtiön historiasta ja

nykytilasta sekä eritoten Göteborgin jalostamosta,

joka on kooltaan suurinpiirtein puolet Porvoon

jalostamosta. Kahvittelutauon jälkeen oli

vuorossa katsaus yhtiön tulevaisuudennäkymiin.

Uusiutuvista luonnonvaroista Preem aikoi

käyttää hyväkseen mäntyöljystä tehtyä dieseliä,

jota tuottaa yhtiön osaksi omistama SunPine.

Korruptiolahjojen kähmimisen jälkeen siirryimme

takaisin bussiin ja vuorossa oli kiertoajelu

jalostamon alueella. Säiliöt olivat isoja ja kolonnit

korkeita, mutta suurimman mielenkiinnon ajelulla

aiheutti jalostamon alueen avara luonto. Alueella

pesi huuhkaja, joka oli saanut vähän aikaa sitten

kolme poikasta ja oppaamme kertoi ylpeänä,

kuinka oli pitänyt Preem-sateenvarjoa rengastajan

suojana tämän rengastaessa poikaset.

-31-

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!