Artikkelisivut / Artikel - Rengas

vyys, kun tutustuin leirin lopussa Hanna Dallmeieriin
ja aloitimme kirjeenvaihdon. Olen hänen
Janne-poikansa kummitäti ja näemme Hannan ja
hänen perheensä kanssa vähintään kerran vuodessa.
Oma tyttäreni aloittaa syksyllä saksan kielen
opiskelun, toivottavasti myös poikani kahden
vuoden kuluttua - yritän jatkaa suomalais-saksalaista
ystävyyttä yli sukupolven.
Koska ja missä olit Sasu-rippikoululeirillä
Saksassa uskoni ”kodiksi” kehittyivät
pian suomalais-saksalaiset
seurakunnat ja jumalanpalvelukset.
Edelleen minua
silloin tällöin pikkuisen yllättää,
miten kieli ja toisen kotimaani Suomen kulttuuri
vaikuttavat uskontooni. Vaikka käyn – varmaan
liian harvoin – myös jumiksessa saksalaisessa kotiseurakunnassa,
se ei ole minulle ihan samaa kuin
suomalaisessa tai suomalais-saksalaisessa kirkossa/jumiksessa.
Marko Stampehl: Kävin itse riparina vuonna 1986
Heinäsaaren leirin. Pappina olivat Pentti Miettinen
(silloin Rüsselsheim-Königstädten)
ja Kai Henttonen
(Lahti). Sen jälkeen olen ollut
vuosina 1988 ja 1989 isosena
Heinäsaaressa, vuosina
1990 ja 1991 isosena Sulkavankosken
leirillä ja vuonna
1992 Paltamossa iso-isosena.
Mikä on jäänyt mieleesi
parhaana kokemuksena
leiriltä
Mieleen on jäänyt joka tapauksessa yhteisyys,
joka kehittyi pian riparilaisten välillä. Löysin oman
uskon Jumalaan ja mitä se merkitsee minulle. Ja
löysin oman identiteetin. Kun lähdin riparille, olin
ehtinyt unohtaa vuosien kuluessa suomen kielen
taitoni lähes täysin. Ymmärsin hyvin vähän suomea,
en lähes mitään, puhumattakaan että puhuisin.
Mutta leirin aikana huomasin, mitä Suomi
(sekä kieli että maa) minulle tarkoittaa: se on
toinen kotimaani. Kotiin palatessa aloin opetella
suomen kieltä uudestaan.
Marko Stampehlia Sasu-ripari innosti opettelemaan
suomen kieltä uudestaan.
Viime kesänä ”törmäsin” ”turistina” Helsingin
Temppeliaukion kirkon rippijuhlaan. Halusin vain
käydä sunnuntaiaamuna
jumalanpalveluksessa, joka
osoittautuikin rippijuhlaksi.
Monet tutut laulut laulettiin,
minä olin innolla
mukana, ja moni ihana
muisto nuoruuteni rippileireistä
tuli mieleen. Kun
jumalanpalvelus oli ohi, oli
aavistus samanlaisesta surullisesta
fiiliksestä, joka
varmaan on jokaisella rippileirin
loppuessa.
Mistä Sasu-riparilta saamistasi ”eväistä” on ollut
hyötyä elämäsi varrella
Olen löytänyt ystäviä ja oman uskoni Jumalaan.
Olen löytänyt itseni. Nuo ovat varmasti tärkeimmät
eväät.
Haastattelut: Ritva Prinz
kuvat/Fotos: Antti Malinen, privat
”Parasta riparilla oli viimein en ilta, koska me laulettiin
ja pidettiin hauskaa koko illan ajan.”
Sanna, Lappeenranta 2012
06-07 • 2013 | 19