Vanhempien Sanomat 2/2009 - Suomen Vanhempainliitto
Vanhempien Sanomat 2/2009 - Suomen Vanhempainliitto
Vanhempien Sanomat 2/2009 - Suomen Vanhempainliitto
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Nuorten ruokavalio

paranee pienillä muutoksilla

Vanhemmat ja nuorten kanssa työskentelevät aikuiset ajattelevat usein, etteivät voi vaikuttaa yläkouluikäisten

ruokailutottumuksiin. Yläkoululaisten ravitsemus- ja hyvinvointihanke kuitenkin osoitti, että erityisesti ruokailuympäristöä

parantamalla muutoksia saadaan aikaan. Nuoret itsekin ajattelevat, että aikuisilla on tärkeä

rooli heidän ruokavalinnoissaan.

Hankkeessa kerättiin tietoa

nuorten ruokavalion nykytilasta

ja etsittiin keinoja

terveellisen ravitsemuksen

edistämiseen erityisesti koulupäivän

aikana. Jo vuoden aikana

tutkimuskouluissa tapahtui

myönteisiä muutoksia.

Tarjonta kodeissa kuntoon

Lähtötilanteessa seitsemäsluokkalaisten

päivittäiseen

ruokavalioon ei aina kuulunut

kasviksia, hedelmiä tai ruisleipää:

vain kolmannes ilmoitti

syövänsä näitä päivittäin. Terveellisempien

elintarvikkeiden

sijaan sokeripitoiset välipalat

ja juomat maistuivat.

Nuorten ruokavalintoja ei

voi juurikaan ihmetellä, jos

tarjonta kotona ei tue terveellisiä

valintoja. Vanhemmista

kolme neljäsosaa ilmoitti, että

hedelmiä on nuorille päivittäin

tarjolla. Tuoreita kasviksia

tarjottiin päivittäin vain alle

puolessa kodeista. Kasviksia ja

hedelmiä pitäisi olla saatavilla

päivittäin. Nuoret ilmoittivat

yleisesti pitävänsä sekä

kasviksista että hedelmistä,

mutta saattavat tarvita pientä

kannustusta niiden syömiseen.

Eikä runsaammasta hedelmäja

kasvisvalikoimasta kotona

olisi vanhemmillekaan haittaa,

koko perhe hyötyy jääkaapin

sisällön uudistamisesta.

Enemmän koululounasta,

vähemmän sokeria

Kansanterveyslaitoksen Finravinto

-tutkimukseen 2007

verrattuna nuorten ravintoaineiden

saanti on melko samanlaista

kuin aikuisilla. Perheet

syövätkin enimmäkseen samaa

ruokaa. Sukupolvia kuitenkin

erotti sokerin määrä: nuorten

ruokavalio sisälsi enemmän sokeria

kuin aikuisten ja huomattavasti

enemmän kuin suositellaan.

Kuitua saatiin vastaavasti

aikuisia vähemmän. Naisten ja

tyttöjen ruokavalio oli ylipäätään

terveellisempi kuin miehillä

ja pojilla.

Koululounas oli ravitsemukselliselta

laadultaan nuorten

paras ateria koulupäivinä

siitä huolimatta, että harvat

ilmoittivat syövänsä yleensä

aterian kaikki osat eli sekä

pääruokaa, salaattia, leipää

että maitoa. Koululounasta

syötiinkin liian vähän ja siitä

saatiin keskimäärin viidennes

päivittäisestä energiasta

suositellun kolmanneksen

sijaan, mutta ruoan laatu oli

kunnossa. Nuorten merkittävin

energianlähde puolestaan

olivat välipalat, joiden laatu oli

aterioista heikoin. Välipaloista

saatiin noin 40 % päivittäisestä

energiasta ja runsaasti sokeria,

mutta vähän tarpeellisia ravintoaineita.

Nuoret jättivät aterioita

myös kokonaan väliin,

mikä osaltaan lisää välipalojen

merkitystä ruokavaliossa.

Neljännes ei syönyt päivittäin

aamiaista, samoin neljännes

ilmoitti, ettei syö koululounasta

tai päivällistä joka päivä.

Perheiden yhteiset ateriat

ovat nuorelle tärkeä ruokailun

malli. Tulosten mukaan perheateriatkin

jäivät kuitenkin

helposti väliin: yhdessä ja erikseen

päivällistä syöviä perheitä

oli suunnilleen yhtä paljon

(45 %).

Ympäristö kuntoon ja

kouluruokaa vanhemmille

Tutkimusta seuraavan lukuvuoden

aikana puolet kouluista

toteutti kouluruokailun ja

ruokaympäristön kehittämiseen

tähtääviä toimenpiteitä.

Lähtökohtana oli, että aikuisten

tulee tarjota nuorille ympäristö,

jossa terveellisten valintojen

tekeminen on helppoa.

Kouluilta poistettiin esimerkiksi

makeis- ja virvoitusjuoma-automaatit

ja tilalle tuli

terveellisen välipalan myyntiä.

Tarjonnan merkityksen valinnoille

sisäistävät myös nuoret

22 • Vanhempien Sanomat