Tästä!

Kalliit Herran Sebaotin enkelit ja minun rakkaat veljeni
Herrassa, Lauri ja Eero. Armo ja rauha Jumalalta ja Herraltamme
Jesukselta Kristukselta olkoon kanssanne nyt ja aina päiväin loppuun asti.
Kiitän sydämeni syvyydestä sen kalliin ja rakkaan kirjeen
edestä, jonka olen saanut. Annoin sen kopioida ja lähetin yhdelle
vaimolle, joka on ollut miehensä kanssa samaa mieltä kun mekin siihen
asti, kun te tulitte Niskan kutsumana tänne, ja on ainoa, joka on
vastannut minun kirjeisiini (ei aina.) Sanoin, että se ei ole sala kirje,
toivon, että annat kaikkien sen lukea, erittäin saarnaajien. Olisi siinä
kanssa puheen ainetta. Olen ajatellut paljon. Tuntuu, että olen väsynyt,
kun ei ole edes Eino likellä, että saisi hänelle jotakin sanoa.
Maanantaina. On ollut niin ikävää, kun Eino oli luvannut mennä
Nevadaan opettamaan, kuinka kultaa keitetään puhtaaksi kivestä. Yksi
rikas mies on siellä alkanut mainin. E.sanoi hän on siellä vaan viikon.
Nyt kun tulin puolista syömästä, niin oli pöydälläni kirje
Lapista. En osaa sanoa, miten sydämeni hyppäsi, ja olisin siinä öaikassa
halunnut tietää kaikki, mitä siinä sanoi, kun näin, oli paljon kirjotusta. Ja
olihan se niin makiaa kun hunajaa. Nyt kun osaisimme kiittää, että
vahvistaa sanansa, jonka antaa palveliainsa suuhun. Lasten hoitaja
syöttää lasta ja hoitaja syö itsekin, ei se ruoka sen isännän aitasta lopu,
kun ihminen pysyy nöyränä ja tyytyy mitä annetaan. Isä se määrän ja
ajan tietää. Ne ilon hetket tuntuu tänne asti. Ei ne huku tuohon isoon
mereen eikä haihdu tuulessa. Uskon silmällä näen teidät.
Sen nuoren everstin taas täytyy mennä Koreaan. Hän oli
soittanut Einolle Omahasta. Minä kun kuulen niin huonosti ja helposti
väärin. Siksi soittavat E. ensin. Rukoilkaat kalliit meidän puolesta.
Jääkäät Jumalan rauhaan uskossa, että syntimme on anteeksi annettu
Jesuksen pyhässä nimessä ja veressä viattomassa.
Tervehdä ja kiitä terveisistä kaikkia, jotka minua kelvotonta
muistaa, vaikka olemme kasvoista tuntemattomat, mutta hengessä tutut.
Sophia
N:o 128
[Esiliinasta ja huvista]
14.11.1982
Kalliit, jalot Herran Sebaotin enkelit, Lauri ja Eero. Tervehdän
teitä Jumalan rauhalla toivossa Jumalan tykö, että Hän antaisi sielun ja
ruumiin voimia vihollisen joukkoa vastaan sotiessa.
Sain kirjeesi 12.p. kun luin sitä tuli mieleeni, joko se piru
rupeaa hampaitansa näyttelemään, niin kun aina ennenkin. Ei Sten
Johansson muistanut, mitä Wapahtaja sanoo: Joka miekkaan rupee se
miekkaan hukkuu. Eihän Wanhimmat ole milloinkaan Wirkakuntaan
turvanneet, vaan viholliset. Eikö siinä näy selvä merkki, mihin he ovat
sieluja johdattamassa.
Siitä esiliinasta muistan kun päivän, kun menimme Lahteen
saarnaajain kokouksiin. Ei silloin sanottu Juhannus kokouksista. Ne oli
vaan saarnaajat, kokointuivat koittelemaan aseitaan, onko ne
samanlaiset. Siihen aikaan oli vaan hevoset ja juna. Ei sinne saattanut
mennä koko perhe. Ja kun meitä nuoria meni, kyllä muistan, minkälaisen
esiliinan minä tein ja pidin. Ja niin kun muistan ja olen sanonut, että
79