Valkjarvi2014

faunassa saattavat kieliä esimerkiksi järven rehevöitymisestä,
happamoitumisesta, lauhdevesien
aiheuttamista lämpötilojen heilahteluista, ympäristömyrkyistä
tai öljyonnettomuuksista. Simpukoiden
tiedetään olevan yleisesti herkkiä ympäristömyrkyille
ja äyriäisten happamoitumiselle.
Järvissä, joissa pohjan happipitoisuus laskee kevättalvisin
ja syyskesäisin lähelle happikatoa,
pohjaeläinlajisto köyhtyy (Hakkari 1986). Heikkoja
happioloja hyvin sietäviä, ja vähähappisissa
oloissa suhteellisesti runsastuvia lajeja on harvasukamadoissa
(esim. Limdrilus hoffmeisteri ja
Potamothrix hammoniensis), surviaissääskissä
(esim. Chironumus plumosus ja Chironomus
anthracinus) ja sulkahyttysissä (tavallisimmin
Chaoborus flavicans). Happikadon seurauksena
syntyvät rikkiyhdisteet suosivat myös joitakin
sulfidien hapetukseen kykeneviä sukkulamatoja
(Nematoda). Ympäristövaatimuksiltaan vaateliaita,
suurta happipitoisuutta vaativia lajeja ovat
okakatka (Pallasea quadrispinosa), valkokatka
(Pontoporeia affinis), jättikatka (Gammaracanthus
lacustris) ja vain talvella pohjassa elävä jäännehalkoisjalkainen
(Mysis relicta).
Kuva 77. Pohjaeläintutkimuksen näytteenottopaikat.
Kunkin paikan näyte koostuu kahdesta
Ekman-noutimellisesta pohjaa (yhteensä 450
cm 2 ). Näytteet 21 - 24 nostimme uima- ja venerantojen
laitureilta, muut veneestä.
Pohjaeläintiheyksiä voidaan tutkia kvantitatiivisesti
käyttämällä pohjakauhanoutimia (yleisimmin
Ekman-tyyppisiä), jotka poimivat pohjasta
pinta-alaltaan vakiokokoisen näytteen. Koska
pohjaeläimet elävät hyvin ohuessa kerroksessa
pohjan pintaosassa, noutimen kauhaisun syvyydellä
ei ole merkitystä. Tällä menetelmällä on
tutkittu aiemmin myös Valkjärven pohjaeläimis-
Kuva 78. Anni mittaa pohjan
happipitoisuutta Lähtelänlahdella.
Arttu valmistautuu malttamattomana
pohjan mönjän nostoon.
Muista ryhmistä poiketen pohjaeläinryhmän
kenttätyöt ajoittuivat
hyiseen myöhäissyksyyn. Viimeisten
näytteiden nostamiseksi
laitureilta piti jo rikkoa riitettä.
86