Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

70
Maslow’llakin – mukana hyvinvoinnin ymmärtämisessä. Hän ymmärtää
Maslow’n tavoin hyvinvoinnin silti melko individualistisesti, yksilön tarpeiden
tyydyttämisen näkökulmasta. (Allardt 1976; 1989.) Korostaessaan
rakkautta ja itsensä toteuttamista Maslow ja Allardt erottautuvat puhtaasta
resurssiajattelusta, mutta irtiotto ei johda johtopäätöksiin hyvinvoinnin
mittaamisessa. He eivät esitä, miten rakkaus tai itsensä toteuttaminen voisivat
sinänsä ilmetä yhteiskuntapoliittisina tavoitteina – eli miten niitä voisi
mitata.
Myös mittareiden uudempi kehittely nojaa vahvasti liberalistiseen individualismiin.
Uudemmista mittareista ehkä arvovaltaisimman eli YK:n
kehitysjärjestön UNDP:n ”inhimillisen kehityksen indeksin” taustana ei
ole teoreettista rakennelmaa, mutta teksteissä useimmin esiintyvä ilmaisu
mittareiden perimmäisestä kriteeristä on valinnan vapaus (UNDP 2012).
Indeksi sisältää ostovoiman, eliniänodotteen ja lukutaidon.
Miten Doyalin ja Goughin teoria suhtautuu liberalistiseen individualismiin
Tämän kysymyksen suhteen Doyal ja Gough jäävät puoleen väliin.
He korostavat liberalistisen individualismin mukaisesti autonomiaa ja terveyttä
perustarpeina, joista yksittäiset mittarit johdetaan. Mutta heidän
perimmäiset kriteerinsä ovat ”edellytykset osallistua yhteisön elämänmuotoon”
ja ”vuorovaikutus” (Doyal & Gough 1991, 50–55) eli he ottavat
aiempia kirjoittajia enemmän etäisyyttä individualistisesta liberalismista.
Silti etäisyyden ottaminen ei erityisen vahvasti näy heidän teoriassaan ja
mittareissaan.
Ongelmana on ollut se, että indikaattorien kehittämisessä on pitäydytty
vapauksissa ja oikeuksissa hyvän elämän pohtimisen kustannuksella. Kyse
ei ole vain teoreettisesta saivartelusta. Jos yhteisöllisyyttä ja hyvää elämää
olisi painotettu individualistisen resurssiajattelun lähtökohdan ohella, keskiarvoista
olisi siirrytty nykyistä enemmän jakaumien suuntaan. Nyt ne
ovat jääneet useimmiten dikotomioiden tasolle: miehet ja naiset, valkoiset
ja värilliset, kantaväestö ja maahanmuuttajat, työlliset ja työttömät ja
niin edelleen. Hyvä niinkin, mutta yhteisöllisyyttä korostettaessa jakaumia
tulisi tarkastella vielä paljon eriytyneemmin. Jos lisättäisiin yhteisöllisyyttä
individualistisen liberalismin ohella, pyrittäisiin nykyisissä mittareissa
ilmenevän melko muodollisen poliittisen osallistumiskäsityksen taakse ja
mitattaisiin ylikansallisten ja kansallisten markkinavoimien ja poliittisten
valtakoneistojen alistavaa vallankäyttöä, isäntävaltaa työpaikoilla ja vallan-