Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

individualisteja, jotka jakavat keskiluokkaisen arvomaailman ja käsitykset
järkevästä päätöksenteosta, ja että Rawls kuvaa alkutilanteeseen osallistuvat
päätöksentekijät liian turvallisuushakuisiksi. (Ks. esim. Campell 1988;
Lewin 1990; Räikkä 1993.) Niin ikään Rawlsia on moitittu siitä, että hänen
mallinsa sallii liian suuret tuloerot ja keskittyy liiaksi systeemitasoisiin
kysymyksiin (Cohen 2008) tai vapausoikeuksien liiallisesta korostamisesta
(Sen 2009). Kritiikin osuvuudesta ja oikeutuksesta on siitäkin lukemattomia
eri näkemyksiä. Eräiden mukaan kritiikki nakertaa parhaimmillaankin
vain teorian nurkkia. Toisten mukaan koko oikeudenmukaisuusteoria lepää
heikolla pohjalla. Esimerkiksi ruotsalainen valtio-oppinut Leif Lewin
(1990, 167) toteaa Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian olevan modernin
poliittisen teorian suurin epäonnistuminen, mutta hän jatkaa: ”Mutta se
on mitä suurimmassa määrin hedelmällinen epäonnistuminen.” Tästä ”hedelmällisestä
epäonnistumisesta” Lewinin maanmies ja kollega Bo Rothstein
(1998) on ammentanut innoitusta perustellessaan kauniisti ja vakuuttavasti
laajan ja universaalin hyvinvointivaltion oikeutusta teoksessaan Just
Institutions Matter. Ruotsalaiset valtio-oppineet eivät ole ainoita, jotka ovat
kiistelleet Rawlsin perinnöstä. Kaiken kaikkiaan Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoriasta
on kirjoitettu yli 5000 artikkelia tai kirjaa (Mäkinen 2002), ja
olipa siitä mitä mieltä tahansa, teoria on kiistanalaisuudestaan huolimatta
ollut vähintäänkin ”hedelmällinen”.
Rawlsin sovellettavuus yhteiskuntatutkimuksessa
Rawlsia on käytetty suhteellisen vähän suomalaisessa sosiaalitutkimuksessa.
Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei Rawls olisi ollut relevantti suomalaisessa
keskustelussa tai että hänet olisi kokonaan unohdettu. Esimerkiksi
1990-luvun lopun tuloerojen voimakkaasta kasvusta käydyssä keskustelussa
teemat olivat mitä suurimmassa määrin rawlsilaisia, joskaan häneen ei
suoranaisesti juuri koskaan viitattu. Keskustelussa heiluri siirtyi tulonjakokysymyksistä
utilitaristisempiin niin sanottuihin kakun kasvattamiskysymyksiin:
jakopolitiikasta kasvupolitiikkaan (laajemmin ks. esim. Julkunen
2001). Tästä retorisena esimerkkinä ovat toistuvat vaatimukset, että on
tehtävä ”valintoja ahkeruuden ja tasapäistämisen välillä, kakun kasvattamisen
ja kakun jakamisen välillä, valinnanvapauden ja valinnan rajoittamisen
välillä”.
51