Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

338
Oikeudellistamisen sijaan sosiaalihuoltoa tuli kehittää luomalla muita
laatukontrollin keinoja (Titmuss 1987b, 247, 257). Titmuss tosiaankin puhuu
laadusta tavalla, joka muistuttaa suomalaista sosiaalihuollon laadusta
käytyä keskustelua 1990-luvulla. Tämä on kiinnostavaa, koska laatukontrollin
käsite vakiintui nykymuodossaan vasta 1950-luvulla. Feigenbaumin
teos Total Quality Control on ilmestynyt vuonna 1961 (Feigenbaum 1961).
Tärkeässä esseessään Developing Social Policy In Conditions of Rapid
Change Titmuss (1987a) tekee yhteenvedon sosiaalihuoltoa koskevasta
ajattelustaan. Aluksi hän palauttaa mieleen jo tutuksi tulleen mallinsa
kolmen tyyppisestä sosiaalihuollosta: residuaalinen malli pohjaa vanhalle
köyhäinhoidon traditiolle, teollisen yhteiskunnan suorituskeskeinen malli
tukee taloutta ja työssäsuoriutumista palkkatyöhön perustuvin etuuksin.
Kolmas sosiaalihuollon malli, jonka Titmuss on nimennyt institutionaalisuudelleen
jakavaksi malliksi, pitää sosiaalihuoltoa keskeisenä integroivana
elementtinä yhteiskunnassa. Sosiaalihuolto takaa sekä universaalit että selektiiviset
palvelut, markkinoiden ulkopuolella ja tarpeenmukaisesti. Universaalit
palvelut, joihin ihmiset ovat oikeutettuja yhteiskuntaluokasta,
rodusta, sukupuolesta tai uskonnosta riippumatta, edistävät sellaisia asenteita
ja käyttäytymistä, jotka tähtäävät yhteiskunnallisen solidaarisuuden,
altruismin, suvaitsevaisuuden ja vastuullisuuden kaltaisten arvojen toteutumiseen
yhteiskunnassa. (Titmuss 1987a, 263.) Näin ollen sosiaalihuolto ei
ole vain organisaatio tai yksittäinen lokero sosiaalipolitiikan systematiikassa
vaan itse asiassa se integroiva mekanismi, jonka varassa taloudesta riippumaton
sosiaalipolitiikka pitkälti toimii.
Titmussin visiota voi perustellusti pitää utopistisena ja sosiaalihuollon merkitystä
vahvasti liioittelevana. Titmussin näkemys tulee kuitenkin mielenkiintoisella
tavalla lähelle modernin suomalaisen sosiaalihuollon perusajatuksia.
Sosiaalihuollon modernisoimispyrkimykset johtivat Suomessa vuonna
1984 hyväksyttyyn ja vuoden 1985 alusta voimaantulleeseen uuteen sosiaalihuoltolakiin
(Sosiaalihuoltolaki 1982), jonka voi hyvin ajatella rakentuvan
Titmussin edellä luonnehtimalle yhteiskunnalliselle filosofialle ja toteuttavan
“institutionaalis-uudelleen jakavan” sosiaalihuollon ideaalia. Ne sosiaaliturvaetuudet
ja sosiaalipalvelut, jotka sosiaalihuoltolaki määrittelee, voivat sosiaalipolitiikan
kokonaisuudessa vaikuttaa vähäpätöisiltä. Näiden palvelujen
piirissä on kuitenkin huomattava osa suomalaisista lapsista, aikuisista ja vanhuksista.
Toimeentulotuki, sosiaalityö, päivähoito ja vanhustenhuolto myös