Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

322
Sosiaalipolitiikkaa mukautetaan tähän tarjontakeskeiseen makrotalousoppiin.
Näin etualalle nousee ”työllisyysystävällinen” sosiaalipolitiikka,
sosiaalipolitiikan muotoilu työhön kannustavaksi. Naisten työssäkäynnin
normalisointi ja sukupuolten tasa-arvo pitävät työn ja perheen yhteensovittamisen
esityslistalla. Eläkepolitiikassa suunta on monipilarisuus. Julkisten
pay as you go -eläkkeiden rinnalle lisätään rahastointia ja vahvistetaan kontribuutioiden
(eläkemaksujen) ja eläke-etuuksien välistä yhteyttä. Julkisen
eläkejärjestelmän heikennyksiä kompensoidaan yksityisin ja työmarkkinaratkaisuin.
Terveydenhuollossa suositaan uutta managerismia ja kilpailua,
yksityisten markkinoiden laajentamista sekä kustannusten omavastuuta.
Taloudellisesta ja sosiaalisesta tasa-arvosta välitetetään vähemmän; erojen
kasvu oikeutetaan kannustavuudella ja ansioilla. Liberalistiseen tyyliin tasaarvo
on vaihtunut syrjimättömäksi ja yhdenvertaiseksi kohteluksi (Julkunen
2010).
Vuoden 2008 kriisiä hoidettiin maailmanlaajuisesti elvyttävin toimin.
Suomessa kansantuote putosi kahdeksan prosenttia, mutta työllisyydessä ei
tapahtunut 1990-luvun laman kaltaista romahdusta. Kriisi kuitenkin jatkuu
euroalueen velka- ja pankkikriisinä, ja alkukesällä 2012 näkymät ovat
vakavat. Kriisimaissa käydään läpi tiukkoja säästökuureja. Kahden viime
vuoden aikana EU-maissa on yleisesti mukauteuttu eläkejärjestelmiä sekä
akuuttiin rahoituskriisiin että pitkän aikavälin näkymiin. Vanhuuseläkeikää
on nostettu joko mekaanisesti tai sitoen se elinajan odotteeseen tai
eläkkeen määrä elinaikaikertoimeen (Mielonen ym. 2012). Kansainvälistä
esimerkkiä käytetään myös Suomessa painostuskeinona.
Kestävyysvajeesta on tullut uusi julkisten menojen kurissapidon instrumentti
(Julkisen talouden valinnat 2010-luvulle, 2010). Yksinkertaisesti ilmaisten
kestävyysvajeeksi kutsutaan sitä, että ennakoitavissa olevat julkiset
tulot eivät riitä pitkällä aikavälillä ennakoitavissa olevien julkisten menojen
kattamiseen, vaan julkisiin menoihin tarvitaan ”sopeutusta”. Suomessa
asiantuntijat kiistelevät vajeen laskemisesta ja suuruusluokasta, samoin
siitä, voidaanko vaje purkaa talouskasvua ja työllisyyttä kiihdyttämällä vai
tarvitaanko ja miten suuria menoleikkauksia valtion budjettiin. Tämä on
pienoiskoossa sama debatti, jota käydään euroalueen kriisistä: kasvua kiihdyttävää
elvytystä vai kuria ja säästöjä.
Niin tai näin, hyvinvointivaltiokysymykset ovat entisestään taloudellistuneet
eli alistuneet talouden hallinnalle ja elinkeinopolitiikalle. Bonolin