Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

246
eivät teekään näin vahvaa oletusta yksilön uskomusten objektiivisuudesta,
vaan olettavat yksilöiden olevan subjektiivisesti rationaalisia. Uskomukset
tavoitteesta ja keinoista sen saamiseksi voivat olla yksilölle rationaalisia suhteessa
hänen aikaisempaan tietoonsa, vaikka ne eivät olisikaan objektiivisesti
totta. Esimerkiksi keskiajan merimiehet välttivät purjehtimasta liian
kauaksi merelle, jotteivät tippuisi maailman reunalta. Nyt tiedämme, että
maapallolta ei voi tipahtaa, mutta keskiajalla merimiesten toiminta oli rationaalista
heidän silloisen maailmantietämyksensä valossa.
Lisäksi rationaalisen valinnan teorioita voidaan erotella sen mukaan,
kuinka deterministisenä ne rationaalista valintaa pitävät. Vahvimmillaan
tämä tarkoittaa sitä, että mikäli tiedämme yksilön tavoitteen ja keinot sekä
valintatilanteen olosuhteet, niin voimme ennustaa täydellisesti kuinka hän
toimii. Deterministisyyden oletus siis sallii subjektiivisen rationaalisuden,
mutta se olettaa, että yksilö päätyy aina ”samaan ja oikeaan” ratkaisuun.
Toiset rationaalisen valinnan teoriat ottavat lievemmän kannan ja painottavat
enemmän rationaalisen valinnan tilannesidonnaisuutta. Ihmisen tiedon
prosessointi ei ole täydellistä eikä se toistu automaattisena kalkyylina tilanteesta
toiseen. Tästä syystä objektiivinen tai deterministinen rationaalisuus
ei ole todellisuudessa mahdollista.
Kolmas rationaalisen valinnan teorioita luokitteleva kriteeri on, kuinka
laaja osa yksilöiden tavoitteellisesta toiminnasta katsotaan kuuluvan sen piiriin.
Yhtenä ääripäänä voidaan pitää taloustieteilijä Gary Beckerin (1976)
versiota, jonka mukaan kaikkea tavoitteellista toimintaa voidaan tarkastella
yksilöiden hyödyn maksimoinnin kautta. Tavoitteellinen toiminta, jota ei
voida selittää yksilöiden hyödyn maksimoinnilla, on irrationaalista tai traditioiden
ohjaamaa, eikä siten teorian näkökulmasta kiinnostavaa. Useimmat
rationaalisen valinnan teoreetikot ovat maltillisempia. Goldthorpe itse
jakaa norjalaisen filosofi Jon Elsterin (1989) näkemyksen, että rationaalisen
valinnan teoria ei ole täydellinen toiminnan teoria, mutta se on paras lähtökohta
sellaisen kehittämiselle. Rationaalinen päätöksenteko on muita selityksiä
parempi lähtökohta toiminnan teorialle, sillä rationaalinen toiminta
on aina oman itsensä selitys (vrt. Coleman 1990).
Yleisen toiminnan teorian pitäisi Goldthorpen mukaan olla lähtökohta,
josta lähdetään kehittämään yhteistä viitekehystä sosiologiselle tutkimukselle.
Tämä yleinen toiminnan teoria tulisi perustaa ”keskivoimakkaalle”
subjektiiviselle rationaalisuudelle, joka on vahvasti tilannesidonnaista ja