Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

sa 2000-luvun alkupuoliskolla tehokkaita aktivoimistoimia, ammatillinen
työvoimakoulutus puolestaan on osoittautunut vähemmän vaikuttavaksi
(Aho & Koponen 2007). Niinpä niiden yksioikoinen tuomitseminen tempuiksi
ei ole empiirisesti perusteltavissa.
Notkea moderni hyvinvointivaltiossa
Olemme tässä luvussa tarkastelleet Baumanin hyvinvointivaltiota koskevia
aikalaisdiagnooseja viimeisen kymmenen vuoden - Baumanin käsitteistössä
notkean modernin kauden - ajalta. Tämän ajanjakson aikana julkaisemissaan
teksteissä Bauman on ollut ”puhtaan” aikalaisdiagnostinen ja lähdeanalyysin
valossa systemaattisesti välttänyt tukeutumista empiirisiin tutkimustuloksiin.
Hän on ollut tutkimusmatkailija jo tutkitulla alueella. Tästä
huolimatta - tai ehkä sen takia - Baumanin sosiaalitieteellinen vaikuttavuus
on kasvanut. Hän on kiistatta aikakautensa kiitetyimpiä ja kiistellyimpiä
sosiologeja, jolla on aikalaisdiagnostikkojen muodostamassa tiedeyhteisössä
tunnustettu asema yhteiskunnallisen muutoksen tulkkina.
Aikalaisdignostikkojen sisäisten pelisääntöjen mukaan käytävässä keskustelussa
Bauman menestyy erinomaisesti. Hänellä on monia tärkeitä oivalluksia
tietynkaltaisen yhteiskunnallisen muutoksen - notkeutuvan modernin
– sosiaalisista vaikutuksista. Haasteellista kuitenkin on, että Baumanin
notkeutta korostavat aikalaisdiagnoosit eivät ole vaivatta yhteen sovitettavissa
suomalaista yhteiskuntaa ja sen hyvinvointivaltion institutionaalista
rakennetta koskevien empiiristen havaintojen kanssa. Hyvinvointivaltion
institutionaaliset rakenteet eivät ole murtuneet, kannatus ei ole murentunut,
epävarmuus ei ole suuremmin levinnyt, eivätkä sosiaaliset suhteet haurastuneet
notkean modernin edellyttämällä tavalla. Pikemminkin voidaan
tiivistää, että 1990-luvun laman jälkeinen kehitys ainakin uuteen vuoden
2008, joka on viimeinen tilastoitu vuosi, lamaan saakka on ollut ristiriidassa
Baumanin odotusten kanssa.
Tuloksia vastaan voi argumentoida ainakin kolmella tavalla. Ensinnäkään
emme välttämättä ole pystyneet riittävän yksityiskohtaisesti operationalisoimaan
Baumanin näkemyksiä (vrt. Gross & Simmons 2002, jotka ovat
tutkineet Giddensin näkemyksiä samalla tavalla). Hänhän esittää varsin
laajoja väitteitä, joiden systemaattinen arviointi edellyttäisi myös jokaisen
väitteen arviointia. Toiseksi, Baumanin väitteiden empiirinen testaaminen
233