Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

aalipolitiikan kokonaisuudistusta valmistelleen SATA-komitean työssä ja
nyt kunta- ja palvelurakenteen uudistamiskeskusteluissa.
Sosiaalipoliitikkojen ja hyvinvointivaltiotutkijoiden asemassa on kuitenkin
edelleen parantamisen varaa. Tämä johtuu ainakin osittain teorian,
empirian ja politiikan eriytymisestä. Kussakin keskusteluavaruudessa
toimijat keskustelevat enimmäkseen omilla säännöillään ja omissa sfääreissään,
vaikka keskuteluavaruuksien lähentämisestä saatava lisäarvo on laajalti
tiedostettu. Käsillä oleva täyttää yllin kyllin tehtävänsä, jos se onnistuu
luomaan muutamia säikeitä silloiksi näiden ”avaruuksien” välille.
Tämän johdantoluvun tavoitteena on määritellä eräitä kirjan kannalta
keskeisiä käsitteitä ja taustoittaa suomalaisen hyvinvointivaltion tilaa
1990-luvun laman jälkeisenä ajanjaksona kokoelman muita lukuja varten.
Aluksi pohditaan teoreettisen tarkastelun merkitystä sosiaalipolitiikan tutkimuksessa.
Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat erilaiset teoriatyypit ja
teorioiden valikoituminen. Sitten analysoidaan teoksen eri lukuja yhdistäviä
hyvinvointivaltion ja sosiaalipolitiikan käsitteitä. Samassa yhteydessä
tehdään lyhyt katsaus hyvinvointivaltion käsitteeseen. Lopuksi vielä esitellään
seuraavien lukujen ja lukijan muistin tueksi suomalaisen hyvinvointivaltion
tilaa ja tulevaisuutta koskevia linjauksia.
Seulonta ja kohdentaminen
Käsillä olevassa kokoelmassa tarkastellaan neljäätoista hyvinvointivaltiota
ja sosiaalipolitiikkaa analysoineen teoreetikon näkemyksiä. Kukin heistä
edustaa sekä itseään että tietynkaltaista lähestymistapaa sosiaalipolitiikkaan.
Hyvinvointivaltiotutkimuksen modernit klassikot eivät siis ole täysin
kattavasti edustettuina. Kirjaan on valikoitunut mukaan niin todellisia
klassikoita, kuten Richard Titmus ja T. H. Marhsall, joiden soveltaminen
suomalaisen hyvinvoinnin tutkimukseen on ollut viime vuosina melko vaatimatonta,
kuin Anthony Giddensin ja Ulrich Beckin kaltaisia todellisia
nykyklassikoita. Toisaalta kirjan ulkopuolelle on jäänyt joukko nimekkäitä
nykyteoreetikkoja, kuten esimerkiksi Amartya Sen, Walter Korpi, Gøsta
Esping-Andersen, Jane Lewis ja Julian Le Grand. Heistä Esping-Andersenia,
Lewisiä, Le Grandia on käsitelty tämän teoksen aikaisemmissa painoksissa.
Heidän osaltaan lukujen ajantasaistaminen ei olisi tuonut merkittävää
lisäarvoa kokonaisuudelle. Amartya Sen ei puolestaan ole niinkään hyvin-
21