Hyvinvointivaltion moderneja klassikoita - Diakonia ...

102
Asumismarkkinat ovat jakautuneet vakaisiin ja epävakaisiin sopimuksiin.
Suurin osa kotitalouksista asuu asunnoissa, jotka ovat käytännössä asumismarkkinoiden
ulkopuolella. Omistusasunnot ovat usein velattomia, eivätkä
monet asunnot ole myynnissä tai ostettavissa. Tilastokeskuksen mukaan noin
1,7 miljoonasta omistusasunnossa asuvasta kotitaloudesta yli puolet (880
000 kotitaloutta) asui velattomassa omistusasunnossa vuonna 2010. Asuntoa
vaihdetaan ainoastaan asunnon omistajan ehdoilla. Osalla vuokralaisista
vuokrasuhteet ovat pitkäaikaisia ja useiden vuokranantajien kanssa sopimukset
ovat edelleenkin suhteellisen riippumattomia vuokralaisten sosiaalisten
olosuhteiden tai asumismarkkinoiden muutoksista. Näitä vuokralaisia on
noin viidennes kaikista asunnoista. Yhteensä siis reilut puolet kaikista asunnoista
on asukkaiden kannalta turvallisia sikäli, että markkinoiden muutokset
eivät ratkaisevasti vaikuta asumiskustannuksiin. Loput asuvat eriasteisen
velkaisissa omistusasunnoissa tai yksityisissä vuokra-asunnoissa, joissa hinnat
ja vuokrat vaihtelevat enemmän markkinoiden vaihteluiden mukaan. Asuntovarallisuus
erottelee jatkuvasti sosiaaliryhmiä ja erot ovat kasvussa.
Asumismarkkinat jäähtyvät ja ylikuumentuvat suhdannevaihtelujen mukaan,
koska asumismarkkinat reagoivat varsin hitaasti nousukausiin (mikä
nostaa hintoja) ja yritykset jatkavat huippukautena aloitettua tuotantoa
vielä lamavuosina (mikä romauttaa asuntojen hinnat). Lamavuosina vuokra-asuntojen
tarjonta säilyi hyvänä ja vuokra-taso kohtuullisena. Tämän
jälkeen vuokrat ovat kuitenkin nousseet nopeasti. Vuokra-asumismarkkinoilla
eräs selitys hintojen nousulle on se, että vuokrasääntely johti yksityisten
vuokra-asuntojen tarjonnan romahtamiseen 1970- ja 1980-luvuilla.
Sääntelystä hyötyivät lähinnä ne, jotka olivat jo onnistuneet hankkimaan
itselleen vuokra-asunnon. Tämä tapahtui asuntoa vailla olleiden henkilöiden
kustannuksella. Vakautta tarjonnut sääntelyjärjestelmä ei taannut
vuokra-asuntojen tarjonnan kasvua. Asuinhuoneistojen pääasiassa uusia
vuokrasuhteita koskenut vuokrien sääntelyn purkaminen toteutettiin vuoden
1991 alusta. Tätä laajennettiin vuoden 1992 helmikuun alusta. Tämän
jälkeen vuokrat ovat määräytyneet markkinoilla sen sijaan, että niitä olisi
säännelty indeksiehtojen avulla. Vuonna 1995 tuli voimaan laki asuinhuoneiston
vuokrauksesta (481/1995), joka vahvisti uuden institutionaalisen
rakenteen, jossa markkinoilla oli ratkaiseva rooli vuokranmäärittelijänä.
Markkinoiden sääntelyä purkamalla voidaan pitkällä aikavälillä lisätä
sekä omistus- että vuokra-asuntotarjontaa. Jälleen kysymys on siitä, kuin-