VIRIKE – VESIHUOLLON RISKIENHALLINNAN NYKYTILA JA ...

VIRIKE – VESIHUOLLON 

RISKIENHALLINNAN NYKYTILA JA 

KEHITTÄMISTARPEET 

Loppuraportti 

Gaia Consulting Oy 

VESI - JA VIEMÄRILAITOSYHDISTYKSEN MONISTESARJA Nro 26 

Helsinki 2009

VIRIKE – VESIHUOLLON 

RISKIENHALLINNAN NYKYTILA JA 

KEHITTÄMISTARPEET 

Loppuraportti 


VESI- JA VIEMÄRILAITOSYHDISTYKSEN MONISTESARJA Nro 26 

Helsinki 2009

Julkaisija: 

Vesi- ja viemärilaitosyhdistys 

Asemapäällikönkatu 7 

00520 HELSINKI 

puh. (09) 868 9010 

fax. (09) 8689 0190 

sähköposti vvy@vvy.fi 

kotisivu http://www.vvy.fi 

ISBN 978-952-5000-68-9 

Helsinki 2009

VIRIKE - Vesihuollon 

riskienhallinnan nykytila ja 

kehittämistarpeet -hanke 

Loppuraportti 

26.6.2009 


Jussi Nikula, Piia Pessala, Elina Virtanen, Ylva Gilbert

Esipuhe 

Puhdas vesi on välttämätöntä ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille. Yhteiskunnallisesta 

näkökulmasta talousveden laadun tai riittävyyden vähäistäkin vaarantumista on sangen vaikeaa 

hyväksyä. Talousveden häiriötilanteiden seuraukset voivat johtaa paitsi mittaaviin epidemioihin 

myös merkittäviin kustannuksiin. Talousveteen kohdistuvien uhkien hallinta perustuu riskien 

ymmärtämiseen ja arviointiin, riskiä vähentävien toimien valintaan ja toteutukseen sekä niihin 

riskeihin varautumiseen, joita ei ole voitu poistaa tai ennakoida. Virike-hankkeessa on selvitetty 

vesihuollon riskienhallinnan nykytilaa ja haasteita Suomessa. Hankkeessa on tunnistettu 

kehittämiskohteita sekä peilattu näitä erinäisiin lainsäädännön uudistamishankkeisiin. Hankkeen 

painopiste on ollut talousveden terveysriskien hallinnassa. Hankkeessa ei ole arvioitu riskejä ja 

riskitasoja vaan keskitytty riskienhallinnan toteuttamisen arviointiin. 

Puhtaan ja turvallisen talousveden toimittaminen kuluttajille on vesihuoltolaitosten 

perustehtävä. Vesihuoltolaitosten ydintoimintoihin kuuluvien veden käsittelyn ja jakelun lisäksi 

vesihuollon toimitusketjuun kuuluvat lisäksi ketjun alkupäässä raakavesilähde ja loppupäässä 

kiinteistöjen vesilaitteistot, joiden kautta talousvesi kohtaa kuluttajansa. Näillä kolmella 

vesihuollon toimitusketjun osa-alueella riskit, toimijat ja vastuut ovat kullakin hieman erilaisia. 

Jokainen vaihe on kuitenkin tärkeä puhtaan ja riittävän talousveden kannalta. 

Talousveden riskienhallinnan nykytila-analyysin tulokset osoittavat, että vesihuollon 

riskienhallinnan taso on varsin kirjava. Suurimmat haasteet ovat raakavesilähteiden 

muodostumisalueilla tapahtuvan monimuotoisen toiminnan, mm. teollisuuden, kuljetusten ja 

maanoton muodostaman kokonaisuuden riskienhallinta, vesihuoltolaitosten riskienhallinnan 

tietoisuuden ja järjestelmällisyyden parantaminen sekä vanhojen kiinteistöjen vesilaitteistojen 

kunnon ja toiminnan asianmukaisuuden varmistaminen. Toisaalta on selvää, että paljon 

riskienhallinnan toimia on jo toteutettu ja paikoin riskienhallinnan taso on jopa erinomainen. 

Kuitenkin raakavesilähteiden, vesihuoltolaitosten ja kiinteistöjen vesilaitteistojen enemmistön 

osalta riskienhallinnan taso on välttävä tai korkeintaan tyydyttävä. 

Hankkeen tulosten toivotaan edesauttavan vesihuoltotoimialan riskienhallinnan ja talousveden 

turvallisuuden kustannustehokasta kehittämistä. Hankkeen tulokset palvelevat taustatietona 

lainsäädännön uudistuksille ja vesihuoltoa koskevan hallinnon kehittämistyölle. Virike-hankkeen 

rahoittajina olivat sosiaali- ja terveysministeriö, Huoltovarmuuskeskus, maa- ja 

metsätalousministeriö, Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto sekä ympäristöministeriö. 

Hankkeen ohjausryhmässä toimivat Jari Keinänen sosiaali- ja terveysministeriöstä, Hannu Pelttari 

Huoltovarmuuskeskuksesta, Jaakko Sierla maa- ja metsätalousministeriöstä, Riina Liikanen Vesija 

viemärilaitosyhdistyksestä sekä Kaisa Kauko ympäristöministeriöstä. Hankkeen toteuttajana 

toimi Gaia Consulting Oy 1 . Hankkeen kesto oli helmikuusta kesäkuuhun 2009. 

Helsingissä 30.6.2009, Hankkeen ohjausryhmä 

1 www.gaia.fi 

ii 

Virike

Sisällysluettelo 

Esipuhe ............................................................................................................. ii 

1 Johdanto .................................................................................................... 1 

2 Hankkeen toteutus..................................................................................... 2 

2.1 Tavoite ..................................................................................................................... 2 

2.2 Rajaukset .................................................................................................................. 2 

2.3 Hankkeessa käytetty viitekehys ............................................................................... 3 

2.4 Menetelmät ............................................................................................................. 6 

2.5 Riskienhallinnan määritelmiä................................................................................... 7 

3 Lainsäädäntö ja toimijoiden vastuut .......................................................... 8 

3.1 Nykylainsäädäntö ..................................................................................................... 8 

3.2 Tulevia muutoksia ohjeistuksessa ja lainsäädännössä ............................................ 10 

3.3 Vastuut ja toimijat ................................................................................................... 11 

4 Vesihuoltoalan riskienhallinnan menetelmiä.............................................. 13 

4.1 Haavoittuvuuden tunnistamisen menetelmiä (riskikartoitus) ................................. 13 

4.1.1 Vesihuoltolaitosten itsearviointimittaristo .............................................................. 14 

4.1.2 Pienen vesihuoltolaitoksen tarkistuslista haavoittuvuuden arvioimiseksi ............... 14 

4.2 Riskiarviointimenetelmät ......................................................................................... 14 

4.2.1 Aiheuttajista häiriöihin ............................................................................................ 14 

4.2.2 Häiriöistä aiheuttajiin .............................................................................................. 15 

4.3 Kokonaisvaltaisia riskienhallintamenetelmiä .......................................................... 15 

4.3.1 WSP .......................................................................................................................... 16 

4.3.2 HACCP ...................................................................................................................... 18 

4.3.3 ISO22000 .................................................................................................................. 18 

4.3.4 ISO 31000 ................................................................................................................. 19 

4.4 Varautuminen .......................................................................................................... 19 

5 Riskienhallinnan nykytila ............................................................................ 20 

iii 

Virike

5.1 Raakavesilähde ja muodostumisalue ....................................................................... 20 

5.1.1 Raakaveden riskienhallinta ...................................................................................... 20 

5.1.2 Pohjavesi .................................................................................................................. 22 

5.1.3 Pintavesi ................................................................................................................... 24 

5.2 Veden käsittely ja jakelu .......................................................................................... 25 

5.2.1 Riskiarvioinnit ........................................................................................................... 25 

5.2.2 Riskienhallinta .......................................................................................................... 26 

5.2.3 Varautuminen .......................................................................................................... 28 

5.3 Kuluttajat ja kiinteistöt ............................................................................................ 28 

5.3.1 Valvonta ja säädöspohja .......................................................................................... 28 

5.3.2 Kiinteistöjen riskit ja riskienhallinta ......................................................................... 29 

5.4 WSP-kokemukset ..................................................................................................... 31 

5.5 Normiohjaus, yhteistyö ja tiedonjako ...................................................................... 32 

6 Näkemyksiä vesihuollon riskienhallinnan kehittämiseksi............................ 34 

6.1 Eri menetelmien käyttö ja käytettävyys .................................................................. 34 


6.2.1 Riskikartoitus ja riskiarviointi ................................................................................... 37 

6.2.2 Riskienhallintatoimet ............................................................................................... 38 

6.2.3 Varautuminen ja viestintä ....................................................................................... 39 


6.3.1 Riskikartoitus ja riskiarviointi ................................................................................... 39 




6.4.1 Riskiarviointi ............................................................................................................. 44 



6.5 WSP-mallin sovellettavuudesta Suomeen ............................................................... 47 

6.6 Kokonaisjärjestelmän riskienhallinta ....................................................................... 48 

7 Johtopäätökset ja kehittämistarpeet .......................................................... 51 




7.4 WSP:n soveltaminen Suomessa ............................................................................... 54 

7.5 Yhteenveto ............................................................................................................... 55 

Sanasto ja lyhenteet .......................................................................................... 57 

Lähteet .............................................................................................................. 58 

Liite 1. Hankkeen ohjausryhmän kokoonpano ................................................... 60 

Liite 2. Haastatellut tahot .................................................................................. 61 

Liite 3. Työpajan osallistujat .............................................................................. 62 

Liite 4. Kiinteistöjen vesilaitteet -asiantuntijapaneeliin osallistujat .................... 63 

Liite 5. Kyselyn vastaajajoukon kuvailu .............................................................. 64 

Liite 6. Kiinteistöjen vesilaitteita koskevat keskeiset säädökset ......................... 67 

iv 

Virike

Liite 7. Alustava ehdotus kiinteistöjen vesilaitteistoja koskeviksi 

huoltotoimenpiteiksi ......................................................................................... 72 

Liite 8. Rakentamismääräyskokoelman D1 suhde vesihuollon riskeihin ............. 74 

Liite 9. Pienten vesihuoltolaitosten haavoittuvuuden analyysin 

priorisoidut kysymykset .................................................................................... 78 

v 

Virike

1 Johdanto 

Häiriöt puhtaan talousveden toimituksessa tai jäte- ja hulevesien hallinnassa voivat aiheuttaa 

merkittäviä terveyshaittoja sekä liiketaloudellisia ja yhteiskunnallisia kustannuksia. Talousveden 

toimituksen varmistaminen (huoltovarmuus) on keskeinen tavoite mahdollisissa yhteiskunnallisissa 

häiriötilanteissa. Talousveteen kohdistuvien riskien tunnistaminen ja tehokas hallinta ovat 

toimintavarmuuden perusedellytys. Järjestelmän teknisen toimivuuden varmistamisessa 

vesihuoltolaitoksen organisatoriset näkökulmat sekä henkilöstön koulutus ja turvallisuusasenne ovat 

avaintekijöitä riskien tehokkaassa tunnistamisessa ja päivittäisessä hallintatyössä. 

Vesihuoltolaitosten riskienhallintaa koskeva lainsäädäntö on muutosten kohteena muun muassa 

vesihuoltolain ja EU:n juomavesidirektiivin uudistamisen myötä. Vesihuoltolain uudistamisen 

yhteydessä pohditaan vesihuoltolaitosten riskienhallinnan ja varautumisen velvollisuuksia. Myös 

juomavesidirektiivi asettanee velvollisuuksia koko vedentoimitusketjun riskiarvioinnille ja riskien 

hallinnalle. Malliksi on kaavailtu WHO:n lanseeraamaa WSP-lähestymistapaa (Water Safety Plan). 

Talousveteen kohdistuvat riskit ovat Suomessa varteenotettavia, kuten viime vuosina maassamme 

koetut useat, hyvinkin erilaisista syistä johtuvat, vaikutuksiltaan merkittävät ja kalliit 

vesijärjestelmien häiriöt osoittavat. Esimerkkeinä mainittakoon 

- Nokia talousvesijärjestelmän saastumistapaus loppuvuodesta 2007 (virheellinen liitos 

kiinteistössä talous- ja jätevesiverkostojen välillä) 

- Porin kaupunkitulva elokuussa 2007 (rankkasadetulva) 

- Riihimäen viemäritulva 2004 (vedenottamon saastuminen - nouseva vesistö) 

- Useat pienemmät vedenottamoiden lyhytaikaiset pilaantumiset pintavesien joutuessa 

vedenottamoihin runsaiden sateiden yhteydessä kesällä 2008 (mm. Ylöjärvi, Nivala, Porvoo) 

Useat vesihuoltolaitokset ovat panostaneet vastaavien riskien tunnistamiseen ja arviointiin sekä 

varautuneet häiriötilanteisiin valmiutta parantavilla suunnitelmilla. Hyvin tehty, laadukas ja kattava 

riskiarviointi varmistaa, että merkittävimmät vesijärjestelmiin kohdistuvat riskit tunnistetaan aina 

raakavesilähteestä kuluttajan hanalle asti ja antaa eväät tehokkaiden suojaustoimien valinnalle. 

Suomessa on noin 1 500 vesihuoltolaitosta, joiden toiminnan laajuus vaihtelee huomattavasti. 

Talousveden laatuun ja riittävyyteen kohdistuu kuitenkin hyvin samankaltaisia riskejä laitoskoosta 

riippumatta. Vesihuoltoala on laitosten kokojen eroavaisuudesta huolimatta teknisesti ja 

toiminnallisesti melko homogeeninen ala, joten se soveltuu erinomaisesti riskienhallinnan hyvien 

menettelytapojen ja riskienhallintatiedon jakamiseen. Samalla on huomioitava erikokoisten 

vesihuoltolaitosten ja vesiosuuskuntien hyvinkin erilaiset voimavarat toteuttaa riskienhallintaa. 

Virike-hankkeessa koostettiin alan eri toimijoiden yhtenäinen näkemys vesihuoltotoimialan 

riskienhallinnan nykytilasta, kehittämistarpeista ja parhaista käytännöistä. Riskienhallintaa tukevien 

menetelmien soveltuvuutta sekä eri riskienhallinnan toimenpiteitä suhteutettiin laitosten kokoon ja 

toimintoihin. Työ palvelee taustatietona lainsäädännön kehittämisessä sekä eri tahojen työn 

tehokkaalle suuntaamiselle vesihuoltolaitosten käytännön riskienhallintatyön tukemiseen. Samalla 

tulokset auttavat toimijoita kohdentamaan omat toimenpiteensä tehokkaasti ja löytämään uusia 

käytännönratkaisuja. 

1

2 Hankkeen toteutus 

2.1 Tavoite 

Hankkeen ensimmäisenä tavoitteena oli tuottaa tietoa suomalaisesta vesihuollon riskienhallinnan 

kattavuudesta ja laadusta suhteessa talousveden laatuun ja riittävyyteen kahdella tasolla: 

1. Riskienhallinnan eri vaiheissa (riskikartoitus, riskiarviointi ja riskienhallintatoimet mukaan 

lukien varautuminen) 

2. Vesihuoltojärjestelmän koko toimitusketjussa (raakavesilähteeltä kiinteistöjen 

vesilaitteistoihin) 

Samalla etsittiin alan yhteisiä haasteita ja kehittämistarpeita. 

Toisena tavoitteena oli tunnistaa ja kuvata alan parhaita käytäntöjä vesihuoltolaitosten käytännön 

työtä tukemaan. Kansallisella tasolla tavoitteena on palvella toimenpiteiden suunnittelua eri 

hallinnonaloilla vesihuoltoalan riskienhallinnan käytännön toteutuksen tukemiseksi. 

Kolmantena tavoitteena oli arvioida lainsäädännön riskien hallintaa tukevaa vaikutusta 

suhteuttamalla talousveteen kohdistuvia riskejä olemassa olevaan säädösohjaukseen, kuten 

rakentamismääräyksiin. 

Neljäntenä tavoitteena oli arvioida, miten EU:n juomavesidirektiivin uudistuksen todennäköisesti 

sisältämä vaatimus WSP-lähestymistavan 2 mukaisesta riskienhallinnasta vesihuoltolaitoksille vaatisi 

erikokoisilta vesihuoltolaitoksilta. 

2.2 Rajaukset 

VIRIKE-hankkeessa tarkastelun kohteena oli veden laadun ja riittävyyden riskienhallinta sekä 

laitoksen toimintavarmuus. Tarkastelu koskee siten riskienhallinnan toteuttamista. Riskejä sinällään 

ei arvioida. Terveysriskien hallinta oli hankkeen painopiste. Taloudelliset riskit huomioitiin ainoastaan 

osana terveysriskien vaikutusta. Ympäristöaspekti rajattiin käsittämään ympäristöstä aiheutuvia 

vaikutuksia talousveden laatuun tai riittävyyteen, esimerkiksi raakaveden pilaantuminen tulvan 

seurauksena tai raakaveden saatavuuden ja laadun heikkeneminen kuivuudesta johtuen. 

Tarkastelun kohteena oli talousvesi kattaen vesihuollon koko ketjun aina veden 

muodostumisalueelta kuluttajan hanaan asti. Teknisesti ajateltuna tarkasteltava järjestelmä koostuu i) 

raakavesilähteestä ja raakaveden muodostumisalueesta, ii) veden käsittelystä, iii) veden jakelusta, 

sekä iv) kuluttajista (kuva 1). Kuluttajalla tässä yhteydessä tarkoitetaan sekä yksittäistä ihmistä että 

esimerkiksi teollisuuslaitosta tai palvelurakennusta (esimerkiksi sairaala). Kuluttajan rooli rajattiin 

pääasiassa kiinteistöissä tapahtuviin toimintoihin, jotka voisivat aiheuttaa talousveden laadulle 

mahdollisia riskejä. Nämä riskit liittyvät pääasiassa kiinteistöjen vesilaitteiden kuntoon, huoltoon ja 

2 WSP = Water Safety Plan 

2

kytkentöihin sekä muutostöiden suunnitteluun. Kuluttajan roolia häiriötilanteiden viestinnän 

kohteena on myös sivuttu. 

Kuva 1. Vesihuollon kokonaisjärjestelmän osat 

Jätevesi- ja hulevesijärjestelmiä käsitellään tässä hankkeessa ainoastaan niissä kohdin, kun niiden 

nähdään mahdollisesti aiheuttavan riskejä talousveden laadulle, esimerkiksi em. kiinteistöjen 

vesilaitteiden tapauksissa. Jätevesien aiheuttamia muita mahdollisia ympäristöriskejä ei sisällytetty 

tämän hankkeen tarkasteluun. 

Kokonaisjärjestelmän osakokonaisuudet (kuva 1) muodostuvat useista teknisistä yksityiskohdista ja 

toiminnoista, jotka vaihtelevat tapauskohtaisesti. Veden käsittelyn ja jakelun luonne määräytyy 

tapauskohtaisesti muun muassa raakaveden, maastonmuotojen, kuluttajien määrän, sijoittumisen ja 

tyypin (esim. asuinkiinteistöt, sairaalat, teollisuus) tarpeet ja ominaisuudet huomioiden. Myös riskit 

vaihtelevat. Esimerkiksi Helsingin Veden raakavesilähteenä toimiva Päijänne ja Päijänteen valumaalue 

sekä sitä koskevat riskit ovat hyvin erilaisia verrattuna jonkin pienemmän laitoksen 

pohjavesiesiintymän muodostumisalueeseen. Lisäksi kokonaisjärjestelmän osakokonaisuuksia 

yhdistävien nuolien kohdalla voi olla järjestelmän kannalta merkittäviä osia, kuten raakaveden siirto 

lähteeltä laitokselle (mm. Päijänne-tunneli), veden varastointi käsittelyn ja verkostoon jakelun välillä 

sekä tonttijohdot vesihuoltolaitoksen verkoston ja kiinteistön välillä. Tässä yhteydessä tavoitteena on 

löytää parhaita käytäntöjä riskienhallinnan kokonaisuudelle sekä tunnistaa alan yhteisiä haasteita. 

Niinpä vesihuoltojärjestelmien yksityiskohtia tai teknistä toimintaa ei ole analysoitu. 

2.3 Hankkeessa käytetty viitekehys 

Organisaation riskienhallinta lähtee tarpeesta turvata oman toiminnan jatkuvuus. Myös lainsäädäntö 

(valmiuslaki, pelastuslaki) asettaa vesihuolto-organisaatioille vaatimuksia talousvesihuollon riskien 

hallitsemiseksi. Organisaation riskienhallinta voidaan nähdä kokonaisprosessina, joka koostuu 

seuraavista toimista: 

1. Riskien tunnistaminen (riskikartoitus) 

2. Riskien suuruuden ja merkityksen arviointi (riskiarviointi) 

3. Riskienhallintatoimien valinta, toteuttaminen ja vaikutusten arviointi sekä varautuminen 

Hankkeessa käytetty viitekehys on esitetty kuvassa 2, jossa yksittäisen toimijan 

riskienhallintaprosessi on suhteutettu kansalliseen riskienhallinnan koordinointiin ja lainsäädännön 

vaatimuksiin. Organisaation on toimittava lainsäädännön ja normiston puitteissa. Kansallisen ja 

3

alueellisen tason riskienhallintatyössä 3 tuotettuja vaatimuksia riskienhallinnalle sekä tunnistettuja 

erityisiä uhkamalleja ja ehkäisyn toimintamalleja voidaan hyödyntää organisaation riskienhallinnassa. 

Organisaation on sekä paikallisesti että alueellisesti kommunikoitava viranomaisille (esimerkiksi 

pelastustoimi, terveydenhuolto, ympäristöhallinto, kunnan johto) ainakin mahdollisesti yleisöä 

koskevat varautumistoimenpiteet ja valmiutensa toimia jäännösriskien realisoituessa sekä miten 

näihin on varauduttu. Jäännösriskien viestinnän yhteydessä voidaan alueellisesti koordinoida 

varautumista ja etukäteen suunnitella yhteistoimintaa normaaliolojen häiriötilanteille. 

Kuva 2 Riskienhallinnan tasot 4 

Riskienhallinta organisaatiossa muodostuu uhkakuvien tunnistamisesta, riskiarvioinnista sekä 

hallintatoimien toteuttamisesta. Toimijat tunnistavat riskikartoituksen avulla toiminnan uhkakuvat. 

Tiedonkeruussa huomioidaan sekä erilaiset mahdolliset tekniset ja organisatoriset häiriön aiheuttajat, 

että myös erilaiset ulkoiset uhat, kuten luonnonilmiöt taikka vaikkapa kiinteistöjen vesilaitteiden 

häiriöt. Tapahtumapuilla tai muilla menetelmillä tunnistetaan erilaisia häiriöitä ja muodostetaan 

niistä skenaarioita (mikä voi mennä pieleen ja miten). Skenaariotyötä ei aina sisällytetä osaksi 

uhkakuvien tunnistamista, mutta näiden rakentaminen konkretisoi riskejä. Riskiarvioinnissa riskin 

suuruutta arvioitaessa voidaan hyödyntää erilaisia menetelmiä, joiden avulla todennäköisyyksien ja 

seurausten arviointia tehdään systemaattisesti. Riskienhallinta muodostuu näiden vaiheiden lisäksi 

riskien priorisoinnista sekä riskien vähennyskeinojen tunnistamisesta ja toimeenpanosta. 

Riskienhallintatoimien jälkeen jää vielä jäännösriski, jota ei ole pystytty riskienhallintatoimilla 

3 mm. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia, lainsäädäntö, normisto, opastus ja ohjeistus 

4 OTIF, 2005 

4

eliminoimaan ja jonka realisoitumiseen varaudutaan erinäisin suunnitelmin. Suunnitelmia tekee sekä 

toimija että viranomaiset. Viitekehyksen mukaisesti tarkastellaan vesihuoltoalan toimijoiden sisäistä 

riskienhallintaa (kuvassa 2 keltaiset laatikot) sekä miten toimijat huomioivat oman toimintansa 

ulkopuolisia uhkia ja viestittävät omista riskeistään alueellisella tasolla sekä miten lainsäädäntö ja 

normiohjaus tukevat riskienhallintaa (vihreät laatikot). 

Riskienhallinta kehittyy systemaattiseksi, kun erinäisten riskien toteutumisen uhkakuvat koostetaan 

yhtenäiseksi riskimaisemaksi, jossa uhkien todennäköisyys ja vakavuus on huomioitu. Kun 

organisaatiolla on kokonaiskuva riskeistä, voidaan tehdä priorisointipäätöksiä ja vähentää riskejä eri 

toimenpiteillä. Kuvassa 3 riskienhallinnan eri vaiheet on suhteutettu tietotarpeisiin sekä käytännön 

toimiin. 

Kuva 3. Riskienhallinnan vaiheet © Gaia Consulting 

Riskienhallinnan vaiheita voidaan myös suhteuttaa siinä vaadittaviin tietoihin. Riskikartoituksessa eli 

riskien tunnistamisvaiheessa tiedot aiheuttajista, uhkakuvista ja systeemin teknisestä toiminnasta 

ovat tärkeitä. Varautumisen ytimenä ovat riskiarvioinnin perusteella tehdyt riskien priorisoinnit, 

riskienhallintatoimien tunnistaminen ja käyttöönotto sekä kokonaiskuvan perusteella tehdyt 

suunnitelmat jäännösriskien toteutumiselle. Riskin toteutuessa ja toiminnan siirtyessä 

häiriötilannetoimintaan tieto seurauksista ja miten näitä torjutaan sekä miten mahdollinen korvaava 

toiminta järjestetään, ovat oleellisia 5 . Oleellinen osa hyvää riskienhallintaa on tunnistetun tiedon 

hyödyntäminen myös normaalitoimissa. Tämä liukuma riskienhallinnan vaiheesta toiseen ja 

tiedonkulku eri vaiheiden välillä on havainnollistettu kuvassa 3. Hankkeessa tarkastellaan erityisesti, 

miten riskien tunnistaminen siirtyy käytäntöä ohjaamaan eli miten hyvin riskienhallinnan vaiheiden 

väliset kytkökset, jotka on esitetty kuvassa 3 nuolina, toimivat. 

5 Gilbert ym. 2008 

5

2.4 Menetelmät 

VIRIKE-hankkeessa hyödynnettiin sekä perinteistä aineistoanalyysiä että vuorovaikutteista, 

tulevaisuuden toivetilan hahmottamiseen suuntautuvaa ryhmätyöskentelyä. Hankkeen 

toteuttamisessa käytettyjä menetelmiä olivat asiakirja-analyysi, asiantuntijahaastattelut, 

asiantuntija-paneeli, www-pohjainen kysely sekä työpaja. Alla olevassa kaaviossa (kuva 4) on esitetty 

käytetyt menetelmät ja niiden tuottamien tulosten sisältyminen raporttiin. 

Kuva 4. Hankkeessa käytetyt menetelmät ja niiden tulosten sisältyminen raporttiin 

Asiantuntijahaastatteluita tehtiin yhteensä 14 kpl (ks. liite 2). Riskienhallinnan nykytilaa analysoitiin 

sekä kvantitatiivisesti (kysely) että kvalitatiivisesti (haastattelut ja ryhmätyöt). Tulokset analysoitiin 

peilaten riskienhallinnan nykytilaa hankkeen viitekehykseen ja lainsäädäntöön. Täsmällistä tietoa 

tulevasta EU:n juomavesidirektiivivaatimuksista ei vielä kirjoitushetkellä ollut saatavilla, joten WSPtarkastelussa 

on käsitelty WHO:n olemassa olevaa WSP-mallia. Taustatietoa lainsäädännön 

uudistamiselle tuotettiin suhteuttamalla alan nykyistä riskienhallintavalmiutta mm. WSP-malliin sekä 

nykyiseen lainsäädäntöön. 

Kysely lähetettiin 772 vesihuoltolaitoksen edustajalle sähköpostitse. Kohdejoukoksi valittiin 

ympäristöhallinnon Velvet-tietokannan vesihuoltolaitokset, joiden yhteystiedoissa oli 

sähköpostiosoite. Listaa täydennettiin sähköpostiosoitteiden osalta VVY:n jäsenrekisterin avulla. 

Kyselyn vastausprosentti oli 37 % (283 kpl). Vastaajien jakauma erikokoisiin ja erityyppisiin 

vesihuoltolaitoksiin on esitelty liitteessä 5. Jakaumaa voidaan pitää Suomen vesihuoltoalaa 

edustavana. Kyselyyn vastanneet laitokset edustavat vajaata 20 %:a Suomen vesihuoltolaitoksista. 

Lisäksi täydentävää tietoa haettiin haastatteluilla ja hyödynnettiin vesihuoltopoolin syksyllä 2008 

tekemän vesihuoltolaitosten varautumista koskevan web-kyselyn tuloksia. 

Asiantuntijapaneelin avulla selvitettiin kiinteistöjen vesilaitteisiin liittyvän riskienhallinnan tilaa 

erityisesti vesilaitteisiin kohdistustuvan säädösohjauksen ja valvonnan kautta. Asiantuntijapaneeliin 

osallistui viranomaisia ja muita asiantuntijoita rakennusvalvonnan, terveydensuojelun ja vesihuollon 

aloilta. Lisäksi asiantuntijapaneelissa asiakasnäkökulmaa edusti merkittävä vedenkäyttäjä. 

Asiantuntijapaneelin osallistujat on esitelty liitteessä 4. Paneelissa käsiteltyjä kysymyksiä valmisteltiin 

6

etukäteishaastattelujen ja kirjallisuuskatsauksen avulla. Asiantuntijahaastatteluiden perusteella 

tunnistettiin keskeisimmät säädökset, joilla kiinteistöjen vesilaitteiden teknistä toteutusta ohjataan ja 

joilla on merkitystä vesijärjestelmän saastumisen kannalta. Asiantuntijapaneelissa nämä säädökset 

sekä niitä koskeva viranomaisvalvonnan prosessit arvioitiin ja tunnistettiin heikkoudet, vahvuudet 

sekä kehittämistarpeet. Asiantuntijapaneelissa arvioitiin kunkin säädöksen kohdalla säädöstekstin 

selkeyttä, säädöksen noudattamatta jättämisestä syntyviä riskejä sekä säädöksen noudattamisen 

nykytilaa ja haasteita. Paneelissa myös ehdotettiin keinoja noudattamisen varmistamisen 

tehostamiselle. 

Hankkeen loppuvaiheessa järjestettiin työpaja, jossa aiemmissa vaiheissa tuotetut alustavat tulokset 

esiteltiin laajalle asiantuntijaryhmälle. Pienryhmäkeskusteluissa ja yhteenvetokeskusteluissa esiin 

tulleiden näkemysten perusteella vahvistettiin ja tarkennettiin hankkeen tuloksia ja johtopäätöksiä. 

Työpajaosallistujat on listattu liitteessä 3. 

Hankkeen etenemistä ohjasi ohjausryhmä, jonka jäsenet edustivat hankkeen rahoittajia eli sosiaali- ja 

terveysministeriötä, Huoltovarmuuskeskusta, maa- ja metsätalousministeriötä, Vesihuoltolaitosten 

kehittämisrahastoa sekä ympäristöministeriötä. (ks. liite 1) 

2.5 Riskienhallinnan määritelmiä 

Tässä raportissa käytetään seuraavia määritelmiä: 

Riski on määrätyn ei-toivotun tapahtuman esiintymistaajuuden tai todennäköisyyden ja sen 

seurauksen yhdistelmä 6 . 

Riskikartoitus on erilaisten ei-toivottujen tapahtumien mahdollisuuden tunnistamista. 

Riskiarviointi on tunnistettujen riskien tapahtumisen todennäköisyyden sekä odotettavissa olevien 

seurausten arviointia. Riskiarvioinnissa huomioidaan riskin aiheuttajat (mitä ja miten voi tapahtua) 

sekä vahingon kohde tai laatu (esim. terveydellinen, taloudellinen). 

Riskienhallinta on johtamisperiaatteiden, menettelytapojen ja käytäntöjen järjestelmällistä 

hyväksikäyttämistä riskien analysoimiseksi, merkityksen arvioimiseksi ja valvomiseksi 7 . Riskienhallinta 

muodostuu vaarojen arvioimisesta sekä riskiä pienentävien toimenpiteiden tunnistamisesta, 

parannustoimenpiteiden valinnasta, niiden toteuttamisesta ja vaikuttavuuden seurannasta. 

Riskienhallintaan kuuluvat myös suunnitelmat siitä, miten toimitaan vahingon sattuessa, miten 

vahingoista toivutaan ja miten omista ja muiden kokemuksista otetaan opiksi. 8 

Jäännösriski on kaikkien riskienhallintatoimien jälkeen jäävä tiedostettu ja hyväksytty riski. 9 

Riskienhallintatoimilla ei voida kokonaan poistaa kaikkien riskien toteutumisen mahdollisuutta. 

6 Standardi SFS-IEC-60300-3-9 

7 Standardi SFS-IEC-60300-3-9 

8 VTT 2009a 

9 mm. VM 2008, IT-varautumisen käsitteitä 

7

Riskinhallintatoimilla vähennetään riskitasoa. Riskit, joita ei ole suojatoimilla eliminoitu ja joiden 

realisoitumiseen varaudutaan erinäisin suunnitelmin, kutsutaan jäännösriskeiksi. 

Riskitietoisuus viittaa toimijan tai toimijajoukon käsitykseen riskien olemassaolosta ja ymmärrykseen 

siitä, mitä riski tarkoittaa käytännössä. Usein riskitietoisuus viittaa myös toimijan halukkuuteen 

hyväksyä se, että toiminnasta nousee riskejä ja että niiden hallintaa voidaan aina parantaa. 

Varautuminen tarkoittaa kaikkia niitä toimia, joilla varaudutaan jäännösriskien sekä 

odottamattomien riskien realisoitumiseen, ja jonka tarkoituksena on luoda ja ylläpitää organisaation 

riittävä valmius normaaliolojen erityis- ja häiriötilanteiden sekä poikkeusolojen varalta. 

Normaaliolojen häiriötilanne, myös tunnettu nimellä normaaliolojen erityistilanne, on 

poikkeuksellinen tapahtuma, jossa toimivaltaisten viranomaisten ja tarvittaessa valtionjohdon on 

ryhdyttävä erityistoimenpiteisiin tilanteesta selviämiseksi. Näitä voi olla tulvat, rankkasateet, 

epidemia tai esimerkiksi pitkäaikainen sähkökatkos 10 . 

Valmiussuunnittelu tarkoittaa normaalioloissa tapahtuvaa varautumisen suunnittelua, johon ovat 

valmiuslain nojalla velvoitettuja valtiolliset toimijat (mm. valtioneuvosto, viranomaiset, valtionyhtiöt) 

sekä kunnat. Nykyisin poikkeusoloihin keskittyvän valmiuslain mukaisen valmiussuunnittelun rinnalla 

painotetaan jatkuvuussuunnittelua, jolla pyritään varmistamaan toiminnan jatkuvuus myös 

normaaliolojen häiriötilanteissa. 

3 Lainsäädäntö ja toimijoiden vastuut 

3.1 Nykylainsäädäntö 

Vesihuoltolaitosten toimintaa säädellään kansallisesti erilaisten säädösten avulla. Näiden lisäksi 

voidaan antaa erillisiä tarkentavia ohjeita. Talousveden toimittamiseen liittyvää lainsäädäntöä ja 

ohjeistusta on käsitelty kattavasti mm. Suomen ympäristökeskuksen julkaisussa Vesihuollon 

erityistilanteet ja niihin varautuminen 11 . Keskeisimmät vesihuoltoa ja erityistilanteita koskevat 

säännökset Suomessa on esitetty kuvassa 5. Kuvassa säännökset on kohdennettu kolmeen eri 

toiminta-alueeseen ja toimijatyyppiin: 1. raakavesilähde; 2. vesihuoltolaitos (ml. jakelujärjestelmä) ja 

3. kuluttaja (ml. kiinteistöt). Jako vastaa hankkeen rajauksissa esitettyä vesihuollon 

kokonaisjärjestelmän osa-aluejaottelua, sillä vesihuoltolaitoksen vastuulle on katsottu kuuluvan 

veden käsittely sekä veden jakelu. 

10 ks. mm. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia. 

11 Vikman ja Arosilta 2006. 

8

Kuva 5. Yhteenveto vesihuollon eri vaiheita koskevista säädöksistä 

EU-tasolla on annettu useita erilaisia veteen liittyviä direktiivejä. Nämä ns. vesidirektiivit koskevat 

mm. juoma 12 - ja uimavesiä 13 , pohjavesiä 14 , talousveden valmistamiseen tarkoitettua pintavettä 15 ja 

vesistöjen yleistä laatua 16 . Kukin jäsenvaltio toimeenpanee direktiivit mukauttamalla oman 

kansallisen lainsäädäntönsä niiden mukaisiksi. Direktiivien toimeenpano sallii kuitenkin tietyissä 

tapauksissa tiukempien raja-arvojen määräämisen omassa kansallisessa lainsäädännössä. Esimerkiksi 

juomavesidirektiivi on pantu Suomessa täytäntöön 19.5.2000 annetuilla terveydensuojelulain 

muutoksella (441/2000) ja sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella talousveden laatuvaatimuksista 

ja valvontatutkimuksista (461/2000). Tässä asetuksessa säädetään kansallisesti direktiivin kanssa 

yhtäläiset laatuvaatimukset ja -suositukset, ja suositellaan kansallisesti tiukempia laatusuosituksia 

esim. kloridille ja sulfaatille. 

12 Juomavesidirektiivi (98/83/EY) 

13 Uimavesidirektiivi (2006/7/EY) 

14 Pohjavesidirektiivi (2006/118/EY) 

15 Direktiivi juomaveden valmistamiseen tarkoitetun pintaveden laatuvaatimuksista (75/440/ETY); Direktiivi juomaveden 

valmistamiseen tarkoitetun pintaveden määritysmenetelmistä sekä näytteenotto- ja analysointitiheydestä (79/869/ETY) 

16 Vesipolitiikan puitedirektiivi (2000/60/EY) 

9

Kiinteistöjen vesilaitteiden turvallisuuden ja toimivuuden varmistamiseksi on ympäristöministeriö 

antanut rakentamismääräyskokoelman osan D1 Kiinteistöjen vesija viemärilaitteistot. Tämä 

rakentamismääräyskokoelman osa on keskeinen kiinteistöjen vesilaitteiden teknistä suunnittelua ja 

toteutusta ohjaava asiakirja. 

3.2 Tulevia muutoksia ohjeistuksessa ja lainsäädännössä 

Vesihuoltolain uudistamisprosessi käynnistyi syksyllä 2008 MMM asettaessa työryhmän selvittämään 

vesihuoltolain ja siihen liittyvän lainsäädännön uudistamistarvetta sekä valmistelemaan tarvittavat 

ehdotukset säädösmuutoksi 17 . Asialistalla on mm. vesihuollon erityistilanteisiin varautuminen sekä 

laitosten varautumissuunnittelu ja varallaolo. Myös raakaveden tarkkailua koskevien säännösten 

toimivuutta sekä hulevesien johtamisen tarkoituksenmukaista järjestämistä käsitellään työryhmässä. 

Vesihuoltolain uudistamisen myötä voi myös muuhun kansalliseen lainsäädäntöön tulla muutoksia. 

Esimerkkinä mainittakoon esimerkiksi mahdolliset muutokset rakentamismääräyksissä hulevesien 

johtamisen osalta. Myös pelastuslakia sekä vesilakia ollaan uudistamassa. Pelastuslain uudistamisen 

myötä muutoksia tai tarkennuksia voi tulla mm. eri viranomaisten tehtäviin ja velvollisuuksiin 

osallistua pelastustoiminnan ja väestönsuojelun tehtäviin 18 , mukaan lukien vesihuollon 

häiriötilanteisiin. Vesilain uudistuksen tavoitteena taas on mm. selkeyttää vesilain suhdetta muihin 

lakeihin 19 . Talousvedentoimituksen riskinhallintakokonaisuuden kannalta merkittävää on erityisesti 

esitys vedenottamoiden suoja-aluejärjestelmän käytön laajentamisesta. Suoja-alueiden 

muodostaminen on ollut mahdollista tähänkin mennessä, mutta niitä on tehty melko vähän. Suojaalueiden 

perustaminen tulisi käyttöön useimmiten yhdyskuntien vedenottoa ja muuta laajamittaista 

vedenottoa palvelevissa hankkeissa. 

Euroopan mittakaavassa on meneillään useampia vesihuollon riskienhallintaan liittyviä uudistuksia. 

Käynnissä olevan juomavesidirektiivin uudistamisessa tärkeimmiksi kohteiksi todettiin jo vuonna 

2003 seuraavat 20 : 

• Bakteerikontaminaatiot 

• Kemialliset aineet mukaan lukien talousveden kanssa kosketuksissa olevat rakennustuotteet 

• Pienet vesihuoltolaitokset 

• Riskin arviointi ja hallinta 

Riskin arvioinnin ja hallinnan osalta EU:n juomavesidirektiivin uudistuksen yhtenä tavoitteena on 

WHO:n WSP-periaatteen integroiminen direktiiviin. WSP:n tarkoituksena on hallita riskit 

raakavesilähteiltä aina kuluttajalle asti. EU-tasolla pienet vesihuoltolaitokset on otettu erityisen 

17 MMM, Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmän asettaminen, Asettamispäätös MMM039:00/2008 

18 Sisäasiainministeriön internet-sivut; 

http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/1C4C786FAB8980B2C225746C00404714 (viitattu 23.4.2009) 

19 Hallituksen esitys Eduskunnalle vesilainsäädännön uudistamiseksi 28.1.2009 

20 Revision of the Drinking Water Directive, http://ec.europa.eu/environment/water/water-drink/revision_en.html (viitattu 

8.4.2009) 

10

huomion kohteeksi, sillä pieniä vesihuoltolaitoksista on merkittävä määrä. Pieniksi on määritelty 

laitokset, jotka toimittavat talousvettä alle 5000 henkilölle tai toimitettavan veden määrä on alle 

1000 m 3 päivässä. Juomavesidirektiivin valvontatietojen julkinen raportointivelvollisuus ei koske näin 

pieniä laitoksia, joten niiden vedenlaadusta ei ole tilastotietoa EU-tasolla. Juomavesidirektiivin 

uudistamista ja erityisesti pienten laitosten tilanteen tarkastelemista varten EU:ssa on vuoden 2009 

alussa kerätty valvontatietoa pienistä laitoksista. 

Euroopan standardisointijärjestön 21 puitteissa on valmisteilla kaksiosainen standardi talousveden 

tuotannon riskien ja häiriötilanteiden hallinnasta. Standardin osa 1 ohjeistaa valmistautumista 

kriisitilanteiden toimintaan 22 . Tämän luonnoksessa esitetään yleiseksi tavoitteeksi talousveden 

toimituksen kriisitilanteiden hallinta. Tätä varten laitosten tulisi määritellä tavoitteensa suhteessa 

lainsäädännölliseen kontekstiin sekä kehittää laitoskohtainen turvallisuussuunnitelma kyseisen 

standardin mukaan. Suunnitelmassa tulee huomioida sekä toiminta laitoksen sisällä että 

kommunikointi ja tilanteen hallinta alueellisella ja kansallisella tasolla. Standardin osa 2 tulee 

käsittelemään riskinhallintaprosessia kattaen koko talousveden toimitusketjun aina raakaveden 

lähteiltä sen jakeluun. Tämä osa laaditaan EU:n juomavesidirektiivin uudistuksen valmistuttua. 

3.3 Vastuut ja toimijat 

Tässä luvussa esitetään yleispiirteinen katsaus talousveden toimitusketjun toimijoihin ja vastuisiin. 

Kuvassa 6 on alimmalla tasolla esitetty toimijat, jotka ovat vastuullisia joko oman toimintansa 

vaikutuksista talousveden laatuun ja määrään tai suoraan vastuullisia talousveden toimittamisesta. 

Toimintaa valvovat ja/tai paikallisella tasolla ohjaavat viranomaiset on kirjattu seuraavalle tasolle. 

Toiseksi ylimmällä tasolla on esitetty asiaa koskevat keskeisimmät lait. Ylimmälle tasolle on asetettu 

kokonaisuutta ohjaavat ministeriöt. Kuvan tarkoituksena ei ole esittää talousveden toimitusketjujen 

toimijoihin ja vastuisiin liittyviä asioita kattavasti, vaan antaa yleiskuva toimijakentästä ja vastuista. 

Tarkempia kuvauksia vastuista, lainsäädännöstä ja toimijoista on esitetty muun muassa Vesihuollon 

erityistilanteet ja niihin varautuminen -oppaassa 23 . 

21 CEN, European Committee for Standardization 

22 CEN/TC 164/WG15 Security of Water Supply -työryhmän valmistelema luonnos 

23 Vikman ja Arosilta 2006 

11

Kuva 6. Yleispiirteinen katsaus talousveden toimitusketjun toimijoihin ja vastuisiin. 

Raakavesilähteen suojelun kannalta keskeisessä osassa ovat alueella toimivat lukuisat 

toiminnanharjoittajat, jotka voivat toimillaan aiheuttaa haittaa raakaveden laadulle. 

Vesihuoltolaitosten vastuulla on varmistaa raakavetensä riittävä laatu. Raakaveden 

muodostumisalueella tapahtuvien toimintojen valvonta ei kohdistu mitenkään erityisesti 

raakavesiesiintymää uhkaavien vaikutusten valvontaan, vaan on luonteelta yleistä kattaen hyvin 

erilaisia toimialoja ja kysymyksiä. Alueella tapahtuvaa toimintaa ohjataan kuitenkin muun muassa 

ympäristölupaprosessin, erilaisten toiminnan harjoittamiseen tarvittavien muiden lupien, 

pohjavesien suojelusuunnitelmien ja maankäytön suunnittelun kautta, joista vastaavat alueelliset 

ympäristökeskukset ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja maankäytön suunnittelu. Lisäksi 

vesipuitedirektiivin parhaillaan käynnissä olevan toimeenpanon myötä toteutettavissa 

vesienhoitosuunnitelmissa tarkastellaan sekä pinta- että pohjavesien tilaa sekä niihin kohdistuvia 

riskejä. Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen on alueellisten ympäristökeskusten vastuulla 24 . 

Kokonaisuuden ohjausvastuu on pääasiassa ympäristöministeriöllä. 

Veden käsittelyn ja jakelun osalta vastuu vesihuollon laadusta ja toimivuudesta on selkeästi 

vesihuoltolaitoksilla. Sosiaali- ja terveysministeriön sekä sen alaisen hallinnon (mm. Valvira, 

24 katso luku 5.1.1 

12

lääninhallitukset, kuntien terveydensuojeluviranomaiset) tehtävänä on valvoa ja ohjata 

vesihuoltolaitosten toimittaman veden laatua ja riittävyyttä. Maa- ja metsätalousministeriön ja sen 

alaisen hallinnon (mm. alueelliset ympäristökeskukset) tehtävänä on valvoa vesihuollon järjestämistä 

sekä tukea sen toteutusta. 

Kiinteistöjen omistajat tai haltijat, tapauksesta riippuen, vastaavat kiinteistönsä vesilaitteiden 

asianmukaisuudesta. Heidän vastuullaan on kiinteistöjen vesilaitteiden toimivuuden ja kunnon 

varmistaminen siten, että vesihuoltolaitoksen toimittama vesi saapuu kuluttajalle asti 

hyvälaatuisena, ja siten, että kiinteistöjen vesilaitteiden toimivuudesta tai kunnosta ei koidu riskejä 

vesihuoltoverkostolle. Osa-alueen riskienhallinnan keskeisenä ohjaavana asiakirjana on kiinteistöjen 

vesilaitteistoja koskevat rakentamismääräykset. Näiden toteutumista uudisrakentamisen ja 

korjausten yhteydessä, silloin kun rakennuslupa on haettu, valvoo kunnallinen rakennusvalvonta. 

Tältä osin ohjaavana viranomaisena toimii ympäristöministeriö. Käytön aikaista valvontaa ei ole 

muutoin kuin ongelmatapauksissa, jolloin terveydensuojeluviranomainen puuttuu asiaan. Sosiaali- ja 

terveysministeriö ohjaa toimintaa tältä osin. 

4 Vesihuoltoalan riskienhallinnan menetelmiä 

Tässä kappaleessa esitellään vesihuoltolaitosten käyttämiä tai heidän käytettävissään olevia 

riskienhallinnan menetelmiä. Menetelmät voidaan jakaa riskikartoituksiin (mitä voi tapahtua), 

riskiarviointeihin (mitä tapahtumasta seuraa) sekä kokonaisvaltaisiin riskienhallintamenetelmiin 

(miten hallitsemme riskejämme). Seuraavassa on tarkasteltu lähemmin erilaisia haavoittuvuuden 

tunnistamisen (riskikartoituksen), riskiarvioinnin ja kokonaisvaltaisia riskienhallinnan menetelmiä. 

4.1 Haavoittuvuuden tunnistamisen menetelmiä (riskikartoitus) 

Haavoittuvuuden tunnistaminen on riskienhallinnan ensimmäinen askel, jossa riskejä kartoitetaan, 

mutta riskin suuruutta tai todennäköisyyksiä ei arvioida. Systemaattista riskien tunnistamista 

tehdään usein erilaisten tarkastelulistojen pohjalta. Näitä on Suomessa kehitetty ainakin muutamia 

juuri vesihuoltolaitoksille. Esimerkiksi SYKE:n julkaisemassa raportissa ”Pienten pohjavesilaitosten 

ylläpito ja valvonta” on listattu vesihuollon riskejä sekä toimenpiteitä niiden ennaltaehkäisyyn ja 

hallintaan. Riskit on lajiteltu luonnonilmiöihin, teknisiin vaaroihin ja sosiaalisiin tekijöihin. 25 Kun 

käytetään tarkistuslistaa, ei oteta kantaa mahdollisten uhkatilanteiden seurausten vakavuuteen tai 

todennäköisyyksiin. Riskienhallinnan aloittamiseen tarkistuslistan avulla ei tarvita paljoa resursseja. 26 

25 Isomäki ym. 2006 

26 Vikman ja Arosilta 2006 

13

4.1.1 Vesihuoltolaitosten itsearviointimittaristo 

Maa- ja metsätalousministeriö, Vesi- ja viemärilaitosyhdistys sekä Kuntaliitto ovat yhteistyössä 

julkaisseet Vesihuoltolaitoksen tilan itsearviointimittariston 27 . Arviointimittaristo on tarkoitettu niin 

vesihuoltolaitosten kuin kuntien käyttöön, vesihuoltopalveluiden tason arviointiin ja toiminnan 

kehittämistarpeiden tunnistamiseen. Arvioitavia aihepiirejä on kaikkiaan kuusi, joista yksi on 

turvallisuus ja toimintavarmuus. Turvallisuutta ja toimintavarmuutta käsitellään neljällä mittarilla, 

jotka koskevat i) häiriöiden esiintymistä järjestelmässä ja palautumista häiriötilanteista, ii) 

valmiussuunnitelman olemassaoloa ja erityistilanteiden harjoittelun säännöllisyyttä, iii) päivystys- ja 

varallaolojärjestelmää, sekä iv)laitoksen toimintavarmuutta (varaveden ja varavoiman saanti). 

Itsearviointimittariston muissa aihepiireissä on myös joitain riskienhallintaan liittyviä kysymyksiä, 

kuten teknisten prosessien reaaliaikaista seurantaa koskevia kysymyksiä. . 

4.1.2 Pienen vesihuoltolaitoksen tarkistuslista haavoittuvuuden arvioimiseksi 

SYKE:n julkaisussa ”Vesihuollon erityistilanteet ja niihin varautuminen” on liitteenä erityisesti pienten 

vesihuoltolaitosten käyttöön tarkoitettu tarkistuslista haavoittuvuuden arvioimiseksi. Lista on 

tarkoitettu käytännön apuvälineeksi helpottamaan haavoittuvuuden arvioimista. Julkaisussa 

annetaan myös lyhyet ohjeet eri riskienhallintatoimenpiteiden käytännön toteuttamisesta. 

Tarkistuslistassa on huomioitu koko veden toimitusketju raakavesilähteestä kuluttajaan asti. Lista ei 

kuitenkaan ole tarkoitettu olemaan täysin kattava eikä kaikki kysymykset koske kaikkia laitoksia. 

Listassa käydään läpi seuraavat osa-alueet: pohjavedenottamot, pintavedenottamot, 

vedenpuhdistuslaitokset, talousvesiverkosto, jätevesiverkosto, henkilöstö, kulunvalvonta ja 

turvallisuus, toimintaohjeet ja suunnitelmat sekä varajärjestelmät. 

4.2 Riskiarviointimenetelmät 

Riskiarviointimenetelmä tähtää riskien tunnistamiseen, arviointiin sekä antaa eväitä riskien 

hallintatoimien systemaattiseen priorisointiin. Riskienarviointimenetelmä on siten työkalu, jota 

käyttämällä voidaan systemaattisesti tunnistaa tärkeimmät toimintaa uhkaavat vaarat. Seuraavassa 

on esitetty kahdentyyppisiä, vesihuoltolaitoksille soveltuvia ja yleisesti käytettyjä menetelmiä 

lyhyesti. Menetelmät on ryhmitetty sen mukaan mistä menetelmästä lähdetään liikkeelle: 

tunnistetuista riskin aiheuttajista vai tunnistetuista häiriöistä. 

4.2.1 Aiheuttajista häiriöihin 

Poikkeamatarkastelun, kuten HAZOP, tavoitteena on löytää toimintaprosessin häiriöistä aiheutuvat 

vaarat eli riskin aiheuttajat. Toiminta tarkastellaan prosessina ja tunnistetaan sellaiset muutokset, 

jotka voivat aiheuttaa häiriöitä. Myös vika- ja vaikutusanalyysissä lähdetään viasta liikkeelle. 

Periaatteena on tunnistaa häiriöihin johtavia tekijöitä ja niistä aiheutuvia vaarallisia seurauksia. 

27 Silfverberg 2008 

14

Menetelmää on erityisesti käytetty kemiallisten prosessien ja materiaalivirtojen riskien tarkasteluun 

ja soveltuu myös vesihuollon tarkasteluun. Tarkastelua voidaan tehdä sekä kokonaisvaltaisesti 

karkeammalla tasolla että yksityiskohtaisesti. Poikkeamatarkastelu soveltuu sekä veden laadun että 

veden riittävyyden häiriöiden tunnistamiseen. Poikkeamia pyritään hahmottamaan avainsanojen 

avulla, kuten ei tai ei mitään, enemmän, vähemmän, lisäksi, osittain, päinvastoin, muu kuin. 

Esimerkiksi avainsana "vähemmän" tarkoittaa että tunnistetaan mitä jokin määrällinen vähennys voi 

aiheuttaa toiminnalle – ”miten pienempi veden virtaus” voi aiheuttaa riskejä veden riittävyydelle tai 

laadulle. Poikkeamatarkastelu on luonteeltaan alhaalta ylös -tyyppinen, eli tunnistamalla miten häiriö 

voi tapahtua päätellään aiheuttajan vaikutuksia kokonaisjärjestelmän toimintaan. 28 

4.2.2 Häiriöistä aiheuttajiin 

Häiriön tunnistamisen kautta eri aiheuttajien tunnistamiseen tähtääviä menetelmiä on useita. Tässä 

lähdetään liikkeelle tunnistetusta häiriöstä, esimerkiksi ”vettä ei tule kuluttajalle riittävästi” ja 

mietitään mitä voisi aiheuttaa tämän – esimerkiksi laaja putkirikko tai kuivuus. Menetelmiä ovat 

muun muassa erilaiset tapahtumapuut (jotka soveltuvat myös aiheuttajalistan häiriöiden 

tarkasteluun) ja skenaariomenetelmät 29 . Menetelmiä yhdistää toiminnan luotettavuuden 

analyysiperiaate, jossa tutkitaan järjestelmää jakamalla sitä erisuuruisiin osiin ja tunnistamaan kunkin 

osan riskit. Vikapuuanalyysissa aiheuttajia tunnistetaan lähtemällä häiriöstä liikkeelle: mitä voi 

tapahtua, ja systemaattisesti etsimällä häiriötä aiheuttavia tekijöitä. Vikapuuanalyysi soveltuu 

järjestelmien tutkimiseen, kunhan vian käsitettä ei rajata liian ahtaasti. Menetelmät voivat olla 

vaativia ja soveltuvat erityisen hyvin teknisten aiheuttajien tunnistamiseen. Tapahtumapuita voidaan 

kuitenkin myös onnistuneesti käyttää karkeammalla tasolla riskien aiheuttajien (ja suojaustoimien) 

tunnistamiseen. 

Skenaariotyön tavoitteena on löytää kohteen keskeisimmät ongelma-alueet sekä keskeisimpiin 

vaaroihin liittyvät ongelmatekijät. Skenaarioita valitaan edustamaan esimerkiksi erilaisia 

häiriömalleja, jonka jälkeen tunnistetaan miten häiriöt voivat tapahtua. Periaatteena on, että 

tarkasteltavasta kohteesta laaditaan toimintamalli, käytetyt laitteet ja niiden toiminnot, kemialliset 

prosessit, aineet ja materiaalit, turvatoimet, materiaalivirrat, käyttö- ja kunnossapitonäkökulmat sekä 

prosessin hallinnan näkökulman. Tarkasteltava kohde käydään läpi mallin avulla ja arvioidaan eri 

kohtiin liittyviä riskejä. Menetelmä sopii laajojen kokonaisuuksien tarkasteluun (esim. koko laitos ja 

sen toiminnot), mutta tarkastelun taso (yksityiskohtaisuus) määrittää myös miten tarkasti aiheuttajia 

tunnistetaan. Skenaariotyö sopii myös varsin hyvin varautumisen suunnitteluun. Eräs skenaariotyön 

menetelmä tunnetaan nimellä HAZSCAN. 

4.3 Kokonaisvaltaisia riskienhallintamenetelmiä 

Riskienhallintamenetelmä tähtää koko toiminnan järjestelmälliseen riskienhallintaan. Usein 

riskienhallintamenetelmä antaa toimijalle vapauden valita itse riskikartoitus- tai arviointimenetelmää. 

28 Meriläinen 2003 

29 VTT 2009b 

15

Vesihuoltolaitoksille soveltuvia systemaattisia riskienhallintamenetelmiä on useita. Näistä muutamia 

tunnettuja on kuvattu luvuissa 4.3.1–4.3.4. Lisäksi riskienhallintaan sisältyy varautuminen, jota 

esitellään lyhyesti seuraavassa vesihuoltolaitoksen näkökulmasta (luku 4.3.5). 

4.3.1 WSP 

WHO:n talousvesien laadunvarmistamisen ohjeistuksen ytimenä on koko vesihuoltoketjun 

systemaattinen riskien arviointi ja hallinta. Kokonaisvaltaista konseptia jalkautetaan käytäntöön ns. 

vesiturvallisuussuunnitelmien muodossa eli englanninkieliseltä nimeltään Water Safety Plan (WSP). 

30, 31 

WSP:ssä keskitytään laadullisiin riskeihin eikä talousveden riittävyyttä tarkastella erikseen. 

WSP-periaatteen mukaisesti talousveden laadun varmistaminen siirtyy valmiin veden tarkkailusta 

koko ketjun laadunhallintaan. Tavoitteena on veden saastumisen ehkäisy alkulähteillä, veden 

laatutavoitteiden saavuttaminen varmistamalla lika-aineiden riittävää vähentämistä/poistamista 

veden käsittelyssä sekä veden likaantumisen estäminen säilytyksessä tai jakelussa. 

Suunnitelman laadinnassa tarkastellaan koko järjestelmää raakaveden otosta kuluttajalle 31 . WHO:n 

mukainen viitekehys turvallisen talousveden tuottamiseksi muodostuu terveysperusteisten 

laatutavoitteiden asettamisesta, suunnitelman laadinnasta sekä riippumattomasta valvonnasta. WSP 

pitää sisällään järjestelmän arvioimisen, toiminnallisen valvonnan sekä hallintajärjestelmät, 

dokumentoinnin ja tiedonvälityksen. WHO:n mukaisen WSP:n laadinnan eri vaiheet on 

havainnollistettu kuvassa 7. 

30 WHO 2006 

31 Bartram ym. 2009 

16

Työryhmän kokoaminen 

Talousvesijärjestelmän kuvailu 

Talousvesijärjestelmän 

arvioiminen 

Vaara-analyysi 

Toiminnallinen 

valvonta 

Hallintakeinojen tunnistaminen 

Toiminnallisten rajoitusten määrittäminen 

Monitoroinnin perustaminen 

Tarkastuksen kokemukset 

ja tulevaisuuden tarpeet 

Hallintajärjestelmät 

& 

tiedonvaihto 

Korjaavien toimintojen ja varautumisen 

perustaminen 

Dokumentoinnin luominen 

Tarkastus, hyväksyntä 

ja auditointi 

Validointi ja verifiointi 

Kuva 7. WSP:n eri vaiheet 32 . Kuvasta puuttuvat kaikkia vaiheita koskevat tukiohjelmat. Nämä ovat 

toimintoja, joilla varmistetaan, ettei toimintaympäristö ja sen laiteet ja ihmiset itsessään aiheuta 

lisäriskin lähdettä. 

WSP:n kulmakivi on talousvesijärjestelmän arviointi ja siihen sisältyvä vaara-analyysi (riskiarviointi). 

Vaara-analyysi pitää sisällään vaarojen tunnistamisen sekä niihin johtavien tapahtumien kuvailun, 

minkä jälkeen vaarat priorisoidaan arvioimalla niiden seurauksia ja todennäköisyyksiä. Toiminnallinen 

valvonta ja hallintajärjestelmä sekä tiedonvaihto tekevät WSP-lähestymistavasta laatujärjestelmään 

verrattavaan. WHO:n WSP-malli ei määrittele miten riskejä tulisi arvioida, mutta antaa esimerkkejä 

kvalitatiivisille seuraus- ja todennäköisyysluokille sekä esimerkkimatriisin riskien priorisoinnille 33 . 

Käytännössä raakavesilähteen laatuun mahdollisesti vaikuttavien vaarojen arvioinnin sisällyttäminen 

laitoksen WSP-järjestelmään on haastavaa. Esimerkiksi pintavettä käyttävän vesihuoltolaitoksen 

haasteena on tunnistaa ja arvioida mahdollisesti hyvinkin laajalla valuma-alueella muodostuvan 

raakaveden laatuun kohdistuvia riskejä. Riskien aiheuttajat ovat usein vesihuoltolaitoksen oman 

toiminnan ulkopuolisia. Tässä yhteistyön merkitys mm. alueellisten ympäristöviranomaisten kanssa 

korostuu. Myös kiinteistöjen vesilaitteiden toiminnan ja käytön osalta kiinteistön omistajan ja 

käyttäjän toiminnan merkitys on suuri ja riskienhallinnan toimenpiteiden yksityiskohtainen 

sisällyttäminen vesihuoltolaitoksen WSP-järjestelmään on tapahduttava yhteistyön kautta. Eri 

toimijoiden välistä yhteistyötä sekä vastuita kuvataan tarkemmin WHO:n talousveden laadun 


33 http://www.who.int/water_sanitation_health/dwq/wsp170805chap5.pdf, vierailtu. 25.4.2009 

17

ohjeistuksessa 34 . Suomessa ja kansainvälisesti WSP:n osana on sovellettu alun perin 

elintarviketeollisuuden jatkuvaa valvontaa varten kehitettyä HACCP-järjestelmää ja kriittisten 

valvontapisteiden määrittämistä. 

4.3.2 HACCP 

HACCP (Hazard Analysis and Critical Control Point) on vapaasti suomennettuna vaaran arviointi ja 

kriittiset valvontapisteet. HACCP on kehitetty ja sitä on sovellettu elintarviketeollisuudessa kymmeniä 

vuosia elintarvikkeiden laadun varmistamiseen. HACCP:n toteuttaminen on uuden elintarvikelain 

(23/2006) mukaan pakollinen kaikille elintarvikehuoneistoille. HACCPin periaatteisiin kuuluu 

tarkasteltavan järjestelmän kuvaus ja sen toiminnan ymmärtäminen, riskien tunnistaminen ja 

priorisointi, sekä riittävien riskienhallintatoimenpiteiden toteuttaminen, jotta riskit saadaan 

alennettua hyväksyttävälle tasolle. Keskeisenä riskienhallinnan keinona menetelmään kuuluu 

kriittisten valvontapisteiden seuranta ja poikkeamia havaittaessa tarvittavien toimenpiteiden 

etukäteen tapahtuva suunnittelu. Elintarvikevirasto on julkaissut ohjeen Dnro 1568/32/05, joka 

koskee HACCP-järjestelmä, periaatteita ja soveltamista. Ohjeen liitteinä on useita hyödyllisiä 

lomakkeita ja muita malleja työn eri vaiheisiin. 35 Koska HACCP on tarkoitettu elintarvikkeiden laadun 

varmistamiseen, periaatteet soveltuvat myös veden laadun varmistamiseen. 

4.3.3 ISO22000 

ISO22000 on elintarviketeollisuuden tarpeisiin sovellettu riskienhallinnan standardi, joka on 

tarkoitettu sovellettavaksi mille tahansa toimitusketjun toimijalle. Standardissa esitetään 

vaatimukset riskienhallinnan järjestelmälle. Tehokkaan riskienhallinnan toteuttamiseksi ja 

ylläpitämiseksi on luotava organisaation olemassa oleviin toimintajärjestelmiin sulautettu tai 

itsenäinen järjestelmä, jota aktiivisesti ylläpidetään ja parannetaan. Olosuhdevaatimuksilla 

varmistetaan, että vesihuollon toimitusketju ja toimijoiden toimintatavat ja olosuhteet ovat sellaisia, 

että veden tuottaminen ja toimitus on hygieenisesti ja muulla tavoin turvallista ja laadukasta. 

Standardin keskeisiä riskienhallinnan keinoja on kriittisten tarkastuspisteiden valvonta 

seurantajärjestelmin ja poikkeamia havaittaessa tarvittavien toimenpiteiden suunnitelmat 36 . 

Kommunikaatio muiden toimijoiden kanssa sekä ylä- että alavirtaan toimitusketjussa on standardin 

mukaan välttämätöntä merkittävimpien riskien tunnistamiseksi ja hallitsemiseksi. 

ISO22000-standardia on sovellettu Suomessa vesihuoltolaitostoimintaan ainakin neljää 

vesilaitostoimijaa koskevassa yhteishankkeessa, johon osallistuivat Seinäjoen Vesi, Kyrönjokilaakson 

Vesi Oy, Lappavesi Oy sekä Nurmon kunnan vesihuoltolaitos. Yhteishankkeessa rakennettiin 

osallistuville vesihuoltolaitoksille raakavesilähteeltä loppukäyttäjälle ulottuvat hallintajärjestelmät, 

joilla voidaan varmistaa toimitettavan veden elintarvikehygieeninen ja fysikaaliskemiallinen laatu 37 . 

34 WHO 2006. 

35 Evira 2009 

36 Praxiom 2009 

37 VVY 2009 

18

4.3.4 ISO 31000 

Kansainvälisen standardointijärjestelmän puitteissa ollaan parhaillaan luonnostelemassa yleisiä 

riskienhallinnan periaatteita sekä ohjeita toteutukseen standardin muodossa 38 . Uuden standardin 

tarkoituksena on soveltua riskienhallinnan ohjeeksi kaikenkokoisille organisaatioille erilaisilla aloilla. 

Standardi tulee sisältämään ohjeet sekä riskienhallinnan toteuttamiseen eri vaiheineen että 

riskienhallinnan järjestelmän luomiseen osaksi organisaation toimintaa. 

4.4 Varautuminen 

Vesihuoltolaitosten tulee varautua erityistilanteiden hallintaan. Vesihuollon erityistilanteita voivat 

olla muun muassa vedenjakelun keskeytys tai vesijohtoverkon veden pilaantuminen. Talousvettä 

toimittavan laitoksen on haettava lupa toimintaansa kunnan terveydensuojeluviranomaiselta, ja 

lupahakemuksessa on annettava mm. selvitys erityistilanteisiin varautumisesta 39 . 

Vesihuoltolaitoksilla on selkeä varautumisvelvoite, mutta valmiussuunnitteluvelvoite on hieman 

tulkinnanvarainen 40 . 

Talousveden ongelmatilanteissa suuri vastuu on terveydensuojeluviranomaisilla. 

Terveydensuojeluviranomaisen tulee laatia erityistilannesuunnitelma terveyshaittojen 

ehkäisemiseksi, selvittämiseksi ja poistamiseksi 41 . Terveydensuojelun erityistilanteisiin varautumista 

on esitelty mm. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa oppaassa 42 . Terveydensuojelun 

erityistilannesuunnitelma voidaan laatia osaksi kunnan valmiussuunnitelmakokonaisuutta. 

Talousveden häiriötilanteissa viranomaisvastuihin kuuluu muun muassa erityistilanteen aiheuttamien 

terveyshaittojen arviointi sekä päätöksenteko terveyshaitan ehkäisemiseksi/poistamiseksi kuten 

vedenjakelun keskeyttämisestä tai keittokehotuksen antamisesta. 

38 Committee Draft of ISO 31000 “Risk management — Guidelines on principles and implementation of risk management”, 

Secretariat of ISO TMB WG on Risk Management, Date: 2007-06-15. Lisäksi ISO:n sivuilla standardi on saatavissa 

luonnosversiona päiväyksellä 18.2.2009 

39 terveydensuojelulaki (763/1994) 18 §, terveydensuojeluasetus (1280/1994) 8 § 

40 valmiuslaki 40§ “Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion liikelaitosten ja muiden valtion viranomaisten 

sekä kuntien tulee valmiussuunnitelmin ja poikkeusoloissa tapahtuvan toiminnan etukäteisvalmisteluin sekä muin 

toimenpitein varmistaa tehtäviensä mahdollisimman häiriötön hoitaminen myös poikkeusoloissa.” ja pelastuslaki 8§ 

omatoiminen varautuminen: “ Rakennuksen omistaja ja haltija, teollisuus- ja liiketoiminnan harjoittaja, virasto, laitos ja muu 

yhteisö on asianomaisessa kohteessa ja muussa toiminnassaan velvollinen ehkäisemään vaaratilanteiden syntymistä, 

varautumaan henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa ja varautumaan sellaisiin 

pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät.” 

41 terveydensuojelulaki 8§ 

42 sosiaali- ja terveysministeriö 2000 

19

5 Riskienhallinnan nykytila 

5.1 Raakavesilähde ja muodostumisalue 

5.1.1 Raakaveden riskienhallinta 

Raakaveden riskienhallinta jakautuu monelle toimijalle ja usein vesihuoltolaitoksen osaksi jää sen 

varmistaminen, että raakavesi on ottohetkenä laadultaan riittävän hyvää. Varsinaisen raakaveden 

laadun varmistaminen vaatii yhteistyötä eri toimijoilta ja riskienhallinta on osa toimijoiden tekemää 

työtä ulkoisten uhkien hallitsemiseksi. Raakavesilähteen riskinhallintaan liittyvien toimijoiden 

tehtäviä ja roolijakoa on esitelty esimerkin avulla tietolaatikossa 1, jossa kuvataan Porvoon 

kaupungin tekemä toimijoiden välinen tehtäväjako raakavesilähteen osalta suhteessa 

vesihuoltolaitoksen riskienhallintaan. 

Tietolaatikko 1. Eri toimijoiden tehtävät raakavesilähteen osalta Porvoon kaupungissa 

Viranomaistyönjaon selkeyttäminen – Porvoon kaupunki 

Paikalliset ja alueelliset ympäristönsuojeluviranomaiset 

Vesi- ja ympäristönsuojelulakien mukainen vesiensuojelu, pohjavesialueiden 

suojavyöhykkeiden rajaaminen, pohjavesialueille sijoittuvien toimintojen ympäristölupaasiat, 

jätteiden ja jätevesien käsittelyn yleinen valvonta. 

Terveydensuojeluviranomaiset 

Raakaveden riskitekijät taustatietona valvonnan suunniteluun ja varautumiseen, 

vaikuttaminen kaava- ja ympäristölupamääräyksiin lausunnoin, jätevesien ja jätteiden 

terveyshaittaa aiheuttavan käsittelyn valvonta, hautausmaan ennakkovalvonta, 

kaivovesien alueellinen laatu ja siitä tiedottaminen. Talousveden häiriötilanteissa vastuu 

mm. vedenjakelun keskeyttämisestä. 

Alueelliset pelastusviranomaiset 

Vaarallisten kemikaalien vähäistä teollista käsittelyä ja varastointia valvoo 

toimialueellaan pelastusviranomainen. Ns. ilmoitusvelvolliset kemikaalikohteet ovat 

pelastuslain määrittelemiä erityiskohteita, joten kemikaalien varastointi ja käsittely 

tarkastetaan kohteessa vuosittain palotarkastuksien yhteydessä. Tällöin katsotaan myös 

talous- ja jäteveteen kohdistuvia riskejä. Tärkeillä pohjaesialueilla sijaitsevien 

kiinteistöjen öljysäiliöiden tarkastusten seuranta. Öljysäiliöiden omistajat ovat velvollisia 

tarkastuttamaan käytössä olevat maanalaiset öljysäiliöt ensimmäisen kerran 10 vuoden 

päästä asennuksesta ja tämän jälkeen kuntoluokituksen mukaan. Pelastusviranomainen 

valvoo, että kiinteistön omistaja on huolehtinut velvollisuudestaan. 

Onnettomuudet, joista voi aiheutua pohjaveden tai kaivoveden pilaantumista. 

Mittaavien häiriötilanteiden (kuten tulvat) johto. 

20

Tukes 

Kemikaalien laajamittaista teollista käsittelyä ja varastointia valvoo Turvatekniikan 

keskus (Tukes), joka myöntää luvat toiminnalle, tarkastaa laitoksen ja 

turvallisuusselvitykset sekä käsittelee onnettomuusilmoitukset. Turvatekniikan keskus 

suorittaa valvontaa lupakohteissa määrävälein. Osa laitoksista sijaitsee 

pohjavesialueella. Viemäröinnin tarkkailuvaatimuksia tarpeen mukaan. 

Kaavoitusviranomaiset 

Pohjavesien suojaamiseen tähtäävät kaavamääräykset rakentamiselle 

Rakennusvalvontaviranomaiset 

Edellä mainittujen kaavamääräysten noudattamisen valvonta sekä rakennuslupien 

myöntäminen. Rakentamismääräysten noudattamisen neuvontaa. 

Suomessa juoma- ja talousvettä valmistetaan sekä pinta että pohjavedestä. Pintaveden määrällinen 

osuus vesihuoltolaitosten toimittamasta vedestä on noin 40 % ja pohjaveden (ml. tekopohjavesi) 

osuus noin 60 % 43 . Pintavettä käyttävät laitokset ovat yleensä pohjavettä käyttäviä suurempia. Niistä 

huomattavasti suurempi osa toimittaa vettä vuosittain yli 350 000 m 3 . Vesihuoltolaitoksille tehtyyn 

kyselyyn vastanneista laitoksista lukumääräisesti 90 % käyttää pohjavettä. 

Pohjaveden laatu talousvesihuollon raakavetenä on yleensä pintavettä parempaa ja sen osuutta 

pyritäänkin jatkuvasti nostamaan. Toisaalta on huomattavaa, että aina desinfiointikäsittelyn 

läpikäyvä pintavesi voi olla huomattavasti turvallisempaa loppukäyttäjälle kuin käsittelemättömänä 

verkostoon johdettu ja mahdollisesti huomaamatta pilaantunut pohjavesi. 

Lisäksi vesipuitedirektiivin parhaillaan käynnissä olevan toimeenpanon myötä toteutettavissa 

vesienhoitosuunnitelmissa tarkastellaan sekä pinta- että pohjavesien tilaa sekä niihin kohdistuvia 

riskejä. Näissä suunnitelmissa selvitetään vesien tilaan vaikuttavia tekijöitä, arvioidaan vesistöjen 

nykytilaa sekä asetetaan vesien tilatavoitteet. Suunnitelmissa on esitetty ehdotus 

toimenpidesuunnitelmaksi, jonka avulla pyritään jokien, järvien, rannikkovesien ja pohjavesien 

vähintään hyvään tilaan vuoteen 2015 mennessä 44 . 

Raakavesilähteitä mahdollisesti pilaavien onnettomuuksien yhteydessä (esim. vaarallisten aineiden 

kuljetusonnettomuudet) ei näyttäisi olevan selkeitä ja aukottomia menettelyjä eri toimijoiden 

väliseen tiedonvaihtoon. Poikkeuksena tästä vaikuttaisi olevan pohjavedenottamoiden suoja-alueet, 

joiden sijainnit ovat pelastusviranomaisen tiedossa ja näillä tapahtuneista, mahdollisesti pohjavettä 

uhkaavista onnettomuuksista pelastusviranomainen tiedottaa ohjeistuksen mukaan 

ympäristöviranomaisille. 

43 www.ymparisto.fi-sivusto, raakavesilähteet, http://www.ymparisto.fi/default.aspnode=6738&lan=fi (vierailtu 22.5.2009) 

44 www.ymparistö.fi-sivusto, vesienhoito, http://www.ymparisto.fi/vesienhoito (vierailtu 25.6.2009) 

21

5.1.2 Pohjavesi 

Pohjavesialueet luokitellaan kolmeen luokkaan niiden käyttömahdollisuuksien mukaan: 

vedenhankintaa varten tärkeät (luokka I), vedenhankintaan soveltuvat (luokka II) sekä muut 

pohjavesialueet (luokka III). Suomen pohjavesiesiintymät ovat suhteellisen pieniä eikä niiden sijainti 

ole optimaalinen suuria yhdyskuntia ajatellen. Pohjaveden määrää onkin lisätty tekopohjaveden 

avulla. Tekopohjaveden osuus on noin 10 % vesihuoltolaitosten jakaman veden määrästä. Turun ja 

Tampereen tekopohjavesilaitosten valmistuttua tulee tekopohjaveden osuus nousemaan vajaaseen 

30 %:in. 

Pohjavesi on Suomessa yleensä hyvälaatuista, joskin tietyillä alueilla esiintyy haitallisia aineita (mm. 

radon, fluori, rauta, mangaani). Pohjavesi on pintavettä huomattavasti vähemmän herkästi 

likaantuvaa. Pohjavesilähteen saastuminen on erityisen merkittävä riski laitoksilla, joilla pohjavettä 

johdetaan suoraan jakeluun. Esimerkiksi kesän 2008 runsaiden sateiden johdosta pintavesi pääsi 

useilla pienemmillä vesihuoltolaitoksilla sekoittumaan pohjaveteen ilman riittävää suotautumista 

maaperän läpi, mikä johti epäpuhtauksien pääsyyn raakaveteen. 

Riskienhallinnan vastuut jakautuvat useiden toimijoiden kesken. Alueellisilla ympäristökeskuksilla ja 

kunnilla on päävastuu pohjaveden tilaa mahdollisesti uhkaavien toimintojen valvonnasta. Haasteena 

on moninainen toiminta pohjavesien muodostumisalueilla. Pohjaveden laatua uhkaavat erilaiset 

ihmisten toiminnot kuten teiden suolaus, jätevesien maahan imeytys, maan otto sekä ojitukset. 

Lisäksi mm. teollisuudesta tai muunlaisesta ammatin harjoittamisesta voi aiheutua vaaraa 

pohjavesille (esim. öljyjen ja vaarallisten aineiden kuljetukset ja varastoinnit sekä niitä käyttävät 

tehtaat ja laitokset, korjaamot ja huoltoasemat, eläinsuojat, puunkyllästämöt, hiekan- ja soranotto, 

lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö maa- ja metsätaloudessa) 45 . Pohjaveden ottajien vastuulla 

on varmistua raakaveden riittävästä laadusta. 

Riskiarviointi: Vesihuoltolaitoksille tehdyn kyselyn mukaan pohjavettä käyttävistä laitoksista 23 % ei 

ole tehnyt lainkaan riskiarviointia. Kaikista pohjavettä käyttävistä laitoksista noin 60 % koki kuitenkin 

arvioineensa raakavedenmuodostumisalueeseen liittyviä riskejä hyvin tai erittäin hyvin. Pohjavettä 

käyttävistä laitoksista noin 55 % oli mielestään huomioinut riskiarviossa raakavesilähteen 

saastumisen kemiallisesti tai mikrobien takia hyvin tai erittäin hyvin. 

Riskienhallintatoimet: Pohjavesialueiden pilaantumisen riskiä voidaan vähentää perustamalla 

vesilain mahdollistamia suoja-alueita. Nämä vedenottamokohtaiset suoja-alueet ovat 

ympäristölupaviranomaisen vahvistamia ja niiden tarkoituksen on turvata pohjaveden hyvä laatu 

vedenottamon käyttöön. Suoja-alueiden perustamiseen liittyy erilaisia määräyksiä veden laadun 

suojaamiseksi tai rajoituksia esim. maa-ainesten ottoon, teiden rakentamiseen ja kunnossapitoon 

sekä jätevesien johtamiseen 46 . Kaikkiaan suoja-alueita on kuitenkin perustettu melko vähän. Suomen 

noin 6 600 pohjavesialueella sijaitsee yhteensä noin 2 000 pohjavedenottamoa, joista noin 230:lle (n. 

45 www.ymparisto.fi-sivusto, pohjaveden laatu ja riskit, http://www.ymparisto.fi/default.aspcontentid=19325&lan=fi 

(vierailtu 22.5.2009) 

46 Gustafsson J. ym. 2006. 

22

11 %) on perustettu suoja-alue 47 . Pohjavesien suojelusuunnitelmat ovatkin muodostuneet 

yleisemmäksi pohjavesien suojelukäytännöksi. 

Pohjavesien suojelusuunnitelma on asiantuntijoiden laatima selvitys ja ohje, jonka avulla pyritään 

turvaamaan pohjavesivarojen säilyminen käyttökelpoisina rajoittamatta kuitenkaan tarpeettomasti 

muita maankäyttömuotoja. Huomattavaa on, että pohjavesien suojelusuunnitelmat eivät perustu 

mihinkään lakiin. Niitä onkin kritisoitu siitä, että niiden laatimiskriteerit, sisältövaatimukset, 

laatimismenettely ja oikeusvaikutukset ovat epäselvät 48 . Tämän vuoksi ne ovat ongelmallisia 

erityisesti maanomistajien oikeusaseman kannalta. 

Pohjavesialueen suojelusuunnitelma sisältää yleensä seuraavat pääkohdat: 

1. Hydrogeologiset selvitykset ja tutkimukset 

2. Vedenottamo- ja suoja-alueiden määrittely 

3. Riskitekijöiden kartoitus ja riskinarviointi 

4. Toimenpidesuositukset riskien vähentämiseksi 

5. Toimenpiteet vahinkotapauksissa 

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelman toteutuksessa alueellisten ympäristökeskusten, kuntien, 

vesihuoltolaitosten ja muiden vedenottajien sekä alueen toiminnanharjoittajien kiinteä 

yhteistoiminta on erityisen tärkeää. Suojelusuunnitelmat pyritään huomioimaan maankäytön 

suunnittelussa sekä esimerkiksi erilaisia pohjaveden muodostumisaluetta koskevia lupahakemuksia ja 

ilmoituksia koskevassa viranomaiskäsittelyssä. 

Rintala ja kumppanit 49 tutkivat pohjavesien suojelusuunnitelmia selvityksessään. He totesivat, että 

suojelusuunnitelmien sisältö ja laajuus vaihtelivat huomattavasti pohjavesialueen, suunnitelman 

tilaajien ja laatijan mukaan. Osa suunnitelmista oli tiedoiltaan vanhentuneita. He havaitsivat myös, 

että viime aikoina yleistyneen käytännön mukaan suojelusuunnitelma käsittää kaikki kunnan 

pohjavesialueet tai mahdollisesti useamman kunnan pohjavesialueet. Suojelusuunnitelmia on 

ensisijaisesti laadittu I-luokan pohjavesialueille, jotka ovat yhteisvedenhankintakäytössä. Tapauksissa, 

joissa suunnitelma on tehty kaikille kunnan pohjavesialueille tai yhtenäiselle harjujaksolle, on usein 

myös II- ja III-luokan pohjavesialueet otettu mukaan. 

Taulukossa 1 on esitetty pohjavesien suojelusuunnitelmien nykytilan avainluvut. Ensimmäisen luokan 

pohjavesialuille on luonnollisesti tehty eniten suojelusuunnitelmia (30 % alueista katettu). 

Ympäristöhallinnon alustavasti määrittelemästä noin 560 riskipohjavesialueesta on 

suojelusuunnitelma tehty 320 alueelle (n. 57 %) 50 . 

47 Orvonmaa 2008. 

48 Hallituksen esitys Eduskunnalle vesilainsäädännön uudistamiseksi 28.1.2009 

49 Rintala ym. 2007 

50 Rintala ym. 2007. 

23

Taulukko 1. Pohjavesien suojelusuunnitelmien nykytilan avainluvut. 

Pohjavesien suojelusuunnitelmat (kpl) 

Suunnitelmien kattamat pohjavesialueet (kpl) 

260 940 

Suojelusuunnitelmien kattavuus 

I-luokan pv- alueet II-luokan pv- alueet III-luokan pv- alueet Riskipohjavesialueet 

660 kpl 190 kpl 80 kpl 320 kpl 

30 % 13 % 3 % 57 % 

5.1.3 Pintavesi 

Pintavesien käyttämisessä talousveden raakavetenä ovat usein ongelmana veden fysikaaliskemialliset 

ominaisuudet (mm. humus, väri, pH) sekä pintavesien alttius likaantumiselle. Hygieniariskejä 

aiheuttavat muun muassa yläjuoksulla sijaitsevat jätevedenpuhdistamot ja karjatalous. Myös 

mahdollisesti rehevöitymisen, sinilevien, torjunta-aineiden, onnettomuuksien sekä virtaamien ja 

veden saatavuuden vuodenaikaisvaihteluiden vaikutukset veden käsittelyyn on huomioitava. Yleisesti 

ottaen Suomessa vesihuollon raakavesilähteenä käytettävät pintavedet ovat edellä mainituista 

seikoista huolimatta hyvälaatuisia 

Riskienhallinnan vastuu: Pintavesilähteen vedenlaadun suojelussa vastuut jakautuvat laajasti 

vastaavalla tavalla kuin pohjaveden laadun suojelussa. Yleisesti ottaen selkeää vastuutahoa ei ole, 

vaan pintavesien laadun suojelu tapahtuu muun toiminnan ohella muun muassa 

ympäristönsuojelulain yleisen pilaamiskiellon puitteissa. Pintaveden laatua uhkaavat erilaiset 

ihmisten toiminnot, joiden ohjaajana ja säätelijänä erilaiset ja eritasoiset viranomaiset toimivat. 

Näiden toimien vastuut ovat muun muassa kunnan maankäytön suunnittelussa ja kaavoituksessa, eri 

tasojen ympäristölupien ja muun toiminnan harjoittamisen lupien myöntämisessä. Luonnollisesti 

myös alueella asuvilla ihmisillä ja toiminnanharjoittajilla on vaikutuksensa vedenlaadun suojeluun. 

Pintavettä käyttävien laitosten vastuulla on varmistua raakaveden riittävästä laadusta. 

Riskiarviointi: Pintavesilähteen talousvesikäytön riskienhallinnan osalta vesihuoltolaitoksen vastuulla 

on varmistaa, että sen käyttämän raakaveden laadussa ei ole sellaisia poikkeamia, jotka 

vaarantaisivat vedenpuhdistusprosessin toiminnan ja toimitettavan talousveden laadun. Pintaveden 

laadun perustason määrittää valtioneuvoston päätös 366/1994, joka asettaa laaturajat ja tarvittavat 

käsittelyt talousveden valmistukseen käytettävälle pintavedelle. Vesihuoltolaitoksille tehdyn kyselyn 

mukaan pintavettä käyttävistä laitoksista 35 % ei ole tehnyt lainkaan riskiarviointia. Niistä vastaajista, 

jotka ovat toteuttaneet riskinarviointia, on keskimääräistä suurempi osa käyttänyt jotain määritettyä 

riskiarviointimenetelmää. Kaikista pintavettä käyttävistä laitoksista noin 35 % koki arvioineensa 

raakavedenmuodostumisalueeseen liittyviä riskejä hyvin tai erittäin hyvin. Pintavettä käyttävistä 

24

laitoksista noin puolet oli mielestään huomioinut riskiarviossa raakavesilähteen saastumisen 

kemiallisesti tai mikrobien takia hyvin tai erittäin hyvin 

Riskienhallintatoimet: Esimerkiksi maankäytön suunnittelulla, erilaisten ympäristöä muuttavien 

toimintojen luvittamisella ja vaarallisten aineiden kuljetuksen riskienhallinnan keinoin pyritään 

varmistamaan, ettei raakaveden laatua vaarantavia tilanteita pääsisi syntymään. Pintavettä käyttävät 

vesihuoltolaitokset ovat toistaiseksi nojautuneet raakavettä koskevassa riskienhallinnassa pääasiassa 

raakaveden täydelliseen kemialliseen käsittelyyn ja raakaveden laadun seurantaan. 

5.2 Veden käsittely ja jakelu 

Veden käsittely ja jakelu on vesihuoltolaitosten ydintoimintaa. Riskienhallinta on selkeästi 

vesihuoltolaitoksen vastuulla. Seuraavassa esitellään vesihuoltolaitosten riskiarvioinnin 

nykytilannetta suhteessa käytettyihin menetelmiin ja laitoksen kokoon. Tulokset perustuvat 

vesihuoltolaitoksille suunnattuun laajan web-kyselyyn sekä asiantuntijahaastatteluihin. 

5.2.1 Riskiarvioinnit 

Kyselyn perusteella noin 73 % vastanneista vesihuoltolaitoksista on tehnyt riskinarviointia – toisaalta 

noin neljäsosa vastanneista indikoi että riskiarviointia ei ollut tehty lainkaan. Laitoksista, jotka eivät 

ole tehneet riskiarvioita, noin 65 % on vesiosuuskuntia ja veden myynnin määrä pääasiassa alle 5 000 

m 3 /v. Huomattavaa on kuitenkin että noin 10 % laitoksista, joissa riskienarviointia ei ole tehty, veden 

myynnin määrä on yli 350 000 m 3 /v. Tästä ei kuitenkaan voida suoraan päätellä ettei riskejä olisi 

toiminnassa lainkaan huomioitu, kuten yksi avovastaus indikoi: 

”Kaiken kaikkiaan erillinen riskien arviointi on jäänyt melko vähälle. Hankkeissa ja toiminnassa 

on riskien olemassaoloa otettu huomioon, vaikka erillistä arviointia ei ole tehtykään.” 

Riskinarvioinnin koetaan vesihuoltolaitoksissa muuttuvan sitä vaikeammaksi mitä pidemmälle siinä 

edetään. Riskien todennäköisyyden arviointi osoittautui vastausten perusteella kaikkein 

vaikeimmaksi. Myös häiriöiden tai vikaantumisten vaikutusten suuruuden tai laadun arviointi koettiin 

häiriöiden tunnistamista ja häiriöiden aiheuttajien tunnistamista vaikeammaksi. 

Päätoimisia riskienhallinnan vastuuhenkilöitä on alle kolmessa prosentissa vastanneista 

vesihuoltolaitoksista ja liki neljäsosassa laitoksista (23 %) riskienhallinta on vastuutettu nimetylle 

henkilölle pääasiallisten tehtävien ohella suoritettavaksi. Näin olleen yli 60 % vesihuoltolaitoksista ei 

ole nimettyä riskienhallinnan vastuuhenkilöä. Osuuskunnissa riskienhallinnasta vastaa usein hallitus 

Toisaalta riskienhallinnan sivutoimisia vastuuhenkilöitä löytyy myös joistain sellaisista 

vesihuoltolaitoksista, joissa riskinarviointia ei ole tehty. 

Riskiarviota tehtäessä vaaditaan laaja-alaista asiantuntemusta. Kaikkiaan vesihuoltolaitosten 

riskinarviointia on toteutettu yleisimmin organisaation sisäisesti asiantuntijaryhmän voimin (n. 50 %) 

sekä yksittäisen asiantuntijan voimin (n. 20 %). Lähes viidennes laitoksista on käyttänyt riskiarvion 

tekemiseen tai prosessin ohjaamiseen ulkopuolista tahoa. 

Yli puolet vastaajaorganisaatioista päivittää riskiarviointeja kolmen vuoden välein tai useammin. Noin 

16 % vastaajista ilmoitti, että riskiarviointi päivitetään aina muutosten yhteydessä ja noin 20 % 

vastaajista päivittää riskiarvioinnin kerran vuodessa tai useammin. 

25

Riskin aiheuttajia on huomioitu vaihtelevasti. Kyselyn vastausten mukaan veden riittävyyden riskejä 

aiheuttavat tekijät on selvästi parhaiten huomioitu. Myös veden toimintavarmuuteen vaikuttavat 

tekijät kuten automaation, sähkönsaanti tai tekninen toimintavarmuus sekä veden saastumista 

vedenkäsittelyssä on huomioitu yli 60 % vastauksista. Tarkempi erittely aiheuttajien huomioinnista 

on esitetty liitteessä 5. 

Monet vesihuoltolaitokset toimivat vain veden välittäjinä ja keskittyvät toimintaan vain tällä alueella 

ja usein kokevat ettei heillä ole tarvetta riskienarviointiin. 

”Eo. erheet vähäisiä, koska vedenottamolla ei minkäänlaista vedenkäsittelyä, pumpataan 

verkostoon puhdasta luonnonvettä.” 

”Olemme vain veden jakelua harjoittava vesiosuuskunta, joten kaikki vedenlaatuun, tai 

toimitukseen liittyvät ongelmat ja riskit kohdistuvat ensisijaisesti meille vettä toimittavaan 

vesilaitokseen!” 

Kaikista vastanneista 62 % ilmoitti, että heidän laitoksellaan on arvioitu riskejä, mutta siihen ei ole 

käytetty mitään erityistä menetelmää. Niistä 32 vastauksesta (n. 11 % vastanneista), jotka ilmoittivat 

käyttäneensä riskiarvioinnin menetelmää, tunnistettiin seuraavat menetelmät: 

• riskienhallintajärjestelmän mukaisia menetelmiä: WSP:n mukainen riskinarviointikehikko 

(n=5), HACCP (n=4), ISO22000 (n=2), yhteensä alle 4 % vastanneista laitoksista 

• aiheuttajien tunnistamisen kautta etenevät menetelmät: poikkeamatarkastelut (n=8), 

yhteensä hieman alle 3 % vastanneista laitoksista 

• häiriöiden tunnistamisen kautta etenevät menetelmät skenaariotyö (n=3) ja tapahtumapuut 

(n=2) alle 2 % vastanneista laitoksista 

Loput ilmoittivat käyttäneensä jotain muuta riskiarviointimenetelmää, kuten ”konsultin 

menetelmä”, ”hyödynnetty kokonaisvaltaisesti arvioiden omaa alan kokemusta” sekä ”hyödynnetty 

erilaisia viime vuosina ilmestyneitä vesihuoltolaitosten riskiarviointiin ja -hallintaan opastavia 

julkaisuja” 51 . Noin 16 % riskiarviointimenetelmää käyttäneistä laitoksista ei osannut nimetä 

käyttämäänsä menetelmää. 

5.2.2 Riskienhallinta 

Vesihuoltolaitoksista vain noin 14 % on vedenhankintaa ja jakelua turvaava systemaattinen 

riskinhallintajärjestelmä vesihuoltopoolin syksyllä 2008 tekemän web-kyselyn perusteella. Toisaalta 

tämän hankkeen yhteydessä (kevät 2009) toteutetun kyselyn mukaan valtaosassa vesihuoltolaitoksia 

on tunnistettu keskeisiä riskienhallintatoimia (kuva 8). Viidesosassa laitoksista riskienhallintatoimia 

tunnistetaan, priorisoidaan ja toteutetaan jatkuvasti. 

51 Pienille vesihuoltolaitoksille on julkaistu vuonna 2006 tarkistuslista haavoittuvuuden arvioimiseksi ja VVY on julkaissut 

vesihuoltolaitoksen tilan itsearviointimittariston vuonna 2008 (ks. luku 4.1.1). 

26

Kuva 8. Ovatko laitokset tunnistaneet ja toteuttaneet keskeisiä riskienhallintatoimia 

Niistä laitoksista, joissa riskinarviointia ei ollut tehty, yli 40 %:ssa on kuitenkin tunnistettu keskeisiä 

riskienhallintatoimia ja useissa jo toteutettukin niitä. Riskienhallintatoimista yleisimpiä ovat tekniset 

ratkaisut, joilla on alennettu järjestelmän riskejä (kuva 9). Myös muita toimenpiteitä on laajasti 

käytössä vesihuoltolaitoksilla. Noin puolella laitoksista on toteutettu useita toimia liittyen 

häiriötilanteen toiminnan suunnitteluun, varautumistoimiin ja organisaation toimintaprosessin 

parantamiseen. Kaikilla osa-alueilla vain 10 % vastaajista ilmoitti, ettei mitään toimia ole toteutettu. 

Häiriötilanteen toiminnan suunnittelu 

Varautumistoimet 

Organisaation toimintaprosessien parantaminen 

5 - Useita toimia toteutettu 

4 

3 

2 

1 - Ei toimia toteutettu 

EOS 

Teknisiä ratkaisuja 

0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 

Kuva 9. Vesihuoltolaitoksilla toteutettuja riskienhallintatoimia 

Riskienhallinnan onnistumista arvioitaessa vesihuoltolaitoksista lähes puolet kokee osaamisensa ja 

onnistumisensa olevan erittäin hyvää tai hyvää riskien tunnistamisessa eli riskikartoituksessa (kuva 

10). 

27

Riskien tunnistaminen 

Riskien arviointi (todennäköisyys ja vaikutus) 

Riskiarviointien tulokset siirtyvät ohjaamaan käytännön 

toimintaa 

Häiriötilanteen toimintasuunnitelmassa erilaiset riskit 

on huomioitu 

Muutostöiden yhteydessä tehdään erillinen riskiarviointi 

5 - erittäin hyvä 

4 

3 

2 

1 - erittäin huono 

EOS 

Riskeistä ja varautumisesta vaihdetaan tietoa muiden 

toimijoiden kanssa 

0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 %100 % 

Kuva 10. Vesihuoltolaitosten arvio omasta osaamisesta ja onnistumisesta riskienhallinnan eri osaalueilla. 

Muiden riskienhallinnan alueiden suhteen tilannetta ei koeta aivan yhtä hyväksi. Vastaajat kokevat 

osaamisen tason laskevan, kun edetään riskien tunnistamisesta niiden todennäköisyyden ja 

vaikutuksen arviointiin ja edelleen tulosten siirtämiseen käytäntöön. Vesihuoltolaitokset kokivat 

oman osaamisen ja onnistumisen olevan heikointa koskien muiden toimijoiden kanssa tehtävää 

varautumis- ja riskitiedonvaihtoa. 

5.2.3 Varautuminen 

Vesihuoltopoolin syksyn 2008 kyselyssä, joka keskittyi nimenomaan vesihuoltolaitosten 

varautumiseen, yli 70 % vastanneista vesihuoltolaitoksista ilmoitti, että heillä on valmiussuunnitelma 

tehtynä. Kriisiviestintäsuunnitelma taas löytyi noin kolmasosasta vesihuoltolaitoksia. Keväällä 2009 

toteutetussa kyselyssä vastaajat kokivat, että varautumistoimia on tehty melko merkittävästi ja 

teknisiä ratkaisuja implementoitu. Toimintaprosessien parantaminen ja häiriötilanteen toiminnan 

suunnittelu oli vähäisemmässä roolissa. Vesihuoltopoolin kyselyn perusteella esim. 

desinfiointivalmius mahdollisia veden pilaantumistilanteita varten puuttui noin kymmenesosasta 

vesihuoltolaitoksia. Saman kyselyn perusteella noin puolella laitoksista oli oma varavoimakone 

sähkökatkosten varalle. Kemikaalien saatavuus oli varmistettu yli puolessa laitoksista pitämällä 

kriittisiä kemikaaleja varastossa. Kriittisiä varaosia oli varastossa kolmella neljästä 

vesihuoltolaitoksesta. 

5.3 Kuluttajat ja kiinteistöt 

5.3.1 Valvonta ja säädöspohja 

Kuluttajien ja kiinteistöjen roolia vesihuollon kokonaisketjun riskienhallinnassa on tässä hankkeessa 

käsitelty siitä näkökulmasta, mitä riskejä kiinteistöjen vesilaitteet voivat aiheuttaa vesijärjestelmälle 

ja miten nykyinen säädösohjaus ja valvonta vaikuttavat näihin riskeihin. Maankäyttö- ja rakennuslaki, 

28

sekä sen perusteella annetut rakentamismääräykset ohjaavat kiinteistöjen vesilaitteistojen 

suunnittelua ja rakentamista sekä toimivat rakennusvalvontaviranomaisen työn perustana. 

Kunnittain vaihtelee toteuttaako tätä valvontaa esimerkiksi rakennusvalvontaviraston osasto, 

vesihuoltolaitos vai jokin muu viranomaistoimija. Terveydensuojeluviranomainen ei puutu 

vesilaitteistojen toteutukseen, mutta valvoo niiden käytön aikaista asianmukaisuutta kuluttajan 

käytettävissä olevan veden laadunvalvonnan kautta. 

Keskeisimmiksi kiinteistöjen vesilaitteita koskeviksi säädöksiksi asiantuntijapaneelissa (ks. luku 2.4) 

tunnistettiin Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) §13, §117, §125 ja §166 sekä 

rakentamismääräyskokoelman D1 (Kiinteistöjen vesija viemärilaitteistot) määräykset ja ohjeet 2.3.1, 

2.3.2, 2.3.4, 2.3.8, 2.8.3, 3.1.1, 3.2.1 ja 6.1. Kyseisten säädösten keskeiset osat on koottu liitteeseen 6. 

Edellä tunnistettujen D1 määräysten selkeyttä ja kehitystarpeita arvioitiin asiantuntijapaneelissa. 

Säädöstekstejä pidettiin kautta linjan selkeinä. Monessa käytännön tapauksessa joudutaan 

miettimään rajankäyntiä säädöksenmukaisuuden ja -vastaisuuden välillä, mutta asiantuntijapaneelin 

näkemyksen mukaan tämä on tyypillistä vaatimustenmukaisuuden arviointia eikä siinä ole koettu 

olevan merkittäviä säädöstekstien muotoilusta johtuvia ongelmia. 

Paneelikeskusteluissa korostettiin kiinteistön omistajan vastuuta. Kiinteistön omistajan vastuu tulee 

esiin muun muassa Maankäyttö- ja rakennuslain 119 pykälässä, jonka mukaan rakennushankkeeseen 

ryhtyvällä on huolehtimisvelvollisuus rakentamisen asianmukaisuudesta. Suunnittelu ja itse työ tulee 

suorittaa rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. 

Hankkeeseen ryhtyvällä tai hänen edustajallaan tulee olla hankkeen vaativuus huomioon ottaen 

riittävät edellytykset sen toteuttamiseen sekä käytettävissään pätevä henkilöstö. Nykykäytännön 

mukaan korjaustöissä kunnallinen rakennusvalvonta (tai mikä organisaatio vesilaitteiston osalta 

tarkastuksen suorittaakaan) ei useimmiten tarkasta yksityiskohtaisesti suunnitelmia tai toteutusta 

vaan katsoo, että hankkeen toteuttajan nimeämä, pätevyysvaatimukset täyttävä hankkeen 

suunnittelija tai muu henkilö kantaa vastuun asianmukaisuudesta. 

Suuri osa kiinteistöjen vesilaitteita koskevista muutostöistä on rakennusluvan alaisia, mikä tarkoittaa, 

että suunnittelu- ja toteutusvaiheessa muutosten asianmukaisuus tarkastetaan. On tosin kiinteistön 

omistajan vastuulla huolehtia rakennusluvan hankkimisesta. Asiantuntijapaneelin näkemyksen 

mukaan näin ei kuitenkaan aina tapahdu, sillä muutostyötä ei aina mielletä luvanvaraiseksi. Aina ei 

nähtävästi myöskään mielletä rakentamismääräysten soveltamistarvetta. 

Asiantuntijapaneelin mukaan merkittäviä puutteita voi esiintyä myös vesilaitteiden kunnossapidossa. 

Maankäyttö- ja rakennuslaki asettaa velvollisuuden rakennuksen kunnossapidolle. Suomen 

rakentamismääräyskokoelman osa A4: Rakennusten käyttö- ja huolto-ohje (2000) määrittelee ko. 

ohjeen laatimista ja sisältöä koskevat vaatimukset. Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on 

tarkistaa loppukatselmuksen yhteydessä, että käyttö- ja huolto-ohje on asianmukaisesti laadittu, 

mutta sen käyttö jää rakennuksen omistajan omalle vastuulle eikä käytön aikaista valvontaa ole. 

5.3.2 Kiinteistöjen riskit ja riskienhallinta 

Säännösten tärkein tehtävä on antaa selkeät toimintatavat, joita noudattamalla varmistetaan että 

talousveden laatua ei vaaranneta. Säännösten noudattamatta jättäminen aiheuttaa riskejä. Alla (kuva 

29

11) on esitetty kaaviokuvana rakentamisen ja korjaustoiminnan prosessien päävaiheet, niihin 

kohdistuva valvonta sekä näiden suhde vesihuollon riskeihin. 

Kuva 11. Kaaviokuva rakentamisen ja korjaustoiminnan prosessien päävaiheista, niiden valvonnasta 

sekä suhteesta riskeihin 

Asiantuntijapaneelin näkemyksen mukaan yllä kuvatut rakentamisen ja korjaustoiminnan prosessit ja 

niihin kohdistuva valvonta johtavat vesilaitteiden kannalta ”varmaan toimintaan” eli hyvään 

riskienhallinnan tasoon, jos ne toteutetaan säännösten mukaisesti. Jos rakentamis- ja 

korjaustoiminnassa ei noudateta vesilaitteistoja koskevia säännöksiä eikä valvonnassa onnistuta 

puuttumaan epäasianmukaisuuksiin, voi vesilaitteiden käyttö johtaa riskien realisoitumiseen. On 

myös mahdollista, että lupaprosessien kynnyksen ylittäviä, vesilaitteisiin kohdistuvia muutostöitä 

toteutetaan ilman ilmoitusta viranomaisille, jolloin töiden asianmukaisuuden valvontaan ei 

viranomaisilla ole mahdollisuutta. 

Asiantuntijapaneelissa tunnistettiin useita riskejä koskien eri rakentamismääräysten laiminlyöntejä. 

Asiantuntijat esittivät myös arvionsa näiden riskien nykytilasta ja valvonnan mahdollisuudesta 

puuttua niihin. Keskustelusta koottu taulukko on esitetty kokonaisuudessaan liitteessä 8. Keskustelun 

johtopäätöksinä voidaan todeta: 

• Epäasianmukaisesti toteutetut vesilaitteistojen kytkemiset i) muista vesilähteistä vetensä 

saavaan laitteistoon, ii) sammutusvesilaitteistoon, iii) erityiseen vesilaitteistoon (esim. 

elintarvike- ja teollisuuslaitosten prosessi- ja tekniset vedet) voivat aiheuttaa merkittäviä 

riskejä talousveden laadulle kyseisessä kiinteistössä ja mahdollisesti laajemminkin 

verkostossa. Valvonta perustuu useimmissa tapauksissa normaalin rakennuslupaprosessiin, 

jonka ulottumattomissa ovat kiinteistöjen omistajien ilmoittamatta jättämät muutokset. 

• Epäasianmukaiset menettelyt i) vedenlaatua muuttavien laitteiden (mm. veden kovuutta 

säätävät laitteet) kytkennöissä vesilaitteistoon sekä ii) kiinteistöjen vesilaitteistojen käytön ja 

huollon ohjeistuksessa ja toteutuksessa voivat aiheuttaa merkittäviä riskejä talousveden 

laadulle kyseisessä kiinteistössä ja mahdollisesti laajemminkin verkostossa. Vastuu 

asianmukaisesta toiminnasta on kiinteistöjen omistajilla ja haltijoilla. Asiaa koskevaa 

säännöllistä viranomaisvalvontaa (rakennus- tai ympäristövalvonta) ei käytännössä ole. 

• Epäasianmukaisesti toteutettu i) veden takaisinimeytymisen tai haitallisten aineiden 

laitteistoon imeytymisen estäminen sekä ii) lämminvesilaitteiston suunnittelu ja toteutus 

30

voivat aiheuttaa merkittäviä riskejä talousveden laadulle kyseisessä kiinteistössä ja 

mahdollisesti laajemminkin verkostossa sekä esimerkiksi legionella-taudin riskin. Näiden 

toteutusta valvotaan rakennusvalvonnan taholta rakentamisen yhteydessä, mutta käytön 

aikaista valvontaa ei ole. Vanhojen kiinteistöjen osalta tilanne on pitkälti tuntematon ja 

oletettavasti puutteellinen. 

Riskien tunnistamisen lisäksi kiinteistön haltija voi tarkkailla omatoimisesti tai viranomaisten 

pyynnöstä veden laatua mm. viemäreiden tarkkailu, veden laatuun liittyvien tekijöiden tarkkailu (haju, 

maku jne.). Putkiston kunnon varmistaminen on tärkeää muun muassa hygieniariskien, 

verkostovuotojen vähentämisen sekä jopa vesihuoltolaitoksen verkoston paineen säilyttämisen 

vuoksi. Esimerkiksi Helsingissä hukkavesimäärä on suurehko ja ns. piilovuodoista jopa 50 % aiheutuu 

tonttijohtovuodoista 52 . 

5.4 WSP-kokemukset 

Riskinarviointi ja -hallintamenetelmänä WSP on erittäin laaja ja melko uusi. Vuonna 2004 on julkaistu 

raportti Suomen WSP-pilottiselvityksestä, jossa oli mukana kaksi vesihuoltolaitosta 53 . Näistä Urjalan 

kunnan vesihuoltolaitos edusti pientä vesihuoltolaitosta ja Nokian kaupungin vesihuoltolaitos 

keskisuurta. Pilottiselvityksessä keskityttiin talousvesijärjestelmän arvioimiseen, eikä WSP:n muita 

osia (valvonta sekä hallintajärjestelmät ja dokumentointi) käyty läpi. Sittemmin WSP:n mukaisia 

suunnitelmia on tehty Suomessa muutamilla muillakin vesihuoltolaitoksilla. Esimerkkinä tällaisesta 

on Helsingin Vesi, jossa WSP:n mukainen käsikirja otettiin käyttöön vuonna 2007. Suurta 

vesihuoltolaitosta edustavan Helsingin Veden kokemukset WSP:stä ovat positiivisia. Helsingin Veden 

WSP:n mukaista toimintaa on esitelty tarkemmin kuvassa 12. 

52 Suullinen tiedonanto, Juha Pitkänen, Helsingin vesi, 5.5.2009 

53 Molarius 2005 

31

Kuva 12. Helsingin Vesi ja WSP:n käyttöönottokokemuksia 

Haasteet WSP:n laatimisessa ja käyttöönotossa ovat Helsingin Veden kokemusten perusteella 

kohdistuneet erityisesti jakeluverkko-osioon, jolle on vaikeampi löytää toimintamalleja WHO:n 

ohjeistuksesta. 

5.5 Normiohjaus, yhteistyö ja tiedonjako 

Nykyisen lainsäädännön, ohjeistuksen ja valvonnan osalta vesihuoltolaitokset ovat kaikkein 

tyytyväisimpiä terveydensuojelun viranomaisohjaukseen ja valvontaan. Myös vesihuoltolaitoksia 

ohjaavan lainsäädännön ja muiden sitovien määräysten koettiin tukevan riskienhallintatoimia. 

Rakentamisen viranomaisohjaus ja valvonta, maankäytön suunnittelu, viranomaisten tai alan 

toimijoiden tuottama ohjeistus ja tukimateriaali koettiin vähemmän onnistuneeksi riskienhallinnan 

tukemisessa. 

Yhteistyö viranomaisten kanssa riskien hallitsemiseksi on tiivistä erityisesti kunnallisen 

terveydensuojelu- tai ympäristöterveydensuojeluviranomaisen kanssa (kuva 13). Selvästi vähiten 

yhteistyötä tehdään tiepiirien ja ratahallintokeskuksen kanssa. Yhteistyötä muiden kuin 

viranomaisten kanssa tehdään vähemmän. Kuluttajien sekä vesihuoltolaitteiden ja komponenttien 

toimittajien kanssa yhteistyötä tekee vesihuoltolaitoksista säännöllisesti noin neljännes ja 

32

satunnaisesti noin 35 %. Vesihuoltokemikaalien toimittajien kanssa tehdään keskimääräisesti vähiten 

yhteistyötä (yli 50 % vastaajista ilmoitti että yhteistyötä ei tehdä ollenkaan tai hyvin vähän 54 ). Lähes 

50 % vastaajaorganisaatioista ei tee tai hyvin vähäisessä muodossa tekee yhteistyötä 

tietojärjestelmien tai energiantoimittajien kanssa. 

Kunnallinen terveydensuojelu- tai 

ympäristöterveydensuojeluviranomainen 

Kunnallinen tekninen toimi 

Kunnallinen 

ympäristönsuojeluviranomainen 

Alueellinen ympäristökeskus 

Kunnallinen rakennusvalvonta 

Kunnallinen maankäytönsuunnittelu 

Pelastuslaitos 

Tiepiiri 

Ratahallintokeskus 

0% 20% 40% 60% 80% 100% 

5 erittäin paljon yhteistyötä 4 3 satunnaisesti 2 1 ei ollenkaan yhteistyötä EOS 

Kuva 13. Yhteistyö viranomaisten kanssa riskien hallitsemiseksi 

Vesihuoltolaitokset arvioivat, että riskeistä ja varautumisesta tiedottaminen omalle väelle toimii 

hyvin. Asukkaille ja asiakkaille tiedottaminen koettiin myös melko hyväksi. Tiedottamisen 

valvontaviranomaisille koettiin olevan melko hyvässä tilassa, mutta muille viranomaisille kuten 

pelastuslaitokselle tiedottamisessa olisi parantamisen varaa. Myös sidosryhmille kuten muille 

vesihuoltolaitoksille tiedottaminen arvioitiin heikoksi. Riskitiedonvaihdon osalta erityisen hyvin 

toimivista yhteyksistä annettiin hyvin erilaisia ja ristiriitaisia vastauksia, jonka perusteella voidaan 

päätellä että tiedonvaihdon onnistuminen on ollut hyvinkin erilaisista, paikallisista ratkaisuista kiinni. 

54 On huomattava, että pienet pohjavesilaitokset eivät välttämättä käytä merkittävissä määrin kemikaaleja toiminnassaan. 

33

6 Näkemyksiä vesihuollon riskienhallinnan 

kehittämiseksi 

6.1 Eri menetelmien käyttö ja käytettävyys 

Vesihuollon riskienhallinnan menetelmät voidaan jakaa luvussa 4 esitetyn mukaisiin yleisluokkiin: 

haavoittuvuuden tunnistamisen menetelmät, riskiarviointimenetelmät, sekä kokonaisvaltaiset 

riskienhallinnan menetelmät. Nämä eroavat paitsi laajuudessaan luokittain myös 

menetelmäkohtaisesti yksityiskohdissa, kuten miten riskejä tunnistetaan (aiheuttajien vaiko 

häiröiden kautta) ja miten näitä arviodiaan (laskennallisesti vai kvalitatiivisesti). Eroavuudet 

tarkoittavat käytännössä sitä, että menetelmän käyttö asettaa erilaisia vaatimuksia käyttäjälleen: 

ensimmäistä kertaa riskejään systemaattisesti miettivän pienen vesihuoltolaitoksen kannattaa valita 

menetelmä, joka ei ole raskas eikä vaadi kokemusta riskiarvioinnista. Todennäköisyyksien arviointi ja 

riskien laskennallinen tuottaminen vaatii yleisesti ottaen huomattavasti enemmän asiantuntemusta 

ja aikaa. Vaativammat menetelmät soveltuvat yleisimmin suurimmille laitoksille. Suoraan ei voida 

tunnistaa yhtä ainutta erityisen hyvin vesihuoltolaitoksille sopivaa tai laajasti hyödynnettyä 

menetelmää. 

Riskienhallinnan tietämyksen ja tämän arvon ymmärryksen lisäämisessä on selkeästi parannettavaa. 

Erityisesti pienillä talkootoimintaan perustuvilla osuuskunnilla tukea tarvitaan paljon. 

”Osuuskuntien talkooihmiset tarvitsisivat paljon tukea ja ohjausta näihin asioihin. 

Koulutuspäivien anti on yleensä aivan pintaraapaisu asioista.” 

Myös käsitys kokonaisuuden toiminnasta riskienarvioinnista riskienhallintaan ja koko toimitusketjun 

huomioimisesta tuntuu olevan monilla vastaajilla puutteellinen. Usein riskienhallintaa ja sen eri osaalueita 

mielletään abstraktiksi eikä tunnisteta tarvetta tehdä systemaattista käytännön työtä tukevaa 

riskiarviointia. Osasyyllinen tähän on varmasti riskienhallintaa kuvaavien asiakirjojen, oppaiden ja 

kirjallisuuden taipumus käyttää erikoissanastoa ja analysoida asioita teoreettisesti. Hyvä 

riskienhallintajärjestelmä perustuu itse asiassa hyvin yksinkertaisten kysymysten esittämiseen ja 

niiden säännölliseen toistamiseen sekä vastausten hyödyntämiseen tulevaisuuden toimintaa 

parantaessa. Käytännössä tämä vaatii tekijältään ennen kaikkea kykyä oppia, uteliaisuutta, kykyä 

ajatella ”mitä jos” ja uskallusta kyseenalaistaa toimintoja, joita on ”aina ennenkin tehty näin”. 

Menetelmää tärkeämpää on varmistaa oikea asenne: halu vähentää riskejä (koska ovat 

toteutuessaan kalliitta, aiheuttavat paljon työtä ja voivat aiheuttaa vakavia terveysvaikutuksia). 

Riskikartoituksessa tunnistetaan mahdolliset viat ja häiriöt. Riskikartoitus on aina ensimmäinen askel 

riskiarvioinnissa. Riskikartoitus on siitä mainio, että tätä voidaan aina täydentää mitä enemmän 

riskitietoisuutta ja osaamista toimijalle kasvaa. Riskikartoituksessa voidaan hyödyntää olemassa 

olevia riskilistoja, joita käymällä läpi periaatteessa arvioidaan “voiko tämä tapahtua meillä”. 

Esimerkiksi vesihuoltolaitosten itsearviointimittaristo soveltuu riskien tunnistamisen kehikoksi. Lista 

34

kattaa merkittävimmät riskien aiheuttajat ja se voi toimia hyvänä lähtökohtana vesihuoltolaitoksen 

riskienarvioinnissa. Myös ympäristöopas 128:n 55 liite 2: ”Pienen vesihuoltolaitoksen tarkistuslista 

haavoittuvuuden arvioimiseksi” soveltuu hyvin lähtökohdaksi ja tähän kannattaa tutustua 

kokonaisuudessaan. Listassa on kuitenkin yli 70 kysymystä – mikäli tämä tuntuu liian raskaalta 

esimerkiksi pienen vesiosuuskunnan toteutettavaksi, tätä voidaan esimerkiksi käydä läpi vaiheittain 

taikka tunnistaa tärkeimmät kysymykset ja keskittyä niihin Liitteessä 9 on esitetty hankkeen 

työpajassa priorisoidut kysymykset. 

Riskiarviointimenetelmää valitessa kannattaa käyttää menetelmää, joka tuntuu luontevammalta. 

Todennäköisyyksien arvioinnissa työtä helpottaa hyvin luotu asteikko ja todennäköisyyksien 

luokittelu. Esimerkiksi asteikot ”harvemmin kuin kerran sadassa vuodessa”.. “kerran vuodessa” taikka 

kvalitatiiviset asteikot kuten “hyvin harvoin” - “harvoin” - “usein” - “erittäin usein” toimivat 

tapahtumataajuuksien arviointiin. Kvalitatiivinen asteikko kannattaa kuitenkin aina sitoa jollain 

tavalla tunnettuihin tapahtumafrekvensseihin. Näin voidaan lähestyä vesihuoltolaitosten 

vaikeammaksi arvioitua osa-aluetta hieman kevyemmin. 

Niissä laitoksissa missä on riskienhallintajärjestelmä (14 % laitoksista), tärkeä kysymys on palveleeko 

se tarkoitustaan. Jotta järjestelmä tukisi jatkuvaa parantamista, sen tulee varmistaa että: 

a) systemaattisesti tunnistetaan uusiakin riskejä 

b) toiminnan muutokset huomioidaan ja niiden pohjalta päivitetään riskiarviointia 

c) riskien priorisointia tuetaan selkeästi 

d) suojatoimien ja varautumisen keinoja voidaan tunnistaa, arvioida ja toteuttaa 

systemaattisesti 

Mikäli yllä olevat ehdot täyttyvät, riskienhallinta voidaan arvioida olevan hyvällä mallilla. Esimerkkejä 

vastaavista vesihuoltolaitoksista löytyy Suomessa. Toisaalta niissä vesihuoltolaitoksissa missä vastaus 

joihinkin yllämainituista asioista näyttäisi olevan ”ei”, riskienhallintajärjestelmää tulisi edelleen 

kehittää. 

Taulukossa 3 on esitetty yhteenvetomaisesti riskienhallinta-, riskiarviointi- ja 

riskikartoitusmentelmien ominaisuuksia. 

55 Vikman ja Arosilta 2006. 

35

Taulukko 3. Riskienhallinnan yleisluokkien ominaisuuksien yhteenveto 

Menetelmät 

Riskikartoitus, 

eli haavoittuvuuden 

tunnistamisen 

menetelmät 

Riskiarviointimenetelmät 

(mm. HAZOP, 

HAZSCAN) 

Kokonaisvaltaiset 

riskienhallinnan 

menetelmät 

(mm. WSP, 

ISO22000/310 

00, HACCP) 

Todennäköisyyksien 

ja seurausten 

käsittely 

Ei sisällä todennäköisyyksien 

eikä 

seurausten 

arviointeja. 

Sisältää useimmiten 

todennäköisyyksien 

arviointia. 

Haastavimmat 

menetelmät 

sisältävät 

yksitysikohtaisten 

vikojen 

tunnistamista ja 

toden-näköisyyksien 

arviointia. Voidaan 

räätälöidaä 

kevyemmäksi. 

Sisältää usein sekä 

toden-näköisyyksien 

ja seurauksien 

arvioinnin. Näihin 

voidaan käyttää 

erilaisia riskiarviontimenetelmiä. 

Toteutuksen 

resurssi- ja 

osaamistarve 

Pienehkö 

osaamis- ja 

resurssitarve. 

Valmiita 

tarkastuslistoja 

on olemassa. 

Melko suuri 

resurssi- ja 

osaamistarve 

Verrattavissa 

laatujärjestelmään. 

Käynnistämisvaiheen 

osaamis- ja 

resurssitarpeet 

korkeat. 

Jatkuva 

ylläpito vaatii 

säännöllistä 

toimintaa. 

Riskienhallinnan eri 

vaiheiden kattavuus 

Kattaa vaarojen 

tunnistamisista ja 

niiden ymmärtämistä. 

Antaa eväitä 

suojaustoimepiteiden 

ja varautumisen 

suunnittelulle. Ei tue 

riskien suuruuden 

arviointia eikä 

sellaisenaan tue 

riskiehallintatoimien 

priorisointia. 

Kattaa vaarojen 

tunnistamisen ja 

arvioinnin. Antaa 

tuloksia, joita 

hyödyntämällä 

voidaan edetä 

riskienhallintajärjestelmään. 

Kattaa kaikki 

riskienhallinan vaiheet 

sekä synnyttää 

riskienhallinnan 

järjestelmän. Antaa 

kehikon 

riskienhallintakeinojen 

tunnistamiselle, 

priorisoinnille ja 

riskienhallintaekinojen 

valinnalle ja 

toteutukselle. Tukee 

jatkuvaa kehittymistä. 

Vahvuudet/ 

heikkoudet 

+ Kevyitä 

menetelmiä 

pienempien 

laitosten 

käytettäväksi 

- Tarkastelusta ei 

itsestään ole 

hyötyä, ellei tätä 

sidota 

riskienhallintaan. 

+ Riskien 

arviointiin 

keskittyminen ja 

systemaattisesti 

tukee 

riskienhallintakeinojen 

tarpeen 

priorisointia. 

- Voivat olla liian 

raskaita pienille 

laitoksille. 

- Usein vaativat 

erityisosaamista 

tai kokemusta 

riskiarvioinnista. 

+ Luo 

kokonaisvaltiasen 

järjestelmän, joka 

tukee riskien 

systemaattista 

vähentämistä, 

suojutumista ja 

varautumista. 

- Raskas 

toteuttaa, 

erityisesti 

aloitusvaiheen 

läpivienti vaatii 

systemaattista 

ponnistelua 

36

Kuten taulukosta 3 on nähtävissä, riskikartoituksesta tai riskiarvioinnista ei itsessään ole suurempaa 

hyötyä, ellei siitä saatuja oppeja viedä käytäntöön. On myös totta että riskienhallintaa tehdään myös 

ilman mittaavia järjestelmiä. Ero varsinaisen riskienhallintajärjestelmän ja esimerkiksi 

riskikartoituksen tulosten hyödyntämisessä kertaalleen on systematiikassa ja jatkuvuudessa sekä 

jatkuvan parantamisen periaatteen soveltamisessa turvallisuuden parantamiseen. 


6.2.1 Riskikartoitus ja riskiarviointi 

Raakaveden muodostumisalueen riskien arviointi on vesihuoltolaitosten näkökulmasta hienoisesti 

heikompaa kuin veden käsittelyn ja jakelun. Järjestelmällisiä riskiarviointeja on toteutettu 

pohjavesialuekohtaisesti suoja-alueiksi ja suojelusuunnitelmien kohteiksi valituilla alueilla. 

Suojelusuunnitelmien toteuttamiseen kuuluu olennaisena osana riskiarvion toteuttaminen kyseiselle 

pohjavesialueelle. Myös suoja-alueiden muodostamisen yhteydessä tarkastellaan mahdollisia riskejä 

aiheuttavia toimintoja alueella. Suoja-alueiden ja suojelusuunnitelmien lisäksi raakaveden 

muodostumisalueiden riskejä on tarkasteltu joidenkin pohjavesilaitosten omissa arvioinneissa. 

Sekä pohjavedenottamoiden suoja-alueita että pohjavesialueiden suojelusuunnitelmia on toteutettu 

kohteissa, jotka varmuudella ovat ainakin alueellisesti merkittäviä raakavedenoton kannalta. Suojaalueiden 

ja suojelusuunnitelmien kohteiden valinnassa ei nähtävästi ole tehty kansallisesti 

yhteneväistä valintakriteeristöä. Alueellisesti ympäristökeskukset ovat tunnistaneet ja arvioineet niin 

kutsuttuja riskipohjavesialueita, joilla ihmistoiminnasta johtuen tai pohjavesiesiintymän tilaa 

koskevan tiedon perusteella ei saavuteta määrällisesti tai laadullisesti hyvää tilaa. Tunnistaminen 

perustuu alueellisten ympäristökeskusten asiantuntija-arvioon. 

Riskiarvioiden toteuttaminen pohjavesialueella on pitkälti paikallisten toimijoiden (vesihuoltolaitos, 

kunta sekä osittain alueellinen ympäristökeskus) aktiivisuuden varassa. Kyselyyn vastanneista 

pohjavettä käyttävistä laitoksista 60 % koki arvioineensa raakaveden muodostumisalueeseen liittyviä 

riskejä hyvin tai erittäin hyvin. Merkittävä osa pohjavettä käyttävien laitosten raakavesilähteistä on 

siten vielä vailla huolellista riskiarviota. Pohjavesialueiden riskiarviointi koetaan myös mittavaksi 

edesottamukseksi. Yhteistyö alueen viranomaisten, erityisesti alueellisen ympäristökeskuksen ja 

toiminnanharjoittajien kanssa raakavesilähteiden riskien hallinnassa näyttäisi olevan perusedellytys 

näiden riskien kattavalle huomioimiselle. 

Pintavettä käyttävien vesihuoltolaitosten raakaveden muodostumisalueiden vedenlaadun 

suojelemiseksi ei ole olemassa vastaavia menetelmiä tai käytäntöjä kuin pohjaveden suoja-alueet ja 

suojelusuunnitelmat. Vesienhoitosuunnitelmissa tosin asiaa käsitellään riskikohteiden määrittelyn ja 

toiminnanharjoittajille ehdotettujen toimien kautta. Pääosin raakaveden suojelu pilaantumisriskeiltä 

perustuu normaaliin pintaveden laatua uhkaavien tekijöiden säätelyyn, kuten esimerkiksi 

maankäytön suunnitteluun sekä eritasoisiin ympäristölupien ja muun toiminnan harjoittamisen 

lupien myöntämiseen. Vettä ottavan vesihuoltolaitoksen ennakoiva riskiarviointi on työkalu, jonka 

antamien tulosten perusteella vesihuoltolaitos voi pyrkiä vaikuttamaan edellä mainittuihin 

maankäytön suunnittelun ja luvituksen käytäntöihin alueella. Pintavettä käyttävien laitosten osuus, 

jotka olivat toteuttaneet riskiarvion, oli kyselyn mukaan noin 65 %. Kaikista pintavettä käyttävistä 

37

laitoksista vain 35 % koki arvioineensa raakavedenmuodostumisalueeseensa liittyviä riskejä hyvin tai 

erittäin hyvin. Huomattava osa pintavettä raakavetenään käyttävien laitosten raakavesilähteistä on 

siten edelleen vailla riskiarvioita. 

6.2.2 Riskienhallintatoimet 

Suomessa pohjavedenottamoiden suoja-alueiden sekä pohjavesien suojelusuunnitelmien kautta 

toteutetaan myös riskiarviointeja seuraavat riskienhallintatoimet. Pohjavedenottamoiden suojaalueet 

ovat oikeusvaikutteisia, ympäristölupaviranomaisen vahvistamia alueita, joilla voidaan 

rajoittaa pohjaveden kannalta riskialtista toimintaa suoja-alueilla. Siten kyseessä on varsin vahva ja 

toimiva keino pohjavesilähteen suojelemiseksi. Pohjavedenottamoiden suoja-alueita on perustettu 

11 %:lle Suomen noin 2000 pohjavedenottamosta. 

Pohjavedenottamoiden suoja-alueiden toteuttamisessa on kuitenkin puutteita. Mirjam Orvonmaa 56 

on tehnyt pohjavedenottamoiden suoja-alueita koskevassa tutkimuksessaan seuraavia huomioita. 

Pääosa suoja-aluepäätöksistä on tehty jo yli 20 vuotta sitten. Suoja-alueiden määräykset ovat vuosien 

saatossa tiukentuneet ja muuttuneet yksityiskohtaisemmiksi 1990-luvun jälkeen. Vanhoja suojaalueita 

ei ole aina rajattu hydrogeologisin perustein, vaan maanomistus- ja korvaussyistä johtuen ne 

on toisinaan rajattu liian suppeiksi. Pohjavedenottamoiden suoja-alueiden rajauksista 57 % sijoittui 

pohjavesialueen rajojen sisäpuolelle. Suoja-alueita ei ollut erikseen otettu huomioon kaavoituksessa. 

Pohjavettä vaarantavia riskitekijöitä oli usein sallittu sijoitettavaksi suoja-alueiden välittömään 

läheisyyteen ja ne saattoivat sijaita vedenottamon pohjaveden muodostumisalueella, vaikka ne eivät 

sijoittuneet suoja-alueelle. Lähes 50 % tapauksista oli suoja-alue jätetty kokonaan tai osittain 

huomioimatta kaavoituksessa tai maa-ainestenotto- ja ympäristölupia myönnettäessä. Osa suojaalueista 

ei ollut edes kunnan tai vedenottajan tiedossa. Maankäyttö oli muuttunut suuresti runsaalla 

40 % suoja-alueista. Yleisesti voidaan todeta, että kaupunkikeskuksiin sijoittuvilla suoja-alueilla oli 

maankäyttö muuttunut eniten. 1990-luvun puolivälin jälkeen suoja-alueita on perustettu vähemmän 

osittain niiden rinnalle tulleiden suojelusuunnitelmien vuoksi. 

Pohjavesien suojelusuunnitelmien laatimiskriteerejä, sisältövaatimuksia, laatimismenettelyä ja 

oikeusvaikutuksia on moitittu epäselviksi 57 . Rintala ja kumppanit 58 selvittivät pohjavesialueiden 

suojelusuunnitelmamenettelyn toimivuutta ja kehittämistarpeita ja tulivat seuraaviin johtopäätöksiin. 

Suomessa käytössä oleva suojelusuunnitelmamenettely on kansainvälisestikin tarkasteluna varsin 

edistyksellinen keino yhteistyöhön ja vapaaehtoisuuteen perustuvassa pohjaveden suojelussa ja se 

vastaa hyvin myös useimpiin vesipuitedirektiivin tavoitteisiin. Ongelmat kohdistuvat ensisijassa 

toimenpiteiden toteutusaikatauluun sekä siihen, että osa suunnitelmista on tehty puutteellisesti tai 

niiden tiedot ovat jo vanhentuneita. Useissa suojelusuunnitelmissa onkin merkittävää 

päivitystarvetta. Lisäksi suojelusuunnitelma on yhä kokonaan laatimatta runsaalta 1500 I-luokan 

pohjavesialueelta ja noin 240 riskipohjavesialueelta. Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien 

laatimisen vastuutaho- ja rahoitusjärjestelyt vaativat selkeyttämistä. Toistaiseksi 

56 Orvonmaa 2008 

57 mm. Hallituksen esitys eduskunnalle vesilainsäädännön uudistamiseksi 28.1.2009 


38

suojelusuunnitelmien laatiminen on ollut vapaaehtoista. Lisäksi on todettu, että suojelusuunnitelmat 

eivät perustu mihinkään lakiin ja niillä ei ole oikeusvaikutusta. Edellä kuvattujen 

pohjavedenottamoiden suoja-alueiden sekä pohjavesien suojelusuunnitelmien ulkopuolelle jäävien 

pohjavesialueita on Suomessa runsaasti. Näiden osalta ei toteuteta minkäänlaista koordinoitua 

riskienhallintaa. Tärkeimmäksi riskienhallintakeinoksi vesihuoltolaitoksella jää silloin usein 

raakaveden laaduntarkkailu. 

Sekä pohja- että pintavettä käyttävillä laitoksilla tärkein vedenottoa koskeva riskienhallinnan 

toimenpide on raakaveden laaduntarkkailu. On varmistettava, että raakaveden laatua valvotaan 

säännöllisesti ja että mahdollisiin laadun heikentymisiin voidaan puuttua nopeasti. Pienimmillä 

pohjavesilaitoksilla raakaveden laadun tarkkailu voi tapahtua niin harvoin, että ongelma havaitaan 

mahdollisesti vasta kuluttajien toimesta. Pintavesilaitoksilla, jotka keskimäärin ovat pohjavesilaitoksia 

suurempia, on lähes poikkeuksetta raakaveden heikentyneen laadun paljastava seurantajärjestelmä. 

Toki nämä seurantajärjestelmätkään eivät ole aukottomia. 

Raakavesialueiden suojelu on pitkälti vesihuoltolaitosten toimivallan ulottumattomissa. Ennakoivaa 

riskienhallintaa vesihuoltolaitokset voivat kuitenkin toteuttaa kartoittamalla raakavesilähteen laatua 

uhkaavat tekijät ja pyrkimällä vaikuttamaan näihin riskeihin muun muassa maankäytön sekä 

toiminnan ohjauksen ja luvituksen (mm. vaarallisten aineiden kuljetus, teollisuus, huoltoasemat jne.) 

kautta. Lisäksi parhaillaan käynnissä olevat vesienhoitosuunnitelmien laatiminen sekä niiden 

sisältämät arviot vesien tilaan vaikuttavista tekijöistä ja toimenpidesuunnitelmat voivat tuoda lisää 

kokonaisvaltaisuutta ja järjestelmällisyyttä raakavesilähteisiin kohdistuvien riskien hallitsemiseksi. 

6.2.3 Varautuminen ja viestintä 

Raakavesilähteiden pilaantumiseen varautuminen voidaan esittää kahdesta lähtökohdasta: 

pilaantumisen riittävän aikainen havaitseminen ja toimet tämän hallintaan sekä varavesilähteiden 

varmistaminen. Pilaantumisen riittävän aikaisessa havaitsemisessa keskeisessä roolissa olevien 

vesihuoltolaitosten raakaveden seurantajärjestelmissä on merkittäviä eroja riippuen laitoskoosta ja 

raakavesilähteestä sekä myös samantyyppisten laitosten välillä. Raakavesilähteen pilaantumisen 

aiheuttavan mahdollisen tapahtuman (mm. vaarallisten aineiden kuljetuksen onnettomuus, 

suurtulva, teollisuusonnettomuus jne.) kommunikointi viranomaisilta vesihuoltolaitoksille on myös 

keskeistä, mutta selkeitä menettelyjä mahdollisesti raaka-vesilähdettä uhkaavien onnettomuuksien 

kommunikointiin vesihuoltolaitoksille ei vaikuttaisi olevan lukuun ottamatta pohjavesialueiden suojaalueilla 

tapahtuvia onnettomuuksia. Kyselyvastausten perusteella arkipäiväinen kanssakäymisen taso 

vesihuoltolaitosten ja muiden viranomaisten välillä on yleisesti ottaen vähäistä lukuun ottamatta 

kuntien ympäristö-, terveys- ja teknisen toimen suuntia. Varavesilähteiden varmistamisessa useat 

vesihuoltolaitokset ovat toteuttaneet yhteistyötä toisten vesihuoltolaitosten kanssa. 


6.3.1 Riskikartoitus ja riskiarviointi 

Vesihuoltolaitokset kokevat, että talousveden laatuun ja määrään liittyvien riskien tunnistamisen ja 

arvioinnin osalta vedenottamo sekä veden käsittely ja jakelujärjestelmä on katettu melko hyvin. 

39

Erityisesti vesiosuuskuntien rooli ja vastuu nousi esiin useissa kyselyn avovastauksissa, joissa 

korostettiin vesiosuuskuntien toiminnan olevan talkootyöhön perustuvaa toimintaa. Muutamat 

vastaajat kokivat, että näin riskialttiin tehtävän pitäisi olla isompien toimijoiden vastuulla. 

”Vesiosuuskunnat ovat pitkälti harrastelijoiden toimintaa, jossa kolmannelle sektorille on 

siirretty tärkeän infrastruktuurin rakentaminen ja ylläpito. Vesiosuuskuntien lisääminen 

tähän maahan tulisi lopettaa ja siirtää jo olemassa olevat kuntien ja kaupunkien 

vastuulle ja omistukseen.” 

Riskiarvioinnin tason kehittämisen tarvetta tunnistettiin laajalti. Toisaalta osa pienemmistä 

toimijoista korosti riskien vähäisyyttä heidän toiminnassaan, eivätkä nähneet tarvetta riskiarvioinnin 

tason nostamiselle. Neljäsosa vastanneista ei ollut tehnyt lainkaan riskiarviointia. Näistä suurin osa 

oli pieniä vesiosuuskuntia, mutta myös 10 % isoista laitoksista ei ollut edennyt riskiarviointiin. Tämä 

on sangen huolestuttava tilanne, johon vaikuttanee vahvasti asenne, että erityisesti pienillä laitoksilla 

ei olisi riskejä tai riskit ovat hyvin vähäisiä. Tämä pätenee erityisesti sellaisiin laitoksiin, joissa toiminta 

keskittyy veden jakeluun, kuten seuraavat lainaukset kyselyn vastauksista kuvaavat: 

”Pieni vesilaitos, ostaa veden isolta veden toimittajalta, pelkkä jakeluputkisto, riskit 

vähäisiä, (putkistovaurio, siihen varauduttu).” 

”Meidän vesiosuuskunta on pelkästään veden jakelija. Ei esimerkiksi omaa 

pumppaamoa. Ei myöskään jätevesien käsittelyä. Riskit näillä perusteilla suht koht 

vähäiset.” 

Riskiarvioinnin pakollisuus on kuitenkin tulevaisuudessa mahdollista, mikäli WSP-mallia tullaan 

soveltamaan jossain muodossa. Riskiarvioinnin tason ja siten vesihuoltovarmuuden tason nostamisen 

edellytyksenä on tunnistettavissa pienten vesihuoltolaitosten riskiarviointien tekemisen tukemista. 

”Olisi hyvä olla riskiluettelo, jonka kohdat käytäisiin vuosittain läpi ja voitaisiin arvioida 

toteutuminen kaikilta osin, unohtamatta jotain osa-aluetta.” 

Koska näitä listauksia on olemassa (kts luku 4.1) tietoisuus helpohkoista riskikartoitusmenetelmistä ja 

näiden käytännön hyödyistä ei näyttäisi olevan riittävää. 


Riskienhallintatoimet kohdistuivat pääosin vesihuoltolaitoksen oman toiminnan hallitsemiseen sekä 

varautumisen kehittämiseen. Riskejä, joita syntyy vesihuoltojärjestelmän alkupäässä 

(raakavesilähteet) sekä loppupäässä (kuluttajat), sekä tunnistettiin että hallittiin heikoimmin. 

Kyselyn vastausten perusteella näyttäisi siltä, että hieman alle viidesosa laitoksista ei ole tunnistanut 

riskienhallintatoimia ja lähes puolessa riskienhallintatoimia ei ole toteutettu. Riskienhallintatoimien 

nykytilan arvioinnissa on kuitenkin huomioitava, että vesihuoltolaitokset eivät välttämättä ole 

tunnistaneet jokapäiväisessä työssään tekemiä toimenpiteitä riskienhallintatoimina. Toisaalta useissa 

avovastauksissa tunnistettiin selkeästi, että riskienhallintatoimia ei ole priorisoitu laitoksen 

toiminnassa: 

”Kyse on tärkeästä asiasta, ja liian paljon meidänkin laitoksellamme ehkäpä vain 

toivotaan kädet ristissä, ettei mitään tapahtuisi.” 

40

Edellä mainitut seikat osoittavat, että riskitietoisuus sekä järjestelmällinen riskienhallinnan toimien 

toteuttaminen on suurella osalla laitoksista korkeintaan tyydyttävällä tasolla. Riskienhallinnan toimia 

toteutetaan muun toiminnan ohella ilman tarkempaa käsitystä eri riskeistä ja niiden suuruuksista tai 

riskienhallinnan toimien suuntaamisesta ja keinojen valinnasta. Toki intuitioon perustuvalla 

toiminnalla saavutetaan usein hämmästyttävänkin hyviä tuloksia, mutta riskeihin kuuluvat 

kokemusperäisen tiedon ulottumattomissa olevat tapahtumat sekä yllätyksellisyydet eivät useinkaan 

tule käsitellyiksi ilman järjestelmällistä lähestymistapaa. Yksinkertaisimmillaan järjestelmällisyys voi 

perustua yksinkertaiseen tarkastuslistaan. 

Viimeaikaisten mittaavien ja kustannuksiltaan erittäin suurien häiriöiden jälkeen riskienhallinnan 

tarvetta on kuitenkin alettu paremmin tiedostaa. 

”Riskienhallintaan on yleiselläkin tasolla kiinnitetty huomiota vasta Nokian tapauksen 

jälkeen”. 

Varsinkin pienet vesiosuuskunnat, missä toiminta on pääasiassa ”talkootyön” varassa, näyttäisivät 

tarvitsevan runsaastikin apua. Vesiosuuskuntien organisoitumista koskien kyselyn kautta nousi esiin 

näkemys, jonka mukaan pieniä ja haavoittuvia, mutta yhteiskunnallisten häiriöiden kannalta kriittisiä 

laitoksia, ei saisi olla lainkaan, vaan että vaadittaisiin toimijoiden liittymistä suuremmaksi 

kokonaisuudeksi. Toisaalta tunnistettiin, että samaa etua ajaisi vesihuoltolaitosten 

toimintavarmuuden ja riskienhallinnan osaamisen viralliset vaatimukset. Näitä voisi olla vaikkapa 

pätevyysvaatimukset 59 taikka riskienhallintaan/varautumiseen kohdistuvat minimivaatimukset. 

Käytännössä tätä voisi myös edistää esimerkiksi alueellisesti tehtävällä vesihuollon riskienhallinta- tai 

varautumissuunnitelmalla (esimerkiksi osana kunnan valmiussuunnitelmaa). Valmius- ja 

varautumissuunnitelmat eivät kuitenkaan yksistään muodosta riittävää riskienhallintaa – riskejä tulisi 

pyrkiä systemaattisesti vähentämään ennakoivasti ja näin poistamaan häiriötilannemahdollisuuksia. 

Vapaaehtoisella voimien yhdistämisellä alueellisesti pienetkin vesiosuuskunnat voisivat jakaa tietoa 

sekä käytännön kustannuksia. Esimerkiksi ainakin muutamien vesiosuuskuntien 

riskienhallintajärjestelmän perustana on jo nyt yhteistyö kunnallisen tai alueelliseen suuremman 

toimijan kanssa. Yhteistyö voi sisältää myös yhteisen päivystysjärjestelmän luomisen. 

Riskienhallinnasta löytyy myös erittäin hyviä, pitkälle vietyjä järjestelmiä. Näitä on erityisesti isoilla 

laitoksilla. 

”Omassa toiminnassa käytössä WSP ja HACCP talousvesiprosessissa, 

jätevedenkäsittelyssä käyttöturvallisuuden hallinta, työturvallisuuteen panostetaan ja 

kokonaisvaltainen riskienhallinta käynnistymässä” 

Vesihuoltolaitoksille suunnatussa kyselyssä esiin tulleita hyviä käytännön riskienhallintatoimia on 

koottu seuraavaan laatikkoon. Esityksellä ei pyritä järjestelmälliseen ja kokonaisvaltaiseen parhaan 

toimintamallin esittelyyn, vaan kuvatut toimet ovat vain yksittäisesimerkkejä laitoksilla käytössä 

olevista käytännöistä. 

59 Nykyisin on olemassa pätevyysvaatimuksena ”vesihygieniapassi” talousveden laatuun vaikuttavien toimenpiteiden 

tekijöille, STM asetus 1351/2006 

41

Vesihuoltolaitosten edustajien esittämiä yksittäisiä esimerkkejä päivittäisestä 

riskienhallinnasta: 

- Selvitetään pohjavesialueet ja toteutetaan pohjavesialueen riskitekijöiden kartoitus. Parannetaan 

riskienhallintaa pohjavesialueilla. Huolehditaan valvonnasta pohjavesialueilla erityisesti 

rakennusaikana. 

- Vesihuoltolaitoksella on täyden vesimäärän varavedenottamo 

- Varavesijärjestelyt: varavesiyhteydet, varavedenottamot, järjestelmä vaihtoehtoiseen 

vedenjakeluun. Esimerkiksi: vesiosuuskunnalla on yhteinen varasyöttölinja toisen osuuskunnan 

kanssa ja kaksoissyöttö isoon osaan runkoverkkoa 

- Vesihuoltolaitoksella on tarkat tiedot verkostoista ja laitteistoista sekä niiden sijainnista. 

- Vesihuoltolaitoksella on varasuunnitelmat ja selkeät toimintaohjeet poikkeusoloihin, esimerkiksi 

laitteistot kehitetty sietämään sähkökatkoksia (automatiikka, varavoima) ja pumppaamoissa 

käytännön ohjeet toiminnalle häiriövalon palaessa. Varavoimaloita käytetään määräajoin. 

- Sähkökatkoksien ilmoitusjärjestelmä sähköyhtiöltä suoraan matkapuhelimeen 

- Sähkön saannin kannalta tärkeimmät kohteet listattu. 

- Sähkösopimuksissa huomioitu toiminnan kriittisyys; vesihuoltolaitoksen kohteiden pitäisi olla 

korjaustilanteessa prioriteetiltaan korkealla. 

- Vesihuoltolaitoksella on omassa toiminnassa käytössä WSP ja HACCP talousvesiprosessissa, 

jätevedenkäsittelyssä käyttöturvallisuuden hallinta. Panostetaan työturvallisuuteen ja 

kokonaisvaltainen riskienhallinta on käynnistymässä 

- Osuuskunnan hallituksen sisällä on käytössä päivystyspuhelinjärjestelmä ja pitkä yhteistyö 

kunnan vesihuoltolaitoksen kanssa, suunnitteilla yhteinen päivystysjärjestelmä 

- Vesihuoltolaitoksella on nopea tiedotusjärjestelmä, joka tavoittaa kaikki osakaskunnan jäsenet, 

esimerkiksi vahinko- tai huoltotiedotus tekstiviestillä kuluttajille 

- Käytössä on ilmoitusjärjestelmä veden laadusta asiakkailta 

Vesihuoltolaitostoiminnan laaduntarkkailu, tilastointi ja riskienhallinta koettiin myös jakautuvan 

usealle viranomaiselle ja siten vaara, että toimintoja joko valvotaan monelta suunnalta tai ei 

kenenkään toimesta kasvaa. Esimerkiksi vedenlaaduntarkkailun tulosten toimittaminen usealle 

viranomaiselle koettiin turhana. Yleisti viranomaistoiminnan toivottiin kohdistuvan tukitoimintojen 

kehittämiseen ja jalkauttamiseen, niin että nykyvaatimuksia täytettäisiin paremmin. Myös 

viranomainen voi edistää omassa valvontatoiminnassaan riskienhallinnan hyvien käytäntöjen 

jalkauttamista ja alueellisen tason nostamista. Esimerkkinä mainittakoon 

42

terveydenvalvontaviranomainen, joka aktiivisesti kohdentaa valvontansa tunnistettujen riskien 

hallinnan varmistamiseen sekä yhteistyössä alueen suurimman vesihuoltolaitoksen kanssa edistää 

alueen pienten vesiosuuskuntien tietoisuuden lisäämistä. Pienten laitosten usein talkoovoimin 

hoidettujen riskienhallinta ei kuitenkaan voida saada kuntoon pelkästään viranomaisohjausta ja 

tukea parantamalla. Mikäli laitoksen omat voimavarat eivät riitä riskienhallintaa, tulisi tarkoin harkita 

voidaanko riskienhallintayhteistyötä tehdä esimerkiksi talousveden toimittajan/jäteveden 

vastaanottavan laitoksen kanssa tai toisten pienten alueellisten toimijoiden kanssa. Näin pienempi 

laitos voi kohdentaa rajalliset voimavaransa tehokkaammin oman verkostonosansa riskien hallintaan. 

Kritiikkiä viranomaisten toimintaa kohtaan esitettiin myös. Maankäytön suunnitteluun koettiin 

liiankin herkästi sallivan toimintojen sijoittamista vesihuollon kannalta haavoittuvien kohteiden 

läheisyyteen. Esimerkkeinä mainittiin moottorikelkkareitin rakentamisen salliminen vedenottamon 

viereen sekä maalämpöputkiston rakentamisen salliminen vesijohtoputkien päälle. 


Varautuminen on merkittävä riskienhallintakeino, jolla vähennetään toteutuneen riskin seurauksia. 

Yli 70 % vesihuoltopoolin kyselyyn vastanneilla vesihuoltolaitoksilla on valmiussuunnitelma tehtynä. 

Varautumista onkin tämän hankkeen tulosten valossa tehty merkittävästi ja teknisiä ratkaisuja 

implementoitu. Vesihuoltolaitosten käytännön riskienhallinta näyttäisi siten itse asiassa olevan 

paremmassa mallissa, kuin mitä laitokset ehkä itse arvelevat sen olevan. Pääosassa näyttäisi olevan 

tekninen varautuminen järjestelmän toiminnan ylläpitoon. Toimintaprosessien ja häiriötilanteen 

toiminnan suunnittelu sen sijaan näyttäisi vaativan erityistä ponnistelua tason kohottamiseen. 

Valmisteilla oleva standardi talousveden tuotannon riskien ja häiriötilannehallinnalle tuonee 

yhdenmukaisuutta varautumiseen (kts luku 3.2). Standardissa käsitellään myös 

häiriötilanneviestintää joka tuonee parannusta nykykäytäntöön edellyttäen, että standardi otetaan 

käyttöön. 

Yksinkertaisimmillaan varautuminen tarkoittaa sitä, että on etukäteen miettinyt miten toimitaan 

mikäli veden laatu tai määrä ei täytä vaatimuksia. Hyväkään varautuminen tai mittavasti teknisiä 

toimenpiteitä ohjaava valmiussuunnitelma ei kuitenkaan yksinään riitä. Varautumisen tulee myös 

sallia uusien uhkakuvien integrointi suunnitelmaan suhteellisen helposti. Esimerkiksi 

sijaisjärjestelyjen suunnittelua talousveden saannin turvaamiselle tulisi miettiä säännöllisesti. Yksi 

vesihuoltotoimialan tärkeimpiä riskienhallinnan tehtäviä on varmistaa, että mikäli vahinko tapahtuu, 

asiasta saadaan mahdollisimman nopeasti tieto asukkaille. Hyvä esimerkki tästä on selkeä 

suunnitelma siitä, miten keittokehotusten nopea ja täsmällinen anto toteutetaan siten, että kaikki 

asukkaat ovat tästä tietoisia. 

Viestinnän täsmällinen suunnittelu puuttuu vielä suurelta osalta toimijoita. Varsinainen suunnitelma 

häiriötilanteista viestimiseen vesihuoltopoolin kyselyn perusteella olisi vain noin kolmanneksella 

vesihuoltolaitoksilta. Kunnallisen terveydensuojeluviranomaisen valmiussuunnittelun osana on 

häiriötilanteiden viestintäsuunnitelman laatiminen. Vesihuoltolaitoksen viestintäsuunnitelmassa on 

varmistettava tehokas tiedonkulku viranomaisten kanssa, laitoksen sisällä sekä asiakkaille. 

Esimerkiksi yhteydet erityisen haavoittuviin kiinteistöihin kannattaa myös etukäteen suunnitella. 

Terveydensuojeluviranomainen vastaa tiedotuksesta kun kyseessä on saastumisepäily tai epidemia ja 

43

laitos puolestaan jakeluhäiriöissä ja esteettisen laadun häiriöissä. Onnistuneella viestinnällä voidaan 

esimerkiksi veden saastumisesta huolimatta välttää mittaavia terveysvaikutuksia. 


6.4.1 Riskiarviointi 

Riskinarvioinnin osalta selkeästi heikoimmaksi kohdaksi talousveden toimitusketjussa 

vesihuoltolaitokset kokevat asiakaskiinteistöjen vesilaitteet. Samankaltainen asetelma voidaan 

havaita aiheuttajien tunnistamisessa: vesihuoltolaitosten näkökulmasta tekniset viat muualla 

järjestelmässä kuten esimerkiksi asiakaskiinteistöissä on huomioitu riskien aiheuttajista kaikkein 

huonoiten. Kuluttajia ja kiinteistöjä käsitellään tässä hankkeessa kiinteistöjen vesilaitteiden 

talousvedelle aiheuttamien riskien kautta sekä myös riskin kokijoina. Kiinteistöjen vastuulla on 

varmistaa, ettei heidän toiminnastaan aiheudu talousvedelle riskejä. Uudisrakentamisen riskit ovat 

asiantuntijapaneelin näkemyksen mukaan hyvin hallinnassa ja sen aiheuttamat riskit arvioidaan 

pieniksi. Suuremmissa teollisuuslaitoksissa sekä vedenlaadusta riippuvaisessa 

elintarviketeollisuudessa riskejä arvioidaan suhteellisen säännöllisesti osana yrityksen riskienhallintataikka 

laadunhallintajärjestelmää. Näissä tapauksissa riskien arviointi keskittyy pääasiassa omaan 

tuotantoon kohdistuviin riskeihin, mutta hyvin toteutettu kiinteistöjen vesijärjestelmien 

riskienhallinta vähentää myös teollisuuslaitoksen vedenjakelujärjestelmälle aiheuttamia riskejä. 

Seuraavassa laatikossa on kuvattu yleispiirteisesti Valion käyttämää toimintatapaa ja sen tuloksia 

käyttämänsä veden laadun varmistamiseksi. 

44

Käytännön kuvaus 

Valio kävi läpi 2004 sille vettä toimittavat vesihuoltolaitokset (15 laitosta) ja pyrki arvioimaan 

toimittajia samalla tavalla kuin muita raaka-aineen toimittajia arvioidaan. Vesi, veden laatu ja sen 

saatavuus ovat Valion toiminnalle erittäin kriittisiä tekijöitä, joten vesihuoltolaitokset ovat Valion 

keskeisiä yhteistyökumppaneita. 

Laitoksille lähetettiin etukäteen kysely aiheesta ja tämän jälkeen kartoitusta jatkettiin 

vesihuoltolaitoksilla paikan päällä. Vesihuoltolaitoksilla käytiin läpi niiden toimintaa, 

käsittelymenettelyjä ja laadunvarmistuksen laajuutta. Laitoksilla myös kerrottiin talousveden 

merkityksestä Valion tuotannossa sekä käytiin läpi odotuksia ja toiveita vesihuoltolaitosten 

toiminnan kehittämiseksi. 

Vain 2/15 vesihuoltolaitosta olisi hyväksytty Valion toimittajaksi Valion yleisten toimittajille 

asetettujen kriteereiden mukaan, vaikka vesihuoltolaitosten toiminta onkin kartoituksen perusteella 

lakien ja asetusten mukaista. Laitoksilla havaittiin olevan erittäin vaihtelevan tasoista toimintaa 

erityisesti tiedon saatavuuden ja asiakaslähtöisyyden suhteen. Vesihuoltolaitosten ymmärrys veteen 

kohdistuvan riskienhallinnan kriittisyydestä ei koettu olevan riittävällä tasolla. Havaittiin, että 

vaatimukset, jotka kohdistuvat vesihuoltolaitoksiin ja elintarviketeollisuuteen ovat hyvin erilaisia 

erityisesti liittyen maineriskiin. Selvityksen jälkeen kaikille Valion tuoretuotelaitoksille hankittiin UVlaitteet 

ja kloorausvalmius. 

Hyödyt 

• Lisätty tietoisuutta vesihuoltolaitoksilla elintarviketeollisuudesta ja erityisesti Valiosta 

asiakkaana 

• Saatu tietoa vesihuoltolaitosten toiminnasta, huoltovarmuuden tasosta ja vedenhankinnan 

riskeistä 

• Saatu käsitys poikkeustilanteiden hallinnasta vesihuoltolaitoksilla 

• Mahdollisuus tiivistää yhteistyötä ja parantaa viestintää vesihuoltolaitoksen ja veden 

käyttäjän välillä 

Vaaditut panostukset 

• Vedenkäyttäjän mietittävä auditointiprosessin kulku 

• Vesihuoltolaitoksen ja veden käyttäjän ajallinen panostus kartoitukseen 

• Tarkastettavat asiakirjat pitäisi olla vesihuoltolaitoksilla valmiina 

Vastuu kiinteistöjen vesilaitteiden toiminnasta on kiinteistön omistajalla ja haltijalla. Se ei kuitenkaan 

poista tosiasiaa, että vesihuoltolaitoksen toimittama talousvesi tai talousvesiverkosto voi 

kiinteistössä tapahtuneen virheen johdosta saastua. Vesihuoltolaitokselle kiinteistöjen 

potentiaalisesti aiheuttama riski tulisi riskiarvioinnissa käsitellä yhtenä oman toiminnan 

ulkopuolisena riskinaiheuttajana muiden joukossa. Vesihuoltolaitoksen vastuulla on siten arvioida, 

45

minkälaisia ja miten suuria kiinteistöjen aiheuttamat riskit ovat vesihuoltolaitoksen vesijärjestelmälle. 

Hankkeen työpajassa kiinteistöjen aiheuttamat riskit arvioitiin kuitenkin edustavan vähäisempää 

kokonaisriskiä kuin ketjun alkupään riskit. Vaikka tämä perustuu subjektiiviseen arvioon, näkemystä 

tukee se, että mitä aikaisemmassa vaiheessa toimitusketjua häiriö tapahtuu, sitä laajemmin se voi 

vaikuttaa toimintaan. Toisaalta myös verkostossa tapahtuva haveri, tai kiinteistöstä verkostoon 

siirtynyt haveri, on vakava. Jatkuvatoiminen veden laadun valvonta kattaa parhaimmillaankin vain 

muutamat verkostopisteet, joten saastunut vesi saattaa levitä laajalle jakeluverkostoon ennen kuin 

se havaitaan. Verkostossa tapahtunutta veden pilaantumista ei voida enää käsittelyllä korjata. 

Pienemmän vesiosuuskunnan kohdalla kiinteistöjen aiheuttamat riskit ovat usein erityisen hankalasti 

arvioitavissa. Koska riskin aiheuttaja on ulkoinen osapuoli, tätä ei aina huomioida oman toiminnan 

riskiarvioinnissa. Merkittäviä puutteita voi esiintyä myös kiinteistöjen vesilaitteiden kunnossapidossa 

ja erityisesti tämän riskin hahmottaminen on haastavaa. Riskikohteita voivat olla esimerkiksi 

maatalous, oman kaivon omistavat taloudet, joilla on myös kytkentä vesihuoltolaitoksen veteen, 

korjaamot, pienteollisuus, pesulat, huoltoasemat, uima-altaat jne. Näiden huomioiminen vaatii sekä 

riskialttiiden kohteiden tunnistamista omalla jakelualueellaan että näiden kohteiden riskienhallinnan 

tason arviointia. Tässä vesihuoltolaitosten käytännön haastetta arvioida kiinteistöjen aiheuttamaa 

riskiä edesauttaisi yhteistyö viranomaisten kanssa. 


Yksi tärkeimmistä riskienhallintatoimista on varmistaa että kiinteistön laitteet ja asennukset ovat 

rakentamismääräysten mukaisia. Kiinteistön haltijan hyvänä käytäntönä olisi tarkistaa aina 

vesilaitteiden korjaus- taikka muutostöiden yhteydessä, tarvitaanko toimenpiteelle rakennuslupa. 

Lisäksi tunnistettiin haasteelliseksi alueeksi vesilaitteiden tuotteiden kelpoisuuden valvonta. Yleisesti 

tunnistettiin tarve varmistaa, että esimerkiksi kiinteistöjen hallintajärjestelmissä huomioitaisiin 

seuraavat tekijät: 

• Muutostöiden yhteydessä tulisi aina varmistaa tarvitaanko rakennuslupaa 

• Muutostöiden yhteydessä tehtävä riskinarviointi 

• Vesilaitteiden huoltovälin ja huoltotoiminnan laiminlyönnin huomioiminen riskin 

aiheuttajana 

• Kriittiset kohteet, joissa korjaustyöt voivat aiheuttaa riskin, tulisi tunnistaa etukäteen 

• Huoltokirjaa (käyttö- ja huolto-ohjetta) tulee käyttää asianmukaisesti ja tehdä merkinnät 

havainnoista ja korjauksista 

Menettelemällä näin voidaan ottaa viranomaisen asiantuntemus avuksi riskiarviointiin. Mikäli 

toimenpide ei vaadi rakennuslupaa, kiinteistö voi myös pyytää vesihuoltolaitosta tarkastamaan 

suunnitelman toimenpiteen toteuttamiselle ja/tai tehdyn työn säännöstenmukaisuutta ennen näiden 

käyttöönottoa. Osa vesihuoltolaitoksista tarjoaa tällaista palvelua kaikille asiakkailleen osana omaa 

riskienhallintaa, jolloin vesihuoltolaitoksen asiantuntemus on kiinteistöjen vesija 

viemärisuunnittelussa ja työn toteutuksessa käytössä. 

Käytännössä vesihuoltolaitoksen käytettävissä olevat riskienhallintatoimet ovat: 

• tekniset ratkaisut jotka estävät kiinteistöstä takaisinvirtausta vesijakelujärjestelmään 

46

• tiedottaminen laajasti kiinteistöille heidän velvollisuuksistaan 

• yhteistyö viranomaisten kanssa riskikiinteistöjen havaitsemiseksi sekä kiinteistöjen 

opastuksen, neuvonnan ja tarkastusten järjestämiseksi 

Kiinteistöjen vesilaitteiden huollon tai määräajoin tapahtuvan tarkastuksen laiminlyönti voi aiheuttaa 

piileviä riskejä. Oleellinen riskienhallintakeino onkin tunnistaa huoltoa tarvitsevat vesilaitteistot sekä 

määritellä näille huoltoväli. Liitteessä 7 on asiatuntijapaneelin pohjalta esitetty ehdotus tärkeimmistä 

huoltotoimista, joita kiinteistö voi käyttää pohjana oman huoltotoiminnan suunnittelussa. 


Kuluttajan kannalta tärkeää on paitsi vesihuoltolaitoksen myös viranomaisten tekemät suunnitelmat 

tehokkaalle häiriötilannetiedottamiselle. Kiinteistöjen kohdalla näyttäisi vielä olevan puutteellista 

tietoisuutta siitä, miten ja koska kiinteistöjen tulisi ottaa yhteyttä vesihuoltolaitokseen mahdollisesta 

häiriöistä. Nokian tapahtumat ja näiden seurauksena sosiaali- ja terveysministeriön lähettämä 

selvityspyyntö 60 kiinteistöjen riskienhallinnan tilasta on nostanut asiasta tietoisuutta, mutta vielä 

lienee paljonkin parannettavaa ja tehokasta tiedonjakoa kohdejoukoille olisi suotavaa. 

6.5 WSP-mallin sovellettavuudesta Suomeen 

WSP-mallin mukaista riskienhallintajärjestelmää pidettiin Suomen pilottikokeilussa varsin 

raskassoutuisena. Todennäköisyyksien ja seurausten luokitteluun on WSP:ssä esitetty viisiportainen 

malli 61 , josta voidaan muodostaa 5x5 -matriisi vaarojen priorisointia varten. Mallin menetelmistä ei 

aina ole suoraa hyötyä Suomessa tehtäville riskiarvioille, sillä WSP on tarkoitettu globaaliksi malliksi, 

jonka soveltaminen Suomen olosuhteisiin vaatii aina paikallista sovitustyötä. WSP-ohjeistus 62 

kannustaakin omien priorisointimallien kehittämiseen. Näin tehtiin mm. Suomen pilottiselvityksessä 

osallistuneissa laitoksissa. Riskien priorisointi ilman valmista mallia asettaa kuitenkin lisähaasteita. 

Suurille ja keskisuurille vesihuoltolaitoksille kehitetty kansallinen priorisointimalli tai -esimerkki sekä 

mallipohja koko riskienhallintajärjestelmän toteuttamiseen ja ylläpitoon helpottaisi mahdollisesti 

Suomessakin sovellettavaksi tulevan WSP-mallin toteuttamista. 

Pienelle ja keskisuurelle vesihuoltolaitokselle tehdyn pilottiselvityksen tuloksena oli, etteivät HACCP 

menetelmän mukaisesti laaditut kriittiset valvontapisteet voi taata jaettavan talousveden 

turvallisuutta kyseisillä laitoksilla kaikissa olosuhteissa. Kriittiset valvontapisteet todettiin melko 

hyviksi kemiallisten vaaratekijöiden suhteen, mutta mikrobiologisen saastumisen aiheuttaman veden 

60 Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi 14.12.2007 kuntien terveydensuojeluviranomaisia selvittämään, onko vesi-laitosten 

verkostoon liitetyissä asiakaskiinteistöissä käytetty sellaisia teknisiä ratkaisuja, joista voisi aiheutua terveyshaittaa. Torkkeli- 

Pitkäranta ja Rapala 2008 

61 Seuraukset: kuoleman mahdollisuus suurelle asujaimistolle; kuoleman mahdollisuus pienelle asujaimistolle; haitallinen 

suurelle asujaimistolle; haitallinen pienelle asujaimistolle; ei vaikutusta, ei havaittavissa 

Todennäköisyys: esiintyy kerran päivässä; esiintyy kerran viikossa; esiintyy kerran kuussa; esiintyy kerran vuodessa; esiintyy 

kerran viidessä vuodessa 


47

laadun heikkenemisen ennakointi ei käytössä olleilla menetelmillä nähty mahdollisena. Kaiken 

kaikkiaan selvityksen tekijät eivät suositelleet kriittisten valvontapisteiden määrittämistä pienille 

vesihuoltolaitoksille, vaan kannattivat yksinkertaisempaa tarkistuslistaa. 63 

WSP:n laajuus lisää paineita ulkopuolisen avun käyttöön. Kemiallista vaaraa aiheuttaa esimerkiksi 

maatalouden lannoitteet ja tieliikenne. Suomessa on paljon vesihuoltolaitoksia, joilta ei löydy 

kemian- tai mikrobiologianalan asiantuntijoita. Suomen pilottiselvityksessä WSP:n tekeminen 

todettiin vaativaksi – jopa asiantuntijoille. WHO suosittaakin pienille laitoksille WSP:n laadinnan 

avuksi teknologiakohtaisten geneeristen WSP-mallien kehittämistä tai vaihtoehtoisesti ohjeita, jotka 

esimerkein tukisivat paikallista WSP:n tekemistä. Toisaalta pienet vesihuoltolaitokset voisivat myös 

löytää hyötyä siitä, että yhdistäisivät voimansa WSP:tä laadittaessa. WHO:n WSP-dokumentissa 

korostetaan myös, että pienten laitosten tulisi WSP:n osalta keskittyä pääasiallisesti mikrobiologisen 

laadun ja erityisesti ulosteperäisten patogeenien kontrollointiin 64 . Suomessa viranomaiset voisivat 

kehittää vastaavan suosituksen, jossa huomioitaisiin maamme olosuhteet. WSP:n jalkauttaminen 

Suomessa myös pienille vesihuoltolaitoksille vaatinee panostusta kansallisella tasolla WSP-mallien 

ja/tai ohjeiden laatimisen sekä erilaisten neuvonta- ja opastustehtävien muodossa. 

6.6 Kokonaisjärjestelmän riskienhallinta 

Vesihuollon kokonaisjärjestelmän kannalta voidaan todeta että parhaiten hallittuja ovat 

vesihuoltolaitoksen toiminnasta aiheutuvat riskit. Raakavesilähteiden riskejä hallitaan laitosten osalta 

muun muassa vedenottamoissa, mutta raakavedenmuodostumisalueiden riskienhallinta on 

haastavampaa alueiden useiden toimijoiden ja yksiselitteisten vastuiden puuttumisen vuoksi. 

Raakaveden suhteen vesihuoltolaitoksen tärkeimpiä käytännön riskienhallintatoimia on varmistaa, 

että raakaveden laatu on laitoksen käsittelymenetelmään nähden riittävä ennen kuin vesi otetaan 

vesihuoltolaitoksen järjestelmään. Raakaveden muodostumisalueilla vesihuoltolaitos voi yhtenä 

sidosryhmänä osallistua suojelutoimien suunnitteluun, mutta varsinaisiin riskienhallintatoimiin sillä ei 

yleensä raakaveden muodostumisalueella ole toimivaltaa. Eräät laitokset ovat hankkineen 

pohjavesialueiden maita omistukseensa pystyäkseen paremmin hallitsemaan alueen riskejä. 

Kiinteistöjen veden laadulle aiheuttamat riskitekijät on huomioitu kirjavimmin. Tässä Nokian 

häiriötilanteen saama julkisuus on nostanut asiaa pinnalle ja parantanut tietoisuutta sekä riskien 

hallinnan tasoa kiinteistöissä. Vesihuoltolaitosten kannalta jakeluverkostoon liittyneistä kiinteistöistä 

veden laadulle aiheutuvat riskit tulisi tunnistaa ja huomioida toiminnassa laitoksilla olevien hyvin 

rajallisten mahdollisuuksien mukaan. 

Yhtään erityisen paljon käytössä olevaa riskikartoitus-, arviointi- tai hallintamenetelmää ei 

tunnistettu, sen sijaan suosituksia menetelmän käytölle näyttäisi olevan kysyntää pienemmissä 

laitoksissa. Isompien laitosten kohdalla tarve harmonisoidulle menetelmälle on ehkä marginaalista, 

joskin on todettavaa, että kyselyn mukaan 10 % isoista laitoksista ei ollut toteuttanut riskiarviointia. 

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tämä lienee suurin puute. Pienten laitosten kohdalla tarve 

63 Molarius 2004 

64 WSP, Luku 13 Water safety plans for small systems 

48

yhteiselle menetelmälle näyttäisi merkittävältä. Huomattavaa on, että vaikka viime vuosina on 

kehitetty muutamiakin pienen laitoksen riskientunnistamista tukevia listoja, tietoisuus näistä ei näytä 

olevan hyvällä tasolla. Yhden, viranomaisten suositteleman menetelmän tunnistaminen ja 

jalkauttaminen voisi huomattavasti parantaa tätä tilannetta. Kokonaisuuden hallinnassa on kaiken 

kaikkiaan tekemistä. Kyselyyn vastanneet ehdottivat monia erilaisia keinoja, joilla viranomaiset 

voisivat tukea mahdollisten riskienhallinnan lisävaatimusten toteuttamista. Useimmiten vastaajat 

ehdottivat jonkinlaisten konkreettisten riskienhallinnan dokumenttien mallin tuottamista toiminnan 

tueksi. Eräs vastaaja ehdotti, että viranomaisilla tulisi olla valmius ”iskuryhmään”, joka voi nopeasti 

toteuttaa esim. kloorauksen pienessäkin vesihuoltolaitoksessa. Toinen ehdotus oli, että 

varautumissuunnitelmat tai vastaavat käytäisiin läpi viranomaisten kanssa ja niihin saataisiin 

hyväksyntä. Tässä toisaalta voisi toiminta herkästi ajautua byrokraattiseksi. 

Taulukkoon 4 on koottu arvio vesihuoltojärjestelmän eri osien ja riskienhallinnan eri vaiheiden 

toteuttamisen tasosta. Taulukko on toteutettu asiatuntija-analyysinä perustuen kyselyn ja 

haastatteluiden tuloksiin. Taulukkoa tarkennettiin hankkeen työpajakeskustelujen perusteella, joissa 

esiin tuli työpajaan osallistuneiden viranomaisten ja toimijoiden näkökulmat tilanteesta. Tason 

arviointi perustuu kahden kysymyksen arviointiin: a) miten suuri osa laitoksista on kyseisen 

riskienhallintatoimen toteuttanut ja b) millä laatutasolla (subjektiivinen asiantuntija-arvio yleisestä 

laadusta perustuen hankkeen aineistoon). Hyvä taso tarkoittaa siten, että selkeä enemmistö (yli 90 %) 

on toteuttanut toimenpiteen (tieto kyselystä) ja sen laatu on riittävän hyvä (subjektiivinen 

asiantuntija-arvio). Tyydyttävä tasoa edustaa 90-70 % toteutus ja tyydyttävä laatu. Välttävää tasoa 

edustaa 70-50 % toteutustaso ja välttävä laatu. Huonoksi toteutustasoksi on määritelty alle 50 % 

kattavuus ja sekä heikko laatu. Tapauksissa, joissa kattavuuden ja laadun perusteella tehdyt arviot 

olivat eri, luokiteltiin riskienhallinnan taso heikommalle luokalle. Laatutaso on väistämättä 

subjektiivinen arvio, jota tässä edustaa paitsi vesihuoltolaitosten arvioit omasta tasostaan (kysely) 

myös työpajan monien viranomaisten ja yritysten näkemys sekä kiinteistöjen vesilaitteiden osalta 

asiantuntijapaneelin näkemykset. Lisäksi on huomioitava, että taulukko on karkea yleistys tapausten 

monimuotoisuudesta kunkin taulukon osan kohdalla (mm. pinta/pohjavesiesiintymät, erikokoiset 

vesihuoltolaitokset, erityyppiset ja -ikäiset kiinteistöt), mutta sen avulla on mahdollista saada 

yleiskuva vesihuollon riskienhallinnan kokonaistilanteesta Suomessa. 

49

Taulukko 4. Yhteenvetoarvio vesihuoltojärjestelmän eri osien ja riskienhallinnan eri vaiheiden 

toteuttamisen tasosta 

Riskienhallinnan 

vaihe/osa 

Raakavesilähde ja 

muodostumisalue 

Veden käsittely ja 

jakelu 

Kuluttajat ja kiinteistöjen 

vesilaitteet 

Riskikartoituksen ja 

riskiarvion 

toteuttaminen 

Pohjavesialueiden 

luokittelu ok. 

Arvioinnin (suojaalueet 

ja 

suunnitelmat) 

kattavuus heikko. 

Pintavesilähteillä 

riskiarvio vähäistä. 

Vaihtelevaa. 

Pienimmillä laitoksilla 

heikkoa. 

D1 soveltuva, mutta 

käytännössä 

huolto/korjaus heikkoa. 

Riskienhallinnan 

toimenpiteiden 

toteuttaminen 

Suoja-alueet ja 

suunnitelmat ok, 

kattavuus heikko. 

Pintavesilähteillä 

vähäistä. Raakaveden 

laadunseurannassa 

kehitettävää. 

Vaihtelevaa, usein 

heikohko. Pienimmillä 

laitoksilla heikkoa. 

Vanhojen kiinteistöjen 

vesilaitteistot ongelma. 

Varautuminen 

Ei selkeää prosessia 

suoja-alueen 

ulkopuolella, 

pelastusviranomaisen 

aktiivisuuden varassa. 

Kohtalainen 

valmiussuunnittelupeittävyys. 

Ei juuri varautumista 

(poikkeuksia mm. 

elintarviketeollisuudessa). 

Riskienhallinnan tasoa arvioidessa tulee huomioida, että johtuen riskienhallinnan toteutuksen 

epämuodollisuudesta vesihuoltolaitoksilla tilanne voi näyttää synkemmältä kuin mitä se 

todellisuudessa on. Riskienhallintaa mielletään vielä osittain erillisenä toimintona, eikä päivittäisen 

työn yhteydessä tehtyjä riskiarviointeja tai riskienhallintatoimia osata aina sellaisiksi tunnistaa, vaikka 

oman toiminnan jatkuvuuden varmistamisen kannalta näitä kysymyksiä luontaisesti alalla 

pohditaankin. Toisaalta on selvää, että riskitietoisuus on hyvinkin kirjava, vaihdellen aina siitä, että 

oman toimintaan ei mielletä kuuluvan riskejä lainkaan aina aktiiviseen riskienhallintaa osana 

päivittäistä työtä. Vaikka heikkoja laitoksia selkeästikin on, löytyy maastamme myös aivan 

erinomaisia esimerkkejä pitkälle viedystä suunnitelmallisesta riskienhallinnasta. 

50

7 Johtopäätökset ja kehittämistarpeet 


Pohjavesi: Raakavesilähteinä käytettävien pohjavesilähteiden kansallisen tason riskikartoitus on 

alustavasti toteutettu pohjavesialueiden luokittelun myötä. Vaikka niiden sisältöjen ja toteutuksen 

taso vaihtelevat, tulisi niiden periaatteessa sisältää myös muut riskienhallinnan peruselementit: 

riskiarvion, riskienhallintatoimien valinnan ja suunnittelun sekä jossain määrin myös varautumisen 

näkökulmia. Pohjavesialuekohtainen riskienhallinnan taso perustuu pitkälti päätökseen, mille 

pohjavesialueille pohjavedenottamoiden suoja-alueita tai pohjavesialueiden suojelusuunnitelmia 

toteutetaan. Päätösten perusteella maamme pohjavesialueet jakautuvat riskienhallintamielessä 

karkeasti ottaen kahteen luokkaan: riskienhallintatoimien piirissä olevat ja niiden ulkopuoliset alueet. 

Suomessa on edelleen merkittävä määrä riskialtteiksi luokiteltuja ja I-luokan pohjavesialueita, joilla ei 

ole toteutettu suoja-alueita tai suojelusuunnitelmia. Tällöin kaavoituksen rooli riskienhallintatoimena 

kasvaa. Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien kehittämistarpeita tunnistettiin jo Rintalan ja 

kumppaneiden julkaisussa 65 . Myös suojelusuunnitelmien sisältöön, toteutukseen ja lailliseen 

asemaan tulisi kiinnittää huomiota. 

1. Kehityskohde: Pohjavedenottamoiden riskienhallintamenetelmänä pohjavesialueiden suojaalueet 

ja suojelusuunnitelmat ovat kohtalaisen toimivia. Pohjavesien suojasuunnitelmien ja 

suoja-alueiden laajentaminen erityisesti riskialtteiksi tunnistetuille pohjavesialueille olisi 

suotavaa. Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien ja suoja-alueiden laajempi toteuttaminen 

Ympäristöhallinnon suunnitelmien mukaisesti parantaisi huomattavasti pohjavesialueiden 

riskienhallintaa. Lisäksi vesienhoitosuunnitelmien tuottamaa lisätietoa tulisi hyödyntää 

pohjavedenottamoiden riskienhallinnassa. 

2. Kehityskohde: Kaavoituksessa tulisi huomioida erityisesti pohjavesialueet, jotta mahdollisia 

toiminnallisia riskejä voitaisiin pitkällä tähtäimellä minimoida. Jotta toiminta olisi 

suunnitelmallista, tälle tulisi kehittää yhteinen toimintamalli ja ohjeistus kansallisella tasolla. 

Pintavesi: Raakavesilähteinä käytettävien pintavesilähteiden osalta riskienhallinnan koordinointia ei 

tehdä. Riskienhallintataso on hyvin vaihtelevaa ja hajanaista. Siten tilanne on samankaltainen 

pohjavedenottamoiden suoja-alueiden ja suojelusuunnitelmien ulkopuolisten pohjavesiesiintymien 

kanssa. Vesihuoltopalvelujen turvaamisen kannalta on järkevää panostaa raakavesilähteen laadun 

riskienhallintaan. Näiden riskien hallitseminen syntypaikalla tai niiden syntymisen estäminen tullee 

aina monin verroin edullisemmaksi kuin varalähteiden käyttöönotto tai muiden vaihtoehtoisten 

ratkaisuiden kehittäminen raakavesilähteen saastuttua. 

3. Kehityskohde: Kevyenkin riskikartoituksen toteuttaminen vedenhankintaa palveleville 

raakavesilähteille ja muodostumisalueille viranomaisten ja alueen toiminnanharjoittajien 

yhteistyönä edesauttaisi ennaltaehkäisevien riskienhallintakeinojen tunnistamista ja 


51

toteuttamista. Tätä varteen olisi suotavaa luoda kansallisesti suositeltava menettelytapa 

käytännön työn toteuttamisen tueksi. Alueellisista viranomaisista alueellisella 

ympäristökeskuksella olisi tähän riittävää osaamista ja vetovastuu istuisi luontevasti heille. 

Tulokset tulisi myös kommunikoida kaavoittajille. Vesienhoitosuunnitelmissa tulisi ottaa 

tämä näkökulma huomioon ja olisi mietittävä menettelytapa, jolla vesienhoitosuunnitelmat 

parhaiten tukisivat vedenottoon käytettävien pintavesi-esiintymien riskienhallintaa. 

Sekä pinta- että pohjavettä hyödyntäville laitoksille tärkein riskienhallinnan toimenpide on 

käytettävän raakaveden laadunvarmistus, jotta mahdollisiin vedenkäsittelyprosessin tehokkuutta ja 

tuotettavan talousveden laatua uhkaaviin raakaveden laatupoikkeamiin voidaan nopeasti puuttua. 

Näytevälit ovat kuitenkin useissa pienten pohjavesilaitosten tapauksissa niin harvoja, että 

pilaantuneen veden havaitseminen tapahtuu todennäköisimmin vasta kuluttajan toimesta. 

Raakaveden laadun varmistaminen on siten osittain puutteellista. Käytännön riskienhallintatoimena 

laadunvarmistus on kuitenkin riskienhallintatoimena erittäin tärkeä ja laitoskohtaisesti tulisi miettiä 

miten tätä voidaan tehokkaasti kehittää. 

Raakavesilähteeseen kohdistuvissa riskitilanteissa keskeistä olisi varmistaa toimiva tiedonkulku 

pelastustoimen, terveydensuojeluviranomaisen, ympäristöviranomaisen (kunnallinen ympäristöviranomainen 

tai alueellinen ympäristökeskus) ja vesihuoltolaitoksen välillä, jotta kaikki keskeiset 

toimijat saisivat varmasti riittävät tiedot riittävän aikaisin ja häiriötilanteen hallinta olisi 

mahdollisimman jouhevaa. 

4. Kehityskohde: Toimivan järjestelmän luominen raakavesilähteen pilaantumisen 

ennakoimiselle ja riskienhallintatoimien käynnistämiselle edesauttaisi riskienhallinnan tason 

nostamista. Viranomaisille ja vesihuoltolaitoksille tulisi saada riittävän aikaisin tietoa 

sellaisista onnettomuuksista, joissa vettä pilaavaa ainetta on päässyt joko pintaveteen tai 

pohjavesialueen maastoon. Häiriötilannetoiminnan koordinoinnissa pelastustoimen rooli on 

usein merkittävä. Toisaalta myös alueellisella ympäristökeskuksella on merkittävää 

osaamista. Molempien viranomaisten panostusta tarvitaan toimivan suunnitelman 

luomiseksi. 


Vesihuoltolaitosten ydintoimintaa koskeva riskienhallinnan taso on yleisesti parempi suurissa kuin 

pienissä laitoksissa, mutta taso vaihtelee voimakkaasti myös samankokoisten laitosten välillä. Myös 

merkittävällä osalla suuremmista laitoksista riskienhallinnan taso vaikuttaa heikolta. Vain 

vähemmistö keskisuurista ja pienistä laitoksista on toteuttanut riskienhallintaa järjestelmällisesti. 

Toisaalta on todettava, että muodollisen riskienhallinnan prosessien ja toimien puuttuessakin 

laitoksilla arvioidaan riskejä ja toteutetaan tarvittavia toimia muun toiminnan ohella. Toteutettuja 

toimia ei välttämättä mielletä riskienhallinnaksi vaan osaksi perustoimintoja – samalla tavoin kuin 

henkilöautomatkustaja mieltää turvavyön käytön luonnollisena tekona. Tästä johtuen alalla 

vaikuttaisi olevan piilevää potentiaalia riskienhallinnan tason nostamiseksi pienillä lisäpanostuksilla. 

5. Kehityskohde: Riskienhallinnan merkityksen viestintä ja yksinkertaisten toimintamallien 

tarjoaminen voisi ohjata laitoksia terävöittämään nykyisiä toimiaan ja käytäntöjään ja siten 

nostaa riskienhallinnan vaikuttavuutta. Viestin jalkauttamiseen tehokkain taho lienee 

52

vesihuoltoalan omat toimialajärjestöt, mutta myös viranomaiset voisivat omalta osaltaan 

edistää tätä tarkastustoiminnassaan. 

Riskienhallinnan ensimmäisiä vaiheita, riskikartoitusta ja riskiarviointia, on toteutettu useimmilla 

vesihuoltolaitoksilla. Riskiarvioita ei kuitenkaan pääosin ole tehty kovinkaan järjestelmällisesti ja 

myös kattavuudessa on puutteita. Riskiarviot keskittyvät etupäässä vesihuoltolaitosten ”oman 

järjestelmän” arviointiin, vaikka ulkoiset tekijät aiheuttavat myös merkittäviä riskejä. 

6. Kehityskohde: Ulkoiset uhat ovat pääosin laitoksille samankaltaiset – esimerkiksi myrskyt, 

tulvat, muut onnettomuudet. Näitä voitaisiin siten mallintaa keskistetysti esimerkiksi 

asianomaisten ministeriöiden toimesta ja tarjota tulokset laitosten käytettäväksi. Arvioiden 

tarkentaminen paikallisiin olosuhteisiin olisi huomattavasti helpompaa kuin arvioin 

tuottaminen alusta asti. 

Riskiarvioinnin tulosten siirtymisessä riskienhallintatoimiksi on myös puutteita. Vain vähemmistöllä 

laitoksista toiminta on järjestelmällistä. Useilla laitoksilla eteneminen riskienhallinnan edellistä 

vaiheista riskienhallintatoimien toteuttamiseen on osoittautunut haasteelliseksi. Riskiarviointi ilman 

riskienhallintatoimien toteuttamisen sitomista tähän vähentää huomattavasti riskiarvioinnista 

saatavia hyötyjä. Toisaalta tässä asiassa voi hyvinkin olla, että käytännössä laitoksilla toteutettuja 

toimia ei aina osata yhdistää riskiarvioon. Näin olleen tilanne voi olla arvioitua parempi. 

Varautumistoimenpiteitä sekä varautumis- ja valmiussuunnitelmia on vesihuoltolaitoksilla toteutettu 

kohtuullisesti - varsinkin verrattaessa ennakoiviin riskienhallintatoimiin. Useimmat 

vesihuoltolaitokset voisivat edelleen tiivistää yhteistyösuhteita viranomaisiin sekä 

vesihuoltojärjestelmän toiminnan kannalta kriittisiin yhteistyökumppaneihin (mm. energiayhtiöt, 

kemikaalien toimittajat, automaatiojärjestelmien toimittajat). Näin häiriötilanteissa toiminta olisi 

mahdollisimman tehokasta. Tällä hetkellä viestinnän toteuttamiseen ei vaikuttaisi olevan selkeitä ja 

aukottomia menettelyjä pohjavesialueiden suoja-alueita lukuun ottamatta. 

7. Kehityskohde: Veden laatuun ja määrään kohdistuvista häiriöistä tulisi olla toimiva ja 

testattu viestintäsuunnitelma. Näin voitaisiin varmistaa että esimerkiksi keittokehotukset 

saataisiin mahdollisimman nopeasti tiedotettua. Myös viestinnässä alueellisen 

terveydensuojeluviranomaisen ja vesihuoltolaitosten välillä tulisi paneutua tähän. Tehtävä 

soveltuisi yhdessä toteutettavaksi – mielellään alueellisella tasolla ja pelastustoimen 

koordinoimana. 


Kiinteistöjen vesilaitteistoihin liittyvät riskit on katsottu siinä määrin merkittäviksi, että on luotu 

vesilaitteistojen rakentamista koskevia rakentamismääräyksiä. Siten voidaan katsoa, että 

kiinteistöjen vesilaitteistoja koskeva riskiarviointi on toteutettu kansallisella tasolla ja se on johtanut 

rakentamismääräyksien laatimiseen. Riskipriorisointi on toteutettu kokoelmaan sisällytettävien 

määräysten valinnan myötä. Määräyksillä ja ohjeilla on pyritty estämään merkittävimpien riskien 

syntyminen, jolloin kyseessä on riskienhallintatoimien tunnistaminen ja ohjeistus. 

Rakentamismääräyskokoelman koetusta selkeydestä huolimatta paneelissa tunnistettiin muutama 

kehityskohde: 

53

- Määräyksissä 2.3.2, 2.3.4 ja 3.2.1 koettiin olevan päällekkäisyyttä, jota voisi pyrkiä 

selkeyttämään. Esimerkiksi kohdan 2.3.4 viittaus putkimateriaaliin nähtiin mahdollisena 

siirtää johonkin muuhun kohtaan 

- Määräykseen 2.3.4 tai johonkin toiseen määräykseen suositeltiin lisättäväksi ammattimaisten 

keittiöiden ja pesuloiden laitteet, joilla muutetaan veden laatua. 

Eri viranomaisten (terveys- ja rakennusvalvonta) toimesta tehty kiinteistöjen haltijoille kohdistettu 

informaatio-ohjaus velvoitteista ja hyvistä käytännöistä puolestaan vähentäisi riskiä. 

Kiinteistöjen vesilaitteistojen osalta riskienhallinnan periaatteet tulevat siis täytetyksi kohtuullisen 

hyvin säädöstasolla. Säädökset ovat myös hyvin yksityiskohtaisesti ohjaavia. Asiaa koskevan 

säännöstön noudattaminen johtaa riskienhallinnan hyvään tasoon. Toisaalta varsinainen vaatimus 

siitä, että riskejä hallittaisiin käytännössä, puuttuu. Säädökset ovat pääosin selkeitä, mutta säädösten 

soveltamisen kohdalla esiin nousevat pätevyyskysymykset sekä toimijoiden sitoutuminen ja 

kiinnostus hyviin toimintatapoihin. Selkeimmin ongelmana on riskienhallinnan käytäntö, jossa 

riskienhallinnan ketjun loppuunsaattamisen haasteena on määräysten noudattaminen ja valvonta 

vanhoissa kiinteistöissä. Viranomaisilla ei kuitenkaan nähtävästi ole resursseja toteuttaa 

laajamittaista valvontaa varsinkaan muutostöille taikka huollolle. Niinpä kiinteistönomistajien ja 

haltijoiden tietoisuuden ja omavalvonnan edistäminen lienee ainoa realistinen tapa vaikuttaa asiaan. 

8. Kehityskohde: Liitteessä 7 esitetyt ehdotukset voisivat muodostaa osan kiinteistöille 

suunnatusta ”hyvien käytäntöjen” ohjeista. Näitä voisi olla saatavilla esimeriksi kunnan taikka 

vaikkapa toimintajärjestöjen kautta. Tämän toteuttaminen istuisi luontevasti 

ympäristöhallinnolle. 

7.4 WSP:n soveltaminen Suomessa 

Mikäli WSP-malli tulee Suomessa tulevaisuudessa pakolliseksi, on huolellisesti harkittava miten 

suhteellisen raskas alkuperäinen lähestymistapa sovitetaan erikokoisille toimijoille sopivaksi. 

Vaihtoehtoina on paitsi vesihuoltolaitoksen koon huomioiminen WSP:n sisältövaatimuksissa myös 

vaatimuksen suuntaaminen useamman toimijan yhteistyössä tekemään WSP:n. Tämä voisi olla 

erityisen hyödyllistä sellaisissa tapauksissa, missä pienemmät laitokset toimivat ainoastaan 

vedenjakelijoina. Tällöin vedentoimittaja ja vedenjakelija voisivat yhdessä rakentaa alueellisen 

vesihuoltojärjestelmälle WSP-mallin mukaisen suunnitelman, toteuttaa yhdessä riskienkartoitusta, 

arviointia sekä jakaa riskienhallintatoimien ja varautumisen kustannuksia. Samoin voitaisiin toimia 

esimerkiksi useamman pienemmän pohjavesilaitoksen muodostamalla alueella. Näin esimerkiksi 

varautumisen toimia ja välineitä (mm. varavoima, kemikaalit) sekä vaikkapa päivystys 

häiriötilanteiden varalta voitaisiin keskittää. 

Mikäli Suomeen tulee WSP-mallin mukaisia vaatimuksia, tämä olisi oiva kohta määritellä 

yhteneväisesti miten vaatimuksiin tulee vastata. Olisi oleellista että erikokoisten laitosten tarpeet 

huomioitaisiin eikä mallista rakennettaisi liian raskasta. Sanastoon ja käytännön ohjeistukseen tulisi 

kiinnittää huomioita. WSP-mallin mukaisia suunnitelmia voitaisiin tehdä myös alueellisesti siten, että 

pienemmät laitokset voisivat joko yhdistää voimansa tai liittyä osaksi isomman laitoksen 

suunnitelmaa. Tämä olisi varteenotettava mahdollisuus varsinkin puhtaasti jakelulaitoksina toimivien 

54

laitosten kohdalla. Koska vesihuoltolaitokset ja vesiosuuskunnat ovat kuitenkin itsenäisiä 

liiketaloudellisia yksiköitä, viranomaiset voisivat ottaa tässä koordinoivan roolin. 

7.5 Yhteenveto 

Riittävän ja hyvälaatuisen talousveden toimittaminen on yhteiskunnan toiminnan kannalta erittäin 

tärkeä. Talousveden toimittamisen häiriöistä kärsii paitsi vesihuoltolaitos myös teollisuus ja muu 

elinkeinoelämä että yksittäinen kansalainen. Vesihuoltolaitosten riskienhallinnan parantaminen on 

siten kaikkien intressissä. 

Suomalaisen vesihuollon riskienhallinnan tila on sangen kirjava. Haastavin riskienhallintakohde on 

raakavesilähde. Raakavesilähteen suojelun, eli riskienhallinnan, taso on yleensä korkeampi 

pohjavesialueilla kuin raakavetenä toimivien pintavesilähteiden kohdalla. Toisaalta pintavettä 

käyttävät vesihuoltolaitokset ovat yleensä kooltaan suurempia ja vettä käsitellään rutiininomaisesti 

laadun varmistamiseksi ennen kuluttajalle jakoa. Pohjavesilähteistä paras riskienhallinnantaso 

kohdistuu pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien tai pohjavedenottamon suoja-alueiden piirissä 

oleviin esiintymiin. 

Veden käsittelyn ja jakelun riskienhallinnan taso on vaihteleva. Muodollisia riskienhallintajärjestelmiä 

on luonnollisesti olemassa eniten isoissa vesihuoltolaitoksissa. Esimerkkejä löytyy sekä todella 

edistyksellisestä ja mittavasta riskienhallintajärjestelmästä että melko täydelliseltä 

tietämättömyydestä riskienhallinnan merkityksestä. Käytännön riskejä hallitsevia toimia on 

toteutettu vaihtelevasti sekä muodollisten riskiarvioiden että kokemusten perusteella joko 

vahingosta viisastuneena taikka käytännön toiminnan yhteydessä. Viimeksi mainittua toimintaa ei 

tosin aina mielletä riskienhallinnaksi. Näin olleen varsinainen riskienhallintataso voi olla arvioitua 

parempi, mutta hyväksi sitä ei voida luokitella. 

Menetelmällisesti katsottuna vesihuoltolaitoksille on tutuinta riskien tunnistaminen. Riskiarvioinnissa 

erityisesti riskien todennäköisyyksien mutta myös vaikutusten arviointi tuottaa haasteita. 

Suojaustoimenpiteiden tunnistaminen ja valinta riskiarvioinnin perusteella on vähiten toteutettua. 

Vesihuoltojärjestelmää uhkaavia tekijöitä on sen sijaan pyritty eliminoimaan ja niiden vaikutuksia 

pienentämään jo järjestelmien suunnittelu- ja rakennusvaiheissa tehdyin ratkaisuin. Kehittämistä 

löytyy myös varautumisessa ja häviötilanneviestinnässä. 

Kiinteistöjen vesilaitteistojen riskien hallinnalle tukevan selkänojan antavat muun muassa 

Maankäyttö- ja rakennuslaki sekä rakentamismääräyskokoelma D1. Merkittävimpänä haasteena ovat 

vanhojen kiinteistöjen vesilaitteistot ja niiden asianmukaisuudesta varmistuminen. Riskienhallinnan 

ulottaminen kiinteistön vesilaitteisiin olisi sangen helppo toteuttaa varmistamalla, että aina 

muutostöiden yhteydessä tarkastetaan oleelliset rakennusmääräykset. Myös huoltotoimenpiteiden 

suunnittelu riskejä huomioiden voisi huomattavasti alentaa nykyistä riskitasoa. Tämän 

varmistaminen on selkeästi kiinteistöjen vastuulla, mutta vesihuoltolaitos voi omassa toiminnassaan 

pyrkiä esimerkiksi jakamaan asiasta tietoa ja tarjoamalla neuvontaa tarpeen mukaan. 

55

Verrattaessa nykytilaa yleiseen vesihuollon riskienhallinnan tavoitetilaan 66 useita kehittämisen 

kohteita on tunnistettavissa. Keskeisemmät kehitystarpeet on nostettu esille tässä luvussa. Tämän 

lisäksi voidaan todeta, että alalla piilevän riskienhallinnan kehittämispotentiaalia voitaisiin hyödyntää 

lisäämällä tiedotusta ja ohjausta. Hankkeen tulokset viittaavat siihen, että useassa 

vesihuoltolaitoksissa riskiarvioita ja riskienhallintatoimia toteutetaan sekä epäjärjestelmällisesti että 

tiedostamatta niiden merkitystä riskienhallinnan kokonaisuuden kannalta. Tiedotuksen ja ohjauksen 

kautta voidaan lisätä riskienhallinnan tasoa ja vaikuttavuutta vesihuoltolaitoksissa. Tässä luvussa 

mainittujen kehityskohteiden lisäksi voidaan nostaa esille seuraavat konkreettiset toimenpiteet: 

• Riskienhallinnan esimerkkitoimintamallien kehittäminen erikokoisille laitoksille, sisältäen 

käytännön esimerkkejä konkreettisesta toiminnasta. Tässä Huoltovarmuuskeskus voisi 

tukea erityisesti riskiviestinnän ja häiriötilannetoiminnan ennakoimista. 

• Vesihuoltolaitosten riskienhallinnan yhteistyömallien kehittämine ja tukeminen, tuli WSP 

toimintatapa Suomeen tai ei. Riskienhallinnan kehittäminen vesihuoltolaitosten 

yhteistyössä tukee yksittäisten laitosten ponnisteluja. Erityisen hyödyllistä yhteistyö on 

vedentoimittaja - jakelija -yhteistyössä. Tässä MMM ja STM ovat avainasemassa. 

Tärkeintä menetelmävalinnassa on löytää menettelytapa, joka tukee vesihuoltolaitoksen muuta 

toimintaa. Mitä suurempi laitos on, sen suurempi tarve riskienhallintakokonaisuudelle. Kaiken 

kokoisille laitoksille olisi suotavaa käyttää systemaattista lähestymistapaa: hyvin tehty ja 

säännöllisesti päivitetty riskikartoitus on huomattavasti parempi ratkaisu kuin huonosti rakennettu 

riskienhallintajärjestelmä, joka ei tue päivittäisiä toimintoja. 

Tilannetta parantaisi esimerkiksi tiedottaminen siitä, mitä riskit toteutuessaan tarkoittaisivat – myös 

pienille vesiosuuskunnille riskin toteutuminen voi aiheuttaa mittaavia kustannuksia, häiriöitä 

vedentoimittamisessa ja jopa toiminnan keskeyttämistä. Vedenjakelijana toimiva laitos on pitkälti 

veden toimittajan riskienhallinnan varassa. Näin vedenjakelijan intressissä on varmistaa, että 

vedentoimittajan riskienhallinta on kunnossa sekä miten vedentoimittajan häiriötilanteita tulisi 

huomioida omassa toiminnassa. Huomiotta ei voida jättää myöskään verkostossa olevan veden 

laatua tai jakeluverkoston toimintaa uhkaavia ei-toivottuja tilanteita, kuten sähkökatkoksia, tulvia, 

rankkasateita, kiinteistöjen vesilaitteiden häiriöitä sekä jakeluverkoston huonoa kuntoa tai huollon 

laiminlyöntejä, joilla voi pahimmassa tapauksessa olla vaikutusta koko vesijärjestelmään. Näistä 

syntyviä riskejä jokaisen vesihuoltolaitoksen tulisi tunnistaa, arvioida ja hallita. 

Riskienhallinnan huolellisesta toteuttamisesta on useita hyötyjä vesihuoltolaitoksille. Yhteenvetona 

voidaan sanoa, että laadukas riskienhallinta johtaa: 

• Laitoksen vakaampaan ja ennakoidumpaan toimintaan, kun riskit on tunnistettu ja niitä 

hallitaan 

• Parempaan toimitetun talousveden laatuun ennakoinnin ansiosta vähentyneiden 

putkirikkojen ja muiden vastaavien tapausten vuoksi 

66 Muun muassa Vesihuollon erityistilanteet ja niihin varautuminen (Vikman & Arosilta 2006) -raportissa todetaan, että 

vesihuoltolaitosten kohdalla riskinarvioinnin ja varautumistoimenpiteiden kattavuuden tulee niiden yhteiskunnallisen 

erityisaseman takia olla laajempi kuin tavanomaisessa yritystoiminnassa. 

56

• Vähentyneisiin ennakoimattomiin tapahtumiin ja niistä aiheutuviin yllättäviin kustannuksiin 

• Parempiin investointeihin, kun riskiarvioinnin perusteella voidaan kohdentaa investointeja 

laitoksen toimintavarmuutta parantaviin kohteisiin 

• Yleisesti parempaan palvelutasoon 

Toisaalta on syytä mainita, että riskienhallintajärjestelmän käyttöönotto vaatii resursseja 

järjestelmän pystyttämiseen ja riskienhallintatoimien toteuttamiseen. Jatkuvassa arkipäivän työssä 

järjestelmä vaatii jonkin verran resursseja, mutta ei todennäköisesti lisää kokonaistyömäärää. 

Useimmiten systemaattinen riskienhallinta tehostaa toimintaa ja säästää kustannuksia hallitumpien 

prosessien ja työtapojen ansiosta. Näin olleen riskienhallintaan panostaminen on paitsi 

yhteiskunnallisen toimintavarmuuden varmistamista myös liiketaloudellisesti kannattavaa. 

Sanasto ja lyhenteet 

Jäännösriski = kaikkien riskienhallintatoimien jälkeen jäävä tiedostettu ja hyväksytty riski 

Normaaliolojen häiriötilanne tai normaaliolojen erityistilanne = poikkeuksellinen tapahtuma, jossa 

toimivaltaisten viranomaisten ja tarvittaessa valtionjohdon on ryhdyttävä erityistoimenpiteisiin 

tilanteesta selviämiseksi (esim. rankkasateet, epidemia tai pitkäaikainen sähkökatkos) 

Riski = määrätyn ei-toivotun tapahtuman todennäköisyyden ja sen seurauksen yhdistelmä 

Riskikartoitus = erilaisten ei-toivottujen tapahtumien mahdollisuuden tunnistaminen 

Riskiarviointi = tunnistettujen riskien tapahtumisen todennäköisyyden sekä odotettavissa olevien 

seurausten arviointi, jossa huomioidaan riskin aiheuttajat ja vahingon kohde 

Riskienhallinta = vaarojen arvioiminen, riskiä pienentävien toimenpiteiden tunnistaminen 

parannustoimenpiteiden valinta ja niiden toteuttaminen, vaikuttavuuden seuranta ja toimenpiteiden 

suunnittelu kriisitilanteisiin sekä kriisistä toipumiseen. 

Riskitietoisuus = toimijan tai toimijajoukon käsitys riskien olemassaolosta ja ymmärrys siitä, mitä riski 

tarkoittaa käytännössä 

Varautuminen = kaikkia ne toimet, joilla varaudutaan jäännösriskien, sekä odottamattomien riskien, 

realisoitumiseen, ja jonka tarkoituksena on luoda ja ylläpitää organisaation riittävä valmius 

normaaliolojen erityis- ja häiriötilanteiden sekä poikkeusolojen varalta 

Valmiussuunnittelu = normaalioloissa tapahtuva varautumisen suunnittelu, johon ovat valmiuslain 

nojalla velvoitettuja valtiolliset toimijat (mm. valtioneuvosto, viranomaiset, valtionyhtiöt) sekä 

kunnat. Yrityksissä käytetään usein jatkuvuussuunnittelu-termiä, kun puhutaan toiminnan 

jatkuvuuden varmistamisesta. 

CEN = European Committee for Standardization 

ISO 22000 = Elintarviketurvallisuusjärjestelmän sertifikaatti 

57

ISO 31000 = Risk management – Principles and guidelines (standardi valmistelussa) 

HACCP = Hazard Analysis and Critical Control Point 

HAZOP = Hazard and Operability Study, Poikkeamatarkastelu 

HAZSCAN = Hazardous Scenario Analysis, Vaarallisten skenaarioiden analyysi 

VVY = Vesi- ja viemärilaitosyhdistys 

WHO = World Health Organization 

WSP = Water Safety Plan 

Lähteet 

Bartram J, Corrales L, Davison A, Deere D, Drury D, Gordon B, Howard G, Rinehold A, Stevens M 

(2009). Water safety plan manual: step-by-step risk management for drinking-water suppliers, World 

Health Organization, Geneva. 

Evira 2009. HACCP-järjestelmä, 

http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/hygieniaosaaminen/tietopaketti/haccp/, (vierailtu 

29.5.2009) 

Gilbert, Y,, Raivio T., Kumpulainen A. ja Vanhanen J. (2008). Tehokasta yhteistoimintaa alueellisella 

riskitiedonvaihdolla, Varsinais-Suomen alueellisen riskienhallinnan parantaminen tiedonsiirtoa 

tehostamalla (VASARA), Ympäristöministeriön raportteja 27/2008. 

Gustafsson J., Kinnunen T., Kivimäki A-L. ja Suomela T. (2006) Pohjavesien suojelu - Taustaselvitys osa 

IV. Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015. Suomen ympäristökeskuksen raportti 25/2006, 

Suomen ympäristökeskus. 

Isomäki, E., Valve, M., Kivimäki A-L. ja Lahti K. (2006). Pienten pohjavesilaitosten ylläpito ja valvonta, 

ympäristöopas, Helsinki. 

Meriläinen, J. (2003). Riskianalyysimenetelmät, laajennettu tiivistelmä, 

http://www.cs.helsinki.fi/group/turvasem/abstracts/ea1jme.pdf (vierailtu 22.5.2009) 

Molarius R. (2005). Water Safety Plans -pilotti. Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen monistesarja Nro 14. 

Vesi- ja viemärilaitosyhdistys, Helsinki. 

Orvonmaa, M. (2008). Pohjavedenottamoiden suoja-alueet, Suomen ympäristö 40/2008, Suomen 

ympäristökeskus (SYKE). URN:ISBN:978-952-11-3244-5, ISBN 978-952-11-3244-5 (PDF), ladattavissa: 

http://www.ymparisto.fi/default.aspcontentid=297433&lan=fi&clan=fi 

OTIF (2005). “An introduction to the basic principles of risk assessment for chapter 1.9 RID: Generic 

Guidelines for the calculation of Risk due to Railway Transport of Dangerous Goods”, Draft, 

Intergovernmental Organisation for International Carriage by Rail (OTIF) 

Praxiom (2009) ISO 22000 2005, Food safety standard, Translated into plain English, 

http://www.praxiom.com/iso-22000.htm (vierailtu 22.5.2009) 

58

Rintala, J., Hyvärinen V., Illmer K., Nylander E.,Pulkkinen P., Rantala P. ja Siiro P. (2007). 

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat osana vesienhoidon järjestämistä - taustaselvitys, Suomen 

ympäristökeskuksen raportteja 7 / 2007, URN: ISBN:978-952-11-2621-5, ISBN:978-952-11-2621-5 

(PDF), ladattavissa: http://www.ymparisto.fi/default.aspcontentid=226968&lan=fi&clan=fi 

Silfverberg, P. (2008). Vesihuoltolaitoksen tilan itsearviointimittaristo, Vesi- ja 

viemärilaitosyhdistyksen monistesarja Nro 22, Maa- ja metsätalousministeriö, Kuntaliitto ja Vesi- ja 

viemärilaitosyhdistys, Helsinki. 

Torkkeli-Pitkäranta, T. ja Rapala J. (2008). Kiinteistöjen vesilaitteistojen liittäminen 

vesijohtoverkostoon, Yhteenveto valtakunnallisesta selvityksestä, Sosiaali- ja terveydenhuollon 

tuotevalvontakeskuksen julkaisuja 6:2008. 

Sosiaali- ja terveysministeriö (2006). Sosiaali- ja terveydenhuollon varautuminen erityistilanteisiin, 

sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2006:5. 

Vikman, H. ja Arosilta A. (toim.) (2006). Vesihuollon erityistilanteet ja niihin varautuminen, 

ympäristöopas 128, maa- ja metsätalousministeriö, Huoltovarmuuskeskus ja Suomen 

ympäristökeskus, Helsinki 

VM (2008). It-varautumisen käsitteitä ja määritelmiä, varautumisen esitutkimus, liite 1, 

http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/20080627Varatu/03_VARE_lii 

te_1_kaesitteitae_ja_maeaeritelmiae__ver_1.0_18.6.2008.pdf (vierailtu 28.4.2009) 

VTT (2009a). Mitä tarkoitetaan riskillä, riskianalyysillä, riskin arvioinnilla ja riskienhallinnalla, 

http://virtual.vtt.fi/virtual/proj3/spt/artikkeleita/art-01.pdf (vierailtu 26.3.2009) 

VTT (2009b). Menetelmät, http://www.vtt.fi/proj/riskianalyysit/riskianalyysit_menetelmat.jsp 

(vierailtu 22.5.2009) 

VVY (2009). Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston hankeyhteenveto, Vesilaitosveden 

elintarviketurvallisuusjärjestelmä, http://www.vvy.fi/index.phtmls=116 (vierailtu 22.5.2009) 

WHO (2006). Guidelines for Drinking Water Quality, Third edition, first addendum to third edition. 

WHO, Geneva. 

59

Liite 1. Hankkeen ohjausryhmän kokoonpano 

Jari Keinänen, sosiaali- ja terveysministeriö (ohjausryhmän puheenjohtaja) 

Hannu Pelttari, Huoltovarmuuskeskus 

Jaakko Sierla (varalla Jarmo Siekkinen), maa- ja metsätalousministeriö 

Riina Liikanen, Vesi- ja viemärilaitosyhdistys 

Kaisa Kauko, ympäristöministeriö 

60

Liite 2. Haastatellut tahot 

Organisaatio, nimi ja tehtävä 

Piippolan Vesi Oy, Petri Siekkinen, toimitusjohtaja 

Lappavesi Oy, Olli Keski-Saari, toimitusjohtaja 

Helsingin Vesi , Esko Hevonoja, riskienhallintapäällikkö 

Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy, Timo Heinonen, toimitusjohtaja 

Vesiosuuskunta Suoni, Jukka Vainio, hallituksen sihteeri 

Helsingin Vesi , Heli Härkki, käyttöinsinööri 

Kuusamon kaupunki, Hannu Kesti, terveystarkastaja 

Porvoon kaupunki, Tiina Tiainen, terveydensuojelun johtaja 

Ympäristöpalvelut Helmi, Harri Heikkilä, ympäristöinsinööri 

Oulun lääninhallitus, Aila Halonen, ylitarkastaja 

Lounais-Suomen Ympäristökeskus, Jyrki Lammila, vesihuoltoinsinööri 

Pohjois-Savon Alueellinen ympäristökeskus, Jarmo Siekkinen, vesihuoltoinsinööri 

Ympäristöministeriö, Kaisa Kauko, yli-insinööri 

Borealis, Pentti Kela, käyttöinsinööri 

61

Liite 3. Työpajan osallistujat 

Esko Hevonoja, Helsingin Vesi 

Jorma Sulander, Vantaan rakennusvalvonta 

Jarmo Siekkinen, Pohjois-Savon ympäristökeskus 

Jyrki Lammila, Lounasi-Suomen ympäristökeskus 

Karl-Gustav Björkell, Porvoon Vesi (Vesihuoltopooli) 

Timo Heinonen, HS-Vesi 

Jorma Kaloinen, YM 

Riku Vahala, TKK 

Teppo Malm, Senaatti-kiinteistöt 

Aila Halonen, Oulun Lääninhallitus 

Erja-Riitta Tarhanen, Etelä-Suomen lääninhallitus 

Kirsti Lahti, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys 

Osmo Seppälä, Vesi- ja viemärilaitosyhdistys 

Kaisa Kauko, YM 

62

Liite 4. Kiinteistöjen vesilaitteet - 

asiantuntijapaneeliin osallistujat 

Matti Napari, Forssan vesihuoltoliikelaitos 

Juha Pitkänen, Helsingin Vesi 

Risto Oksanen, Helsingin kaupungin rakennusvalvonta 

Jarmo Juurinen, Valio 

Tiina Tiainen, Porvoo, ympäristöterveydenhuolto 

Kaisa Kauko, Ympäristöministeriö 

63

Liite 5. Kyselyn vastaajajoukon kuvailu 

Kyselyyn vastanneista laitoksista puolet (50,2 %) oli osuuskuntia. Vastaajista 14,5 % edusti kunnallisia 

liikelaitoksia ja 18,7 % taseyksiköitä tai laskennallisesti eriytettyjä laitoksia. Useamman kunnan 

alueella toimivia osakeyhtiöitä edusti vain 3,2 % vastaajista kun taas muista osakeyhtiöistä vastaajia 

oli 12 %. Loput vastaajista oli kuntayhtymien edustajia tai sellaisia, jotka eivät osanneet nimetä 

laitoksensa organisaatiomuotoa. 

Lähes kaikkien (91,2 %) vastaajaorganisaatioiden tehtäviin kuului veden jakelu. Kyselyyn vastanneista 

noin puolelle (54,1 %) kuului veden hankinta- ja käsittelytehtäviä. Jäteveden keräystä tehtiin 41,3 % 

vastaajaorganisaatioista ja jäteveden käsittelyä 32,9 % organisaatioista. Laitoksien raakavesilähteenä 

oli pääsääntöisesti pohjavesi (91,9 %). Vain 6 % vastaajaorganisaatioista käytti pintavettä ja 7,4 % 

tekopohjavettä. Huomattavaa on, että 2,5 % vastaajista ei osannut nimetä laitoksensa käyttämää 

raakavesilähdettä. 

Vastaajaorganisaatioista noin puolet myi vettä 5000–150 000 m 3 vuonna 2008 ja yli 50 % laitoksista 

toimitti vettä 50–2000 henkilölle. Vastaajaorganisaatioiden kokojakauma on esitetty tarkemmin 

kuvissa L3.1 ja L3.2. 

Kuva L3.1. Web-kyselyyn vastanneiden laitosten myymän veden määrä 

Kuva L3.2. Web-kyselyyn vastanneiden laitosten jakauma asukasmäärän 

mukaan, joille laitoksen toimittaa vettä. 

64

Lähes kaikki (96,5 %) kyselyyn vastanneet laitokset toimittavat vettä kuluttajille. Maatilat (75,3 %), 

terveyskeskukset ja (keskus)sairaalat (62,1 %) ja teollisuus (71,4 %) ovat muita yleisiä asiakkaita. 

Muut vesihuoltolaitokset ovat asiakkaana neljäsosalla (24,7 %). Muina asiakkaina (15,9 %) vastaajat 

mainitsivat usein koulut (3,5 %). 

Riskien aiheuttajien huomiointia vesihuoltolaitosten tekemissä riskiarvioissa on kuvattu kuvassa L3.3. 

65

M uun onnettomuuden aiheuttama häiriö (esim. raakaveden saastuminen öljyvuodon seurauksena) 

Luonnonilmiöt (mm. myrskyt, tulvat) 

Tiedonkulun puutteet (esim. organisaatioiden välillä) 

Sabotaasi/ilkivalta/tahaton ulkopuolisen aiheuttama häiriö 

Inhimilliset erheet (omassa organisaatiossa) 

Laitoksen osaamistason heikentyminen (mm. avainhenkilöiden siirtyminen muualle) 

Ongelma kemikaalen, varaosien ja ostopalveluiden saatavuudessa 

Tekniset viat muualla järjestelmässä (mm. asiakaskiinteistöissä) 

Toimintavarmuuteen liittyvät tekijät (mm. sähkönsaanti, automaatio, tekninen toimintavarmuus) 

Veden riittävyyteen vaikuttavat tekijät (mm. kuivuus) 

Veden fysikaalisen laadun (mm. väri) ja radiologisen laadun (mm. radon) huononeminen 

Veden saastuminen jakelujärjestelmässä (mikrobit) 

Veden saastuminen jakelujärjestelmässä (kemikaalit) 

Veden saastuminen vedenkäsittelyssä (mikrobit) 

Veden saastuminen vedenkäsittelyssä (kemikaalit) 

Raakavesilähteen saastuminen (mikrobit) 

Raakavesilähteen saastuminen (kemikaalit) 

0% 20% 40% 60% 80% 100% 

5 Erittäin hyvin 4 3 2 1 Erittäin huonosti EOS 

Kuva L3.3. Vastaajien arviot siitä miten eri riskinaiheuttajia on huomioitu riskiarviossa

Liite 6. Kiinteistöjen vesilaitteita koskevat keskeiset 

säädökset 

Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 

• 13 § Suomen rakentamismääräyskokoelma 

– Asianomainen ministeriö antaa tätä lakia täydentäviä rakentamista koskevia teknisiä 

ja näitä vastaavia yleisiä määräyksiä ja ohjeita, jotka julkaistaan Suomen 

rakentamismääräyskokoelmassa 

– Rakentamismääräyskokoelman määräykset ovat velvoittavia. Ohjeet sen sijaan eivät 

ole velvoittavia, vaan muitakin kuin niissä esitettyjä ratkaisuja voidaan käyttää, jos ne 

täyttävät rakentamiselle asetetut vaatimukset. 

– Rakentamismääräyskokoelman määräykset koskevat uuden rakennuksen 

rakentamista. Rakennuksen korjaus- ja muutostyössä määräyksiä sovelletaan, jollei 

määräyksissä nimenomaisesti määrätä toisin, vain siltä osin kuin toimenpiteen 

laatu ja laajuus sekä rakennuksen tai sen osan mahdollisesti muutettava 

käyttötapa edellyttävät. 

• 117 § Rakentamiselle asetettavat vaatimukset 

– Rakennuksen tulee sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla täyttää rakenteiden 

lujuuden ja vakauden, paloturvallisuuden, hygienian, terveyden ja ympäristön, 

käyttöturvallisuuden, meluntorjunnan sekä energiatalouden ja lämmöneristyksen 

perusvaatimukset (olennaiset tekniset vaatimukset). 

– Rakennuksen tulee olla tarkoitustaan vastaava, korjattavissa, huollettavissa ja 

muunneltavissa sekä, sen mukaan kuin rakennuksen käyttö edellyttää, soveltua myös 

sellaisten henkilöiden käyttöön, joiden kyky liikkua tai toimia on rajoittunut. 

– Korjaus- ja muutostyössä tulee ottaa huomioon rakennuksen ominaisuudet ja 

erityispiirteet sekä rakennuksen soveltuvuus aiottuun käyttöön. Muutosten johdosta 

rakennuksen käyttäjien turvallisuus ei saa vaarantua eivätkä heidän terveydelliset 

olonsa heikentyä. 

– Rakentamisessa tulee lisäksi muutoinkin noudattaa hyvää rakennustapaa. 

• 125 § Rakennuslupa 

– Rakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa. 

67

– Rakennuslupa tarvitaan myös sellaiseen korjaus- ja muutostyöhön, joka on 

verrattavissa rakennuksen rakentamiseen, sekä rakennuksen laajentamiseen tai sen 

kerrosalaan laskettavan tilan lisäämiseen. 

– Muuta kuin edellä säädettyä rakennuksen korjaus- ja muutostyötä varten tarvitaan 

rakennuslupa, jos työllä ilmeisesti voi olla vaikutusta rakennuksen käyttäjien 

turvallisuuteen tai terveydellisiin oloihin. 

– Rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olennaista muuttamista varten 

tarvitaan rakennuslupa. 

• 166 § Rakennuksen kunnossapito 

– Rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti 

täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä 

aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. 

– Jos rakennuksesta on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, tulee rakennus määrätä 

purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen. 

– Ennen korjauskehotuksen antamista rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä 

rakennuksen omistajan esittämään rakennusta koskevan kuntotutkimuksen 

terveellisyyden tai turvallisuuden johdosta ilmeisen välttämättömien 

korjaustoimenpiteiden selvittämiseksi. 

Rakentamismääräyskokoelma D1 Kiinteistöjen vesija viemärilaitteistot 

• 2.3.1 Määräys 

– Vesilaitteistoon ei saa yleensä kytkeä laitteita, jotka muuttavat veden mikrobiologista 

tai kemiallista laatua. 

• 2.3.1.1 Ohje 

– Jos johdettu vesi on sopimatonta tarkoitukseensa, voidaan vesilaitteistoon kytkeä 

vedenkäsittelylaite mahdollisimman lähelle käyttöpistettä. 

– Tällaisia vedenkäsittelylaitteita ovat esimerkiksi pesu- tai astianpesukonekäyttöön 

tarkoitetut vedenpehmennyssuodattimet tai vastaavat sekä kiinteiden aineiden 

erottamiseen tarkoitetut mekaaniset suodattimet. 


– Vesihuoltolaitokseen liitetyllä vesilaitteistolla ei saa olla suoraa yhteyttä muusta 

vesilähteestä vetensä saavaan vesilaitteistoon. 

• 2.3.2.1 Ohje 

– Jos vesihuoltolaitokseen liitetty vesilaitteisto on tarpeellista liittää myös muusta 

vesilähteestä vetensä saavaan vesilaitteistoon, voidaan tämä toteuttaa kuvan 1 

68

mukaisella säiliöratkaisulla, jossa vesihuoltolaitoksen vesijohdosta vettä tuovan 

johdon pään ja ylivuodolla varmistetun ylimmän vedenpinnan välinen ilmaväli on 

vähintään 50 mm. Ylivuoto on mitoitettava siten, että sen kautta säiliöstä poistuvan 

veden virtaama on vähintään kaksi kertaa säiliöön tulevan veden enimmäisvirtaama. 


– Vesilaitteisto on tehtävä sellaiseksi, että torjutaan veden takaisinimeytymisestä sekä 

nesteiden ja kaasujen sisään tunkeutumisesta johtuva saastumisvaara. 

– Jos vesijohto asennetaan pilaantuneeseen maaperään, on käytettävä diffuusiotiivistä 

putkimateriaalia. 

• 2.3.4.1 Ohje 

– Takaisinimusuojauksena käytetään ensisijaisesti ilmaväliä, kun se on teknisesti 

mahdollista. Muut takaisinimusuojaustavat ovat 

• 2.3.4.2 Ohje 

• tyhjöventtiili yhdessä yksisuuntaventtiilin kanssa; 

• tyhjöventtiili; 

• yksisuuntaventtiili; tai 

• vaihdinjuoksuputki. 

– Vesijohdot asennetaan siten, että ne eivät joudu kosketuksiin aineiden (jätevesi, 

kylmäaine, glykoli) kanssa, jotka vuotamalla tai diffundoitumalla putken seinämän 

läpi voivat saastuttaa veden. Lämmöntalteenottolaitteet ja vastaavat toteutetaan 

esimerkiksi kuvan 2 periaatetta noudattaen. 


– Lämminvesilaitteisto on suunniteltava ja asennettava siten, että veden lämpötila 

siinä on vähintään 55 °C. 

– Lämminvesiverkoston kiertojohdossa käytettäviä lämmönluovuttimia ei saa 

suunnitella käytettäväksi rakennuksen lämpöhäviöiden kattamiseen eikä 

lattialämmitykseen. 

• 2.3.8.1 Ohje 

– Vesilaitteiston odotusajan johto-osuuksissa veden lämpötila voi laskea alle 55 °C:n. 

– Lämminvesilaitteiston vedenlämmittimet ja johdot, joissa vesi kiertää jatkuvasti, 

lämmöneristetään. 

– Käyttövesivaraajat lämmöneristetään yleensä siten, että lämpöhäviöteho on 

enintään oheisessa kuvassa 3 esitetyn mukainen. 

69

• 2.3.8.2 Ohje 

– Jos lämminvesiverkoston kiertojohdossa käytetään kuivauspattereita, saa niiden teho 

olla enintään 200 W yhtä huonetilaa kohti. Lämmönluovuttimen vesivirtaus ei saa 

olla käyttäjän suljettavissa. 


– Jos on syytä epäillä, että laitteisto on joutunut alttiiksi tautia aiheuttavien mikrobien 

tai muiden terveydelle vaarallisten tai haitallisten aineiden vaikutuksille, on se 

viranomaisten ohjeiden mukaisesti ennen käyttöönottoa puhdistettava ja 

desinfioitava. 


– Sammutusvesilaitteisto saadaan vesihuoltolaitoksen luvalla kytkeä kiinteistön 

vesilaitteistoon. 

– Sammutusvesilaitteisto ei saa aiheuttaa terveydellistä tai muuta haittaa kiinteistön 

vesilaitteistolle ja sen toimivuudelle. Sammutusvesilaitteistoa, jossa käytetään 

terveydelle haitallisia aineita, ei saa suoraan kytkeä vesilaitteistoon. 

• 3.1.1.1 Ohje 

– Sammutusvesilaitteiston, kuten pikapalopostin, kuivanousujohtojen, 

sprinklerilaitteistojen ja sumutusvesilaitteistojen osalta noudatetaan soveltuvin osin 

näitä määräyksiä sekä niistä erikseen annettuja määräyksiä ja ohjeita. 

– Sammutusvesilaitteiston tarpeellisuus ja sijoitus selvitetään rakennusvalvonta- ja 

pelastusviranomaisen kanssa. 

• 3.1.1.2 Ohje 

– Liitettäessä pikapaloposti kiinteistön vesilaitteistoon mitoitetaan johdot liitteen 2 

mukaisesti. 

• 3.1.1.3 Ohje 

– Pikapaloposti on kytkettävä kiinteistön vesilaitteistoon niin, ettei takaisinvirtaus ole 

mahdollista. 


– Erityisessä vesilaitteistossa saadaan tekniseen käyttöön johtaa laadultaan muuta kuin 

talousvettä edellyttäen, että laitteisto erotetaan talousvesilaitteistosta riittävällä 

ilmavälillä. Tällaisen laitteiston jokainen vesipiste on varustettava selvällä ja pysyvällä 

merkinnällä, josta selviää veden laatu ja käyttötarkoitus. 

• 3.2.1.1 Ohje 

70

– Erikoistarkoitusta varten olevaa vesilaitteistoa koskevia määräyksiä sovelletaan 

lähinnä teollisuus- tms. laitoksissa 

• 6.1 Määräys 

– Vesi- ja viemärilaitteistoa on käytettävä ja huollettava siten, että näiden määräysten 

vaatimukset täyttyvät jatkuvasti. 

– Laitteiston käytöstä ja huollosta on oltava riittävät ohjeet kiinteistön omistajalle, 

ylläpito-organisaatiolle ja asukkaille. 

71

Liite 7. Alustava ehdotus kiinteistöjen 

vesilaitteistoja koskeviksi huoltotoimenpiteiksi 

Huollon kohde Tarkastusväli Huoltotoimenpide Riskit, joita tällä 

hallitaan 

Imusuojat,takaiskut, 

varolaitteet 

Lisäksi ilmavälit 

huomioitava, vaikka 

näitä ei tarvitse 

tarkastaa 

säännöllisesti 

5 vuotta toiminnallinen tarkastus 

esim vesimittarin vaihdon 

yhteydessä 

riskikohteissa koekäyttö 

mahdolliset 

puhdistukset/uusinnat 

vesijohtoverkon 

saastuminen 

Putkisto (tonttijohto 

huomioitava) 

Putkistoon ei tehdä 

tarkastuksia vaan 

vuodonilmaisimet 

oltava asennettuna. 

Niiden kautta 

nähdään, tuleeko 

vuotoa 

Esim. 10 

vuotta 

mahdollisten vuotojen 

tutkiminen/paikallistaminen 

mukaan lukien myös 

tonttijohto 

vesivaurioiden 

leviäminen 

kiinteistöjen/katualuee 

n rakenteisiin 

hukkavesimäärän 

minimointi myös 

vesihuoltolaitoksen 

puolella 

vesikalusteet 

laitteet 

ja 

5 vuotta silmämääräinen tarkastus 

ovatko suojalaitteet 

paikoillaan 

ja 

toimintakunnossa 

vesijohtoverkon 

saastuminen 

vedenlämmittimet 

esim 

kaukolämpölaitteet 

1 vuotta Tarkastus onko 

lämmönvaihtimessa vuotoja. 

Kuuman verkostoveden 

lämpötilan mittaaminen 

Varmistetaan, ettei 

vesijohtoverkkoon 

tunkeudu 

kaukolämpövettä 

Varmistetaan, että 

säädöistä huolimatta 

lämmönvaihtimesta 

72

pääsulkuventtiilit 

(=> 


omaisuutta, ei kuulu 

kiinteistöille) 

(vesimittari) sekä 

jakojohtojen 

sulkuventtiilit 

1 vuotta koekäyttö 

mahdolliset uusinnat 

lähtevä vesi täyttää 

varmasti vaatimukset 

lämpötilan osalta 

vuototilanteessa 

vahingon laajeneminen 

rakenteisiin 

vahinkokohdan 

eristäminen ilman 

laajempaa 

vedenjakeluhäiriötä 

Vesimittaritila 

(vesihuoltolaitoksen 

omaisuutta, ei kuulu 

kiinteistöille) 

5 vuotta 

päämittarille, 

vesihuoltolai 

toksen 

omaisuutta 

Varmistettava esteetön 

kulku vesimittarille. Talvella 

varmistettava ettei 

vesimittarit pääse 

jäätymään. Ylimääräisten 

tavaroiden poistaminen 

tilasta 

Vesimittarin lukeminen 

ja vaihtaminen toimii 

häiriöttömästi. 

Vuoto 

tai 

hätätilanteessa 

päästään nopeasti 

sulkemaan 

pääsulkuventtiilit 

73

Liite 8. Rakentamismääräyskokoelman D1 suhde 

vesihuollon riskeihin 

Rakentamismääräys 

Määräyksen 

noudattamatta 

jättämisen 

aiheuttaman 

riskin kuvaus ja 

riskitaso (1=pieni 

- 4=merkittävä) 

Nykytila 

Valvonta 

2.3.1 Vesilaitteistoon 

ei saa yleensä kytkeä 

laitteita, jotka 

muuttavat veden 

mikrobiologista tai 

kemiallista laatua 

Terveyteen 

vaikuttavaa 

vedenlaadun 

muutos, 

verkoston 

saastumisen pieni 

mahdollisuus jos 

takaisinvirtausta 

ei estetä, riskitaso 

1 

Pääosin tilanne on 

tyydyttävä. Suurin 

ongelma 

on 

laitteistojen huollon 

laiminlyönti. 

Ei viranomaisvalvontaa. 

Kiinteistöt vastuussa, 

mutta vastuulliset vain 

harvoissa tapauksissa 

kunnolla perillä 

kiinteistönsä 

(vuokralaisten) 

laitteista. 

2.3.2 

Vesihuoltolaitokseen 

liitetyllä 

vesilaitteistolla ei saa 

olla suoraa yhteyttä 

muusta vesilähteestä 

vetensä saavaan 

vesilaitteistoon 

Epähygieenisen 

veden 

takaisinvirtaus 

verkostoon, 

riskitaso 4 

Pienemmät tapaukset 

eivät ole olleet 

erityisen harvinaisia, 

Nokian jälkeen tilanne 

parantunut. 

Rakennusluvan tai 

lupaharkinnan kautta 

valvotaan liitäntöjä. 

Luvatta tehtyjä 

liitäntöjä ei pystytä 

valvomaan. 

74


Määräyksen 

noudattamatta 

jättämisen 

aiheuttaman 




Nykytila 

Valvonta 

2.3.4 Vesilaitteisto on 

tehtävä sellaiseksi, 

että torjutaan veden 

takaisinimeytymisestä 

sekä nesteiden ja 

kaasujen sisään 

tunkeutumisesta 

johtuva 

saastumisvaara. 

Jos vesijohto 

asennetaan 

pilaantuneeseen 

maaperään, on 

käytettävä 

diffuusiotiivistä 

putkimateriaalia. 

Huonolaatuisen 

veden pääsy 

verkostoon, 

riskitaso 4 

Pesulat, korjaamot, 

huoltamot ja muut 

pienemmät sekä joskus 

suuremmatkin toimijat 

voivat tehdä 

epäasianmukaisia 

kytkentöjä. 

Rakennusvalvonta 

neuvoo 

rakennuslupaprosessin 

yhteydessä kiinteistöjen 

vesilaitteiden ja 

putkistojen 

kytkennöissä. 

Vesihuoltolaitos neuvoo 

putkimateriaalien 

valinnoissa. Ongelma 

on suurin vanhoissa 

kiinteistöissä ja niiden 

valvonnassa. 

Rakennustarkastuksella 

ei ole resursseja 

tehdä ”ylimääräisiä” 

tarkastuksia. 

2.3.8 

Lämminvesilaitteisto 

on suunniteltava ja 

asennettava siten, 

että veden lämpötila 

siinä on vähintään 

55 °C. Jne. 

Bakteerien kasvu 

laitteistossa ja 

siitä johtuva 

kiinteistön 

putkiston sekä 

pahimmassa 

tapauksessa 

verkoston 

saastuminen, 

sekä legionellataudin 

riski, 

riskitaso 2 

Vanhan 

rakennuskannan 

lämminvesilaitteistoissa 

mahdollisia ongelmia. 

Tapauksia esiintyy 

melko vähän. 

Suunnitteluvaiheen 

rakennusvalvonnassa ei 

ongelmia, mutta 

vanhoja laitteita ja 

käytön aikaista 

valvontaa ei ole. 

75


Määräyksen 

noudattamatta 

jättämisen 

aiheuttaman 




Nykytila 

Valvonta 

2.3.8 Jos on syytä 

epäillä, että laitteisto 

on joutunut alttiiksi 

tautia aiheuttavien 

mikrobien tai muiden 

terveydelle 

vaarallisten tai 

haitallisten aineiden 

vaikutuksille, on se 

viranomaisten 

ohjeiden mukaisesti 

ennen käyttöönottoa 

puhdistettava ja 

desinfioitava. 

Terveysriski 

kiinteistössä vettä 

käyttäville ja 

mahdollisuus 

terveysriskin 

leviämiseen 

verkostoon, 

riskitaso 4 

Kiinteistöjen omistajien 

ja käyttäjien tai heidän 

edustajien 

(huoltoyhtiöt, 

isännöitsijät) tietoisuus 

tämänkaltaisista 

riskeistä on arvoitus. 

Viranomaisvalvontaa ei 

ole, jos tapaus ei ole 

terveydensuojeluviranomaisen 

tiedossa. 

Valveutuneimmilla 

elintarviketoimijoilla on 

toimiva omavalvonta. 

3.1.1 Sammutusvesilaitteisto 

saadaan 


luvalla kytkeä 

kiinteistön 

vesilaitteistoon. Jne. 

Hygieniariski 

erittäin suuri, jos 

verkostoon 

kytketystä 

sammutusvesilaitteistosta 

tapahtuu vuoto 

verkostoon, 

riskitaso 4 

Riskikohteita, joissa 

sammutusvesilaitteisto 

voi aiheuttaa 

talousvesiverkoston 

pilaantumista, on 

todennäköisesti 

lukuisia vaikka asiaan 

on kiinnitetty viime 

aikoina enemmän 

huomiota. 

Normaalin 

rakennusvalvonnan 

yhteydessä. 

76


Määräyksen 

noudattamatta 

jättämisen 

aiheuttaman 




Nykytila 

Valvonta 

3.2.1 Erityisessä 

vesilaitteistossa 

saadaan tekniseen 

käyttöön johtaa 

laadultaan muuta 

kuin talousvettä 

edellyttäen, että 

laitteisto erotetaan 

talousvesilaitteistosta 

riittävällä ilmavälillä. 

Tällaisen laitteiston 

jokainen vesipiste on 

varustettava selvällä 

ja pysyvällä 

merkinnällä, josta 

selviää veden laatu ja 

käyttötarkoitus. 

Terveysriski. 

Riittävä ilmaväli 

antaa useimmiten 

riittävän suojan. 

Riski riippuu myös 

teknisessä 

käytössä olevan 

veden laadusta. 

Rakentamismääräys on 

melko yksiselitteinen, 

mutta todennäköisesti 

olemassa kohteita, 

joissa sitä ei ole 

noudatettu, eli ilmaväli 

puuttuu. 

Normaalin 

rakennusvalvonnan 

yhteydessä sekä useilla 

teollisilla toimijoilla 

omavalvonnan 

yhteydessä. 

6.1 Vesi- ja 

viemärilaitteistoa on 

käytettävä ja 

huollettava siten, että 

näiden määräysten 

vaatimukset täyttyvät 

jatkuvasti. Laitteiston 

käytöstä ja huollosta 

on oltava riittävät 

ohjeet kiinteistön 

omistajalle, ylläpitoorganisaatiolle 

ja 

asukkaille. 

Huollon 

laiminlyönti voi 

johtaa kiinteistön 

vesilaitteiden ja 

pahimmassa 

tapauksessa myös 

verkoston 

pilaantumiseen. 

Riskin suuruus 

riippuu 

kiinteistöstä. 

Kiinteistöjen 

huoltokäytännöissä on 

usein huomauttamisen 

varaa. Tiedotus 

kiinteistöjen käyttäjille 

voi olla myös 

puutteellista. 

Kiinteistön 

toteuttamista 

valvota. 

huollon 

ei 

77

Liite 9. Pienten vesihuoltolaitosten 

haavoittuvuuden analyysin priorisoidut kysymykset 

Tässä esitetty lista pohjautuu Ympäristöopas 128: Vesihuollon erityistilanteet ja niihin varautuminen 

(Vikman & Arosilta 2006) -raportin liitteessä 2 esitettyyn tarkistulistaan. 

Pohjavesilaitokset 

1. Onko pohjavesialueelle tehty suojelusuunnitelma 

5. Seuraako laitos maankäytön suunnittelua pohjavesialueella 

6. Onko varmistettu, että seuraavat tekijät eivät aiheuta riskiä vedenotolle (luettelo tekijöistä) 

7. Onko varmistettu, että hule- ja sadevedet eivät pääse suoraan vedenottokaivoihin 

8. Onko varmistettu, että tulvavedet tai vesistön vedenpinnan nousu ei pääse tulvittamaan 

vedenottamoa 

10. Onko varmistettu, että pintavesiä (järvet, joet, suot jne.) ei pääse imeytymään lähellä 

vedenottokaivoja 

12. Onko kaivojen ilmanvaihtoaukot sellaiset, ettei niiden kautta voi päästä esim. pieneläimiä kaivoon 

Pintavedenottamot 

13. Onko pintaveden ottoalueelle asetettu käyttörajoituksia 

14. Onko vedenottoon kohdistuvat riskit arvioitu 

17. Onko varmistettu, että tulvavedet tai vedenpinnan nousu ei pääse tulvittamaan vedenottamoa 

Vedenpuhdistuslaitokset 

19. Onko laitoksella valmius desinfiointiin 

22. Onko talousveden valvontatutkimusohjelma ajan tasalla 

28. Onko kriittisille kemikaaleille ja tarvikkeille varmuusvarastot 

Talousvesiverkosto 

34. Puhdistetaanko vesitornit ja -säiliöt säännöllisesti 

35. Onko takaisinvirtaus estetty verkostossa 

36. Onko päävesijohdoille varayhteydet 

39. Onko vesijohtoverkostoja saneerattu niiden kunnon edellyttämässä aikataulussa 

78

Henkilöstö 

52. Onko vesihuoltolaitoksen henkilöstöllä riittävä koulutus ja pätevyys tehtäviensä hoitoon 

Kulunvalvonta ja turvallisuus 

54. Onko pääsy kriittisiin kohteisiin (vedenottamot, pumppaamot, vesitornit jne.) rajoitettu vain 

henkilökunnalle 

57. Onko kriittisiin kohteisiin asennettu hälytysjärjestelmät tai liiketunnistimet 

Toimintaohjeet ja suunnitelmat 

65. Onko laitoksella ajantasalla oleva valmiussuunnitelma 

69. Onko toimintaa veden saastumistapauksissa suunniteltu 

71. Onko erityistilanteissa (epidemia, tulvatilanne) toimimista harjoiteltu käytännössä 

Varajärjestelmät 

75. Onko laitoksella varavesilähdettä tai sopimusta naapurikunnan kanssa veden toimittamisesta 

79

VIRIKE – VESIHUOLLON RISKIENHALLINNAN NYKYTILA JA ...

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?