Yhdysvallat - Finpro
Yhdysvallat - Finpro
Yhdysvallat - Finpro
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Yhdysvaltain maaraportti 11 (42)

Sonja Antell

järjestää vuonna 1990, jolloin hyväksyttiin Transatlantic Declaration. Julistus

muodollisti osapuolten väliset suhteet. Johtajien kokouksia täydentää

lainsäädäntöelinten yhteistyö. Yhdysvaltain Kongressin ja Euroopan parlamentin

välisen dialogin merkitys on kasvanut jälkimmäisen muututtua neuvoa-antavasta

elimestä todelliseksi vallankäyttäjäksi.

Transatlanttisessa julistuksessa sovitut yhteydenpitomuodot eivät riittäneet eteen

tulleiden asioiden hoitamiseen. Ensinnäkin Euroopan sisämarkkinoiden synty loi

aivan uusia tilaisuuksia paitsi eurooppalaisille myös amerikkalaisille yrittäjille.

Mahdollisuuksien hyödyntämiseksi oli lisättävä yhteistyötä eri viranomaisten, liikeelämän

edustajien ja muiden organisaatioiden välillä.

Tehostaakseen yhteistyötään EU ja USA hyväksyivät joulukuussa 1995 Uuden

transatlanttisen agendan (New Transatlantic Agenda). Molemmat osapuolet lupasivat

edistää rauhaa, demokratiaa ja vakautta, tukea talouden kasvua ja vapauttamista

maailmanlaajuisesti ja vastustaa terrorismia ja ympäristön tilan heikkenemistä.

Tärkeä konkreettinen taloudellinen tavoite oli synnyttää atlanttiset markkinat EU:n ja

USA:n välille vähentämällä tavara- ja palvelukaupan sekä investointien esteitä.

Tavoitteen toteuttamiseksi alettiin korjata taloussuhteisiin vaikuttavia säädöksiä ja

määräyksiä. Osapuolet mm. allekirjoittivat toukokuussa 1997 Haagin

huippukokouksessa sopimuksen tulliyhteistyöstä ja keskinäisestä avusta tulliasioissa.

Agenda lisäsi merkittävästi poliittista ja taloudellista yhteistyötä, joka johti

Transatlanttiseen taloudelliseen kumppanuuteen (Transatlantic Economic

Partnership, TEP) toukokuussa 1998 EU:n ja USA:n huippukokouksessa. TEP:illä

pyritään vähentämään kaupan esteitä etenkin biotekniikan, elintarviketurvallisuuden

ja tietosuojan kaltaisilla herkillä aloilla ja lisäämään muuta kahdenvälistä ja

monenvälistä yhteistyötä kaupan edistämiseksi. Myös keskinäisiä investointeja

edistetään.

Eräät USA:n liittovaltion standardit poikkeavat kansainvälisistä normeista, joiden

mukaisia EU:n standardit yleensä ovat. Joidenkin EU:n standardien mukaan tehtyjen

tuotteiden valmistajat eivät voi viedä tuotteitaan suoraan Yhdysvaltoihin. Hankalia

kysymyksiä ovat myös merkintä- ja hygieniavaatimukset. Yhdysvalloissa on paljon

Buy American -säädöksiä WTO:n julkisia hankintoja koskevasta sopimuksesta

huolimatta. Kotimaisia yrityksiä tuetaan lisäksi julkisissa infrastruktuurihankkeissa,

pienyritysohjelmien kautta ja soveltamalla liikaa kansallisen turvallisuuden periaatetta,

joka on usein vain protektionismin korvike.

Työvoima

Moniin muihin OECD-maihin verrattuna Yhdysvaltojen väestörakenne on työvoiman

saatavuuden kannalta hyvä. Yhdysvallat on suhteellisen avoin maahanmuutolle, ja

lisäksi syntyvyys ja odotettu elinikä ovat suhteellisen korkeita, joten väestön

arvioidaan kasvavan noin 0,8 prosenttia vuosien 2010 ja 2030 välillä. Työikäisten

Finpro

Porkkalankatu 1, P.O. Box 358, Helsinki, FI-00181 Finland

Puhelin +358 204 6951, faksi +358 204 695 200. Y-tunnus FI02023177

info@finpro.fi, www.finpro.fi