LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
LUKU 5 -
EPÄVAKAUS VASTAAN RESILIENSSI
Sosioekonomisen järjestelmän sopeutumiskyky eli resilienssi on sidoksissa sen eri kerrosten
– kotitalouksien, yhteisön ja maan – kykyyn mukautua sisäisiin ja ulkoisiin häiriöihin. Se on kehitystyön
ulottuvuus, jota ei pidä enää jättää huomiotta. Resilienssin kehittäminen ja säilyttäminen edistävät
ihmisten hyvinvointia. Muuttumattomassa maailmassa yhteiskuntajärjestelmän tai -ryhmän
(kotitalouksien, yhteisöjen ja valtioiden) jäsenten kyky hallita kohtaloaan on sidoksissa jäsenyyteen
liittyviin oikeuksiin, identiteettiin, päätösvaltaan ja ongelmanratkaisumekanismeihin. Yksittäisten jäsenten
mahdollisuus saavuttaa tavoitteensa ja pyrkimyksensä riippuu siitä, miten ryhmä
• luo solidaarisuutta jäsentensä välille ja takaa jonkin vähimmäismäärän resursseja, palveluja ja oikeuksia;
• antaa jäsentensä toimia normatiivisessa järjestelmässä;
• ratkaisee jäsenten ongelmat institutionaalisten järjestelmien avulla;
• tarjoaa jäsenille mahdollisuuden vaikuttaa ryhmän hallintoon. 1
Kehittyvässä maailmassa sosioekonomiset järjestelmät muuttuvat ja kriisit voivat vaikuttaa näihin osatekijöihin. Siksi valmius
säilyttää ja järjestää oloja uudelleen antaa jäsenille mahdollisuuden hyödyntää kykyjään aikojen muuttuessa. Jos siis sosiaalisen
järjestelmän toimintakyky edistää jäsentensä hyvinvointia, sen sopeutumiskyky eli resilienssi tekee toimivuudesta jatkuvaa.
Miten eri yhteiskunnat kehittävät resilienssiä ja mihin osatekijöihin ja mekanismeihin resilienssi perustuu Tästä voidaan esittää
kaksi näkemystä:
1. Valtion asianmukainen toiminta tukee sosioekonomisen järjestelmän resilienssiä, koska se parantaa ihmisten
toimintamahdollisuuksia vakaissa oloissa ja vielä sitäkin selvemmin hätätilanteissa.
2. Sosioekonomisessa järjestelmässä mukautusprosessien hallinta vastauksena muutoksiin ei rajoitu valtiorakenteisiin. Kaikissa
yhteiskunnissa muut valtiosta riippumattomat toimijat kehittävät omia valmiuksiaan ja järjestelmiään järjestäytymistä,
mukautumista ja oppimista varten. Kansalaisyhteiskunnasta peräisin olevia resilienssin lähteitä ovat sosiaalinen koheesio eli
yhteenkuuluvuus ja verkostot, sosiaalinen muisti 2 , keskinäinen luottamus ja pelko yhteistön suhtautumisesta rikkomukseen,
taloudellista toimintaa sääntelevät epämuodolliset ja yksityiset instituutiot, luonnonvarojen käyttöoikeudet ja kiistojen
ratkaiseminen.
Sopeutumiskykyisissä yhteiskunnissa voi olla epävakaat valtiorakenteet, mutta lopputulos ei todennäköisesti ole yhteiskunnallisesti
suotuisa ja vakaa. Epävakaa valtio heikentää yleensä kansalaisyhteiskunnan järjestelmien resilienssiä ja sosioekonomista järjestelmää
kaiken kaikkiaan. Sopeutumiskykyiset kotitaloudet, yhteisöt ja kansalaisyhteiskunnat sen sijaan voivat auttaa suojelemaan väestöä
valtion epävakauden seurauksilta.
Saharan eteläpuolisen Afrikan kansalaisyhteiskunnat ovat sopeutuneet luovalla tavalla toistuviin kriiseihin, ja niillä on
pitkälle kehitettyjä ja syvälle juurtuneita eloonjäämis-, selviytymis- ja sopeutumismekanismeja perheen ja yhteisön sisäisistä
vakuutusjärjestelmistä perinteisiin maanhallintainstituutioihin.
Vaikka tällaisia resilienssimekanismeja on olemassa, ja vaikka valtiosta riippumattomat toimijat ovat pyrkineet osittain täydentämään
tai korvaamaan valtion rakenteita ja toimintoja, kansalaisyhteiskunnat eivät ole pystyneet täysin vaimentamaan poliittisten, talousja
ilmastokriisien tai valtion epävakauden inhimillisiä ja kehityksellisiä seurauksia.
1
Stinchcombe 1975.
2
Folke 2006.
71
EU:N
KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI