LISÃÃ VAKAUTTA AFRIKKAAN
LISÃÃ VAKAUTTA AFRIKKAAN
LISÃÃ VAKAUTTA AFRIKKAAN
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Luku 4<br />
EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009<br />
SIIRRETYT MAAOIKEUDET, PAIKALLISTEN ETUJEN TURVAAMINEN<br />
Afrikassa on vallitsevana käytäntönä maan vuokraaminen ostamisen sijaan. Vuokrasopimusten kestot vaihtelevat lyhyistä<br />
määräajoista 99 vuoteen. Isäntämaiden hallitukset ovat yleensä tärkeässä asemassa vuokrasopimusten myöntämisessä usein<br />
siksi, että ne omistavat muodollisesti kaiken maan tai suuren osan siitä. Näin ollen ratkaisevaa on, missä määrin hallitukset<br />
ottavat maa- ja vesialueiden ja muiden luonnonvarojen vuokraamisessa huomioon paikalliset edut.<br />
Isäntämaiden hallitukset voivat kuitenkin sitoutua sopimuksilla tarjoamaan maata neuvottelematta paikallisten<br />
maankäyttäjien kanssa. Avoimuuden ja valvonnan puute sopimusneuvotteluissa kannustaa myös korruptioon ja saa<br />
eliitin haalimaan kaikki hyödyt itselleen. Mosambikissa ja eräissä muissa maissa kansallinen lainsäädäntö ei vaadi<br />
sijoittajia neuvottelemaan paikallisväestön kanssa ennen maan jakamista. Ghanassa sopimukset paikallisten johtajien<br />
kanssa ovat yleisiä. Myös näissä tapauksissa puutteet lakisääteisten vaatimusten noudattamisessa ja paikallisjohtajien<br />
vastuunkantamisessa ovat jatkuvana ongelmana.<br />
Yksi keskeinen tekijä on myös paikallisten maaoikeuksien suojelu. Kansallinen lainsäädäntö vaihtelee, mutta tietyt toistuvat<br />
piirteet heikentävät paikallisväestön asemaa. Niitä ovat valtion omistaman maan epävarmat käyttöoikeudet, vaikeat<br />
rekisteröintimenettelyt, korvaukset vain esimerkiksi satojen eikä maan menetyksistä sekä vanhentuneet korvaussummat.<br />
Niiden vuoksi paikallisväestö saattaa jäädä häviölle ja sijoittajat, jotka pyrkivät noudattamaan hyviä käytäntöjä, kärsivät<br />
hallituksen selvien menettelytapojen ja sääntöjen puuttumisesta.<br />
MAAKAUPPOJEN TALOUDELLINEN TASAPAINO<br />
Maasta perittäviä maksuja tai muita rahansiirtoja ei yleensä ole tai ne ovat pieniä, mikä johtuu siitä, että halutaan<br />
houkutella sijoituksia, vaihtoehtoiskustannukset on todettu pieniksi ja vakiintuneita maakaupan markkinoita ei ole. Tämä<br />
ei yksinään tarkoita, että kauppa olisi epätasapainoinen: isäntämaa voi hyötyä sijoittajan sitoutumisesta investointeihin ja<br />
kastelujärjestelmän kaltaisen infrastruktuurin kehittämisen.<br />
Koska investointeihin sitoutuminen on maakauppojen taloudellisessa tasapainossa vallitsevaa, niiden<br />
täytäntöönpanokelpoisuus on erityisen tärkeää. Valtion maaosuuuksien jaoissa edellytetään yleensä, että sijoittajat<br />
noudattavat investointisuunnitelmia hankkeen muutamana ensi vuonna, minkä jälkeen jako vahvistetaan. Afrikan hallitukset<br />
ovat kuitenkin harvoin käyttäneet tätä painostuskeinoa saattaakseen sijoittajat vastuuseen, eivätkä sopimusten sanamuodot<br />
ole riittävän yksityiskohtaisia ollakseen täytäntöönpanokelpoisia. Kertaluonteiset arvioinnit toteutuksen varhaisessa<br />
vaiheessa eivät myöskään mahdollista sijoituksen tuloksen jatkuvaa valvontaa ja vahvistamista hankkeen koko eliniän ajan.<br />
Vaikka maakauppojen rakenne onkin äärimmäisen monimuotoinen, jo pieni otos sopimuksista viittaa siihen, että paljon<br />
enemmän voidaan tehdä taloudelliseen tasapainoon vaikuttavien tekijöiden tiukentamiseksi etenkin silloin, kun näitä<br />
sopimuksia verrataan muiden sektorien, kuten öljy- ja kaasusektorien, sopimuskäytäntöön. Tapaukset ovat keskenään<br />
huomattavan erilaisia ja sopimuksissa ei yleensä ole selviä mekanismeja, joilla seurattaisiin sijoittajien sitoutumista<br />
ja valvottaisiin niiden noudattamista, taattaisiin paikallisväestön edut, edistettäisiin pientilallista osallistumista<br />
tuotantotoimintaan (vaikkapa sopimusviljelyllä, yhteisyrityksillä paikallisten maanomistajien kanssa tai muunlaisella<br />
yhteistuotannolla), maksimoitaisiin valtion tulot ja tasapainotettaisiin elintarviketurva sekä koti- että isäntämaassa.<br />
Maatalouden nykyaikaistaminen voisi auttaa Afrikan maita siirtymään arvoketjussa ylöspäin. Maantalouden kehittäminen voi<br />
monipuolistaa elantomahdollisuuksia, luoda työpaikkoja ja lisätä maatalouden tuottavuutta (parempien siemenlajikkeiden,<br />
taitotiedon ja tekniikan avulla). Maahan sijoittaneet ja maatalousyritykset voisivat kannustaa investoimaan tai investoida suoraan<br />
infrastruktuureihin, tekniikkaan ja interventioihin markkinoille pääsyn edistämiseksi, ja maaveroista ja luvista voitaisiin saada<br />
verotuloja.<br />
Riskit ovat kuitenkin huolestuttavia. Muutokset maan ja vesivarojen käytössä, luonnonvarojen hallinnassa ja tuotantotekniikoissa<br />
voivat vaikuttaa kestävään ympäristönkehitykseen, elintarviketurvaan, valtasuhteisiin ja yhteiskunnan vakauteen etenkin silloin, kun<br />
tapahtumia hallitaan epäsuhtaisin neuvotteluin. Yhteiskunnan laajat osat ovat vaarassa menettää maan hallinnan, mikä vaikuttaisi<br />
haitallisesti elintarviketurvaan, yhteiskunnan vakauteen sekä työmarkkinoihin ja tulonsaantimahdollisuuksiin. Jos ulkomaiset<br />
sijoittajat hallitsevat maaomaisuutta, se voi luoda vinoutuneita kannusteita kestämättömien tuotantotekniikoiden käyttöön, kun<br />
taas maakaupat ja -neuvottelut saattaisivat luoda tilaisuuksia korruptioon ja yksityiseen hyödyntavoitteluun kansallisten pitkän<br />
aikavälin etujen kustannuksella.<br />
Joissain Saharan eteläpuolisissa maissa maakaupat todennäköisesti aiheuttavat osapuolten välille kitkaa (tietoruutu 4.3). 25 Hankintoja<br />
tehdään yleensä tuottoisammilta alueilta, joissa on kastelujärjestelmät, vedensaantimahdollisuus ja infrastruktuuri, ja jotka ovat<br />
25<br />
Cotula et al. 2009 ja GRAIN 2008.<br />
62
Change language