LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
Taloudelliset tekijät voivat lisätä epävakautta
olevat sopimukset vielä suurentaisivat näitä lukuja 23 . Tämä rakennusaalto on vasta aluillaan, mutta se voi osoittautua vaaralliseksi
epävakaiden maiden kehityksen kannalta. Siksi on tärkeää seurata ja ehkäistä tällaisen maanviljelyyn tehtyjen suorien ulkomaisten
sijoitusten ”erityismuodon” mahdollisia haittavaikutuksia yhteiskunnalliseen vakauteen ja valtiolliseen epävakauteen.
Havainnot viljelymaan ja vajaasti hyödynnettyjen vesivarojen helposta saatavuudesta ja käyttömahdollisuudesta Afrikassa ovat
herättäneet kiinnostusta, mutta varsinaisina muutoksen laukaisijoina ovat olleet elintarvikkeiden ja öljyn viimeaikainen hintakehitys
ja joidenkin suurten elintarvikeviejien protektionistiset reaktiot. Maatilojen laajentamiseen painostavat laajaa viljelyalaa käyttävien
tuotantotekniikoiden käyttöä (kuten lihan ja maitotuotteiden tuotannossa) edellyttävien elintarvikkeiden kasvava kysyntä, fossiilisen
polttoaineen vaihtoehtojen kasvava kysyntä, tuotantoon käytettävän veden väheneminen ja maatilojen tuottavuuden hidas kasvu sekä
joillain alueilla maatilojen tuotannon vähentyminen. Elintarvikkeiden tuojat saattaisivat olla haluttomampia uskomaan elintarviketurvaa
kansainvälisten markkinoiden varaan, ja elintarviketuotannon ulkoistamisesta on tullut käyttökelpoisempi kansallinen strategia.
Suorien ulkomaisten sijoitusten, ulkopolitiikan ja kansallisten etujen välistä yhteyttä on vahvistanut valtio-omisteisten yritysten
ja sijoitusyhtiöiden kasvanut osuus kansainvälisillä markkinoilla. Vaikka suurin osa maakaupoista on yksityisten ja ulkomaisten
sijoittajien tekemiä, ja joissain maissa kotimaiset sijoittajat ovat aiempaa kiinnostuneempia viljelymaan hankinnasta, sijoitukset
ovat usein valtion takaamia ja sekä kohde- että kotimaan hallitukset edistävät ja tukevat laajamittaisia sijoituksia maakauppoihin. 24
Monet Afrikan maat pyrkivät nyt hyödyntämään maa- ja vesialueiden arvon nousua. Siksi maakaupoissa edellytetään yleensä
sijoittajien sitoutumista investointeihin, infrastruktuuriin ja työllistämiseen. Ajatuksena on edistää maan talouskehitystä ja vähentää
köyhyyttä vaihtamalla runsaita maaresursseja niukkoihin, kuten pääomaan, infrastruktuuriin, tekniikkaan ja osaamiseen. Monissa ja
varsinkin epävakaissa Afrikan maissa suurin osa ihmisistä elää maaseudulla. Maatalouden kehittyminen voi vähentää köyhyyttä ja
lisätä talouskasvua, ja investoinneilla infrastruktuuriin, taitotietoon ja tekniikkaan voi olla merkittäviä myönteisiä heijastusvaikutuksia.
Tietoruutu 4.2: Suuria maakauppoja Afrikassa – maasopimusten purkaminen
Lorenzo Cotula, tutkija, Laki ja kestävä kehitys, Kansainvälisen ympäristö- ja kehitysinstituutti
Maakauppoihin liittyy yksi tai useita sopimuksia. Niitä on tarkasteltava yhdessä muiden oikeudellisten tekstien kanssa
laajemman oikeudellisen yhteyden määrittämiseksi kansallinen ja kansainvälinen lainsäädäntö mukaan lukien. Sopimukset
ovat monimutkaisia ja vaihtelevat valtavasti eri maissa ja jopa eri projekteissa. Sopimuskäytäntöjen suuntauksia on pyrittävä
tunnistamaan entistä paremmin ja sopimusvaihtoehtoja on vertailtava. Joidenkin Afrikassa tehtyjen sopimusten analyysi
tuo kuitenkin esiin joitakin keskeisimpiä kysymyksiä.
OSAPUOLET JA RAKENNE
Maakaupoissa on perusmuodossaan vähintään kaksi osapuolta. Toinen on ostaja, joka on yleensä yksityinen tai valtion
omistama yritys. Se voi kuitenkin olla myös ulkomainen hallitus, joka vaatii maata suoraan, esimerkiksi Syyrian ja Sudanin
vuonna 2002 allekirjoittaman maataloussijoituksia koskevan erityissopimuksen perusteella. Kaupan toinen osapuoli on
maan myyjä, joka voi olla valtio tai yksityinen maanomistaja, mikä on harvinaisempaa.
Tämä näennäinen yksinkertaisuus kätkee sisäänsä todellisen monimutkaisuuden. Jokaiseen maakauppaan tarvitaan useita
sopimuksia ja oikeudellisia välineitä: kehyssopimus, jossa hahmotellaan kokonaiskaupan tärkeimmät yksityiskohdat ja jossa
kohdemaan hallitus sitoutuu antamaan maan sijoittajan käyttöön, sekä erityisiä oikeusvälineitä (sopimuksellisia tai muita),
joilla maa-alue tai sen osia todellisuudessa siirretään. Se, miten paljon maakaupoista neuvotellaan tai miten yhdenmukaisia
ne ovat, vaihtelee maittain ja neuvotteluvaiheittain. Maan jakoon käytetyt välineet ovat yleensä yhdenmukaisempia (kuten
vuokrasopimukset Malin Office du Nigerissä).
Jokaiseen kauppaan liittyy yleensä eri osapuolia projektin eri vaiheissa, kuten valmisteluissa, neuvotteluissa,
sopimuksenteossa ja täytäntöönpanossa. Ensinnäkin mukana on useita isäntämaan virastoja. Edes maissa, joissa mahdollisia
sijoittajia varten on yksi keskitetty palvelupiste, yleensä investointien edistämisvirasto, tämä virasto ei käsittele yksin kaikkia
maakauppaan liittyviä asioita.
Yksityisillä sijoittajilla on se etu, että he voivat toimia yhtenä oikeushenkilönä, jolla on yhtenäiset arvot. Silloinkin kuva voi
olla vivahteikkaampi. Yksi mahdollisista skenaarioista on, että hallitusten välisten sopimusten täytäntöönpanoa ohjaavat
yksityiset toimijat joko alusta asti tai osana peräkkäisiä toimia, jotta asiat saataisiin etenemään. Esimerkiksi Syyrian ja Sudanin
kaupan ansiosta Syyria voi siirtää täytäntöönpanovaltuudet yksityissektorille, mikäli Sudanin hallitus antaa siihen luvan.
23
Cotula et al. 2009.
24
Cotula et al. 2009.
61
EU:N
KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI