LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

Luku 4
EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
• Hallitusten tulee tehdä investointeja niin, että yksityinen sektori kykenee reagoimaan talouden rakennemuutoksiin.
• Kaivosyhtiöiden kotimaiden hallitusten ja kansainvälisten pääomakeskusten pitää vaatia ja toteuttaa parhaita käytäntöjä.
• Kaikkien kaivosyhtiöiden pitää noudattaa kansainvälisiä parhaita käytäntöjä urakoinnissa, toiminnoissa ja maksuissa.
Useat Saharan eteläpuolisen Afrikan epävakaat valtiot ovat hyväksyneet EITI:n. Niiden tavoitteena on parantaa hallintoa
tarkastamalla ja julkaisemalla kaikki öljy-, kaasu- ja kaivosteollisuuden yhtiöiden maksut sekä valtion tulot. Öljy-, kaasuja
kaivosyhtiöt ovat sopineet aloitteen tukemisesta. EITI:iin liittyminen on vahva signaali hallituksen sitoutumisesta
avoimuuteen.
Kotimaassa on mahdollista luoda sitoutumismekanismeja tekemällä pitkäaikaisia sopimuksia ja luomalla mainetta. Voi myös
olla mahdollista luoda verosäännöstöä, jonka perusteella osa tuloista varataan pitkäaikaiseen käyttöön.
Niger ja Liberia ovatkin pyytäneet kehitysapukumppaneiltaan teknistä oikeusapua sopimusten tekemiseen. Mosambikissa
analyyttinen tieto edistää vuoropuhelua julkisten menojen hallinnasta ja taloudellista vastuusta kaivannaisteollisuudesta
saatavien tulojen noustessa. Jotkin maat pyytävät tukea lisenssien huutokauppaamiseen ja suurten sijoittajien kanssa
käytäviin sopimusneuvotteluihin, vaihtelevien raaka-ainetulojen hallintaan sekä julkisten investointien koostumuksen ja
laadun parantamiseen.
5. EPÄVAKAUS, MAANKÄYTTÖ JA -OMISTUS, HALLINTO
Hallituksen toimilla voidaan muuttaa maan saatavuuden ja käytön puitteita joskus dramaattisestikin.
Kun pyritään vähentämään köyhyyttä, lisäämään maatalouden tuottavuutta ja säilyttämään ympäristöä
tarvitaan paljon toimia maapolitiikan ja maanomistuksen uudistamiseksi. Laajaan toimikenttään sisältyvät
esimerkiksi maaomaisuuden verotus, omistusoikeuksien jakaminen ja rekisteröinti sekä maakauppojen ja
-markkinoiden sääntely. Maapolitiikka ei kuitenkaan ole neutraalia, vaan voi synnyttää yhteiskunnallisia
jännitteitä. Afrikan konfliktit osoittavat, että huonosti toteutetut maanomistuksen ja hallinnan oikeuksien
uudistukset ovat aiheuttaneet tai pahentaneet konflikteja. Jos yhteiskunnan laajoilta väestönosilta
rajoitetaan mahdollisuus maanomistukseen, seurauksena voi olla epäkohtia, turhautumista, puutteellinen
elintarviketurva ja poliittisen vallan epävakaus. 17
Zimbabwessa maareformi käynnistyi 1980-luvulla ja ”nopeutettu uudelleenasuttaminen” vaikeutti voimakkaasti maataloutta, johti
valtavaan työpaikkojen vähenemiseen, elintarviketurvan heikkenemiseen ja väkivaltaan. 18 Maanomistus ja -käyttö ovat kiistakysymyksiä
myös muissa pitkittyneiden kriisien maissa, kuten Kongon demokraattisessa tasavallassa, Somaliassa ja Sudanissa. 19 Sudanin Nubavuorilla
vuonna 1970 annettu rekisteröimätöntä maata koskeva laki poisti perinteiset maankäyttöoikeudet ja loi oikeusperustan
maanhankinnoille laajan mittakaavan koneistetuilla maataloushankkeilla, mikä johti oikeuksien riistämiseen pieniltä maanviljelijöiltä ja
paimentolaisväestöiltä. Näihin hankkeisiin sisällytettiin noin puolet tasankojen kokonaispinta-alasta, ja alueen parhaasta maaperästä. 20
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on hiljattain syntynyt uusi ilmiö, jolla voi olla merkittäviä vaikutuksia maankäyttöön ja -saantiin.
Ulko- ja kotimaisten sijoittajien viljelymaaostojen suuri määrä elintarvike- ja öljykriisien jälkeen, huolimatta talous- ja finanssikriisistä,
on herättänyt kiihkeää keskustelua. Afrikan maihin näyttävät sijoittaneen eniten Kiina, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Intia,
Etelä-Korea sekä EU-maat ja yksityiset yritykset. Kansainvälisessä lehdistössä on kerrottu myös laajamittaisista maakaupoista
muiden sijoittajamaiden, kuten Yhdysvaltojen, Libyan ja Egyptin, kanssa. Alustavien tietojen mukaan 21 Afrikassa suorat ulkomaiset
sijoitukset maahan näyttävät kohdistuvan pieneen ryhmään maita (Sudaniin, Mosambikiin, Madagaskariin, Etiopiaan). Suuntaus
on kuitenkin laajenemassa mantereen muihinkin alueisiin. Viime aikoina on rekisteröity suuria viljelymaasijoituksia Angolassa,
Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ghanassa, Liberiassa, Nigeriassa ja Tansaniassa.
Afrikan maataloudelle ja ihmisille seuraukset voivat olla vaikeita, pysyviä ja vaikeasti korjattavia. Niiden laajuutta ei vielä tiedetä,
koska laadullisia ja määrällisiä tietoja on vähän, eivätkä ne ole sen paremmin luotettavia kuin avoimiakaan. Saatavilla olevat
todisteet kuitenkin viittaavat siihen, ettei ilmiö ole vähäpätöinen. Vain viidessä Afrikan maassa (Etiopiassa, Madagaskarissa,
Malissa, Mosambikissa ja Sudanissa) on hyväksytty suuret 2,5 miljoonan hehtaarin 22 maakaupat vuodesta 2004 lähtien, ja vireillä
17
Vlassenroot et al. 2006.
18
Sachikonye 2003, Pons-Vignon ja Solignac Lecomte 2004.
19
Alinovi ja Russo 2009.
20
Pantuliano 2008.
21
Cotula et al. 2009, von Braun ja Meinzen-Dick 2009, GRAIN 2008.
22
Yli 1 000 hehtaaria.
60