LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
Valtiollisen epävakauden historialliset syyt
rajat piirrettiin mielivaltaisesti. Nämä maat olivat liian pieniä valtioksi, mikä tarkoittaa, että niiden pieni koko esti niitä luomasta
turvallisuutta ja kantamasta vastuuta. 27 Siirtomaavallan aikaisten rajojen mielivaltaisuus loi Kaplanin mukaan erilaisista, usein
keskenään yhteensopimattomista ihmisryhmistä koostuvia väestöjä, jotka vaaransivat siirtomaavallan jälkeisten valtioiden
poliittisen elinkelpoisuuden. 28
Monimuotoiset heimojen ja etnisten ryhmien identiteetit ovat selvästi syntyneet ennen siirtomaa-aikaa, mutta siirtomaahallinnot
pysyttivät väestöryhmät paikoillaan, vahvistivat etnisyyttä ja aiempaa joustamattomampia sosiaalisia määritteitä. Siirtomaaaikaa
edeltävällä Saharan eteläpuolisella Afrikalla sen sijaan ei ollut ”yhtä sille ominaista heimoidentiteettiä, koska suurin osa
afrikkalaisista vaihtoi jatkuvasti identiteettiään” 29 . Ranger puhuu nimenomaan perinteen keksimisestä siirtomaa-ajan Afrikassa ja
osoittaa, että Afrikan siirtomaa-ajan jälkeisten yhteisöjen eräät erityispiirteet, kuten etnisten tai heimoyhteyksien merkitys, eivät
ole siirtomaavaltaa edeltävän ajan perintöä, vaan ne ovat syntyneet tai lujittuneet merkittävästi siirtomaavallan aikana.
Newbury (1998) antaa tästä dynamiikasta kuvaavan esimerkin muistuttamalla, että Belgian hallinto Ruandassa pyrki organisoimaan
yhteiskuntajärjestyksen, järkeistämään ja yhdenmukaistaman epäyhtenäiset yhteiskuntasuhteet. 1930-luvulla annettiin henkilökortteja,
joihin oli merkitty henkilön etninen ryhmä. Newburyn mukaan tällaiset toimenpiteet eivät luoneet etnisyyttä, vaan pyrkivät
muovaamaan sen sosiaalista merkitystä. Näin hutut luokiteltiin siirtomaa-ajan Ruandassa toisen luokan kansalaisiksi. Se näkyi Newburyn
mukaan selvästi siirtomaa-ajan uusien sosiaalisten ja taloudellisten voimavarojen kohdentamisessa. 30 Tämä esimerkki osoittaa, että
etnisten ja heimoidentiteettien mukaan jakaantuneet ryhmät olivat usein siirtomaavallan tuote samaan tapaan kuin valtiorakenne.
Saharan eteläpuolisen Afrikan uusien valtioiden kiusana olikin kaksi rakenteellista ongelmaa: poliittisen identiteetin pirstaloituminen
ja heikot kansalliset instituutiot. Nämä kaksi yhdessä estivät vakaan kansallisen hallintojärjestelmän muodostumista, heikensivät
huomattavasti valtion legitimiteettiä ja tuottivat poliittisia järjestelmiä, jotka ovat erittäin epävakaita ja vaikeasti uudistettavia.
Poliittinen pirstaleisuus ja heikot hallintoelimet ruokkivat toisiaan ja heikentävät pyrkimyksiä rakentaa laillinen ja toimiva valtio.
Easterlyn mukaan etniset jaottelut, yhtä hyvin kuin uskonnolliset ja klaanien mukaiset jaottelut, sekä poliittisen pirstaloitumisen
maantieteelliset ja sosioekonomiset muodot estivät sellaisten epäpoliittisten byrokraattisten rakenteiden (valtionhallinto,
oikeuslaitos, poliisi, armeija) syntymistä, joilla olisi tukenaan ideologia, joka oikeuttaisi valtion neutraalit viranomaiset turvaamaan
yhteiskuntajärjestyksen lakisääteisten menettelyjen ja oikeusjärjestyksen avulla. 31 Easterleyn mukaan nämä rakenteet ovat yksi
toimivan valtion tärkeimpiä edellytyksiä.
Monet yhtenäiset ryhmät, joilla on pitkä yhteinen historia, ovat luoneet kehittyneitä poliittisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia
järjestelmiä, jotka ylläpitävät vakautta ja edistävät talouden kehittymistä. Jakaantuneilla väestöryhmillä tällaisia mekanismeja ei
kuitenkaan ole. Kun pirstaloituneisiin yhteisöihin yhdistetään heikot valtionhallinnon rakenteet, niiden taipumuksena on Putnamin
mukaan hakeutua kohti tukahduttavaa ja lamauttavaa noidankehää, jolloin epälojaalius, epäluottamus, välttely, riisto, eristäytyminen,
epäjärjestys ja pysähtyneisyys tehostavat toistensa vaikutuksia. 32 Jos tällaiset toimimattomat ja tuottamattomat toimintamallit ovat
yhteiskunnassa vallitsevia, ne säilyvät Northin mukaan siksi, että suuri polkuriippuvuus tietystä institutionaalisesta kehyksestä on
tuottavan toiminnan esteenä, koska siinä luodaan organisaatioita ja eturyhmiä, jotka hyötyvät vallitsevan rakenteen rajoituksista,
mikä selittää olennaisella tavalla, miksi kasvuluvut pysyvät kehitysmaissa alhaisina. 33
Nunn (2007) esittelee useita tasapainotiloja sisältävän mallin, joka osoittaa, että ulkopuolelta tuotu institutionaalinen rakenne,
jossa omistusoikeudet ovat epävarmoja ja tuotanto vähäistä ja valtio hyödyntää voimakkaasti talousjärjestelmän resursseja, voi
säilyä senkin jälkeen, kun ulkopuolinen hyödyntäjä on poistettu. Nunn toteaa, että yhteiskunta jää tämän melkein ihanteellisen
tasapainotilan ansaan vielä senkin jälkeen, kun ulkopuolinen hyödyntäminen on päättynyt, joten poliittinen itsenäisyys ei johda
yhteiskunnallisesti ei-toivotun institutionaalisen rakenteen poistamiseen. 34
Useimpien Saharan eteläpuolisen Afrikan siirtomaa-ajan jälkeisten valtioiden taloudellinen ja poliittinen elinkyky oli aluksi rajallinen,
eikä alueen poliittinen kartta ole muuttunut siirtomaavaltakauden päättymisen jälkeen. Collierin mukaan ei yksikään valtio ole
hävinnyt kartalta vuoden 1945 jälkeen naapurimaan sotilaallisen toiminnan seurauksena. 35 Nämä maat eivät ole olleet ulkoisen
sotilaallisen uhkan kohteena, mikä on ollut Euroopan valtioiden lujittumisen kannalta ratkaisevaa. 36
Collier (2009b) on todennut: ”siirtomaavallan purkaminen tapahtui historian hirvittävimmän kansainvälisen sodan jälkeen
ydinasekilpailun yhteydessä. Ei ole yllättävää, että vaikutti siltä, kuin se ei olisi enää hyväksyttävää hallinnon toimintaa: se oli liian
kallista, ja naapurisodat saattaisivat laajeta maailmanlaajuisiksi. Kansainvälisen painostuksen sekä Yhdistyneiden Kansakuntien
27
Collier 2009a.
28
Kaplan 2009, s. 2.
29
Ranger 1983, s. 248.
30
Newbury 1998, s. 11.
31
Easterly 2000, s. 12.
32
Putnam 1993, s. 177.
33
North 1990, s. 99.
34
Nunn 2007, s. 173.
35
Collier 2009b, s. 4.
36
Tilly 1990.
51
EU:N
KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI