LISÃÃ VAKAUTTA AFRIKKAAN

More documents

Recommendations

Info

Luku 3 EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009 Liian länsimaiset oikeus-, hallinto- ja koulutusjärjestelmät estivät kuitenkin paikallisyhteisöjä hyödyntämästä omia luonnonvarojaan, valmiuksiaan ja sosiaalisia verkostojaan ja aiheuttivat tarpeetonta ristiriitaa virallisten ja epävirallisten rakenteiden välille. Pitkälti keskitetyt hallintorakenteet maissa, joissa viralliset valtioelimet ovat tehottomia ja vaihtoehtoisia tulonlähteitä on vähän, pakottavat ryhmät kilpailemaan vähäisistä valtion resursseista, mikä lisää poliittista pirstoutumista. Lisäksi monien uusien valtioiden johtajat olivat saaneet koulutuksen länsimaissa: Julius Nyerere Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Léopold Sédar Senghor Ranskassa ja Kwame Nkrumah Yhdysvalloissa. Afrikan maissa koulutuksensa saaneet johtajat, kuten Milton Obote ja Félix Houphouët-Boigny, opiskelivat akateemisissa oppilaitoksissa, jotka kannattivat vahvasti länsimaisia poliittisia arvoja ja instituutioita. Heidän mielestään valtiorakenteiden kotoperäistäminen merkitsisi paluuta siirtomaa-aikaa edeltäviin poliittisiin rakenteisiin, mikä olisi kehityksen kannalta vahingollista 22 . Perinteiset instituutiot olivat edistäneet siirtomaiden toimintaa, ja siksi niihin ei voitu turvautua, kun haluttiin lähentää valtiorakenteita paikallisiin kulttuurisiin ja poliittisiin arvoihin. 23 Siirtomaa-ajan valtiollisten instituutioiden voimakkaasti hyödyntävä toimintatapa oli Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden kehityksen kannalta selvästi vahingollinen, mutta se saattoi silti olla poliittisten johtajien itsekkäiden etujen mukaista. Acemoglu et al. (2001) toteavat, että perustaessaan autoritaarisia instituutioita eurooppalaiset vallanpitäjät hyvin usein delegoivat vastuun päivittäisestä valtionjohdosta pienelle paikalliselle eliitille. Tuo suppea ryhmä hallitsi usein valtiota itsenäistymisen jälkeen ja suosi maan rikkauksia voimakkaasti hyödyntäviä instituutioita. 24 Valtioiden ulospäin suuntautuneisuudesta ei voitu päästä hetkessä eroon itsenäistymisen yhteydessä, koska riippuvuus ulkoisista tulonlähteistä oli Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden syvälle juurtunut ominaispiirre. Esimerkiksi tieverkoston tarkoituksena oli yhteyksien luominen ulkomaihin paikallistalouden kehityksen edistämisen sijasta. Lisäksi ulospäin suuntautuneisuus voi olla poliittisen eliitin etujen mukaista. Collier (2009a) esittää, että Mobutu Sese Seko, joka keräsi henkilökohtaisen omaisuutensa Zairen luonnonvaroilla hankituista vientituloista, ei ollut lainkaan halukas vähentämään riippuvuutta ulkoisista tulonlähteistä. 25 Sen vastineeksi olisi valtion pitänyt tuottaa voimavaroja sisäisesti. Jos olisi turvauduttu laajemmin verotukseen, olisi vauhditettu kierrettä, jossa olisi vaadittu lisää vastuuta kansalaisille sekä valtiorakenteiden lujittamista. Se olisi ollut yhteiskunnan kannalta hyvä mutta hänen kannaltaan huono asia. Poliittista tahtoa maan omien resurssien käytön lisäämiseen ei ollut, ja siihen oli myös hyvin vähän valmiuksia. Verojen korottaminen oli haastavaa heikosti kehittyneelle valtiorakenteelle, jonka oli vaikea levittää tietoa vallastaan kaupunkialueiden ulkopuolelle. Suurin osa väestöstä asui kuitenkin harvaan asutulla maaseudulla. Näin ollen Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden poliittinen itsenäistyminen ei johtanut merkittävään muutokseen valtiorakenteiden kehityksessä. Näin siis toinenkin syy-yhteys siirtomaa-ajan ja valtioiden nykyisen epävakauden välillä on vahva. On olemassa vankat perustelut sille, miksei Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden poliittinen itsenäistyminen muuttanut niiden valtiorakenteiden kehitystä merkittävästi. 5. KANSAINVÄLINEN TILANNE JA JATKUVUUS Valtiorakenteiden kehitys ei yltänyt poliittisen itsenäisyyden tasolle. Siirtomaavallan purkautumisesta on kuitenkin kulunut yli kolme vuosikymmentä, joten meidän on täydennettävä perusteluja valtiorakenteiden merkittävien muutosten puuttumiselle tekijöillä, jotka selittävät joidenkin keskeisimpien valtiorakenteiden ominaispiirteiden säilymisen. Vaikka Saharan eteläpuolisella Afrikalla on itsellään merkittäviä kokemuksia onnistuneesta valtiorakenteiden kehityksestä esimerkiksi Botswanassa, ne ovat pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Miksi Saharan eteläpuolisen Afrikan itsenäiset valtiot muodostettiin Collierin sanoin ”yhdellä kansainvälisellä kynänvedolla”, kun Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto tunnusti ne heti. 26 Näin hänen mukaansa luotiin maailman miljardin köyhimmän ihmisen valtiot, eikä niiden taloudellista tai poliittista elinkelpoisuutta otettu oikeastaan lainkaan huomioon. Näiden valtioiden taloudellisesta elinkelpoisuudesta Collier (2009a) toteaa, että monet uudet valtiot olivat hyvin pieniä, koska siirtomaa-ajan lyhyys oli estänyt yhteisen kansallisen identiteetin syntymisen siirtomaa-alueiden kansalaisille. Kun Etelä-Aasia itsenäistyi vuonna 1949 Britannian siirtomaavallasta, lukuisista siirtomaavaltaa edeltävistä poliittisista entiteeteistä syntyi vain kaksi itsenäistä valtiota, Intia ja Pakistan. Ranskan Länsi-Afrikka jaettiin kuitenkin moneksi pieneksi maaksi, joiden 22 Clapham 1996. 23 Näkemys epävirallisten instituutioiden takapajuisuudesta asettui vastakkain sen kanssa, että heti itsenäistymisen jälkeen poliittiset eliitit turvautuivat perinteisiin päälliköihin saadakseen poliittista tukea. Tämä asenne ei vähentänyt virallisten ja epävirallisten instituutioiden välistä epätasapainoa vaan edisti ajan myötä epäsuoraan valtaan perustuvan siirtomaajärjestelmän haitallisten sivuvaikutusten säilymistä. 24 Acemoglu et al. 2001. Vastaava väite on esitetty teoksessa Mamdani 1996. 25 Collier 2009a. 26 Collier 2009a. 50
EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009 Valtiollisen epävakauden historialliset syyt rajat piirrettiin mielivaltaisesti. Nämä maat olivat liian pieniä valtioksi, mikä tarkoittaa, että niiden pieni koko esti niitä luomasta turvallisuutta ja kantamasta vastuuta. 27 Siirtomaavallan aikaisten rajojen mielivaltaisuus loi Kaplanin mukaan erilaisista, usein keskenään yhteensopimattomista ihmisryhmistä koostuvia väestöjä, jotka vaaransivat siirtomaavallan jälkeisten valtioiden poliittisen elinkelpoisuuden. 28 Monimuotoiset heimojen ja etnisten ryhmien identiteetit ovat selvästi syntyneet ennen siirtomaa-aikaa, mutta siirtomaahallinnot pysyttivät väestöryhmät paikoillaan, vahvistivat etnisyyttä ja aiempaa joustamattomampia sosiaalisia määritteitä. Siirtomaaaikaa edeltävällä Saharan eteläpuolisella Afrikalla sen sijaan ei ollut ”yhtä sille ominaista heimoidentiteettiä, koska suurin osa afrikkalaisista vaihtoi jatkuvasti identiteettiään” 29 . Ranger puhuu nimenomaan perinteen keksimisestä siirtomaa-ajan Afrikassa ja osoittaa, että Afrikan siirtomaa-ajan jälkeisten yhteisöjen eräät erityispiirteet, kuten etnisten tai heimoyhteyksien merkitys, eivät ole siirtomaavaltaa edeltävän ajan perintöä, vaan ne ovat syntyneet tai lujittuneet merkittävästi siirtomaavallan aikana. Newbury (1998) antaa tästä dynamiikasta kuvaavan esimerkin muistuttamalla, että Belgian hallinto Ruandassa pyrki organisoimaan yhteiskuntajärjestyksen, järkeistämään ja yhdenmukaistaman epäyhtenäiset yhteiskuntasuhteet. 1930-luvulla annettiin henkilökortteja, joihin oli merkitty henkilön etninen ryhmä. Newburyn mukaan tällaiset toimenpiteet eivät luoneet etnisyyttä, vaan pyrkivät muovaamaan sen sosiaalista merkitystä. Näin hutut luokiteltiin siirtomaa-ajan Ruandassa toisen luokan kansalaisiksi. Se näkyi Newburyn mukaan selvästi siirtomaa-ajan uusien sosiaalisten ja taloudellisten voimavarojen kohdentamisessa. 30 Tämä esimerkki osoittaa, että etnisten ja heimoidentiteettien mukaan jakaantuneet ryhmät olivat usein siirtomaavallan tuote samaan tapaan kuin valtiorakenne. Saharan eteläpuolisen Afrikan uusien valtioiden kiusana olikin kaksi rakenteellista ongelmaa: poliittisen identiteetin pirstaloituminen ja heikot kansalliset instituutiot. Nämä kaksi yhdessä estivät vakaan kansallisen hallintojärjestelmän muodostumista, heikensivät huomattavasti valtion legitimiteettiä ja tuottivat poliittisia järjestelmiä, jotka ovat erittäin epävakaita ja vaikeasti uudistettavia. Poliittinen pirstaleisuus ja heikot hallintoelimet ruokkivat toisiaan ja heikentävät pyrkimyksiä rakentaa laillinen ja toimiva valtio. Easterlyn mukaan etniset jaottelut, yhtä hyvin kuin uskonnolliset ja klaanien mukaiset jaottelut, sekä poliittisen pirstaloitumisen maantieteelliset ja sosioekonomiset muodot estivät sellaisten epäpoliittisten byrokraattisten rakenteiden (valtionhallinto, oikeuslaitos, poliisi, armeija) syntymistä, joilla olisi tukenaan ideologia, joka oikeuttaisi valtion neutraalit viranomaiset turvaamaan yhteiskuntajärjestyksen lakisääteisten menettelyjen ja oikeusjärjestyksen avulla. 31 Easterleyn mukaan nämä rakenteet ovat yksi toimivan valtion tärkeimpiä edellytyksiä. Monet yhtenäiset ryhmät, joilla on pitkä yhteinen historia, ovat luoneet kehittyneitä poliittisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia järjestelmiä, jotka ylläpitävät vakautta ja edistävät talouden kehittymistä. Jakaantuneilla väestöryhmillä tällaisia mekanismeja ei kuitenkaan ole. Kun pirstaloituneisiin yhteisöihin yhdistetään heikot valtionhallinnon rakenteet, niiden taipumuksena on Putnamin mukaan hakeutua kohti tukahduttavaa ja lamauttavaa noidankehää, jolloin epälojaalius, epäluottamus, välttely, riisto, eristäytyminen, epäjärjestys ja pysähtyneisyys tehostavat toistensa vaikutuksia. 32 Jos tällaiset toimimattomat ja tuottamattomat toimintamallit ovat yhteiskunnassa vallitsevia, ne säilyvät Northin mukaan siksi, että suuri polkuriippuvuus tietystä institutionaalisesta kehyksestä on tuottavan toiminnan esteenä, koska siinä luodaan organisaatioita ja eturyhmiä, jotka hyötyvät vallitsevan rakenteen rajoituksista, mikä selittää olennaisella tavalla, miksi kasvuluvut pysyvät kehitysmaissa alhaisina. 33 Nunn (2007) esittelee useita tasapainotiloja sisältävän mallin, joka osoittaa, että ulkopuolelta tuotu institutionaalinen rakenne, jossa omistusoikeudet ovat epävarmoja ja tuotanto vähäistä ja valtio hyödyntää voimakkaasti talousjärjestelmän resursseja, voi säilyä senkin jälkeen, kun ulkopuolinen hyödyntäjä on poistettu. Nunn toteaa, että yhteiskunta jää tämän melkein ihanteellisen tasapainotilan ansaan vielä senkin jälkeen, kun ulkopuolinen hyödyntäminen on päättynyt, joten poliittinen itsenäisyys ei johda yhteiskunnallisesti ei-toivotun institutionaalisen rakenteen poistamiseen. 34 Useimpien Saharan eteläpuolisen Afrikan siirtomaa-ajan jälkeisten valtioiden taloudellinen ja poliittinen elinkyky oli aluksi rajallinen, eikä alueen poliittinen kartta ole muuttunut siirtomaavaltakauden päättymisen jälkeen. Collierin mukaan ei yksikään valtio ole hävinnyt kartalta vuoden 1945 jälkeen naapurimaan sotilaallisen toiminnan seurauksena. 35 Nämä maat eivät ole olleet ulkoisen sotilaallisen uhkan kohteena, mikä on ollut Euroopan valtioiden lujittumisen kannalta ratkaisevaa. 36 Collier (2009b) on todennut: ”siirtomaavallan purkaminen tapahtui historian hirvittävimmän kansainvälisen sodan jälkeen ydinasekilpailun yhteydessä. Ei ole yllättävää, että vaikutti siltä, kuin se ei olisi enää hyväksyttävää hallinnon toimintaa: se oli liian kallista, ja naapurisodat saattaisivat laajeta maailmanlaajuisiksi. Kansainvälisen painostuksen sekä Yhdistyneiden Kansakuntien 27 Collier 2009a. 28 Kaplan 2009, s. 2. 29 Ranger 1983, s. 248. 30 Newbury 1998, s. 11. 31 Easterly 2000, s. 12. 32 Putnam 1993, s. 177. 33 North 1990, s. 99. 34 Nunn 2007, s. 173. 35 Collier 2009b, s. 4. 36 Tilly 1990. 51 EU:N KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI
Page 1:
LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN UUSI TOI
Page 4 and 5:
Euroopan kehitysyhteistyöraportti
Page 6 and 7:
Esipuhe EU:n kehitysyhteistyörapor
Page 8 and 9:
Sisältö EU:n kehitysyhteistyörap
Page 10 and 11:
Taulukot ja kuviot EU:n kehitysyhte
Page 12 and 13: Lyhenteet EU:n kehitysyhteistyörap
Page 14 and 15: Yleiskatsaus EU:n kehitysyhteistyö
Page 20: Yleiskatsaus EU:n kehitysyhteistyö
Page 23 and 24: EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
Page 61: EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
Page 82 and 83: OSA KAKSI EPÄVAKAUDESTA RESILIENSS
Page 84 and 85: Luku 5 EU:n kehitysyhteistyöraport
Page 112 and 113:
Luku 7 EU:n kehitysyhteistyöraport
Page 114 and 115:
Page 116:
Page 119 and 120:
EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
Page 121 and 122:
Page 123 and 124:
Page 125 and 126:
Page 127 and 128:
Page 129 and 130:
Page 131 and 132:
Page 133 and 134:
Page 135 and 136:
Page 137 and 138:
Page 139 and 140:
Page 141 and 142:
Page 143 and 144:
Page 145 and 146:
Page 147 and 148:
Page 149 and 150:
Page 151 and 152:
Page 153 and 154:
Page 155 and 156:
Page 157 and 158:
show all

LISÃÃ VAKAUTTA AFRIKKAAN

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?

LISÃÃ VAKAUTTA AFRIKKAAN