LISÃÃ VAKAUTTA AFRIKKAAN
LISÃÃ VAKAUTTA AFRIKKAAN
LISÃÃ VAKAUTTA AFRIKKAAN
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009<br />
Valtiollisen epävakauden historialliset syyt<br />
Siirtomaan voimakkaaseen hyödyntämiseen perustuva toimintapa on läheisesti sidoksissa sen suuntautumiseen ulospäin, kohti<br />
siirtomaavaltaa. 13 Vahva merkki tästä suuntauksesta on pääkaupunkien sijoittaminen rannikolle. ”Eurooppalaiset perustivat varsin<br />
järjestelmällisesti pääkaupunkeja, joiden myötä valta siirrettiin lähemmäksi valtamerta ja poispäin afrikkalaisten ajan myötä<br />
sisämaahan luomista valtakeskuksista”. 14 Kultarannikon pääkaupungiksi esimerkiksi valittiin Accra eikä sisämaan Kumasia, joka oli<br />
ollut Asanten imperiumin keskus, ja Bamako korvasi Timbuktun Malin poliittisena ytimenä. Siirtomaiden vähäinen suuntautuminen<br />
sisäänpäin näkyy myös heikkona tiestörakenteena, mikä oli siirtomaa-ajalle tyypillistä. Infrastruktuuria lyötiin laimin, jos siitä ei<br />
saatu suoraa taloudellista hyötyä. Esimerkiksi rautateitä rakennettiin kyllä raaka-aineiden kuljettamiseksi sisämaasta satamiin<br />
mutta harvoin yhteyksien luomiseksi sisämaa-alueille.<br />
Eurooppalaisten suuret kuolleisuusluvut Saharan eteläpuolisessa Afrikassa muovasivat myös siirtomaavaltaa ja vähensivät<br />
mahdollisuuksia laajaan uudisasutukseen. 15 Siirtomaavallat, erityisesti Iso-Britannia mutta pienemmässä väärin myös Ranska<br />
ja Belgia, asuttivat siirtomaita hyvin vähän ja turvautuivat niiden hallinnassa epäsuoraan vallankäyttöön. Uudisasukkaat<br />
pitivät hallinnassaan siirtomaahallinnon ylimpiä tasoja, mutta siirtomaavallat turvautuivat perinteisiin rakenteisiin järjestyksen<br />
säilyttämiseksi pääkaupungin ulkopuolella 16 , koska siirtomaahallinnolla oli hyvin vähän suoria kontakteja maaseudulla.<br />
Epäsuora valtajärjestelmä ruokki hajautettua despotismia 17 , koska siirtomaavallat muovasivat perinteisten päälliköiden ja yhteisöjen<br />
välisiä suhteita uudelleen. Siirtomaavaltaa edeltävänä aikana yhteisöt saattoivat syrjäyttää päällikköjä vallasta, mutta sittemmin<br />
vain siirtomaahallinto pystyi antamaan vallan tai ottamaan sen pois. 18 Tällainen järjestelmä vähensi huomattavasti perinteisten<br />
päälliköiden tilivelvollisuutta omille yhteisöilleen, joten nämä pystyivät paikallisen vaikutusvaltansa avulla kasvattamaan<br />
henkilökohtaista vaurauttaan. Näin luotiin perusta valtion myöhemmälle yksityistämiselle. 19<br />
Nämä Saharan eteläpuolisen Afrikan siirtomaiden neljä ominaispiirrettä liittyvät tiiviisti toisiinsa ja muistuttavat läheisesti eräitä<br />
valtiollisen epävakauden tunnuspiirteitä. Keinotekoisuutensa vuoksi valtiorakenteet ovat irrallaan yhteiskunnasta ja estävät näin niitä<br />
poliittisia prosesseja, joilla voitaisiin saattaa kansalaisten odotukset ja valtion toimintakyky keskinäiseen tasapainoon. Epävakaiden<br />
valtioiden vähäinen kehityssuuntautuneisuus henkii siirtomaiden hyödyntämiseen tähtäävää ajattelua, ja niiden kyvyttömyys ottaa<br />
käyttöön omia resurssejaan voi liittyä siirtomaa-aikana perustettujen valtiorakenteiden ulospäin suuntautuneisuuteen. Epäsuoran<br />
siirtomaavallan vahvistama kaksijakoinen valtiorakenne on voinut pohjustaa maaperää joidenkin Saharan eteläpuolisen Afrikan<br />
epävakaiden valtioiden neopatrimoniaaliselle asenteelle. 20<br />
4. SIIRTOMAAVALLAN PURKAUTUMINEN<br />
Pitkän ja väkivaltaisen itsenäisyystaistelun käyneitä Portugalin siirtomaita ja eteläisen Afrikan siirtomaita<br />
lukuun ottamatta Saharan eteläpuoliset maat saivat poliittisen itsenäisyyden entisiltä siirtomaavalloilta<br />
muutamassa vuodessa alkaen vuodesta 1957, kun Britannian Kultarannikosta tuli itsenäinen Ghana.<br />
Rauhanomainen siirtyminen siirtomaavallasta poliittiseen autonomiaan tarjosi selkeän tilaisuuden<br />
hankkiutua eroon siirtomaiden vahingollisista institutionaalisista piirteistä. Näiden uusien maiden<br />
poliittiset eliitit menivät kuitenkin harvoin byrokratian afrikkalaistamista pidemmälle, eivätkä ryhtyneet<br />
merkittäviin institutionaalisiin muutoksiin. Miksi Saharan eteläpuolisen Afrikan valtiorakenteiden<br />
kehityksessä ei tapahtunut merkittävää muutosta itsenäistymisen yhteydessä<br />
Keinotekoisuuden vähentäminen olisi edellyttänyt valtiorakenteiden kotoperäistämistä, mikä olisi voinut vähentää virallisten<br />
ja epävirallisten rakenteiden välistä epätasapainoa. Useat eri tekijät kuitenkin estivät tällaisen kehityksen. Ensinnäkin monien<br />
siirtomaiden hallintorakenteet olivat melko heikkoja eikä niiden valta ulottunut kovinkaan kauas. Paikalliset poliittiset johtajat varoivat<br />
tekemästä suuria muutoksia valtiorakenteisiin, joita he pyrkivät vahvistamaan. ”Heidän piti saada haltuunsa toimintakunnossa oleva<br />
hallituskoneisto sen sijaan, että he olisivat pyrkineet luomaan sen alusta asti uudelleen, kun samanaikaisesti vallitsi itsenäisyyden<br />
saavuttamisen ja koko poliittisen rakenteen uudelleenjärjestämisen aiheuttama käsittämätön sekasorto”. 21<br />
13<br />
Clapham 1996.<br />
14<br />
Herbst 2000, s. 16.<br />
15<br />
Acemoglu et al. 2001.<br />
16<br />
Lange 2004.<br />
17<br />
Lange 2004.<br />
18<br />
Lugard 1922.<br />
19<br />
Bayart 1999.<br />
20<br />
Mamdani 1996.<br />
21<br />
Clapham 1996, s. 35.<br />
49<br />
EU:N<br />
KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI
Change language