LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
Esipuhe
ESIPUHE
Politiikan suunnittelu edellyttää toimintaympäristön oikeaa, syvällistä ja ajantasaista tuntemusta.
Tämä pätee myös kehitysyhteistyöpolitiikan suunnitteluun. Euroopassa on lukuisia yliopistoja
ja tutkimuslaitoksia, joissa pohditaan kehitysyhteistyötä ja tehdään kehitystutkimusta. Sitä ei
kuitenkaan toistaiseksi ole hyödynnetty parhaalla mahdollisella tavalla. Tähän on monia syitä,
esimerkiksi tutkimustyön hajanaisuus, resurssien puute sekä suhteellisen vähäiset kytkökset
politiikan maailmaan.
Tilannetta on tarkoitus korjata ”Kehitystutkimuksella lisää voimaa EU:n kehitysyhteistyöhön”
-aloitteella, jota rahoittavat tällä hetkellä Euroopan komissio ja kuusi jäsenvaltiota (Espanja,
Luxemburg, Ruotsi, Saksa, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta). Aloitteella pyritään selkiyttämään
EU:n näkemystä, sen visiota, eräistä aikamme polttavimmista kehityskysymyksistä. Siinä tuotetaan
ensiluokkaista tietoa, innovoidaan ja kehitetään tutkimusyhteisön ja poliittisten päättäjien välisiä
yhteyksiä Euroopassa.
Hankkeen tärkein tuotos on vuosittain julkaistava EU:n kehitysyhteistyöraportti (ERD). Se on
EU:n visiota kuvastava, riippumaton, tietoon perustuva ja tulevaisuuteen suuntautuva katsaus
kehitysyhteistyökysymyksiin. Raportti auttaa Euroopan unionia hiomaan näkemystään
kehitysyhteistyöstä, kehittämään politiikkaansa ja vaikuttamaan kansainväliseen keskusteluun.
Se myös täydentää muita kehitysyhteistyötä käsitteleviä keskeisiä raportteja ja pyrkii tuomaan esiin
kehitysyhteistyötä koskevia erilaisia näkemyksiä. Siinä käsitellään myös nimenomaan Euroopalle
ominaisia toimintamalleja, jotka perustuvat sekä Euroopan poliittisiin ja sosiaalisiin arvoihin
että sen historiaan ja kokemuksiin. Olemme vakuuttuneita siitä, että kehityspolitiikan kaltaisella
monimutkaisella ja monitahoisella alalla ei voi olla vain yhtä oikeaa ajattelutapaa.
Firenzessä sijaitsevan yliopistollisen Eurooppa-instituutin (EUI) johdolla laaditussa, tänä vuonna
julkaistavassa ensimmäisessä EU:n kehitysyhteistyöraportissa käsitellään epävakauden mutkikasta ja
moniulotteista kysymystä ja keskitytään erityisesti Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, jossa useimmat
epävakaat valtiot sijaitsevat. Epävakautta on sanottu aikamme hankalimmaksi kehityshaasteeksi.
Se, miten epävakaisiin tilanteisiin pitäisi puuttua, huolestuttaakin kasvavassa määrin ja aiheellisesti
sekä Eurooppaa että koko kansainvälistä yhteisöä. Epävakaus on yhä tärkeämpi painopiste EU:n
kehityspolitiikassa ja EU:n turvallisuusstrategian keskeinen haaste.
Epävakauden voittaminen on ennen kaikkea pakottava moraalinen välttämättömyys. Kolmannes
maailman köyhistä asuu niin kutsutuissa epävakaissa maissa. Näiden maiden eteneminen kohti
vuosituhattavoitteita on hidasta, ja heikon hallintotavan taloudelliset, inhimilliset ja sosiaaliset
kustannukset ovat valtavat, etenkin silloin, kun tuloksena on selkkauksia ja sotia. Kun otetaan
huomioon toisiinsa läheisesti liittyvät elintarvike-, polttoaine- ja nykyinen talous- ja finanssikriisi,
jotka uhkaavat tehdä tyhjäksi vasta saavutetun edistyksen, on epävakauden torjuminen sitäkin
tärkeämpää. Kriisien inhimillinen hinta on erityisen huolestuttava Saharan eteläpuolisissa
epävakaissa maissa, joiden kyky selviytyä häiriöistä on rajallinen.
Epävakaus synnyttää myös vakavia turvallisuusongelmia. Maailmassa, jossa keskinäinen riippuvuus
lisääntyy, globaalisen vakauden ja vaurauden turvaaminen epävakautta poistamalla on myös
meidän etumme. Adenin lahdella uudelleen virinnyt merirosvous, joka kytkeytyy läheisesti Somalian
sekasortoiseen tilanteeseen, sekä talous-, sota- ja poliittiset pakolaiset, jotka eivät suuntaa vain
naapurimaihin vaan pakenevat kotimaansa epävakautta ymmärrettävästi ja usein vastoin tahtoaan
Eurooppaan ja maailman muihin vauraisiin osiin paremman ja vakaamman elämän toivossa, ovat
esimerkkejä tästä kasvavasta keskinäisestä riippuvuudesta.
Epävakautta esiintyy erittäin moninaisissa, sosioekonomisesti, kulttuurisesti ja poliittisesti
toisistaan hyvin paljon poikkeavissa yhteiskunnissa, ja ulkoisen tuen on niissä oltava tarkkaan
suunniteltua ja erikseen räätälöityä. Perinteinen kehityspolitiikan “mantra”, johon sisältyvät
avun tuloksellisuus (Pariisin julistus ja Accran toimintasuunnitelma), kehityspolitiikkaa koskeva
eurooppalainen konsensus ja hallintouudistusten tukemista painottava lähestymistapa, kohtaa
epävakaissa valtioissa aivan uudenlaisia haasteita. Professori Bourguignonin johdolla vuonna 2008
III
EU:N
KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI