LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
Valtiollinen epävakaus saharan eteläpuolisessa afrikassa: kustannukset ja haasteet
Tämän perustelun mukaisesti Ikpe liittää epävakauden määritelmään valtion kyvyn mukautua muuttuneisiin olosuhteisiin,
suojella kansalaisiaan, vaimentaa häiriöitä ja hallita konfliktit väkivaltaan turvautumatta. 26 Valtiollisen epävakauden keskeisiä
merkkejä on näin ollen se, että valtio menettää yhtäkkiä tai vähitellen kykynsä täyttää kansalaisten odotukset ja omaksua herkästi
reagoiva poliittinen prosessi, jonka avulla se käsittelee valtion ja yhteiskunnan välisten suhteiden muutoksia tai pitää alueensa
koskemattomana. On syytä korostaa, että vaikka legitimiteetin puute, auktoriteetin puute ja palvelujen puute poikkeavat käsitteinä
toisistaan, ne vahvistavat toisiaan ja kytkeytyvät toisiinsa. Siten esimerkiksi kykyä täyttää väestön perustarpeet ja turvata sen
ihmisoikeudet voidaan pitää valtiollisten instituutioiden legitimiteetin edellytyksenä siitä huolimatta, että kansalaisten odotukset
ovat kulttuuri- ja maasidonnaisia.
Epävakauden laatu ja määrä vaihtelevat hyvin paljon eri maissa. Sen voivat laukaista eri tekijät väkivaltaisesta selkkauksesta valtion
toimintakyvyn ja legitimiteetin vähittäiseen murenemiseen. Se voi myös olla voimakkuudeltaan erilaista. Valtion toiminnot ovat
suurimmassa luhistumisvaarassa seuraavankaltaisissa tilanteissa: poliittiset ja taloudelliset siirtymäkaudet, äärimmäinen poliittinen
epävakaus, poliittinen ja valtiollinen jälleenrakentaminen konfliktien rasittamissa maissa, valtionmuodostuksen alkuvaiheet sekä
pitkäaikainen altistuminen toistuville ja vakaville ulkoisille levottomuuksille ja häiriöille. Jos tällaisissa vaativissa tilanteissa toimitaan
epäviisaasti, kasvavat ja itseään ruokkivat voimat voivat ajaa valtion epävakauden sen perimmäisiin ilmentymiin: selkkauksiin ja
autoritaarisiin järjestelmiin, joissa sorto on yleistä ja järjestelmällistä ja väestöryhmien ihmisoikeuksia rikotaan.
Sisäinen epäyhtenäisyys on epävakauden ilmentymien ja epävakaiksi leimattujen valtioiden keskeinen piirre. Eräät kirjoittajat toteavat
myös, että käsite on laaja siinä mielessä, että siinä niputetaan yhteen vaikeasti toisiinsa verrattavia maita. 27 Brinkerhoff katsoo, että
epävakaat maat ovat koko ajan liikkeessä siirtyen vakaudesta konfliktiin, kriisiin ja/tai romahdukseen – josta ne nousevat ja lähtevät
liikkumaan kohti toipumista ja vakautta. 28 Tämä merkitsee, että jokaisessa maassa valmiuksia ja poliittista tahtoa rajoittavat eri tekijät.
Osa kirjoittajista menee vielä pidemmälle väittäen, ettei edes ole mahdollista vetää vakuuttavaa rajaa epävakaiden ja vakaiden
maiden välille, ja epäillen, onko joidenkin maiden sisällyttäminen laajasti määriteltyyn epävakaiden maiden ryhmään järkevää. 29
Briscoe toteaa, ettei epävakailla valtioilla ole paljon muuta yhteistä kuin oireet: köyhyys, turvattomuus, konfliktialttius ja korruptio. 30
Epävakauskeskustelu onkin palauttanut valtiorakenteet kehitysprosessin keskiöön ja korostanut tarvetta ottaa ulkoisten toimien
ja painopisteiden määrittelyssä huomioon syvällinen tieto paikallisesta poliittisesta ja taloudellisesta tilanteesta. Epävakauden
ilmentymien moninaisuus ja sen voimakkuuden vaihtelevuus merkitsevät, että ulkoisten kehitystoimien onnistuminen epävakaissa
maissa edellyttää paikallisten olosuhteiden syvällistä tuntemusta.
Vaikka valtio olisi kuinka toimintakyvytön, epävakaus ei välttämättä merkitse poliittista tyhjiötä, sillä epäviralliset instituutiot
voivat toteuttaa joitain valtion tehtäviä – ainakin osittain. Engberg-Pedersen et al. toteaa, että epävakaissa tilanteissa, joissa
valtio on menettänyt toimintakykynsä tai toimii hyvin heikosti, ei-valtiolliset tahot hoitavat usein turvallisuuden ylläpitoon ja
sosiaalipalveluihin liittyviä valtiolle kuuluvia tehtäviä. 31 Tämä tukee Dixitin teoreettista argumentointia. 32 Esimerkiksi Somaliassa
lain ja järjestyksen ylläpidosta huolehtivat islamilaiset tuomioistuimet ja, kuten Leeson toteaa, šaria-tuomioistuimilla on keskeinen
tehtävä laillisen järjestyksen luomisessa, ja anarkiatilanteessa kiistojen ratkaisu on kansainvälisten mittapuiden mukaan helppoa
ja nopeaa. 33 Vaikka nykytilanne ei ole suinkaan ihanteellinen, se on parantunut huomattavasti vuotta 1991 edeltävästä ajasta, eikä
parannusta ole tapahtunut pelkästään oikeusjärjestelmässä. Somaliaa koskevassa inhimillisen kehityksen raportissa 2001 todetaan,
että maassa on nyt enemmän ala-asteen kouluja kuin 1980-luvun lopussa ja yksityinen sektori on toimittanut vettä ja sähköä. 34
Nämä havainnot osoittavat, että ulkoisten toimijoiden on otettava huomioon tällaiset tahot ryhtyessään avustamaan epävakaassa
tilanteessa olevaa maata. Jos keskitytään pelkästään valtioon, ei opita ymmärtämään syvällisesti epävakautta ja parhaita tapoja
lievittää sitä.
26
Ikpe 2007, s. 86.
27
Faria ja Magalhães-Ferreira 2007.
28
Brinkerhoff 2007, s. 3.
29
Easterly 2009.
30
Briscoe 2008, s. 1.
31
Engberg-Pedersen et al. 2008, p. 23.
32
Dixit 2004.
33
Leeson 2007, s. 705.
34
UNDP 2001.
17
EU:N
KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI