LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
LUKU 1 -
VALTIOLLINEN EPÄVAKAUS SAHARAN ETELÄPUOLISESSA
AFRIKASSA: KUSTANNUKSET JA HAASTEET
1. EU:N KEHITYSPOLITIIKKA MUUTTUVASSA MAAILMANTILANTEESSA
Köyhyyden poistaminen ja kestävä kehitys on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Köyhyyttä pyritään
poistamaan maailmassa, jolle on tunnusomaista etenevä globaalistuminen ja keskinäinen riippuvuus;
tämä on luonut uusia mahdollisuuksia mutta myös uusia haasteita.
(Kehityspolitiikkaa tiikkaa koskeva eurooppalainen konsensus, 2005)
Koko maailman tasavertaisemman ja kestävämmän kehityksen edistämiseen sitoutuneen Euroopan unionin on vastattava
2000-luvun globaalistumisen haasteisiin. Maat, yhteiskunnat ja taloudet kytkeytyvät yhä tiiviimmin toisiinsa ja ovat yhä vähemmän
eristyksissä. Näin ne ovat alttiimpia sisäisen dynamiikan kanssa vuorovaikutuksessa olevien muuttuvien olosuhteiden ja vaihtelevien
ulkoisten voimien vaikutuksille. Maailma yhdentyy, ja samalla taloudellisen toiminnan painopiste siirtyy itään. Kiinan ja Intian
suurempi painoarvo maailman BKT:ssä ja viennissä tekee niistä keskeisiä kansainvälisiä toimijoita. Tämä koskee erityisesti Kiinaa
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Kehityspolitiikassa ei voida sivuuttaa tätä uutta yhteiskuntapoliittista tasapainoa.
Myös väestörakenteet ovat 2000-luvun globalisaation keskeisiä tekijöitä. EU:n väestö ikääntyy, mutta Saharan eteläpuolisen
Afrikan väestö on nuorta. Vuonna 2010 Afrikan väestöstä 40 prosenttia kuuluu 0–14-vuotiaitten ikäryhmään ja 20 prosenttia
15–24-vuotiaitten ikäryhmään. Afrikan väestöstä 60 prosenttia on alle 25-vuotiaita, kun EU:n väestöstä alle 25-vuotiaiden osuus
on 28 prosenttia. Ikärakenteiden muutokset, ilmastonmuutos, järjestäytynyt kansainvälinen rikollisuus ja vastikään koettu
elintarvikkeiden kansainvälinen hintahäiriö ovat esimerkkejä yhteiskunnan valtavista haasteista.
Tätä taustaa vasten vuosien 2008–2009 lama on pahin sitten vuoden 1929. Talous- ja finanssikriisi on iskenyt voimalla EU:n ja
muiden teollisuusmaiden talousarvioihin, mutta erityisen paljon tuhoa se on tehnyt maailman köyhimmissä maissa, joista suurin
osa sijaitsee Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Alustavien arvioiden mukaan jopa 90 miljoonaa ihmistä pysyy köyhyysrajan
alapuolella 1 , ja imeväiskuolleisuus kasvaa peräti 400 000 tapauksella kriisin vuoksi 2 . Numerot eivät kuitenkaan kykene kertomaan,
miten tuhoisasti kriisi vaikuttaa ihmisiin.
Inhimillisten ja taloudellisten kustannusten vuoksi kehitysyhteistyömalleja ja -toimia on suunnattava strategioihin, joiden tavoitteena
on yhteiskuntien sopeutumiskyvyn eli resilienssin lisääminen. Tällä tarkoitetaan strategioita, joilla lisätään sosioekonomisen
järjestelmän kykyä mukautua häiriöihin ja muuttuviin olosuhteisiin ja selviytyä niistä ihmisten valmiuksia vaarantamatta. Maailmassa,
jossa globaalit häiriöt ovat yhä vakavampia ja vaikuttavat yhä suurempaan ihmismäärään – nyt myös sellaisiin köyhiin, jotka
aiemmin jäivät lähes kokonaan vaikutusten ulkopuolelle – maiden sosioekonomisten järjestelmien resilienssi on niiden kehittymisen
olennainen edellytys. Tämän on oltava kansallisten kehittämisstrategioiden ja kehitysyhteistyön keskeinen tavoite.
1.1 EPÄVAKAILLE MAILLE SUUNNATUN KEHITYSAVUN RISTIRIITA
Epävakaat maat ovat viime vuosina nousseet kehitysyhteistyötä harjoittavan yhteisön keskeiseksi painopisteeksi heikkojen
kehityssaavutustensa ja vakavien ihmisoikeusrikkomustensa vuoksi. 3 Epävakaiden maiden ryhmä, jolle ovat ominaisia
valtiorakenteiden vakavat puutteet, muodostaa kansainväliselle yhteisölle vaikean globaalin haasteen. Epävakaus aiheuttaa valtavalle
1
DFID 2009 ja Maailmanpankki 2009a.
2
Maailmanpankki 2009b.
3
On olemassa useita epävakaiden maiden luokituksia ja sijoituslistoja. Jollei toisin ilmoiteta, tässä raportissa käytetään epävakaiden ja konfliktinjälkeisten maiden
(epävirallista) luetteloa, jota on käytetty vuotta 2008 koskevassa Resource Flows to Fragile and Conflict-Affected States (OECD 2009) -vuosikertomuksessa.
Se on koostettu kolmesta luettelosta: Country Policy and Institutional Assessment -luokituksen (CPIA-luokitus) kaksi alinta kvintiiliä vuonna 2007, Brookings
Index of State Weakness in the Developing World 2008 ja Carletonin yliopiston Country Indicators for Foreign Policy (CIFP) 2007 -indeksi. Epävakaiden
maiden luetteloon kuuluvat Afganistan, Angola, Burundi, Kambodza, Kamerun, Keski-Afrikan tasavalta, Tšad, Komorit, Kongon demokraattinen tasavalta,
Kongon tasavalta, Norsunluurannikko, Djibouti, Päiväntasaajan Guinea, Eritrea, Etiopia, Gambia, Guinea, Guinea-Bissau, Haiti, Irak, Kenia, Kiribati, Laos, Liberia,
Mauritania, Myanmar, Nepal, Niger, Nigeria, Pohjois-Korea, Pakistan, Papua-Uusi-Guinea, Ruanda, São Tomé ja Príncipe, Sierra Leone, Salomonsaaret, Somalia,
Sudan, Tadžikistan, Itä-Timor, Togo, Tonga, Uganda, Uzbekistan, Vanuatu, palestiinalaishallinnon alueet, Jemenin tasavalta ja Zimbabwe. Kuten seuraavassa
osassa todetaan, epävakaiden maiden luettelon laatiminen on poliittisesti ja analyyttisesti kiistanalaista. ERD 2009:ssä tälle luokitukselle ei anneta virallista,
vahvistettua asemaa vaan sitä käytetään vain käytännön tarkoituksiin.
11
EU:N
KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI