LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

Luku 9
EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
ongelmaksi silloin, kun järjestöjä on liian monta, kukin omine vakiintuneine suhteineen ja/tai rajallisine mahdollisuuksineen
valvoa ja johtaa monimutkaisia avustusohjelmia jne. Kuten moniin muihinkin kilpailtuihin palvelualoihin, myös
kehitysapupalvelujen tarjoamiseen pätevät mittakaavan tuomat edut, ja ammattimaisia kehitysapupalveluita tarjoavien
järjestöjen tulisikin löytää itselleen sopivin koko ja erikoistumisalue, jolloin ne voivat välttää tehottoman pirstaloitumisen. 28
Kehitysapupolitiikassa on useita hallintoon ja luottamukseen liittyviä periaatteita, joita tulee noudattaa:
• Avunantajien ja kehitysmaiden hallitusten tulee määrittää yleiset, pitkän aikavälin tavoitteet (avoimessa ja kattavassa
kehityspolitiikkaa käsittelevässä vuoropuhelussa).
• Avustusohjelmat ja valvontaa edellyttävät budjettitukiohjelmat tulee delegoida avustustoiminnan palvelujärjestöille,
joiden tulee käyttää paikallistietoa erityistavoitteiden ja ohjelmien määrittämiseksi sekä paikallistuntemustaan ja
erikoisasiantuntemustaan arvioidessaan ja valvoessaan avustus- tai budjettitukiohjelmia.
• Palveluja tarjoavien avustusjärjestöjen tulee olla riippumattomia avunantajista, kehitysmaiden hallituksista ja itse
avunsaajista.
• Avustusjärjestöjen tulee olla ammattimaisesti toimivia, vakaita, riittävästi rahoitettuja ja tulosvastuullisia.
• Avunantajien pitää voida kanavoida rahoitus monille järjestöille, ja järjestöjen tulee pystyä kohdistamaan apu tulosten,
ei yksinomaan vakiintuneiden suhteiden perusteella.
Accran toimintasuunnitelmassa todetaan, että kehitystulosten saavuttamisen ja niistä avoimen vastuun ottamisen
on oltava kiinteästi kaiken kehitystoiminnan ytimessä. Tässä esitetyt viisi periaatetta ilmaisevat saman tavoitteen
toisin sanoin ja täsmällisemmin, kun tuloksia ei voida saavuttaa vain yksinkertaisesti rahaa siirtämällä, kuten tapahtuu
ihanteellisessa budjettituen mekanismissa. Näiden periaatteiden soveltaminen Afrikan epävakaita maita koskevaan EU:n
kehitysyhteistyöpolitiikkaan edellyttää avun hallinnoinnin täydellistä uudelleenarviointia ja uudelleenorganisointia. EU:n
avun hallinnoinnista vastaavat pääasiassa jäsenvaltioiden virastot ja, kuten Pariisin julistuksessa todetaan, sen vitsauksina ovat
pirstaloituminen, koordinoinnin puute, korkeat avun toimituskulut rajallisia hallinnollisia valmiuksia omaaville hallituksille sekä
riittämätön valvonta, arviointi ja vähäinen valmius oppia. Avustushallinnon rakenteita on mahdollista parantaa noudattamalla
yllä esitettyä viittä periaatetta ja rakentamalla työ olemassa olevien järjestöjen asiantuntemuksen perustalle.
Joidenkin Saharan eteläpuolisen Afrikan epävakaiden maiden tarvitsee vain kuroa kiinni inhimillisen kehityksen indikaattoreitaan,
kun taas toisten täytyy rakentaa uskottavia valtiorakenteita. Useimpien niistä pitää myös turvautua aiempaa enemmän
kansalaisyhteiskuntaan. Jotkin niistä ovat keskellä konfliktia, jotkin konfliktin jälkeisessä tilanteessa, ja jotkin tarvitsevat sotilaallista
apua. Joidenkin on kaikkein ensimmäiseksi keskityttävä taistelemaan HIV/AIDS:ia tai malariaa vastaan. Kaikkien niiden pitää
kuitenkin kehittää henkistä pääomaansa ja ihmisten vailtaistamista, ja painopisteenä on oltava etenkin naisten koulutus, joka
näkyy perheiden parempana hyvinvointina. Erityisenä painopisteenä on oltava myös nuorten miesten koulutus yhteiskunnallisten
levottomuuksien ja rikollisuuden vähentämiseksi.
Kun painopistealueet on ensin määritetty, tulee EU:n laatia uskottava pitkän aikavälin kehitysyhteistyöpolitiikka ja sopia sille
budjetti puuttumatta valtioiden itsemääräämisoikeuteen. Tällaiset sitoumukset auttaisivat epävakaita maita pidentämään omaa
aikahorisonttiaan omaa politiikkaansa muotoillessaan ja toteuttaessaan. Valvonta ja vertaisarviointi ovat myös tärkeitä mekanismeja
pyrittäessä kehitystavoitteisiin ja resilienssin kasvattamiseen.
Siirryttäessä painopisteiden asetannasta tarkkoihin kehitystoiminnan suosituksiin ja ohjeisiin tarvitaan syvällistä paikallisten
olosuhteiden tuntemusta, sillä Saharan eteläpuolisen Afrikan maat ovat erittäin heterogeenisiä. Yksityiskohtaisten toimintasuositusten
täytyy perustua paikallisen tilanteen tuntemukseen, jotta ne olisivat vaikuttavia. Lisäksi EU:n täytyy esiintyä yhtenäisenä ja ymmärtää,
että Afrikan maiden valtiorakenteiden kehittäminen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lisääminen ovat hitaasti eteneviä prosesseja,
jotka muuttuvat ajan myötä ja vaativat jatkuvaa huomiota ja oikeanlaista käytännön tukea. Yhteiskuntaa ympäröi valtio, mutta
valtio on läsnä kaikessa ja muovaa sosiaalisia suhteita.
28
P. Collier on myös korostanut, että palvelujärjestöjen (joita hän kutsuu nimellä „independent service authorities“) rakenteiden tulisi olla kilpailukykyisempiä,
ks. Bold, Collier ja Zeitlin (2009). Hän perustaa väitteensä tukivarojen jakamisen ja valvonnan monimutkaisuuteen ja toteaa argumenttinsa perusteena olevan
myös tarve helpottaa sitoutumisongelmia. Vaikka muut saattavat pitää niitä kansallisina tai paikallisina palveluviranomaisina, hän näkee ne ennen kaikkea
(vaikkei yksinomaan) monenvälisinä kehitysavun palvelujärjestöinä, jotka toimivat useissa maissa.
134