27.12.2014 Views

LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Luku 9

EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009

Alueellinen yhdentyminen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on toistaiseksi onnistunut vain osittain. Sääntöjen täytäntöönpano

voi olla yksi ongelma, samoin alueelliseen johtajuuteen liittyvät erilaiset käsitykset. Kehnon hallinnon, heikkojen kansallisten

instituutioiden ja puutteellisen poliittisen tahdon vuoksi alueellista politiikkaa on usein toteutettu huonosti. Kauppasopimusten

taloudelliset vaikutukset ovat olleet jossain määrin pettymyksiä, poliittisen vallan alueellinen yhdentyminen erityisen

rajallista, ja vallan hajauttaminen alueorganisaatioille vähäistä. 18 Turvattomuus ja epävakaus luovat haasteita alueelliselle

yhdentymiselle. 19 Lisäksi Afrikan poliittisen regionalismin alkuperäinen logiikka nojautui vahvasti valtiolliseen itsenäisyyteen ja

puuttumattomuusperiaatteeseen. 20

Nepad-kumppanuusohjelma on tuoreempi yritys yhdistää valtioiden voimavarat hallinnon kehittämiseksi Afrikan valtioiden

vertaisarviointijärjestelmän avulla. Tässä toteutetaan ajattelua, jossa tunnustetaan yhtäältä alueellisten, epävakaisiin klustereihin

johtavien riippuvuuksien merkitys 21 , ja toisaalta puhtaasti (eurooppalaistyylisen) valtiokeskeisen lähestymistavan epäonnistuminen

toimintavalmiuksien rakentamisessa 22 . Heikkojen maiden valtiorakenteiden kehittämistä tulisi tukea edistämällä laajemmin tällaisia

alueellisesti johdettuja hallinnon kehittämisen prosesseja (tietoruutu 9.4).

Tietoruutu 9.4: Johtajuuden ja ylivallan ongelma alueellisesti johdetussa hallinnon

kehittämisessä

Alueellisesti johdettu hallinnon kehittäminen on todennäköisesti tehokkaampaa, kun järjestelyssä on mukana isoja

kumppaneita, jotka ovat uskottavampia ryhmittymän sääntöjen toimeenpanijoita ja ankkuroivat näin paremmin poliittiset

instituutiot. Määräysten toimeenpanon on perustuttava sääntöihin. Isot kumppanit eivät saa käyttää parempaa (ja

uskottavampaa) toimeenpanoasemaansa opportunistisin ja hegemonistisin motiivein. Tässä piileekin poliittinen ongelma,

sillä juuri ne ominaisuudet, jotka tekevät isosta kumppanista uskottavan sääntöjen toimeenpanijan, voivat ajaa sen ottamaan

ylivallan. Tämä kaksijakoisuus saattaa synnyttää epäluottamusta ryhmittymän sisällä ja heikentää sääntöihin perustuvan

järjestelmän toimivuutta.

Afrikassa tästä esimerkkeinä on kaksi alueellista sopimusta hallitsevine kumppaneineen: Länsi-Afrikan valtioiden

talousyhteisö (ECOWAS) ja Nigeria, sekä eteläisen Afrikan kehitysyhteisö (SADC) ja Etelä-Afrikka. Merkittävän toimijan

olemassaolo alueella on synnyttänyt sen kaltaista johtajuutta, joka on mahdollistanut afrikkalaiset turvaoperaatiot

mantereella (Liberiassa ja Lesothossa). Molemmissa tapauksissa olettamus oli kuitenkin, että alueellisen järjestelmän

käytöllä perusteltiin jälkikäteen toiminnan opportunistisia motiiveja. Etelä-Afrikan asemaa uskottavana “hyvän hallintotavan

sääntöjen” toimeenpanijana nakertaa sen apartheid-menneisyys sekä perintönä siirtynyt epäluottamus, jota vieläkin

tunnetaan sen alueellisten kumppaneiden keskuudessa. Eräs tarkkailija on huomauttanut, että Etelä-Afrikan asemaa

eteläisen Afrikan “turvallisuupäällikkönä” ei ole vahvistettu, muttei se myöskään ole kiistaton. Sen ovat kiistäneet sellaiset

maat kuten Zimbabwe, joka nautti alueellisesta valta-asemasta ennen kuin Etelä-Afrikka pääsi jälleen liittymään SADC:hen. 23

Etelä-Afrikan ja sen alueellisten kumppaneiden välillä vallitseva suunnaton taloudellinen kuilu ruokkii jatkuvaa kateutta

ja pelkoa alueherruudesta, mikä on heikentänyt Etelä-Afrikan oikeutusta toimia alueellisena johtajana. Nämä tekijät ovat

myös saaneet SADC-maita hakeutumaan muihin, vaihtoehtoisiin alueellisiin järjestelyihin Etelä-Afrikan valta-aseman

vastapainoksi. 24

Painopiste 5: Vahvistetaan alueen turvallisuutta. Tarvitaan pitkän tähtäimen toimia, jotta eurooppalaiset saadaan pysymään

halukkaasti ja aktiivisesti mukana globaalissa hallinnossa. Turvallisuuspolitiikkaa rakentaessaan EU-päättäjien tulisi olla tarkoin selvillä

siitä, että monien eri politiikka-alueiden toimilla maataloudesta ja kalastuksesta kauppaan on turvallisuuspoliittisia seuraamuksia ja

että turvallisuuspoliittisilla päätöksillä voi olla kehitys- ja kauppapoliittisia seuraamuksia. EU:n tulisi muuttaa lineaarinen sosiaalisen

ohjailun toimintamallinsa ongelmalähtöiseksi, nykyistä joustavammaksi strategiseksi lähestymistavaksi, jossa tunnustetaan myös

avunantajan joidenkin tavoitteiden ja toimintalinjojen kiistanalaisuus ja poliittisuus. Siviili- ja sotilaskriisinhallinnan välineiden

enenevä käyttö antaa mahdollisuuden samalla kehittää suunnitteluyhteistyötä (sotilas- ja siviiliala, kehitysapu- ja kehitysyhteistyö)

ja strategisempaa ajattelua. Se tarjoaa myös mahdollisuuden palkita paikallisen henkilöstön sopeutumis- ja riskinottokykyä, jotka

ovat usein erittäin tärkeitä epävakaissa oloissa. Väestön turvallisuustarpeiden huomiotta jättäminen vaikuttaa kielteisesti: paljon

saadaan aikaan ottamalla väestön turvallisuustarpeet vakavasti sen sijaan, että noudatettaisiin valmista kaavaa. Se on ensimmäinen

askel kohti aitoa paikallista omavastuullisuutta.

18

Yang ja Gupta 2005.

19

UNECA 2006 ja Fanta 2008.

20

Gandois 2005.

21

UNECA 2004.

22

Kaplan 2006.

23

Qobo 2007, s. 17.

24

SADC-jäsenistä esimerkiksi epävakaat Malawi, Mauritius, Zimbabwe ja Sambia ovat samanaikaisesti myös mukana Itäisen ja eteläisen Afrikan yhteismarkkinoissa

(COMESA).

132

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!