27.12.2014 Views

LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Luku 9

EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009

vuonna 2000, joka on viimeinen vuosi, jolta on saatavissa melko kattavat kansainväliset tiedot. 14 Luvun suhteuttamiseksi sitä

voidaan verrata esimerkiksi New Yorkin yliopistoon (jossa itse opetan ja joka on vain yksi monista New Yorkin osavaltiossa)

jossa opiskelijamäärä on noin puolet tuosta luvusta. Luku on yhtä alhainen monissa muissa Afrikan maissa, kuten Keniassa

124 000 ja Ugandassa 63 000. Lisäksi monissa Afrikan maissa ikäryhmästä vain 3–5 prosentilla on kolmannen asteen koulutus,

mikä on huomattavasti alle kansainvälisen tason. Vastaava prosentti Korean tasavallassa, Singaporessa ja muissa maissa

on 70.

Lääkäritilanteen osalta luvut ovat yhtä synkät. Vuonna 2004 Ghanassa oli tilastojen mukaan 1860 lääkäriä, eli suurin

piirtein sama määrä kuin New Yorkin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa on tällä hetkellä opiskelijoita. Tästä

luvusta laskettuna maan potilas-lääkäri-suhdeluku on 11 200:1. Malawissa oli 124 lääkäriä vuonna 2004, ja siellä potilaslääkäri-suhdeluku

oli hälyttävästi 88 000:1. Potilas-lääkäri-suhdeluvut länsimaissa ovat esimerkiksi 227:1 Italiassa ja

476:1 Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Saharan eteläpuolisten maiden henkinen pääoma on kehittynyt pitkin harppauksin 1960-luvun alkupuolella tapahtuneen

itsenäistymisen jälkeen, mutta vielä on paljon tehtävää. Heti kun Afrikassa tapahtunut ammattitaidon kohoaminen mainitaan,

keskustelu kääntyy kuitenkin lähes poikkeuksetta aivovuotoon. Sitä käytetään argumenttina, kun halutaan rajoittaa Afrikan

korkeakoulutukseen kohdistettavaa tukea ja ammattitaitoisen väen siirtymistä länsimaihin. Perustelu ja johtopäätös ovat

virheelliset. Aivovuodon ja sen tuottojen mittaaminen on monimutkaisempaa kuin yleensä ajatellaan. Tämä on alue, jolla

Euroopan unioni voisi ottaa johtavan roolin ja hyödyttää suuresti Saharan eteläpuolista Afrikkaa sekä samalla EU-maita.

Kolmannen asteen koulutuksen saaneiden, ulkomailla asuvien afrikkalaisten prosentuaalinen määrä on korkea: 52 prosenttia

Sierra Leonen, 46 prosenttia Ghanan, 44 prosenttia Kenian ja 35 prosenttia Ugandan osalta. Tilastoissa näkyvään aivovuotoon

liittyy kuitenkin koko joukko seikkoja, jotka pitää ottaa huomioon. Ensinnäkin, aivovuoto kuvastaa ammattitaitotasoja eri

maantieteellisillä alueilla tiettynä ajankohtana. Monet tällä hetkellä sairaaloita, ministeriöitä ja muita laitoksia Afrikassa

johtavat ovat henkilöitä, jotka lähtivät kouluttautumaan ulkomaille ja palasivat sittemmin entistä ammattitaitoisempina.

Nuo ihmiset laskettiin aikanaan mukaan aivovuototilastoihin. Koulutuksen jälkeen kotimaahan palaavien taidot ovat

elintärkeitä maan kansalliselle kehitykselle. Tilastot kertovat, että melko suuri osa koulutuksensa päättäneistä palaa, joten

tapahtuu melkoisesti aivokiertoa, ei pelkästään aivovuotoa.

Tuore tutkimus osoittaa lisäksi ulkomailla työskentelevien lähettämän rahan merkityksen kotimaan taloudelle. Easterly ja

Nyarko (2009) pyrkivät laskemaan aivovuodon hyödyt ja haitat määrällisesti, ja he ottivat laskelmien tuottopuolelle mukaan

myös nämä rahalähetykset sekä palaavien lisääntyneen ammattitaidon. Tuo tutkimus osoittaa aivokierron tärkeyden

lähettäville maille.

Muissa tutkimuksissa on osoitettu aivovuodon suuri kannustava vaikutus. Mahdollisuus jättää paikalliset järjestelmät, lähteä

ulkomaille opiskelemaan ja mahdollisuus ansaita paremmin ovat tekijöitä, jotka lisäävät halukkuutta hankkia korkeakoulutus.

Tämä saattaa johtaa yleiseen koulutustason kohoamiseen, vaikka jotkut lähtevätkin ulkomaille. Sitä paitsi, vaikka kaikki

ulkomailla asuvat ghanalaiset ja malawilaiset lääkärit palaisivat kotiin, potilas-lääkäri-suhdeluvut olisivat vieläkin reilusti

alle kansainvälisten normitasojen. Ammattitaitotasoa on nyt kohotettava tuntuvasti, joten oppilaitoksiin tarvitaan yli

10-kertaisesti enemmän opiskelijoita.

Yllä esitetyistä arvioista seuraa useita suosituksia:

• Otetaan käyttöön EU:n sininen kortti, eurooppalainen työ- ja oleskelulupa USA:n Green Cardin tapaan. Monissa EU:n

sinistä korttia koskevissa ehdotuksissa halutaan helpottaa ammattitaitoisen työvoiman muuttoa Eurooppaan, jolloin

maahanmuuttajien hyvinvointi sekä rahalähetykset perheille lisääntyisivät. Monet palaavat lopulta kotimaihinsa

ammattitaitoisempina. Koulutettujen ja ammattitaitoisten työntekijöiden palaamista kotimaihinsa tulisi rohkaista

esimerkiksi kortin haltijoille myönnettävin joustavin sapattijaksoin. Globaalissa kilpailussa ammattitaitoisista ihmisistä

EU:n sininen kortti auttaisi Eurooppaa kilpailemaan paremmin USA:n ja sen Green Cardin kanssa. Hyvin suunniteltuna

järjestelmä hyödyttäisi sekä Saharan eteläpuolista Afrikkaa että EU-maita.

• Laajennetaan kahdenvälisiä siirtolaisuussopimuksia, joiden puitteissa sovittu määrä työntekijöitä voi muuttaa Afrikasta

Eurooppaan. Ammattitaitoisten paluuta kotimaahansa tulisi näissä sopimuksissa tukea.

• Opintolainajärjestelmiä ja panostuksia ammatilliseen koulutukseen tulisi lisätä, jotta voitaisiin tyydyttää ammatti- ja

koulutetun työvoiman tarpeen raju kasvu Afrikassa. Prosessi voisi rahoittaa itse itsensä, jos maasta lähtevät maksaisivat

korkeampaa lainan korkoa ja kotimaahan jäävät saisivat alennusta. Kaikki maksaisivat lainansa takaisin työsuhteeseen

siirtyessään. Järjestelmät voitaisiin käynnistää EU:n rahoitusavulla.

14

Docquier ja Marfouk, 2005.

130

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!