LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

Yleiskatsaus
EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
ottamalla käyttöön uudenlaisia toimintamalleja. EU:n tulee tehdä uskottavia pitkän aikavälin politiikka- ja budjettisitoumuksia,
jotka pohjautuvat valtioiden täysivaltaisuuden periaatteeseen. Tällaiset sitoumukset auttavat epävakaita maita pidentämään
omien politiikkojensa aikahorisonttia.
Eteneminen painopisteiden asettamisesta toimintaohjeisiin ja suuntaviivoihin vaatii alueen ja sen tilanteen syvällistä tuntemusta,
jossa otetaan huomioon Saharan eteläpuolisten epävakaiden maiden historiallinen, kulttuurinen, taloudellinen ja poliittinen
heterogeenisyys. Yksityiskohtaisia poliittisia toimintaohjeita voidaan muotoilla vain yhdistämällä politiikan asiantuntemus ja
paikallisten olosuhteiden syvällinen tuntemus. 2
EU:N VAHVUUDET: HENKISEN JA SOSIAALISEN PÄÄOMAN LISÄÄMINEN JA
VALTIORAKENTEIDEN KEHITYKSEN TUKEMINEN
EU:n ja sen jäsenvaltioiden harjoittamalla kehitysyhteistyöllä voidaan saada paljon aikaan. Useimmille Saharan eteläpuolisen
Afrikan maille Eurooppa on suurin avunantaja, kauppakumppani, ulkomaisten investointien lähde sekä lisäksi varteenotettava
maahanmuuton kohde. Euroopan unioni on tärkeä politiikan, diplomatian ja talouden ryhmittymä. Eurooppa ei kuitenkaan saa
unohtaa, että epävakauden juuret ovat usein siirtomaavallan ajassa ja siirtomaiden itsenäistymisprosesseissa, ja epävakautta
ovat toisinaan lisänneet ulkomaisten yhtiöiden vastuuttomat toimintatavat sekä rikollinen ihmiskauppa Eurooppaan ja sieltä pois.
Euroopan unionin tulee jatkaa kehitysyhteistyötä epävakaissa maissa ja kunnioittaa kunkin maan sisäistä kehitysprosessin
itsehallintaa. EU:n ei pidä tyytyä valtiorakenteiden kehittämiseen, vaan käyttää hyväksi kaikkia vahvuuksiaan näiden maiden henkisen
ja yhteiskunnallisen pääoman kehittämiseksi sekä paikallisten ja alueellisten instituutioiden toimintavalmiuksien tukemiseksi.
Useimmista avustusjärjestöistä 3 poiketen EU:lla on käytössään taloudellisen avun lisäksi laaja valikoima politiikkavälineitä kaupan,
maatalouden, kalastuksen, turvallisuuden, muuttoliikkeen, ilmastonmuutoksen, ympäristön, globalisaation yhteiskunnallisen
ulottuvuuden, työllisyyden, tutkimuksen ja kehityksen, tietoyhteiskunnan, energian ja hallinnon kehittämiseen. 4 EU:n omalle
historialle on leimaa-antavaa valtiorakenteiden kehittäminen monenlaisissa yhteiskunnissa, joiden erilaiset toimielimet ja valtiolliset
toimintamallit olivat rakentuneet erilaisille juurille, perinteille ja historialle. Laajentumisensa aikana Euroopan unionin on ollut pakko
selvitä monenlaisista ongelmista, joita ovat aiheuttaneet muun muassa siirtyminen sotilasdiktatuurista demokratiaan (esimerkiksi
Kreikka, Portugali ja Espanja 1970-luvulla) ja vastikään markkinatalouteen siirtyneiden maiden liittyminen unionin jäseniksi. Näistä
kokemuksista on hyötyä, kun EU ja sen jäsenmaat nyt kohtaavat epävakaiden maiden haasteita.
Euroopan mahdollisuuksia ei kuitenkaan tule liioitella. Maailma on moninapaistunut, ja uusia politiikan ja talouden keskuksia on
liittynyt vanhimpien toimijoiden joukkoon. Kansainvälisen järjestelmän voimahahmoksi on noussut Yhdysvaltojen, Kiinan ja Euroopan
unionin muodostelma. Tärkeimpien kansainvälisten järjestöjen lisäksi epävakaissa valtioissa ovat tehneet kehitysyhteistyötä myös
esimerkiksi Yhdysvallat ja monet Itä-Aasian sekä Arabianlahden maat. Etenkin Kiina on rakentanut infrastruktuureja, investoinut
maa-alueisiin ja kasvattanut epävakaiden maiden aineetonta voimaa.
Kumppanimaat saattavat tulkita EU:n aktiivisuuden valtiorakenteiden kehittämisessä ja rauhanrakentamisessa maan sisäisiin
asioihin puuttumiseksi eikä välttämättä aina poliittisesti täysin neutraaliksi toiminnaksi. EU:n aloitteet voivat tahattomasti joskus
myös vaikuttaa prosesseihin ja dynamismeihin, jotka ovat luontaisesti maan sisäisiä. Myös EU:n sisäinen vastustus ja rajoitteet voivat
heikentää sen sitoutumista kehityspolitiikkaan. EU:n ikääntyvä väestö, talous- ja finanssikriisistä syntynyt velka ja EU:n laajeneminen
voivat rajoittaa sen halukkuutta ohjata julkisia voimavaroja kansainväliseen kehitysyhteistyöhön.
Tietoruutu 0.2: Epävakaat maat ovat samanlaisia ja erilaisia
Epävakaat maat eivät kykene ottamaan tehokkaaseen käyttöön omia resurssejaan eivätkä keräämään merkittäviä tuloja
verotuksen avulla. Saharan eteläpuolisen Afrikan epävakaiden maiden valtiontulot ilman avustuksia ovat vain harvoin
yli 20 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Verojen osuus BKT:stä on 6–13 prosenttia, joten maiden mahdollisuudet
tarjota julkisia palveluita ja hyödykkeitä ovat hyvin rajalliset.
Vähän inhimillistä kehitystä Vähäinen julkinen investointi inhimilliseen kehitykseen näkyy huonosti toimivina
koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelminä. Vaikka monet epävakaat valtiot ovat leikanneet sotilaallisia menojaan, ne eivät
ne ole vastaavasti lisänneet terveydenhuollon tai koulutuksen menoja.
2
GTZ (2008) tarkastelee kuutta maatutkimusta ja korostaa maantieteellisten, hallitusten kehitysvaiheiden ja kehitystyöajattelun eroja. GTZ-raportissa todetaan,
että „Älä aiheuta haittaa“ -periaate sekä taustojen, asiayhteyksien ja maan syvällinen tuntemus muodostavat perustan kaikelle strategiatyölle (s. 12).
3
Kehitysyhteistyöjärjestöillä ja kansainvälisillä organisaatioilla on rajallisempi valikoima toimintavaihtoehtoja, jotka rajoittuvat usein lyhyen aikavälin korjaaviin
toimiin, ja niiden instituutionaalisten velvoitteiden vuoksi yhteen erityiseen kysymykseen. Paul Collierin (2009a) taustaselvitys niteessä 1B kuvaa tätä.
4
Vuoden 2009 EU:n kertomuksessa kehitysnäkökulman johdonmukaisuudesta käsitellään 12:ta politiikka-aluetta.
2