LISÃÃ VAKAUTTA AFRIKKAAN
LISÃÃ VAKAUTTA AFRIKKAAN
LISÃÃ VAKAUTTA AFRIKKAAN
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Luku 9<br />
EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009<br />
LUKU 9 -<br />
JOHTOPÄÄTÖKSET – PAINOPISTEET JA SUOSITUKSET<br />
Euroopan unionilla on käytössään laaja kirjo politiikan välineitä, joiden avulla voidaan vastata epävakaiden<br />
valtioiden haasteisiin. Kuluneen vuosikymmenen aikana EU on kehittänyt ja tarkistanut niitä säännöllisesti.<br />
Siitä huolimatta EU:n kehitystoimet epävakaissa maissa kärsivät edelleenkin täytäntöönpanovajeesta,<br />
mikä luo kuilua virallisten sitoumusten ja politiikan toteuttamisen välille. 1<br />
1. EU-POLITIIKALLA VOIDAAN VAIKUTTAA<br />
EU:lla on mahdollisuuksia vaikuttaa Saharan eteläpuolisen Afrikan epävakaiden valtioiden kehitykseen<br />
ja auttaa niitä parantamaan kykyään selvitä vaikeuksista ja kriiseistä. Onnistuakseen EU:n täytyy luoda<br />
luottamuksen edellytykset, ottaa oppia kokemuksistaan ja rakentaa niiden pohjalle. EU ei ole yksin tässä<br />
vaikeassa tehtävässä, joka edellyttää kaikkien epävakaiden maiden kanssa toimivien tahojen yhteistyötä.<br />
EU voi parantaa kehitystoimiensa tuloksellisuutta toimimalla määrätietoisesti ja määrittelemällä politiikkansa sisällään yhtenäisesti.<br />
Keskustelun EU:n jäsenmaiden välillä ja Euroopan yhteisön sisällä tulee olla avointa ja laaja-alaista, etenkin siksi, että toiminta<br />
epävakaiden tilanteiden parissa on poliittisesti arkaluonteista. Heti kun politiikka on yhteisesti määritelty ja sovittu, EU:n tulee<br />
kuitenkin sitoutua pitkän aikavälin toimintaan eikä muuttaa tavoitteitaan tai painotuksiaan tarpeettomasti. Epävakaiden maiden<br />
ongelmat ovat useimmiten rakenteellisia ja jatkuvia. Niistä selviäminen edellyttää ulkopuolisten toimijoiden pitkäkestoista ja<br />
horjumatonta sitoutumista. Ponnistelujen keskittäminen muutamiin selkeisiin tavoitteisiin olisi omiaan yksinkertaistamaan<br />
menetelmiä ja vähentämään byrokratiaa. Tämän lisäksi EU:n pitää lisätä epävakaiden valtioiden tukemista koskevan sitoumuksensa<br />
uskottavuutta, tehdä politiikkansa helpommin ymmärrettäväksi ja lisätä sen vaikuttavuutta. Sen pitää myös muokata muuta<br />
politiikkaansa niin, että sillä voidaan tarttua myös erityiskysymyksiin ja sopeuttaa sitä tarvittaessa erilaisiin toimintaympäristöihin.<br />
Avunantajat ja vastaanottajat eivät ehkä kykene parhaalla mahdollisella tavalla toteuttamaan ja valvomaan kehitysapupolitiikkaa<br />
silloin, kun maat eivät ole budjettitukikelpoisia 2 tai kun paikallisen tilanteen tuntemus on poikkeuksellisen tärkeää. Nämä<br />
tehtävät voitaisiin silloin delegoida muille virallisille kumppaneille, kansalaisyhteiskunnan organisaatioille tai riippumattomalle<br />
palveluntarjoajalle (tietoruutu 9.5). Delegointi voi auttaa tarttumaan vaikeisiin paikallisiin ongelmiin ja varmistaa riittävän<br />
sitoutumisen. Kun apua ei käytetä tehokkaasti tai kun avunantajat kanavoivat suuren osan avusta epävirallisille kumppaneille<br />
tai kansalaisjärjestöille, kannattaisi ehkä erottaa toisistaan hallitusten eri tehtävät eli erottaa kehityspoliittisten linjausten teko<br />
tukimaksujen jaosta ja seurannasta. Pitkän aikavälin kehityspoliittisen tavoiteasetannan erottaminen toimenpiteiden toteutuksesta<br />
vapauttaa sen suorista poliittisista paineista, vähentää sitoutumisongelmia ja auttaa kehittämään tarpeellista teknistä osaamista.<br />
Pohja tällaiselle jaolle on jo olemassa, mutta pitkän aikavälin politiikan tehokas toteutus edellyttää hallinnollisia muutoksia. 3<br />
1.1 EU:N VAHVUUDET<br />
EU:lla on joitakin suhteellisia vahvuuksia, jotka koskevat strategioiden laatimista epävakaiden maiden tukemiseksi niiden<br />
pyrkimyksissä lisätä resilienssiään. Etua hyödyntääkseen EU:n tulee keskittyä kehittämään henkistä ja sosiaalista pääomaa ja<br />
tukemaan valtiorakenteiden kehittämistä paikallisella ja alueellisella tasolla. EU:n suhteellinen vahvuus pohjautuu sen omaan<br />
laajentumishistoriaan sekä siihen menettelytapojen laajaan kirjoon, johon EU voi tukeutua suunnitellessaan toimintaansa. Kuten<br />
kappaleessa 8 todetaan 4 , toisin kuin muut kehitysyhteistyöjärjestöt, EU voi käyttää mitä tahansa yhdistelmää seuraavien alueiden<br />
politiikkavälineistä: kauppa, maatalous, kalastus, muuttoliike, ilmastonmuutos, ympäristö, globalisaation yhteiskunnallinen<br />
ulottuvuus, tutkimus ja kehitys, tietoyhteiskunta, energia, turvallisuus ja hallinto. Näitä alueita ohjaavat politiikat vaikuttavat<br />
valtioiden vakauteen, joko myönteisesti tai kielteisesti, selvästi voimakkaammin ja laajemmin kuin taloudellinen tuki.<br />
EU:n omaa historiaa leimaa institutionaalisten rakenteiden kehittäminen monenlaisissa ja mutkikkaissa yhteiskunnissa, joilla<br />
kaikilla on omat valtiorakenteensa. EU:lla on myös omasta laajenemisestaan laajalti kokemusta valtioista, joiden instituutiot ovat<br />
toimimattomia tai muutostilassa. Jotkin nykyiset EU-jäsenvaltiot (Kreikka, Portugali ja Espanja) kykenivät siirtymään rauhallisesti<br />
1<br />
Luvussa 8 tarkastellaan, miten kehitystoimia tulee tarkistaa, jotta EU saa paremmin täytettyä sitoumuksensa.<br />
2<br />
Lisää tietoa siitä, milloin budjettituki soveltuu apumuodoksi epävakaissa valtioissa, OEDC (2009).<br />
3<br />
Collier 2009b.<br />
4<br />
Paul Collierin (2009a) tausta-asiakirja niteessä 1B.<br />
126
Change language