27.12.2014 Views

LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009

Eu:n toimet epävakauden lieventämiseksi saharan eteläpuolisessa afrikassa

Paikallisväestö ilmaisee usein nopeasti ja äänekkäästi huolensa turvallisuuden ja rauhan puuttumisesta. Kongon demokraattisessa

tasavallassa Kivus-yhteisön edustajat vaativat esimerkiksi oikeutetusti, että vaalit tulisi siirtää, kunnes rauha olisi vakiinnutettu,

mutta heitä ei kuunneltu. 66 Tällaisen huolen sivuuttaminen on vaarallista. Toiseksi, turvallisuudesta esitetty epäily ja huoli antaa

mahdollisuuden uudistajille löytää uusia liittolaisia, ja se helpottaa yhteisiä analyysejä ja strategian muotoilua. Kolmanneksi,

turvattomuus voi toimia valonheittimenä, joka auttaa havaitsemaan ajoissa yhteiskunnallisia puutteita, jotka sivuutettuina voivat

pahentua entisestään. 67 Lopuksi, pintapuoliset ja heikot politiikkahankkeet voivat vahingossa saada liikkeelle sellaisetkin tahot,

jotka ehkä voisivat hyötyä hankkeista, niin avunantajamaissa kuin kumppanimaissa.

Tietoruutu 8.9: Epävakaiden tilanteiden turvallisuus- ja kehityshaasteet: oppia ETPPoperaatioista

Damien Helly, tutkija, EU:n turvallisuusalan tutkimuslaitos (EU Institute for Security Studies)

Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (ETPP) syntyi 10 vuotta sitten Balkanin niemimaalla. Euroopan unioni on

käyttänyt ETPP:tä hyvin ainutlaatuisena sotilas- tai siviilikriisinhallinnan työkaluna monenlaisissa epävakaissa tilanteissa.

Kaikkiaan 23 ETPP-operaatiosta kahdeksan on toteutettu Afrikassa, ja jotkin jatkuvat edelleen. Kaikkiin ETPP-operaatioihin

Afrikassa liittyy epävakaus. Euroopan unionin turvallisuusalan tutkimuslaitoksen tutkijoiden toimittama tuore teos

tarjoaa kattavasti tietoja ja kriittisiä arvioita ETPP:stä sen 10 ensimmäisen toimintavuoden jälkeen. 68 Enimmäkseen

kenttähaastatteluihin perustuvan tutkimuksen tulokset luovat pohjaa turvallisuus- ja kehitystyötä koskevalle keskustelulle,

valaisevat epävakaiden tilanteiden taustoja ja kertovat siitä, että EU-välineisiin ja politiikkaan on lisättävä johdonmukaisuutta.

• EU on 10 vuoden aikana lisännyt koordinointia ETPP:n ja Euroopan komission politiikan välillä epävakaissa ympäristöissä.

Vuodesta 1999 lähtien turvallisuus- ja kehityshaasteiden keskinäiset sidokset ovat olleet usein toistuva johtoaihe

politiikkakeskusteluissa. Keskeisissä eurooppalaisissa politiikka-asiakirjoissa on huolellisesti dokumentoitu, että

köyhyyden torjuminen, uusien työpaikkojen syntyminen ja yritystoiminnan kehittyminen edellyttävät perusturvallisuutta,

ja politiikan suunnittelijat ovat olleet tästä varsin hyvin tietoisia. Brysselissä suunniteltiin esimerkiksi Tšadin yhteistoimet

vuonna 2008 pitäen tavoitteena molempien vahvistamista. Euroopan komission rahoittaman koillisosan vakauttamisen

lisäohjelman tavoitteena oli täydentää sotilaallista voimaa, vaikkakin koordinointi osoittautui käytännössä vaikeaksi ja

hitaaksi tehtäväksi.

• Huolimatta edistyksestä strategisella tasolla, on turvallisuusasiantuntijoiden, kehitysyhteistyön kannattajien, ekonomistien

ja humanitaarisen avun toimijoiden tehostettava epävakaita tilanteita käsittelevää vuoropuheluaan. Kehitystyön ja

turvallisuustyön rahoituksesta voi syntyä kova kilpailu. Kehitysyhteistyöohjelmien vetäjät ja turvallisuusasiantuntijat

eivät useinkaan vaihda tietoja esimerkiksi liikenneinfrastruktuurihankkeiden mahdollisista turvallisuusvaikutuksista.

Vaikka erityyppiset asiantuntijat työskentelevät vieri vieressä, kuten esimerkiksi sotilaalliset ja humanitaarisen avun

toimijat, on kriisinhallintaoperaatioissa kerätyn tiedon levittämisessä paljon puutteita. Esimerkiksi EUFOR Tchad/RCA

-operaatiossa sekä sotilaallinen että humanitaarisen avun yhteisö keräsivät runsaasti hyödyllistä kokemusoppia, mutta

on epäselvää, kuinka se tieto siirretään eteenpäin muille.

• Epävakaissa tilanteissa laadulliset arviot ovat yhtä relevantteja kuin määrällinen tutkimustieto. Taloustieteilijät työstävät

vain kouraantuntuvaa tutkimustietoa, valtiotieteilijät ja analyytikot käyttävät myös laadullisia menetelmiä. Esimerkiksi

Kongon demokraattisen tasavallan poliisi- tai puolustusvoimien uudistuksessa on väestölaskennan tietokantojen

tapaisten tiedonkeruumekanismien luomiseksi välttämätöntä ymmärtää paikallista politiikkaa ja valtapelejä. Kongon

viranomaisia turvallisuusalan uudistuksessa auttanut Euroopan unionin EUSEC-operaatio käytti operaation ensimmäiset

vuodet luottamuksen rakentamiseen kansallisten sidosryhmiensä kanssa. Apuna käytettiin henkilökohtaisia suhteita,

henkilötiedustelua ja sotilasasiantuntemusta. Tilanne on käänteinen Guinea-Bissaussa, jossa sotilaiden pienen määrän

(alle 6000) vuoksi voisi luulla, että puolustusvoimien uudistaminen on helppoa. Siellä ovat vakaviksi ongelmiksi

osoittautuneet hallinto ja sellaiset voimatekijät kuin veteraanien symbolinen voima, uhkailu ja salakauppa. Joskus siis

inhimilliset realiteetit sotivat tutkimustietoa vastaan.

• Eurooppalaisten turvallisuus- ja puolustushankkeet riippuvat suuresti paikallisten viranomaisten tavoitteista ja poliittisesta

tahdosta. Kun paikalliset viranomaiset ovat haluttomia isännöimään ETPP-operaatioita tai ulkomaalaisia, joiden on määrä

auttaa uudistamaan heidän turvallisuusjärjestelmänsä – usein poliittisista syistä tai omien intressiensä vuoksi – on

eurooppalaisten äärimmäisen vaikeaa saada aikaan tuloksia. Tämän on osoittanut esimerkiksi Kongon demokraattisen

66

Autesserre 2009, s. 271.

67

Hirschman 1981, s. 119, 149.

68

Grevi et al., tulossa.

123

EU:N

KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!