LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
Eu:n toimet epävakauden lieventämiseksi saharan eteläpuolisessa afrikassa
3.5 ENNALTAEHKÄISY – POLITIIKKA JA TOIMET
EU on pyrkinyt viime aikoina kehittämään parempia tapoja hoitaa kriisejä ja kriisinjälkeisiä tilanteita. Heikkoutena on edelleenkin
tehokkaiden ja nopeiden ennalta ehkäisevien toimien puuttuminen. Vaikka kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen
konsensuksen sanotaan sisältävän vahvan ennaltaehkäisevän ulottuvuuden, on olemassa viitteitä siitä, ettei sitä juurikaan käytetä
tällaisiin tarkoituksiin. 56
Poliittista tahtoa on, mutta EU:n välineisiin, organisaatioon ja päätöksentekoprosessiin liittyy monenlaisia institutionaalisia ja
operatiivisia rajoitteita. Myös sen valmiudet vastata varhaisen vaiheen ehkäisevien toimintatapojen tarpeeseen ovat puutteelliset.
Institutionaaliset järjestelyt, joilla määritetään EU:n toimielimien tehtävät ja toimivaltuudet, johtavat erilaisiin näkemyksiin ja
priorisointeihin komission eri yksiköiden välillä sekä häiriöihin Euroopan komission ja neuvoston institutionaalisissa yhteyksissä.
Euroopan ulkosuhdehallinto voisi tarjota puitteet tilanteen parantamiseen sekä lyhyen ja pitkän aikavälin EU-politiikan parempaan
keskinäiseen kytkemiseen.
3.6 YHTEISIÄ TOIMINTAKEHYKSIÄ AFRIKAN ALUEELLISTEN ORGANISAATIOIDEN KANSSA
Euroopan unioni on käyttänyt aikaa ja voimavaroja kumppanuuksien kehittämiseen Saharan eteläpuolisen Afrikan alueellisten
organisaatioiden ja Afrikan unionin kanssa. Ei ole täysin selvää, kuinka nämä kumppanuudet ja yhteiset toimintakehykset muokkaavat
epävakauden torjuntaa koskevaa EU-politiikkaa. EU:n kauppa-, kehitysapu- ja poliittisia suhteita Saharan eteläpuolisten valtioiden
kanssa ohjaavassa Cotonoun kumppanuussopimuksessa ei ole epävakautta tai epävakaita valtioita koskevaa erityisartiklaa,
mutta se kattaa kyllä asiaankuuluvat toiminnot poliittisesta vuoropuhelusta demokraattiseen hallintoon ja ihmisoikeuksista ja
kaupasta konfliktien ehkäisyyn, rauhanrakentamiseen ja rankaisutoimenpiteisiin. Myöskään yhteisessä EU-Afrikka-strategiassa, jonka
valtionpäämiehet allekirjoittivat Lissabonin huippukokouksessa vuonna 2007, ei mainita yksiselitteisesti valtiollista epävakautta,
joka oli afrikkalaisten sidosryhmien voimakkaasti torjuma termi neuvottelujen alla. Afrikan unioni ja sen jäsenvaltiot näyttävät
kuitenkin hyväksyvän sen, että valtiollinen epävakaus on asia, johon on puututtava, ja että on siirryttävä terminologiakysymyksistä
eteenpäin, mikä voi avata uusia mahdollisuuksia epävakauden torjumiseen yhteisin lähestymistavoin.
EU:n ja Afrikan unionin (AU) välillä käydään jo vahvistettua poliittista vuoropuhelua, ja ne ovat solmineet rauhaa ja turvallisuutta
koskevan kumppanuuden. EU tukee keskeisellä tavalla Afrikan rauhan ja turvallisuuden rakenteita, joihin kuuluvat välitysmenettely,
varhaisvaroitusjärjestelmät sekä rauhanturvaoperaatiot ja jotka niveltävät AU-tason toiminnot alueellisiin mekanismeihin.
Yhteinen EU-Afrikka-strategia ja sen toimintasuunnitelma tarjoavat mahdollisuudet tarttua hallintoon, ihmisoikeuksiin, kauppaan,
alueelliseen integraatioon ja infrastruktuuriin liittyviin epävakauskysymyksiin (tietoruutu 8.9). Käytännössä sen vaikutukset ovat
toistaiseksi kuitenkin olleet maatasolla rajalliset, ja sen täytäntöönpanoa jarruttavat kysymykset rahoituksesta sekä keskustelu
sen todellisesta lisäarvosta.
Demokraattisen hallinnon ja ihmisoikeuksien kaltaisissa kiistanalaisemmissa aiheissa aitoon vuoropuheluun pääseminen ja
afrikkalaisten prosessien etenemistahdin kunnioittaminen on ollut vaikeampaa. Useimmilla alueellisilla organisaatioilla ei ole halua
joutua EU-politiikan välikappaleiksi, vaan ne pitävät omien tavoitteidensa edistämistä tärkeämpänä. Tästä huolimatta vuoropuhelu
joillain Cotonoun sopimuksen ja yhteisen EU-Afrikka-strategian alueilla on parantunut, ja EU on sopeuttanut toimiaan paremmin
afrikkalaisiin prioriteetteihin (kuten rauha ja turvallisuus). Yhteinen EU-Afrikka-strategia on auttanut EU:ta asettumaan kriisitilanteissa
AU:n rinnalle kansainvälisissä kontaktiryhmissä, joissa on käsitelty Guinean, Guinea-Bissaun, Madagaskarin, Mauritanian ja Somalian
kriisitilanteita. EU:n pyrkimys esiintyä yksimielisenä keskusteluissa Afrikan unionin ja sen alueellisten talousyhteisöjen kanssa on
ollut merkittävä edistysaskel.
Alueellinen, “resilienssiä edistävä” näkökulma korostaa “alueellisia kytköksiä” ja “epävakauden alueellisten klustereiden” mahdollista
muodostumista. Se, että näitä kysymyksiä lähestytään globaalista näkökulmasta, osoittaa, että kansallisella ja alueellisella
tasolla vaikuttaa ulkopuolisia muutosvoimia. Yhteinen EU-Afrikka-strategia voisi tämän näkökulman mukaisesti edistää uutta,
kokonaisvaltaista, alueellista lähestymistapaa Afrikkaan. Nykyään tämä strategia määrittelee laajat puitteet alueelliselle
integraatiolle Afrikassa poliittisin, taloudellisin ja sosiaalisin tavoittein. Ensimmäinen toimintasuunnitelma (2008–2010) koostuu
kahdeksasta EU:n ja Afrikan välisestä kumppanuudesta rauhan ja turvallisuuden, demokraattisen hallinnon ja ihmisoikeuksien,
sekä kaupan ja alueellisen yhdentymisen alueilla. Toistaiseksi toiminta on keskittynyt enimmäkseen organisaation rakentamiseen,
keskustelun käynnistämiseen, koordinointiin ja luottamuksen luomiseen. Odotukset ovat korkealla, ja sekä tuloksia että
rahoitussitoumuksia odotetaan.
56
Poliittinen vuoropuhelu on myös Cotonoun kumppanuussopimuksen tärkeä osa.
121
EU:N
KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI