LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

Luku 8
EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
neuvottelee yhtenä ryhmittymänä, vaikka sopimus allekirjoitetaankin kahdenvälisesti. Sellaiset vähiten kehittyneiden
maiden ulkopuoliset AKT-maat, jotka eivät halua solmia talouskumppanuussopimusta, voivat päästä EU:n markkinoille
käyttäen EU:n yleistä tullietuusjärjestelmää, joka kuitenkin on vähemmän edullinen. 46 Talouskumppanuussopimusprosessin 47
tähänastisista tuloksista on väitelty kiivaasti talous- ja poliittisessa kirjallisuudessa. 48
Useissa tutkimuksissa korostetaan niiden tulosten epäselvyyttä. 49 Joillekin maille väliaikaiset EPA-sopimukset eivät juurikaan
tuota hyötyä, sillä AKT-maat voivat täyttää merkittävän osan sopimuksissa vaadituista kaupan vapauttamistoimista ilman,
että niiden täytyy tuntuvasti heikentää nykyistä suojausohjelmaansa. 50
Tärkeä kysymys epävakauden ja valtiorakenteiden kehittämisen näkökulmasta on talouskumppanuussopimusten mahdollinen
vaikutus Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden tariffituloihin. Kaupan verojen merkitys Afrikan maissa on suuri, joten tariffitulojen
vähennys kaupan vastavuoroisen vapauttamisen vuoksi voisi vaikuttaa heikentävästi valtiollisten perustoimintojen valmiuksiin.
Menetykset voisivat olla merkittäviä, kun arvioidaan täydellisen ja välittömän vapauttamisen vaikutuksia. 51 Vaikutukset
alueellisesti esimerkiksi Länsi-Afrikkaan olisivat voimakkaat, sillä Länsi-Afrikan valtioiden talousyhteisön tariffitulojen menetysten
on arvioitu vaihtelevan noin 30 prosentista jopa 89,5 prosenttiin. 52 Asteittaisempi kaupan vapautuminen todennäköisesti
pienentäisi tariffitulojen menetyksiä, mutta kaupan avoimuuden etujen vähenemisen kustannuksella.
Ilman verojärjestelmien asianmukaista uudistusta ja korvaavia toimenpiteitä talouskumppanuussopimuksilla voi olla
merkittäviä kielteisiä vaikutuksia joidenkin Saharan eteläpuolisten Afrikan valtioiden valmiuksiin kerätä julkisia varoja. Tämä
on sitäkin tärkeämpää, kun tiedetään, että köyhien maiden on vaikea korvata kaupan veroja arvonlisäveroilla. 53 Verotulojen
lisääntymisen keskeinen tekijä on veronkeräyksen tehostaminen sekä mahdollisesti varjotalouden saaminen verotuksen
piiriin. Valtion tulojen menetykset voivat olla hallittavissa, jos kaupan vapautuminen tapahtuu asteittain ja sitä tuetaan
julkisen talouden uudistuksin. Valmiuksiltaan heikkojen ja poliittiselta tahdoltaan rajallisten epävakaiden valtioiden voi
olla vaikea toteuttaa uudistuksia lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Siksi on tärkeää, että käytettävissä on nimenomaisesti
korvamerkittyjä ulkoisia resursseja, jotka auttavat ja helpottavat näiden maiden sopeutumisprosessia.
Tärkeämpää on, että talouskumppanuussopimukset voivat olla Afrikan maille mahdollisuus järkeistää alueellisten
integraatiosopimustensa verkko. Niitä voitaisiin käyttää heikosti vakiintuneiden Afrikan valtioiden sitoumusmekanismeina,
joiden avulla ne voivat käynnistää tarvittavia sisäisiä uudistuksia ja ankkuroida itsensä EU:n vahvempaan institutionaaliseen
toimintaympäristöön. On kuitenkin esitetty epäilyksiä siitä, voivatko EPA-sopimukset edistää alueellista integraatiota
Afrikassa, ja etenkin siitä, ovatko sopimukset kivijalan rakennuskiviä vaiko kompastuskiviä. Keskeinen vaikeus liittyy
talouskumppanuussopimusten ryhmittymiin kuuluvien Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden suureen heterogeenisyyteen.
Maiden vientirakenteet, kehitysluokitukset (vähiten kehittyneet maat vs. muut kuin vähiten kehittyneet maat), alueellista
vapauttamista koskevien sitoumusten asteet sekä arkojen tuotteiden luettelot eroavat toisistaan. 54 Maiden epäyhtenäisyys ei
välttämättä ole alueellisen integraation este, vaan voi jopa lisätä integraatiosta saatavia taloudellisia hyötyjä, mutta silti se samalla
kasvattaa politiikan koordinoinnin ja poliittisen kaupankäynnin kustannuksia. Esimerkiksi kaupan sääntöjen yhdenmukaistaminen
alueellisten ryhmittymien kesken ja sisällä voi lisätä rajavalvontaa ja alkuperäsääntöjä, jotka koskevat EU-tuotteiden liikkumista
alueiden sisällä, jotta voidaan varmistaa, että tuotteen jättämistä yhdessä maassa etuuskohtelun ulkopuolelle ei horjuteta saman
tuotteen etuuskohtelulla kumppanimaassa. 55 Siksi on tärkeää, että koko alueella on käytössä samat markkinoillepääsyn ehdot
ja samat etuuskohtelun ulkopuolelle suljetut tuotteet. Näin edistetään mahdollisuuksia yhtenäismarkkinoiden toiminnalle.
46
Euroopan unionin ensimmäinen yleinen tullietuusjärjestelmä (GSP) otettiin käyttöön vuonna 1971. Helmikuussa 2001 neuvosto antoi asetuksen (EY) N:o 416/2001
eli niin kutsutun EBA-asetuksen („kaikki paitsi aseet“ järjestelyä koskeva asetus). EBA-sopimuksessa, joka on yksipuolinen kauppasopimus, myönnetään 50:lle
YK:n virallisesti vähiten kehittyneiksi maiksi (LDC) luokittelemalle maalle (joista 34 sijaitsee Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mukaan luettuina 22 epävakaata
maata) tullivapaus EU:hun vietäessä kaikille tuotteille lukuun ottamatta aseita ja ammuksia sekä 41:tä riisin ja sokerin tullinimikettä, joita varten on voimassa
tullittomat kiintiöt siihen asti, kunnes täydellinen vapaus alkaa syyskuussa 2009 (riisi) ja lokakuussa 2009 (sokeri). Lähde: http://ec.europa.eu/trade/issues/
global/gsp/eba/index_en.htm.
47
Neuvottelut EPA-sopimuksista käynnistettiin syyskuussa 2002, ja niiden alkuperäinen WTO:n sääntöjen mukainen päättymispäivä oli 31.12.2007. Neuvotteluja on
jatkettu ohi sovitun loppumisajan, sillä ne etenivät hitaasti. Euroopan komissio antoi siksi 23.10.2007 tiedonannon, jossa myönnettiin tilapäinen etuuskohteluun
oikeutettu markkinoillepääsy muille kuin vähiten kehittyneille maille 1.1.2008 alkaen täydellisiä talouskumppanuussopimuksia varten tarvittavan neuvotteluajan
pidentämiseksi. Vuoden 2007 toisella puolivuotisjaksolla EU:n ja AKT-alueiden sekä yksittäisten AKT-maiden välillä on tehty joukko väliaikaisia sopimuksia
(tunnetaan myös ensivaiheen talouskumppanuussopimuksina), jotka kaikki sisältävät WTO:n sääntöjen mukaiset tavarakaupan vapauttamissitoumukset.
Lähde: http://www.acp-eu-trade.org/index.phploc=epa/background.php
48
Vuoden 2007 lopussa 46 Afrikan maata oli jäsenenä väliaikaisessa talouskumppanuudessa. Vain 18 niistä oli käynnistänyt väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen
neuvottelut, mukana kahdeksan epävakaata maata: Burundi, Kamerun, Komorit, Norsunluurannikko, Kenia, Ruanda, Uganda ja Zimbabwe (Bilal ja Stevens, 2009).
49
Sindzingre 2008 ja Delpeuch ja Harb 2007.
50
Stevens ja Kennan 2005 ja Delpeuch 2007.
51
Delpeuch ja Harb 2007.
52
Busse et al. 2004.
53
Baunsgaard ja Keen 2005.
54
Stevens et al. 2008.
55
Brenton et al. 2008.
120