LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
Eu:n toimet epävakauden lieventämiseksi saharan eteläpuolisessa afrikassa
poliittisia strategioita ei synny. Osittain tämä johtuu EY:n ja EU-jäsenvaltioiden erilaisista poliittisista kulttuureista ja tavoitteista
ja osittain kentän ja päätoimipaikkojen (Bryssel ja/tai jäsenmaiden pääkaupungit) yhteistyötä sotkevista epäselvyyksistä kentän
roolissa niin politiikan muotoilijana kuin päätöksentekijänä. Lissabonin sopimuksessa ehdotetaan perustettavaksi uusi, vahvempi
ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ja Euroopan komission varapuheenjohtajan yhdistetty tehtävä sekä Euroopan
ulkosuhdehallinto, joka olisi yhteinen diplomaattinen yksikkö. Näillä voitaisiin saada aikaan parannuksia EU:n puutteelliseen
koordinointiin ja johdonmukaisuuden heikkouksiin. Uudistusten vaikutuksia ei kuitenkaan pidä yliarvioida.
Tietoruutu 8.6: EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ja Afrikan epävakaiden valtioiden
elintarviketurva
Alan Matthews, Institute for International Integration Studies, Trinity College Dublin, Irlanti
Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) on saanut osakseen kovaa kritiikkiä, sillä sen on väitetty
heikentävän Afrikan maiden elintarviketurvaa. Kritiikin kärki on osoitettu tapaan, jolla tukea saavat EU:n maataloustuotteet
horjuttavat kehitysmaiden paikallisten tuottajien markkinoita ja kilpailevat Afrikan viennin kanssa kolmansien maiden
markkinoilla. Lisäksi on kritisoitu sitä, että kaupan esteet vaikeuttavat afrikkalaisten tuottajien vientiä EU:n markkinoille.
Kansalaisjärjestöt ovat tehneet tapaustutkimuksia vahingoista, joita on tehty paikalliselle tuotannolle EU:n maitojauheen,
sokerin, tomaattisäilykkeiden ja -tiivisteiden, lihan ja puuvillan tuetulla viennillä sekä pakastekanojen myynnillä. 37
Talouskumppanuussopimuksien (EPA) vapautusvaatimusten on pelätty lisäävän EU:n elintarvikealan yritysten kilpailua
kehittyvien maiden heikosti suojattujen maatalousalojen kanssa. 38
Yhteisen maatalouspolitiikan vaikutuksia elintarviketurvaan on arvioitava viime vuosina YMP:n markkinajärjestelyissä
tapahtuneiden merkittävien muutosten valossa. Myös markkinoille pääsyn edellytykset ovat muuttuneet voimakkaasti
kun maatalouskaupan järjestelyjä on uudistettu Afrikan maita varten. On myös otettava huomioon, että heikossa asemassa
olevat Afrikan taloudet ovat hyvin erilaisia. Ne ovat usein erikoistuneet vain joidenkin maataloustuotteiden vientiin
ja ovat riippuvaisia elintarviketuonnista täyttääkseen ravinnontarpeet. Näissä maissa EU:n elintarvikevienti vaikuttaa
elintarvikkeiden tuottajiin ja kuluttajiin eri tavoin.
EU:n maatalousalan kauppa Saharan eteläpuolisen Afrikan kanssa on hyvin eriytynyttä. EU:n tuonti koostuu enimmäkseen
kaakaosta ja kaakaotuotteista, banaaneista, kahvista, ruokosokerista, tupakasta, puuvillasta sekä alueen hedelmistä ja
kasviksista. EU:n vienti puolestaan koostuu enimmäkseen vehnästä, jauhoista, elintarvikevalmisteista, valkosokerista,
maitojauheesta, maltaasta ja pakastetuista kanoista. Yhteisen maatalouspolitiikan uudistus alensi useimpien EU:ssa
tuotettujen perushyödykkeiden markkinahintatukea. Maataloustuloja tuetaan edelleen enimmäkseen tuotannosta
riippumattomilla suorilla tuilla. Viljan, naudanlihan, maitotuotteiden, sokerin ja riisin interventiohinnat ovat näin
muodoin alentuneet merkittävästi. Tupakalle, vihannesjalosteille ja osittain myös puuvillatuotannolle myönnetty
tuotantosidonnainen suora tuki on lopetettu. Riippuvuus vientituesta on pienentynyt merkittävästi, vaikka sianlihan ja
siipikarjalihan vientituet otettiinkin uudelleen käyttöön vuonna 2008 ja maitotuotteiden vientituki vuonna 2009. EU on
kuitenkin sitoutunut poistamaan vientituet vuoden 2013 jälkeen. EU ei myöskään ottanut käyttöön viljan vientimaksuja
vuosien 2007–2008 elintarvikekriisin aikana, kuten se oli tehnyt edellisen, vuosien 1995–1996 elintarvikkeiden voimakkaan
hinnannousun aikana.
Vähemmän on edistytty EU:n maataloustuotannon rajasuojatoimenpiteiden vähentämisessä. Muuttuvat tuontimaksut
muunnettiin Uruguayn kierroksella kiinteiksi tuontitariffeiksi ja niitä laskettiin keskimäärin 36 prosentilla. Maataloustariffien
keskimäärin 20 prosentin taso on kuitenkin edelleen korkea, ja vielä korkeammat ovat erityistuotteiden, kuten naudanlihan,
sokerin, banaanien ja maitotuotteiden tariffit. EU:n tariffirakenteessa on havaittu myös tariffien nousevan tuotteiden
jalostusasteen mukaan.
Afrikan maat hyötyvät kuitenkin etuuskohteluun oikeutetusta EU:n maatalousmarkkinoille pääsystä. Kaikki Afrikan vähiten
kehittyneet maat ovat oikeutettuja markkinoillepääsyyn tullitta ilman määrällisiä rajoituksia (DFQF), lukuun ottamatta
sokerin siirtymäkauden järjestelyjä, jotka poistetaan vähitellen vuoteen 2015 mennessä. Markkinoillepääsy tullitta ilman
määrällisiä rajoituksia on ulotettu myös niihin Afrikan muihin kuin vähiten kehittyneisiin maihin, jotka ovat panneet
vireille väliaikaisten EPA-sopimusten solmimisen EU:n kanssa. Niiden myötä näiden maiden markkinoillepääsy laajenee
esimerkiksi banaaneihin ja siirtymäjakson jälkeen myös sokeriin. Talouskumppanuussopimusten maataloustuotteita ja
jalostettuja maataloustuotteita koskevien löyhennettyjen ja yksinkertaistettujen alkuperäsäännösten myötä afrikkalaiset
37
Paasch, 2008; Oxfam, 2002.
38
Bertow ja Schulteis, 2008.
117
EU:N
KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI