LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

Luku 8
EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
liittyen heidän erilaiseen rooliinsa, tehtävänantonsa selkeyteen sekä voimavarojensa riittävyyteen. Kehitystyön, turvallisuuden ja
ympäristökysymysten yhteyksiä ei myöskään ole vielä täysin selvitetty, vaikka ne saavatkin nykyisin osakseen enemmän huomiota
etenkin Keski-Afrikassa, suurten järvien alueella.
Muutosvoimat ja muutosten käynnistäjät ovat ensi sijassa paikallisia. Avunantajat ja heidän politiikkansa voivat edesauttaa muutosten
toteutumista, estää niitä tai olla vaikuttamatta mitenkään. Paikallisista toimijoista lopulta kuitenkin riippuu, toteutuuko muutos ja miten.
Siksi on tärkeää, että EU:n roolit ja toimet juurrutetaan kulloiseenkin tilanteeseen OECD:n kehitysapukomitean laatimien periaatteiden
mukaisesti. Tämä edellyttää paikallisten ja alueellisten muutosvoimien tuntemusta ja ymmärrystä niin antropologisesti, historiallisesti,
sosioekonomisesti kuin poliittisestikin. Tarvitaan siis paljon nykyistä kestävämpiä poliittisia – ei teknokraattisia – sitoumuksia.
3.1 OLOSUHTEET YMMÄRTÄEN OIKEANLAISIIN POLITIIKKATOIMIIN
EU:n viimeaikojen politiikkatoimia on etenkin epävakaissa tilanteissa leimannut entistä voimakkaampi pyrkimys ymmärtää paikallisia
muutosvoimia, tunnistaa (potentiaalisten) konfliktien syyt ja hyödyntää asiantuntevaa, monipuolisista lähteistä kerättyä poliittista,
yhteiskunnallista, taloudellista ja alueellista analyysiä maakohtaisissa strategioissa. 36 EY:n ja EU:n jäsenvaltioiden tilanneanalyysi
on usein samanlainen. EY:n maastrategiat ovat yleensä lähtöisin tarpeista ja prioriteeteista, jotka on kuvattu kansallisissa strategiaasiakirjoissa,
mikä lisää omavastuullisuutta. Aina ei kuitenkaan ole selvää, missä määrin analyysit perustuvat useampiin paikallisiin
lähteisiin. Lisäksi puuttuu kaikkien paikallisten toimijoiden (myös häiriköt ja muutoksen veturit), heidän vaikuttimiensa ja kehittyvien
yhteiskunnallisten dynamiikkojen syvällinen ymmärrys. Tätä voi osittain selittää EU-jäsenvaltioiden tarve säilyttää itsellään poliittista
liikkumavaraa. Yhtenäinen käsitys taustatilanteesta ei sekään vielä takaa, että eri toimijoilla (kentällä, EU-pääkaupungeissa,
paikallisilla kumppaneilla) olisi yhteinen poliittinen ja operatiivinen strategia.
EU:n on ollut vaikea kytkeä parempaa poliittista talousanalyysia strategia- ja ohjelmatyöhön. Joidenkin mielestä syynä tilanteeseen
on, että näytöt ovat usein ristiriitaisia tai edellyttävät sellaisia poliittisia valintoja, joita EU tai sen kumppani ei ole halukas tai kyvykäs
tekemään. Esimerkiksi Keniassa useimmat avunantajat eivät reagoineet tai sopeuttaneet strategioitaan ennen kuin poliittinen
väkivaltaisuus lopulta puhkesi vuonna 2007 huolimatta useiden vuosien aikana saaduista varoitusmerkeistä.
3.2 TARVITAAN RÄÄTÄLÖITYÄ OMAVASTUULLISUUTTA
Monissa epävakaissa valtioissa legitimiteetti ei ole kestävää, vaikka hallitus olisikin valittu vapailla ja rehellisillä vaaleilla, mikä jo
sinällään voi olla saavutus sellaisissa oloissa. Yleensä tarpeiden laajuus ylittää valtionhallinnon valmiudet. Hallituksen valvonta
rajoittuu usein vain osaan maata eikä ulotu väkivaltaisuuksien tekijöihin (joita piilee joskus jopa valtiorakenteissa). Kansallisia
politiikkoja ei myöskään aina ole olemassa, tai ne on määritelty huonosti. Silti EU:n kehitysyhteistyöpolitiikassa tunnutaan usein
oletettavan, että toimiva hallitus on legitiimi keskustelu- ja toimintakumppani. Tarvitaan luovempia lähestymistapoja, jotta saadaan
mukaan paikalliset ja alueelliset toimijat kumppaneiksi ja EU-hankkeiden “yhteisomistajiksi”, mikä on vaativa haaste.
Somaliassa vastikään toteutetut avustustoimet osoittavat, että EU:lla on kapasiteettia ja halua löytää vaihtoehtoisia lähestymistapoja
lähes yksinomaiselle valtioiden väliselle vuoropuhelulle ja suhteille ja laajentaa tällaista hallitukseen tai valtioon rajoittuvaa
vastuukäsitystä. Vaikka EU:n strategia ehkä ei ole paras pitkän aikavälin ratkaisu valtiorakenteiden kehittämiseen, on EU
jatkanut avun kanavoimista ja peruspalveluiden tukemista kansalaisyhteiskunnan toimijoiden välityksellä sekä edistänyt
paikallishallinnon ja kansalaisyhteiskunnan kumppanuuksia. Tämän esimerkin perusteella EU voisi arvioida ja määritellä uudelleen
omavastuullisuusperiaatteen ja sen suhteen kansalaisyhteiskuntaan epävakaissa valtioissa.
3.3 POLITIIKAN JOHDONMUKAISUUS JA KOORDINOINTI
Yhteistyöhaluttomien hallitusten ja muiden vaikeiden hallinnon tilanteiden varalta kaikilta EU:n toimielimiltä ja kehitysyhteistyöalan
toimijoilta edellytetään voimakkaampia toimia johdonmukaisuuden lisäämiseksi. Tarvitaan yhteinen visio ja poliittinen strategia,
joissa selvitetään kuinka suurimpiin haasteisiin tartutaan, mitkä ovat työn painopisteet, kuinka kenenkin kanssa tehdään yhteistyötä
ja miksi. Näissä haastavissa tilanteissa johtajuus ja kompromissihalukkuus eivät ole niin selkeän ilmeisiä kuin muunlaisissa
toimintaympäristöissä. Kentällä tähdätään koordinaatiolla edelleenkin pääosin siihen, ettei sekaannuta toisen toimintaan, sekä
avunantajien välisen synergian rakentamiseen. Paljon vähemmän halukkuutta näyttää sen sijaan ilmenevän työnjaon tehostamiseen
avunantajayhteisöjen välillä poliittisemmilla kehitysyhteistyön alueilla, ja esimerkiksi koulutuskysymykset näyttävät olevan
helpompia lähestyä kuin hyvän hallinnon edistäminen.
Kentän koordinointitoimissa pyritään edelleenkin ohittamaan hiukankaan kiusallisemmat poliittiset kysymykset, etenkin kun kyse
on heikosta hallinnosta tai voimakkaista, mutta haluttomista hallituksista. Tällöin epävakaiden tilanteiden ratkaisemiseksi tarvittavia
36
“Room Document” – Synthesis of the main policy work on fragility currently ongoing at EU level, Bryssel, Euroopan yhteisöjen komissio 2009a, toinen kappale
(s. 3 5).
116